minulla ja miehelläni on 2 vuotias poika, jonka kummiksi otimme minun silloisen parhaan ystäväni.
ristiäisiin hän jopa tuli, ja onpa tuota tainnut yhden kerran käydäkkin tämän kahden vuoden aikana meillä kylässä poikaa katsomassa.
itseäni niin tympäsee, ystävä asuu n. 40 km päässä, mutta hänen kotipaikkansa on ihan lähellämme, jossa hän kyllä vierailee ainakin kerran kuukaudessa, ikinä hän ei vain pääse tänne meille asti. aina on mitäkin syitä, kiire koska kyyti lähtee, milloin ei ole autoa käytössä, milloin on töitä jne. mutta ei hän ole vielä edes pojan yksivuotis syntymäpäivä kahveilakaan käydä. pojalla on kolmen viikon päästä 2 vuotis juhlat, joten saapa nähä mitä selityksiä lentelee sitten.
kalliita lahjoja hän tosin ostelee, mutta niillä lahjoilla kun ei ainakaan minulle itselle ole mitäää merkitystä, ja sitten kun hän ei edes niitä saa tuotua, vaan nkein pitää hakea häneltä..
voi olen niin tympääntynyt! mistä sitä tietää että valitsee oikean kummin lapselle?
toinen lapsi syntymässä, ja kyllä on pää pyörällä kun saa miettiä että seuraavaa lastakin ei toinen kummi "hylkää".
mitenkä muilla?
ristiäisiin hän jopa tuli, ja onpa tuota tainnut yhden kerran käydäkkin tämän kahden vuoden aikana meillä kylässä poikaa katsomassa.
itseäni niin tympäsee, ystävä asuu n. 40 km päässä, mutta hänen kotipaikkansa on ihan lähellämme, jossa hän kyllä vierailee ainakin kerran kuukaudessa, ikinä hän ei vain pääse tänne meille asti. aina on mitäkin syitä, kiire koska kyyti lähtee, milloin ei ole autoa käytössä, milloin on töitä jne. mutta ei hän ole vielä edes pojan yksivuotis syntymäpäivä kahveilakaan käydä. pojalla on kolmen viikon päästä 2 vuotis juhlat, joten saapa nähä mitä selityksiä lentelee sitten.
kalliita lahjoja hän tosin ostelee, mutta niillä lahjoilla kun ei ainakaan minulle itselle ole mitäää merkitystä, ja sitten kun hän ei edes niitä saa tuotua, vaan nkein pitää hakea häneltä..
voi olen niin tympääntynyt! mistä sitä tietää että valitsee oikean kummin lapselle?
toinen lapsi syntymässä, ja kyllä on pää pyörällä kun saa miettiä että seuraavaa lastakin ei toinen kummi "hylkää".
mitenkä muilla?
Vastaukset 24
Vanhimmat
...fiiliksiä- meillä on kaksi lasta ja jotenkin yhteydenpito kummeihin ei toimi. Kyllähän se on tätä samaa kiirettä joka paikassa ja kaikilla- kun saisi koko maailman rauhoittumaan- paineita töissä, omien lasten harrastuksissa, välimatkat ja elämän tilanteiden muuttuminen- nyt valitsisin ehdottomasti kummit sukulaisista olisi edes ne suhteet korostuneet ja vaikka veli olisi saanut eikoisaseman erikoissukulaisena
anteeksi jo etukäteen...mutta monen lapsen kummina itselläni puolestaan kummittelee täysi nolla useamman kummilapsen vierailujen kohdalla (kutsuttu on!)...ja se välimatkahan on sama suuntaansa...kannattaa tosiaan valita kummit vaikka sitten lähisuvusta eikä esimerkiksi yrittää ylläpitää "ala-asteystävyyttä" kummiuden kautta. Ja älkäähän nyt älähtäkö, tämä viimeinen oli vain esimerkki! Varmasti on paljon erilaisia mielipiteitä ja asennoitumista...
Kyllä meillä on ongelma niin päin, että kummilapsi ei tule meille kylään eikä hänen vanhempansa jaksa tulla lapsen kanssa. Lapsi on niin pieni, ettei vielä kulje ilman vanhempiaan. Kyllä se on meillä ollut koko ajan niin päin että käyn itse kummilasta katsomassa ja yleensä heillä ei saa edes käydä kuin 2 kertaa vuodessa, eli viemässä joululahjan ja syntymäpäivälahjan. Hyvin teennäistä minusta. Olen yrittänyt pyytää heitä käymään meillä, tuomaan vaikka lasta meille hoitoon siksi aikaa kun käyvät itse kaupassa, ei kelpaa. Ei ole ikinä käyneet meillä kylässä. Ehkä kummilapsi saa siitä jotain, että tapaamme noin 2 tuntia vuodessa.
Oletteko itse käyneet katsomassa kummia? Oli hänen kotipaikkansa lähellä tai ei, ei hän ole suhteen yksipuolinen hoitaja.
Ja mitä tuohon tulee, että mistä tietää valita kummin oikein. Ei koskaan ja mistään! Joskus vain kaverisuhteet muuttuu -useinmiten silloin, kun toinen perustaa perheen ja toinen ei ole vielä samassa elämänvaiheessa. Se on ikävää, mutta osa luonnollista kiertoa. Jotkut pysyvät mukana, jotkut jatkavat matkaa, vaikka heitä kuinka yritettäisiin kummin velvollisuuksilla suhteeseen kiinnittää.
Elämä on....
Hän on lapsesi kummi. Ei SINUN kummi. Tuon asian näytätä sekoittaneen mielessäsi. 1 vuotiaalle ja 2 vuotiaallekin on herttaisen yhdentekevää kuka käy synttärikahveilla ja kuka ei.
Oletko etsinyt syytä itsestäsi? Ehkäpä lapsesi kummi ei jaksa kuunnella sinun juttujasi? Jos hän nyt tulisi kummilastaan katsomaan ja viipyisi tunnin, hän saisi kuulla vähintään 1 h 45 min siitä, miten uusi raskautesi on edennyt. Todennäköisesti laittaisit jopa kummitettavan lapsen nukkumaan, että olisi parempi rauha kertoilla OMIA kuulumisiasi.
minä kyllä pyydän kummia kylään, ja me käymme aina siellä kylässä, kun kummille passaa. harvoin sekin vain käypäinsä hänen puoleltaan!
uudesta raskaudesta en ole sanonut sen verran kuin, että olen raskaana. en minä yleensäkkään vouhota raskaudesta muille, koska tiedän että tuskinpa muita, ja vieläpä ei lapsettomia hirvittävänä kiinnosta.
ja toiseksikkin, aina kun mieheni kanssa käymme liikenteessä, pidämme saunailtoja yms, n. 1kerran kahdessa kuukaudessa, AINA olen pyytänyt ystäväni mukaan, mutta aina on sitä ja tätä. alan siis jo miettimään, että noh eipäs ilmeisesti kiinnosta koko ystävyyskään enään.
ja tämä ei ole mikään ala-aste ystävyys, vaan ihan aikuisia olemme ja "aikuisina" tavattu.
ja vaikka sitä matkaa olisi se parisataa välissä, niin kyllä minä ainakin omaa kummilasta kävisin edes yhden kerran vuodessa oma-aloitteisesti katsomassa, edes yksillä syntymäpäivillä. ei luulisi olevan liikaa pyydetty.
Et näytä ymmärtäneen edellistä? Sinun tunteesi ja mielipiteesi ei oikeastaan paina. ei 1 vuotias eikä 2 vuotias ymmärrä kummista mitään. Kummi liittyy lapsen elämään sitten, kun siihen on aika. Kummi EI liity SINUN elämääsi koskaan!
Toi yks juttu oli aika hyvä: Kun sinä lähdet miehesi kanssa "liikenteessä" lapsesi kummin pitäisi lähteä mukaan. Oletko tosissasi?
siis... minä yleensäkkin kutsun kaikki ystäväni aina mukaani, jos olen lähdössä liikenteeseen. mielestäni se on mukavampaa kun on ystävät koolla, ja joita harvakseltaan näkee.
ikävä kyllä kaikki ei aina pääse mukaan, tosi on. mutta ainakaan muut ei selittele asioita, mitkä jokainen todellakin tietää vain pelkäksi selittelyksi.
et näimmä oikein ymmärtänyt nyt asiani pointtia, joten miksipä sitten edes vastaamaan.
ja toiseksikkin, kyllä minulle on ainakin väliä että omat kummilapseni oppivat tuntemaan minut heti alusta pitäen, vaikkei ne sitä kummin merkitystä pienenä ymmärräkkään.ja tosi on että, niillä lahjoilla ja rahoilla ei ole mitään merkitystä, kun vain kummi joskus pistäytyisi. luulisi sen nyt vähän meitä vanhempiakin koskevan, vaikka se kummi ei meidän olekkaan, vaan lapsemme.
kyllä minusta olisi ainakin mukava jos lapseni kummi, ystäväni, pyytäisi meitä joskus kylään, jotta näkisi kummilapsensa. taikka sanoisi edes joskus että pitäisi tulla "villeä" katsomaan kun joutaisi, kun ei ole nähnyt aikoihin.taikka kyselisi kuulumisa, kait nyt kummi voisi edes tämän tehdä?? vai oletko tästäkin eri mieltä? minusta ainakin tämmöinen on hyvinkin fiksua ihmiseltä joka välittää!
en tiedä mikä käytäntö sinulla, mutta hyvin kuulostaa oudolta, tai sitten et oikeasti ymmärtänyt sanomaani.
erikoista palautetta, ei voi muuta sanoa. kyllä minä yhdyn ainakin aloittajan kanssa siihen, että kummin velvollisuus on kysyä edes kuulumisia joskus jos ei todellakaan muuhun pysty.
minä olen ainakin pitänyt huolen siitä, että kummilapseni tutustuvat minuun heti, eivätkä juokse pakoon aina kun näkee. eivät siis vierasta.
ja jos minulla olisi noin hyviä ystäviä, että kummilapsen vanhemmat pyytävät myös mukaansa omiin rientoihinsa, niin onhan se mukavaa. siitähän se kummius ja vanhempienkanssa ystävyys syvenisi.
kyllä kummius tarvitsee muutakin, kuin vain lapsen kanssa oloa. vaikka riennot eivät kuulukkaan kummin tehtävään, niin kyllä vanhempien ja kummin yhteispeli ainakin paranee jos välillä ollaan sitä ilman kummilastakin.
sinä alkuperäinen, älä välitä kommentaista. ainakin sinua yksi täällä ymmärtää. jotkut vaan vetää herneen nenäänsä joka sanasta ja asiasta. asennoitumis ongelma nääs!
Lue oma tekstisi uudestaan ja mieti, että kenellä se herne todellisuudessa on nenässä :-)
Sinä et taida ymmärtää kummiutta lainkaan ja silti olet kummi kahdelle!?!?! Oi aikoja...
joku katkeruus jostakin kummiin liittyvästä asiasta, kun pitää niin meuhkata ja tuoda itteänsä esille? vai oletko sinä itse kenties kummi, josta jutussasi kerrot, miten kummin tulee toimia?
mietin vain, että kovin näytät olevan asioista varma.
kyllä minä ainakin otan lapselleni kummin, josta itse tykkään ja vieläpä kenen kanssa olen ystävä. vai vieläkö väität että lapsi senkin päättää kenet kummikseen saapi, viettää sitten aikuiselämässä aikaa jos on viettääkseen. sinäkö todella väität, että vanhemmille ei ole merkitystä kuinka kummi käyttäytyy? niinkö todellakin?
kyllä tässä nyt joku muu on harhateillä, kuin alkuperäinen kirjoittaja. enkä ymmärrä mikä ongelma sinulla tässä asiassa on.
Mikäs raivokohtaus sinulla on meneillään?
Tulevaisuutta kun ei voi ennustaa ja ihmisen tiet ovat joskus monimutkaisia. Ehkä kannattaa kuitenkin ystävällisesti kutsua tuota kummia käymään, jospa hän vielä itse ymmärtää, missä mennään. Oma kokemukseni on, että ystävyys ei voi olla kummiuden varassa, mutta kummius voi syventää ystävyyttä. Kastetettavalle lapselle voi myös ottaa neljä tai viisi kummia, kyllä joku/jotkut heistä pitävät, mitä lupaavat.
ennen kuin pyysitte tätä ystävää kummiksi, kertoa hänelle mitä kummilta odotatte ja kysyä häntä kummiksi vasta sen jälkeen? Kummillahan voi olla tyystin toisenlainen käsitys kummiudesta, hän voi pitää itseään kovinkin hyvänä kun ostelee niitä kalliita lahjoja. Jotkut kummit eivät tee sitäkään.
Mielestäni kummin ei tarvitse osallistua kovin aktiivisesti lapsen elämään. Ainakaan kummin ei missään nimessä ole tarkoitus olla mikään lapsenlikka että vanhemmat pääsisivät tuulettumaan.
Jospa tämä ystäväsi käy läpi jotain henkilökohtaista kriisiä, ehkä hän ei itse ole onnistunut tulemaan raskaaksi eikä pysty puhumaan asiasta. Mistäpä sen tietää ennen kuin kysyy.
Any way, toivottavasti saatte asiat puhuttua.
hän sentään käy sillointällöin. (vaikka totta mukavaahan se olisi jos tärkeä ihminen kävisi enemmän kummilastaan katsomassa).
minulle on käynyt niin että en ole kummejani nähnyt toista yli 15vuoteen vaikka oltiin samalla paikkakunnalla. ja toista yli10vuoteen..
mutta!! parahimmat kummit ne aina säilyy läheisinä:) usko pois!!
Heis,
Meillä nyt jo 4 vuotias tyttö. Hänen toinen kumminsa on mieheni ystävä (nainen). Hän on käynyt vain ristiäisissä. Niin ja tais hän kerran hoitaa häntä kun kävimme ulkona porissa..tyttö tais olla silloin joku 4kk vanha. Sen jälkeen ei ole kummi kummilastaan nähnyt. Lahjat tulevat postitse. Ok, meillä on tuota välimatkaa jonkin verran. Hän asuu porissa ja me porvoossa. Mutta hänella on auto ja moottoripyörä jolla hän ajelee kesät ympäri suomea. Ei vain ole löytänyt tietä meille. Harmittaa että tuli valittua ihminen joka ei pidä yhteyttä. Nyt meillä toinen lapsi kastetaan ensikuussa. Olen päättänyt että ystäviä en enään ota kummeiksi, vaan sukulaisia. Niitten kanssa kuitetenki enemmän yhteydessä. Kaverit kun voi "kuolla pois". Eli et ole yksin.
Sillon kun ekan kerran lupauduin kummiksi en edes tajunnut mitä se merkitsee. Olin 19 vuotias. Muistin että oma kummini osti minulle joululahjan anina joskus. Kyläiltiin sillon kun kerettiin. Välillä oli pitkiäkin aikoja ettei nähty. Äitini ei kuintenkaan tehnyt tästä mitään numeroa. Minusta oli mukava ajatus että minulla on jossain kummitäti ja setä. Ja aina kun nähtiin oltiin iloisia.
No tämä oli minun kummimallini, rento ote kummiuteen. En varmaan täyttänyt vellvollisuuksiani. Huomasin sen kyläilessämme. Jotenkin ystävyys viileni, syy tämä kummius ja erilaiset odotukset. Minulla on ystäviä joiden kanssa olen välillä enemmän ja välillä pidän harvemmin yhteyttä, en tajunnut että joku kummilapsen vanhempi haluaa että aina pitäisin tiiviisti yhteyttä. Harmittaa että tässä oikeasti kummilapsi kärsii eniten. Varmasti kummilapselle vähemmänkin kelpaa, minullekin kelpasi kun olin pieni. Se lämmin ajatus, tieto että on kummit jotka välittävät, lämmittää jo lapsen mieltä.
Minulla on kaksi kummilasta.Toinen on virallinen ja toinen ns."luottokummius". Vanhinta kummilasta tavataan vaan jouluna ja synttärinä. Yhteydenpito on todella huonoa. Itse laittelen viestejä ja muistan muutenkin. Kummilapsen perhe ei vaivaudu muistamaan edes kortilla koskaan... Toisee epäviralliseen kummipoikaan tulee pidettyä yhteyttä puolin ja toisin.
Oman lapseni kummit olivat aivan herttaisia alussa. Mutta nyt kun heillä on oma lapsi niin kummilapsi ei saa edes puhua ääneen ettei oma kullanmuru häiriinny. Lapsi ei edes halua tavata kummejaan enää. Me emme kelvanneet heidän lastensa kummeiksi, koska olemme heidän mielestään liian tavallisia ihmisiä. Joutavaa koko kummisysteemi mielestäni!
Ehkä hän ei käy luonanne koska sinä olet "unohtanut" hänet!? Hänestä saattaa tuntua, että teidän ystävyytenne pyörii nykyään vain lapsesi ympärillä. Lähtekää joskus yhdessä pitämään hauskaa kahdestaan, ilman lapsia! Ehkä sen jälkeen asiat muuttuisivat parempaan suuntaan. Vaikka onkin omia lapsia, ystävistäkin pitää pitää huolta!=)
kummien kanssa. Ollaan jo pari kertaa valittu väärät henkilöt. Eli koko kummi-jutun voisi minusta romuttaa. Kummit ei ole kiinnostuneita lapsista, ei tule käymään, vaikka asuisi samassa kaupungissa, ei välitä edes tutustua lapseen. Viis lahjoista, sitähän välittäisi eniten juuri siitä, että olisi lapselle se joku vieras aikuinen joka välittää, mutta kun ei niin ei. Eli ei teidän tilanne ole mikään tavaton. Hakuammuntaa se on. Kannattaa vaan valita ihminen, josta itse tykkää sillä hetkellä, tulevaisuudesta ei sitten voi tietää.
Asun n. 200 km:n päässä kummilapsestani. Käyn n. joka toinen vkl kotikaupungissani, missä myös kummilapseni asuu. Pääasiassa menen katsomaan äitiäni. Harmittaa vain sitten, kun pitäisi suurin piirtein joka kerta käydä myös isäni perheen luona, isovanhemmillani, toisella kummilapsella ja sukuloimassa joka paikassa. En yksinkertaisesti jaksa. Olen monet kerrat sanonut, että tervetuloa äitini luokse kylään, kun hänen luokse matkustan. Ei ole kiva kyläillä koko viikonloppua, olisi mukava myös rentoutua.
Minusta kummiuteen liitetään liikaa odotuksia ja toiveita. Se on muutenkin tämän ajan trendi, kaikelle pitäisi antaa kaikkensa. Kummius ei tarkoita sitä että on lapsenvahti..
Ennen kummi oli vain nimi paperissa, se saattoi olla joku kylän arvostettu henkilö, joka ei pitänyt mitään yhteyttä. Niin on miehelläni.Itselläni taasen isän sisko joka asuu ulkomailla.
Itse olen pyytänyt kummiksi vain ystäviä ja olen vain ystävien lasten kummi itsekin. Pitää hyväksyä, että elämäntilanteet vaihtelee kummillakin ja välillä kummilapsi jää vähemmälle, ehkä vain lahja tulee.
Kannatta miettiä mitä ja miksi haluaa kyseisen ihmisen kummiksi ja siitä on myös uskallettava puhua kummillle, etteivät odotukset ole ihan erilaisia.
Jos kummi on nuori ja perheetön ja tilanne muuttuu niin kyllähän kummiuskin muuttuu. Minusta kouluikäisenä lapset vasta itse alkavat muodostaa suhdetta kummiinsa. Monelle se on aikuinen toisten joukossa, joka yleensä muistaa lahjoilla eikä se ole välttämättä paha asia.
Lapsillani on hyvinkin erilaiset kummit muistamisiltaan, mutta eivät he niitä keskenään vertaile vaan jokainen on ihan tyytyväinen. Kyllä niillä muilla suhteilla on suurempi merkitys.
Olet pystynyt siirtämään taidokkaasti tuon oman terveen elämänasenteesi lapsiisi, heillä kun ei ole tarvetta vertailla kummien huomionosoituksia keskenään. Teillä on varmasti todella rakastava perhe. Mukava huomata, että vielä sellaisiakin löytyy.
Se, että hyväksyy erilaiset ihmiset ja elämäntilanteet on yksi taito matkalla ihmisyydessä. Sinä olet todennäisesti pidemmällä kuin yksikään täällä rähjäävä äiti. Onnittelut siitä ja mukavaa kevättä koko perheellesi!
Minä olen varmaan juuri sellainen "huono kummi" joka ei saa juuri pidettyä yhteyttä. Se johtuu kyllä suurimmalta osin siitä että muutin pysyvästi ulkomaille kummilapseni ollessa noin puolivuotias. Pyrin näkemään häntä joka kerta kun käyn Suomessa mutta välimatkaa on niin paljon (en ole edes Euroopassa) että varaa ei ole käydä kun ehkä 2-3 vuoden välein. Kirjoittelemaan olen huono, jouluna ja syntymäpäivänä pyrin jotakin lähettämään mutta siihen se sitten yleensä jääkin. Kummilapseni äiti (vanha lapsuudenystäväni) on myös hyvin huono pitämään yhteyttä tännepäin.
Omat kummini eivät pitäneet kovin tiiviisti yhteyttä myöskään kun olin lapsi että ehkä "kummin malli" minulla on vähän heikko. Nyt olen myös itse äiti ja omien lasteni kummeista osa ei pidä yhteyttä edes sitä vähää kun mitä itse teen... Vähän harmittaa että ei tullut pyydettyä pelkkiä sukulaisia. Voi hyvin olla että ystäväni harmittelee minun pyytämistäni myöskin.