Ilman TV:tä

helläkäsi

Perheemme tv hajosi heinäkuussa. Siitä asti ollaan oltu ilman telkkaria. Suurin syy päätökseen oli se, että olimme kyllästyneet tv:n ohjelmatarjontaan ja -sisältöön.
Nyt ei enää tarvitse tuskailla kanavien kanssa, että mistä (näkyi 16 kanavaa) näkyisi jotain katsottavaa, joka ei sisällä väkivaltaa tai tosikilpailua toinen ihminen toista vastaan pelkästään omanhyödyn tavoitteluun ilman mitään eettistä moraalia.

Ensimmäiset kaksi viikkoa oli vähän tuskaa. Lapset kaipasivat lastenohjelmia (tosiasiassa vain pikku kakkosta). Noin kuukauden verran katselin uutiset tietokoneen kautta, mutta jossain vaiheessa tuli "tyhmä sidottu olo ruutuun tuijottelijana". Käytäntö on opettanut ottamaan informaatiota vastaan automaattisesti ja selektiivisesti kuuntelemalla eri radiokanavia (kaupallisten kanavien kuuntelu on jäänyt minimaaliseksi). Sanoma- ja aikakausilehtiä on tullut tilattua lisää. On ollut mielenkiintoista havaita, miten katsontakannat ovat laajentuneet ja syventyneet.
Nyt perheemme on tottunut tilanteeseen. Illat ovat kivoja yhdessä tekemistä ja keskustelua. Toisinaan leikitään peleillä, usein askarrellaan tai muuten vain "painitaan" ja kiehnätään lattialla.
Nyt olemme todenneet, että miten tyhmää onkaan ollut se aika, jonka olemme viettäneet telkkaria katsomalla!
Tätä kirjoittaessa muistui aika, jolloin lopetin tupakoinnin. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli tosi vaikeaa. Kahden kuukauden jälkeen vahvistui tehdyn päätöksen hyvyys.
Perheessämme katsotaan kannettavasta DVD:stä silloin tällöin lasten Myyrä ym. elokuvia.
Kannustamme kaikkia muitakin lopettamaan tv:n katselun ja luopumaan siitä, jos tuntuu siltä, että sieltä ei saa rahalle vastinetta.

5

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MarttyyriX

      Mielenkiintoinen teoria sinulla. Oletko tutkaillut pankkitilisi saldoa, että miten se siihen on vaikuttanut? Kerroit kuitenkin tilanneesi niitä aikakausilehti yms. niin uskoisin, että niistä kuitenkin päästään samaan summaan kuin mitä TV-maksu maksaisi vuodessa.

      Mielestäni moinen yllyttäminen TV-maksun maksamattomuuteen saattaa aiheuttaa tilanteita, jolloin joku jättää maksamatta TV-maksun, mutta saattaa harvoin vaikka vilkaista televisiota (kuitenkin ikkunat suljettuina). Henkilö saattaa tiukan paikan tullen avata television ja katsoa vaikka Salatut Elämät, joka on minun mielestäni moraalitonta ajatellen meitä muita TV-maksun maksajia.

      Mutta toisaalta, ajatuksessasi on pointtia. Kenties vaikka voisin itsekin koittaa sitä joskus perheeni kanssa. Mukavaa kevättä ja "kiehnäämisiä" lattialle; koittakaa olla satuttamatta toisianne.

      t. MarttyyriX, 25v, Espoo

      • helläkäsi

        Terve!
        Kiitos kommenteista.
        Mielestäni en yllätä ketään jättämään maksamatta tv lupamaksuja. Ne maksaa jotka katsovat. Näin se pitää olla ja niin mekin teimme. Tätä taustaa vasten hyväksyn myös tv lupatarkastajat. Olen jopa odottanut heitä vierailulle! Työtänsä vain tekevät.
        Luopumisemme tv:n katselusta johtui vain siitä, että mielestämme sen tarjonta ei enää vastannut odotuksiamme. Päätös ei ollut nopea, vaan siitä keskusteltiin "vuosia". Päätimme katsoa asiaa uudelleen syksyllä, kun illat pimenivät. Näillä näkymin päätöstä entiseen töllöttelyyn meillä ei enää ole.
        Taloudellisessa mielessä emme asiaa pohtineet lainkaan. Nyt käymme huomattavasti enemmän luontoretkillä, konserteissa, kulttuuri tapahtumissa ja teattereissa, joten uskoisin, että kulumme "katselusta ja kuuntelusta" ovat kasvaneet. Mutta myös saatu anti ja mielen tyytyväisyys ovat moninkertaisia töllötysaikaan verrattuna.

        Poliittisesti olen sitä mieltä, että esim. Ylen1 kanava pitäisivät olla rahoitettu verovaroin, ja näiden katsominen olisi perusoikeudellinen etuus. Edellytyksenä olisi, että näiden kanavien ohjelmatarjonta olisi etupäässä kotimaista tekoa, luonto-ohjelmia, dokumentteja silloin tällöin jne. eli, kaikkea muuta kuin ns."kaupallista" ohjelmatarjontaa.
        Niille, jotka haluaisivat katsoa lisää ja vaihtoehtoista, olisi nämä maksulliset kortit. Nythän se olisi teknillisesti helppo toteuttaa elokuun jälkeen.
        Suostun mielelläni maksamaan lisäveroa, jos tällainen kansalaisuusetuus saataisiin käyttöön. Maksu olisi kuitenkin pienempi kuin nykyinen tv lupamaksu. Senhän voisi suorittaa jo telkkarikaupan yhteydessä. Tilityksen hoitaisivat myyjät ALV -veron tapaan kansalliselle tuotantoyhtiölle, jota ei ole yksityistetty pörssiyhtiöksi!


      • vapaakoodari

    • Tomittu

      Itellä vähän sama juttu.Ostin television 7 vuotta sitten.Mutta enpä vienytkään sitä koskaan mummolasta pois.Mummon tv sattui nimittäin juuri silloin hajoamaan.Siellä se Beko nyt on ollut kaikki vuodet.Itse totuin ilman oloon.Videoprojektori http://www.pixmania.com/fi/fi/259478/art/benq/videoprojektori-w100.html omilla sisäänrakennetuilla kaiuttimilla ja dvd-soitin toki löytyy omia dvd-lffoja varten.Videoprojektori on katossa kattolampun koukussa kuin valaisin.Projosiointi käy hyvin vaalealle tapettiseinälle.

      Kuka hullu maksaa yli 200e vuodessa turhasta.

    • Kun analogiset lähetykset loppuvat 31.8., tulee sopivasti mahdollisuus kokeilla samaa. Tein jo ilmoituksen, jotta seuraavasta laskusta ei tarvitsisi odotella palautusta.

      Päällimmäinen syy on nykyisen lupajärjestelmän kohtuuton epäoikeudenmukaisuus mm. yksinäisiä ja kakkosasuntoa tarvitsevia kohtaan. Julkisen palvelun kustannukset pitää kattaa julkisista varoista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7084
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4662
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4434
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3302
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1965
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1717
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe