Luovutan!!!

Kenties tämä on kohtaloni. Se kaikista fiksuinkin mies johon olen tutustunut, ihastunut, aikaa viettänyt ja lapsenikin esitellyt, osoittautui lurjukseksi. Ei riitä yksi nainen vaikka kuinka niin selittää. koko ajan samalla etsitään muita!

Mieluummin elän sitten yksin lasteni kanssa!
6624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olen kahden lapsen yh isä ja oman valintani tehnyt juuri noista syistä mistä sinulla on kokemuksia.Eli olen keskittynyt lapsiin,lasten hoitoon,tulevaisuuteen.Enkä ole edes yrittänyt mitään seurustelua,suhdetta.Lapset vie ajan ja tunteet.En isänä voi keskittyä tunne alueella kuin lapsiini.Jos olisin yrittänyt seurustelua,varmaan
olisi käynyt kuin sinulla.Sydäntään ei voi jakaa.En koe luovuttaneeni,vaan ottaneeni vain isän roolin.Ovatko sinun tuntemasi miehet olleet roistoja,vai miehiä jotka ovat vain todenneet ettei heistä ole toisen miehen lasten huoltajaksi?
Miehelle tuollainen asia ei ole itsestään selvyys.Mitä teetkin,koeta miettiä,mikä on lapselle parasta.Hän ei voi kantaa vastuuta,sinun on se kyettävä kantamaan hänen puolestaan.

Äänestä
  • keskittyä lapsiin ja jos se prinssi ratsastaa sattumalta teidän olohuoneeseen niin mikäs siinä mutta eihän se ole koskaan kauhean huokuttelevaa jos on alvariinsa tyrkyllä heti edellisestä päästyä.

    Ota aikaa itsellesi ja lapsille. Kannattaa sen verran luottaa kohtaloon ettei turhaan kiirehdi kaiken maailman törppöjen kanssa.

    Äänestä

  • meppe kirjoitti:

    keskittyä lapsiin ja jos se prinssi ratsastaa sattumalta teidän olohuoneeseen niin mikäs siinä mutta eihän se ole koskaan kauhean huokuttelevaa jos on alvariinsa tyrkyllä heti edellisestä päästyä.

    Ota aikaa itsellesi ja lapsille. Kannattaa sen verran luottaa kohtaloon ettei turhaan kiirehdi kaiken maailman törppöjen kanssa.

    kuka sanoi että kiirehdin? Ja kuka sanoi etten tutustunut rauhassa? suhteiden väliin mahtuu aikaa.. edellisen loppumisesta uuden alkuun n. 1-2v.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    kuka sanoi että kiirehdin? Ja kuka sanoi etten tutustunut rauhassa? suhteiden väliin mahtuu aikaa.. edellisen loppumisesta uuden alkuun n. 1-2v.

    On näitä "prinssejä" jo muutama kappale nähty. Ensimmäinen juoksi joka naisen perässä, seuraava oli muuten vaan päästään pipi ja kolmas narsisti. Ei kai sitä ole kaikille luotu kumppania. Mielummin ilman.

    Äänestä

  • sama juttu kirjoitti:

    On näitä "prinssejä" jo muutama kappale nähty. Ensimmäinen juoksi joka naisen perässä, seuraava oli muuten vaan päästään pipi ja kolmas narsisti. Ei kai sitä ole kaikille luotu kumppania. Mielummin ilman.

    keskimäärin ihmiselle on kuulemma 400 sopivaa kumppania olemassa maan päällä.

    Hitto mä en ole vielä kokeillut heistä kun alle viittäkymmentä....on siis urakkaa vielä jäljellä...ja rutkasti....hehehehahahahh....

    Äänestä

  • luovutusta kirjoitti:

    keskimäärin ihmiselle on kuulemma 400 sopivaa kumppania olemassa maan päällä.

    Hitto mä en ole vielä kokeillut heistä kun alle viittäkymmentä....on siis urakkaa vielä jäljellä...ja rutkasti....hehehehahahahh....

    Missäköhän ne minun kaikki 400 sopivaa kumppania luuraa? Ehkä toisissa kaupungeissa, tai jopa toisissa maissa... montako miljardia ihmistä on muuten maapallolla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yh äippä kirjoitti:

Kenties tämä on kohtaloni. Se kaikista fiksuinkin mies johon olen tutustunut, ihastunut, aikaa viettänyt ja lapsenikin esitellyt, osoittautui lurjukseksi. Ei riitä yksi nainen vaikka kuinka niin selittää. koko ajan samalla etsitään muita!

Mieluummin elän sitten yksin lasteni kanssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu