asioista mielikuvitusystävien kanssa? Yritän pitää mielenterveyteni kasassa niin että keskustelen mielessäni tapaamien henkilöiden kanssa, koska kukaan oikea ihminen ei voisi ymmärtää ongelmiani niin hyvin kuin nämä mielikuvitusystävät. Tiedän että heidän antamat vastaukset tuleva omasta tietoisuudestani mutta sehän kai on sitä psyykkistä työtä että sanoo jotenkin itselleen miten asiat ovat ja miten pitäisi toimia?
Itse asiassa en tiedä kuinka kauan jaksan purkaa tätä ahdistusta olemalla mieleni vanki luulen että raja on tulossa kohta vastaan. Itse asiassa pelkään että sekoan ja joudun mieleni tapahtumiin enkä pääse niistä pois. Joskus minulla onkin hallitsemattomia pakkoajatuksia joskus ne ovat niin aggressiivisia että koko keho alkaa vapista ja sydän hakata ja sen sellasta. Itse asiassa mua alkaa jo vituttaa keskustella niiden kanssa haluaisin jo alkaa keskittyä omaan elämään mutta en tiedä onko mulla vielä tarpeeks hyvät eväät siihen.
Tarviin vielä joitakin vastauksia. En kestä nykyhetkeä kovin hyvin koska kaikki asiat painaa ja ahdistaa samaan aikaan niin paljon mun henkinen kapasiteetti ei varmaa kestä enää kovin kauaa. Hermot on ollu riekaleina jo pidemmän aikaa.
Itse asiassa en tiedä kuinka kauan jaksan purkaa tätä ahdistusta olemalla mieleni vanki luulen että raja on tulossa kohta vastaan. Itse asiassa pelkään että sekoan ja joudun mieleni tapahtumiin enkä pääse niistä pois. Joskus minulla onkin hallitsemattomia pakkoajatuksia joskus ne ovat niin aggressiivisia että koko keho alkaa vapista ja sydän hakata ja sen sellasta. Itse asiassa mua alkaa jo vituttaa keskustella niiden kanssa haluaisin jo alkaa keskittyä omaan elämään mutta en tiedä onko mulla vielä tarpeeks hyvät eväät siihen.
Tarviin vielä joitakin vastauksia. En kestä nykyhetkeä kovin hyvin koska kaikki asiat painaa ja ahdistaa samaan aikaan niin paljon mun henkinen kapasiteetti ei varmaa kestä enää kovin kauaa. Hermot on ollu riekaleina jo pidemmän aikaa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
erittäin positiivinen ihminen ja suhtaudun elämään toiveikkaasti mutta.. joskus sitä miettii että minkä takia tätä paskaa kestää kun tää elämänlaatu on tällä hetkellä erinäisistä syistä johtuen todella perseestä eikä oikee oo mitää kiintopistettä tai tavotetta minkä takia tätä kestäis. Jaksaisin varmaan kyllä mutta ei oo mitää minkä takia näitä samanlaisia päiviä kestää.. peruspäivä on ollu viime aikoina sellanen et oon heränny sitte oon miettiny hetken että mitä tekis oon tehny järjestelmällisiä suunnitelmia että alan tekee nyt tota juttua mutta sitte kaikki muut asiat mitä pitäis tehdä tulee mieleen sit en enää jaksa miettiä sitte oon loppupäivän ahdistuneena ja sitten vituttaa ja sitten taas nukkumaan.
Ja ku näitä päiviä sävyttää vielä fyysiset oireet kuten vaik jatkuvat niskakivut ja hermo jääny pinteeseen johnki takaraivon seudulle ja kaikenlaiset muut viat voi vittu en viitti ees kertoa enempää koska joku tunnistaa mut tästä ja huomauttaa asiasta jossain oon hieman vainoharhanen ja häpeän asioita joita ei pitäisi hävetä.
jotain ajatuksiani että mitä ne tahtoo kertoa esimerkiks eräs viime aikoina toistunu rakennelma o seuraavanlainen: Meen lääkäriin kertomaan viruksesta joka aiheuttaa epämiellyttäviä oireita, epäilen että tää virus on salaisen järjestön tapa ottaa maapallo valtaan ja tappaa muut ihmiset. Lääkäri ei tiedä että mulla on tällasia epäilyksiä mutta lääkäri on tässä juonessa mukana. Pienen keskustelun jälkeen kysyn ohimennen; "missä täällä on paperia?" Lääkäri näkee että paperiteline on kaapin vieressä jossa on ruumiita jotka on tapettu kun ne tiesi liikaa. Epäilen itse kyseisessä kaapissa olevan ruumiita ja haluan paljastaa lääkärille että tiedän mistä on kysymys mutta pelkään että lääkäri 'joutuu' ottamaan rajut keinot käyttöön. Menen kaapille avaan oven ja lääkäri näkee ruumiit ja minä näen ne mutta teeskentelen lääkärille että en näe niitä. Sanon hermostuneesti että "hmm anteeks että epäilin.." ja lääkäri sanoo epävarmasti; ei se mitään (tällä haluan pienen erävoiton koska tiedän lääkärin olevan tekemisissä henkimaailman kanssa ja haluan että hän uskoo että demonit on taikonu niin että en näe niitä) Mutta sitten menen lääkärin taakse osoitan häntä aseella ja sidon hänen kädet ja jalat jotta hän ei vahingoittaisi minua(Itse en halua tehdä mitään pahaa vaan mielessäni on pikemminkin taka-ajatuksia..) sitten sanon ylimielisesti; "luulitko etten näe noita?" ja kun hän on sidottuna alan tutkimaan huoneen muita kaappeja. yhtäkkiä hänen silmänsä liikkuu levottomasti kun katson häntä kohti ja kysyn että "Mitä nyt.." ja silloin takan olevalta pöydältä nousee teräase itsestään ilmaan ja kääntyy minua kohti käännyn itse ja näen sen ja ammun aseellani sen rikki ja sitten tuoli jossa tämä hahmo on sidottunu liukuu itsestään pitkin huonetta ja tämä lääkäri nauraa hysteerisesti ja ajatus jatkuu ja jatkuu niin kauan kunnes alan vittuuntumaan ja lopetan ajattelemisen ja palaan todellisuuteen
Kerro tuo kaikki.
esimerkiks villeimmän ajatuksen jonka oon ajatellu hihihi ja liiottelin vähän ja laitan suurimman osan vilkkaan mielikuvitukseni piikkiin mutta minkälaista apua henkiseen ahdistukseen on esimerkiks saatavilla? Kysyn siltä varalta että jonain päivänä ahdistaa niin paljon että se haittaa elämää.. ja minkälaisia stressinhallintakeinoja on ja mistä tietää että on hermoromahdus? Huoh musta tuntuu erikoiselta että oisin kokenut hermoromahduksen koska oon vasta lukiossa. Toisinaan vaan tuntuu siltä että vaeltais keskellä paskasta tunkiota ilman määränpäätä.
sähän voisit ruveta uudeksi kauhukirjailijaksi. Tuo kuulosti todella skitsolta. Sulla pitäis olla enemmän kavereita ja harrastuksia niin lopettaisit tuollaiset pohdinnat ja voisit suunnata ajattelusi aktiiviseen toimintaan. Se usein auttaa! Itse olen harrastanut juoksua ja siinä ponnistellessa kyllä ajatukset selkiytyy. Suosittelen!
Tiedätkö, musta tuntuu että et käy keskustelua mielikuvitusystävien kanssa vaan sun henkioppaiden. Mikä on siis aivan mahtavaa!
Henkioppaat on sellasia "ylemmän tahon henkiä", jotka auttaa ongelmissa ja ohjaa sua elämässä eteenpäin ja niiden kanssa voi keskustella aivan mistä asioista haluaa puhua. Voisin kirjoittaa tähän pitkän jutun niistä, mut kannattaa oikeesti etsiä esim. netistä lisätietoa, koska oikeesti tunnistin niin itseni tosta sun tekstistä ja mulla kesti viisi vuotta ennen ku tajusin, että vaikka oon luullu että oon päästäni aivan sekaisin, oonkin aivan älyttömän onnekas että mulla on niin vahva suhde henkioppaisiini! Oikeesti kannattaa ottaa selvää niistä, et menetä mitään ja voit saada älyttömän paljon takaisin
henkimaailman jutuissa tuntuu olevan aina kahtiajako hyvän ja pahan puolen kanssa. Ja henkimaailma on pelottava ja sen kanssa ei ois kiva olla tekemisissä. Yllättäen hyväntahtoinen henki käskisikin vahingoittaa jotain. Oon lukenu illuminaateista jonkin verran, ihan sattumalta törmäsin sellasee. Niistä teksteistä korostettii että pimeyden voimat ilmestyy valkeissa asuissa ihmisille. Ne on hyväntahtoisia vain yhdestä syystä: jotta voisi vahingoittaa ihmistä enemmän. uskon että Pahan olon ja syyllisyyden ja masennuksen tunteissa ja mielenterveydessä yleensä ollaan tekemisissä myös henkimaailman kanssa. Henkimaailma on se toinen puoli ja tämä todellisuus toinen. Luonnollisesti ihmisen olotilaa voidaan siis ohjata kummaltakin puolelta ja itse vaikutan mieluusti itseeni tämän näkyvän maailman puitteissa.
Mutta toivottavasti sun henkioppaat on hyväntahtosia ja haluaa auttaa sua. Voin kuvitella kin että tuntuu hyvältä kun on henkiopas joka neuvoo ja auttaa vaikeina hetkinä. (huom oon väsynyt ja sekaisin edellisen kappaleen tarkoitus ei ollut osoittaa ennakkoluuloja henkioppaita kohtaan vaan omaa pelkoa)
Mutta jos viitsit kertoa tähän vähän niistä henkioppaista ja siitä miten saat niihin yhteyden helpoiten. Kutsuuko ne sua vai kutsutko niitä? Onko niitä monta? Ja jos viittit kysyä niiltä mun puolesta että mitä kuoleman jälkeen on ;) asia on vaivannu mua viime aikoina.
ikään kuin mesessä aina sillon tällön =) mun profiili on seuraava: M18 eteläsuomesta. Oletko sinä tyttö vai poika ja mistä päin?
Omassa mielessäni olevat 'mielikuvitusystävät' ovat 'henkiä' jotka olen itse pukenut miellyttäviin ruumiisiin. Mutta ovatko nuo henget omasta tietoisuudestani vai sitten siitä puolesta jota en itsessäni tiedosta.. Haluaisin elää normaalia elämää ja pysyä tällasista henkimaailman jutuista hieman etäämpänä.. Mutta olen iloinen puolestasi jos henkioppaiden läsnäolo tuo sinulle hyvän olon.
mulla sama profiili ku sulla, paitsi että oon tyttö :) Tässä tulee pitkä teksti, valmistaudu.
No siis ensinäkin, ymmärrän ja kunnioitan sun päätöstä, että et halua mitenkään syvemmälle henkimaailmaan, se on ihan OK enkä halua tuputtaa sulle mitään mihin et ole valmis. Nää henkiopas-asiat sun muut on aina vähän sellasia, et pitää miettiä kaks kertaa, miten ne ottaa esille ja kelle niistä puhua ja sun tilanteessa mä ajattelin, että sulle vois olla tosi paljon hyötyä kuulla niistä. Mä itse kuulin kaveriltani niistä ja sekin kertoi niistä tosi varovaisesti ja sitten katsoi miten reagoin. No, mulle tää henkiopas juttu oli kuin palapelin viimeisen palan asettaminen oikealle paikalle, ja vihdoinkin näin mitä palapelin kuva esittää (eli siis yhtäkkiä kaikki vaan lokasahti kohdalleen ja ymmärsin niin paljon kaikkia asioita mun elämässä, mitä en koskaan pystynyt käsittämään). Mä en oo oikeestaan muuten mitenkään kauhean spiritualistinen tai uskonnollinen ihminen, lukuun ottamatta tätä henkiopasasiaa. Että en oo mikään täysin sekopää hihhuli vaikka mulla onkin näin läheinen suhde henkioppaisiini ja koen olevani täysin normaali ihminen :P
Henkioppaat on sellaisten ihmisten henkiä, jotka on eläneet joskus maapallolla aikoja sitten eli niillä on ymmärrys siitä, miten vaikeaa ihmisten elämä on ja mistä kaikesta ihmisten elämä koostuu. Kaikilla ihmisillä, on vähintään yksi henkiopas MUTTA! se, että niihin saa yhteyden jossain vaiheessa elämää, vaatii avoimuutta asiaa kohtaan. Eli jos oot heti sitä mieltä, että tää on aivan paskapuhetta ja ei varmasti pidä paikkaansa, niin sit sä et periaatteessa oo valmis ottamaan vastaan tätä opasta. Mikä on tosi sääli sinäänsä, koska monet luulee, että sun täytyy sitoutua johonkin joka päivä pidettävään meditaatio-hihhuli-kokoukseen jossa manataan jotain henkiä. Ehei, ei missään nimessä. Kuitenkin positiivista on se, että jos sä kuitenkin jossain vaiheessa elämääs koet olevas niin yksin ja pulassa, että alat suhtautumaan tähän asiaan hieman suopeammin, voit ihan hyvin saada yhteyden henkioppaaseesi myöhemminkin elämässä. Tämä hetki ei ole sun viimeinen mahdollisuus.
Mulla on kolme vakituista henkiopasta, kaikilla omat persoonallisuudet, ulkomuodot, nimet ja ”tehtävät”. Tutustuin ensimmäiseen oppaaseeni 5½ vuotta sitten, josta tulikin heti mun ns. tukipylväs. Hän on tietyllä tavalla aika totinen, aivan älyttömän viisas ja todella vastuuntuntoinen ja ottaa todellakin tosissaan mun auttamisen ja elämässä ohjaamisen. Hänen tehtävä on nimenomaan huomauttaa jos oon menossa väärille teille tai jos oon tekemässä jotain väärää/huonoa päätöstä. Toiseen oppaaseen tutustuin aika samoihin aikoihin, kuukaus tai pari myöhemmin. Tämä toinen on todella ”villi ja vapaa” ja vähän sellanen ”bad boy”- tyyppinen, mutta tosi rakastettava ja luotettava kuitenkin kaikin puolin. Hän on vähän ku sellanen ikuinen flirtti jos tiedät mitä tarkoitan ja hänen tehtäviinsä kuuluu enemmänkin sellanen piristäminen ja rohkaiseminen tietyissä tilanteissa, ei välttämättä niinkään samalla tavalla elämässä ohjaaminen, ku tän ensimmäisen oppaan kanssa. Tää on sellanen tyyppi, joka voi ilmestyä yhtäkkiä ties mihin paikkoihin (kerran matskun kokeeseen!) ja jos mä en oo puheliaalla päällä, niin se vaan höpöttää itsekseen ja pitää itselleen seuraa sillä tavalla. Se on vähän höpsö, mut yleensä se pirstääkin nimenomaan olemalla tollanen pässi mitä se on :D
Kolmanteen oppaaseeni tutustuin about neljä vuotta sitten. Tää on puolestaan todella, todella sympaattinen ja rakastava tyyppi ja sellanen iloinen ja ”free spirited”. Hänen tehtävä on enimmäkseen lohduttaa ja antaa sellasta rakkautta ja toivoa ku tuntuu, että kaikki elämässä on taas kerran päin helvettiä. Voisin kertoa kaikkien nimet (siis ei oikeat nimet, vaan ne miksi niitä kutsun. Henkimaailmassa nimillä tai ulkonäöllä ei oo mitään väliä, joten saat itse päättää miksi oppaita kutsut ja kuvitella ulkomuodon itse. On helpompi käydä keskustelua ku tiedät suunnilleen, minkä näköisen hengen kanssa juttelet), mutta mä jätän ne nyt sanomatta. Voin kertoa, että ensimmäisellä oppaalla on pikimustat hiukset, toisella oranssinpunaiset ja kolmannella todella vaaleat.
Mitä oon kirjoista/netistä lukenu ja puhu ihmisten kanssa, henkioppaat joko ilmestyy sulle itse tai kutsut niitä itse – se vaihtelee. Mulla se on molempia eli kuka tahansa voi yhtäkkiä ilmestyä sängynlaidalle ja vaan kysellä mitä kuuluu tai jos mulla on joku onglelma tai haluan puhua jostain niin yleensä mielessäni pyydän jotain luokseni. Yleensä ilmestyy se, jota olen pyytänyt, mutta joskus käy niin, että tulee joku toinen, koska tää jota pyysin, on jotenkin kiireinen tms. ja ei pääse juuri sillä hetkellä.
Oppailta ei kuitenkaan voi kysyä aivan mitä vaan, tai joo voit, mutta on paljon asioita mihin ne ei vastaa. Olen oppinut tässä vuosien varrella tulkitsemaan tän mun ensimmäisen oppaan yhden sellasen katseen, joka tarkotaa, että se ei voi puhua asiasta enempää ja oonkin oppinu hyväksymään sen että en saa vastausta kaikkeen mitä haluaisin tietää. Tää sun kysymys ”mitä kuoleman jälkeen on” on yksi näistä, mihin oppaat ei oikein voi kommentoida mitään. Kysyin sitä kuitenkin tossa vähän aikaa sitten oppaalta nro1 joka ilmestyi ja hän antoi sen saman katseen josta kerroin ja sanoi: ”That depends… What do you want from life... What are you ready for.” Eli siis ei suoranaisesti mitään vastausta vaan tollanen ”tulkitse-tämä-itse”- vastaus, joka on yleinen tällasissa kysymyksissä. Aih, niin mä kommunikoin oppaideni kanssa englanniksi. Periaatteessa ei ole mitään väliä millä kielellä kommunikoi, mut mä pystyn ilmaisemaan ajatukseni ja tunteeni helpommin englanniksi ku suomeksi.
Tulipa pitkä teksti ja voisin kertoa vaikka mitä muuta lisää, mutta eiköhän tää riitä tältä erää :D sano vaan jos on jotain kysymyksiä tai haluut tietää lisää jostain niin kerron mielelläni! Noi sun mielikuvitusystävät vaan muistuttaa niin kovasti henkioppaita, että oon kyllä vieläkin sitä mieltä, että ne voi hyvinkin olla niitä oppaita, mutta et itse vaan jotenkin pysty käsittämään sitä vielä. Mutta siis älä koe olevas mitenkään epänormaali, sekopää tms. näiden mielikuvitusystävien tai henkioppaiden takia, kumpia ne nyt sitten onkaan. Jos saat siitä jotain hyvää irti tai koet että saat niistä apua ja paremman olon, niin se on pääasia!
ollut niihin yhteydessä unissa niin että oot nähnyt tavallaan oman hahmos omana ja sitten henkiopas on tullut omassa asussaan? Joku Psykologi joka haluaa kaikkeen aina järjellä ymmärrettävän vastauksen varmaan ajattelisi että ne henkioppaat ovat persoonallisuuden piirteitä jotka ovat hieman erillään toisistaan mutta sama paketti kuitenkin. Ja se että ymmärtää että ne on henkioppaita on se 'viimeinen pala palapelissä'. Siihen viittaisi myös se että kaikilla on vähintään yksi henkiopas eli minuus ja muutama muu seikka.
Mutta itse en halua nähdä tätä asiaa niinkään. Etsin vain sopivaa tapaa lähestyä tätä asiaa. Toivottavasti et loukkaantunut tuosta epäilystäni että henkioppaat olisivat merkki jostain persoonallisuuden ykseydestä. En itse asiassa edes usko että se olisi mitään sellaista. Mutta esitän myöhemmin lisää kysymyksiä vielä. Kirjoittelen vaikka huomenna tai viimeistään ylihuomenna.
Oikeastaan en oo tavannu henkioppaita unissa, vaikka moni tapaa oppaansa usein unissaan. Ei millekään henkimaailman asioille oo tutkittua tieteellistä/järjellistä selitystä, joten sitä on aika paha lähteä perustelemaan mitenkään esim. tieteellisin perustein tms. vaan se on aika pitkälle musta asenteesta ja avoimuudesta kiinni, miten haluaa suhtautua koko asiaan. Kyllä noi kaikki henkioppaat on aivan omia yksilöitä ja oman persoonan omaavia henkilöitä. Totta kai, on joitan tiettyjä piirteitä jotka mulla on samantyyppisiä mitä mun oppailla, mutta esim. mun ensimmäinen opas on oikeesti tosi vakava ja sitten tää toinen opas on aivan vastakohta (oikeestaan ne on tosi monissa asioissa vastakohtia) niin että mä omaisin molempien piirteet, jotka on aivan vastakohtia on musta aika.. mahdotonta ja sekavaa. Jos joskus tuut tapaamaan henkioppaitasi niin ymmärrät varmasti paremmin mitä tarkoitan.
Niin, ja mitä tohon "viimeinen pala palapelissä" tulee, niin lähinnä tarkoitin, että se, että tajusin omaavani henkioppaita oli avaintekijänä siinä että aloin ymmärtämään asioita mun elämässä paremmin. Esim. niinku sanoin, tutustuin ensimmäiseen oppaaseeni melkein kuus vuotta sitten, mutta en tiennyt yhtään että mitään henkioppaita on olemassa. Ajattelin, että oon joko täysin sekasin päästäni ku "puhun" jollekkin oudolle hahmolle mun päässä, joka ei edes ole "oikea", tai, että ne jotenkin kuuluu teini-ikään ja kyllä se siitä menee ohi vuoden tai parin päästä, mutta toisin kävi ja nää hahmot vaan lisäänty ajan kuluessa. Se, että mun ystävä kertoi mulle ensimmäistä kertaa henkioppaista, kaikki loksahti mulle paikalleen, koska tajusin mikä tää juttu näiden outojen henkien, joiden kanssa puhun pääni sisällä, oikein on. Että siinä mielessä se oli sellanen viimeinen palapelin pala, jolla näin koko kokonaisuuden.
En tietenkään loukkaannu epäilystä, ihan tervettä se on epäillä sellasia asioita mitä ei oikein järjellä voi kunnolla selittää.
fantasiatyyppisiäkin. Tavallaan syötän itse tapahtumat mielikuviin mitä ajattelen... Mutta oikeestaan sillon kun 'olen mielessäni' en oo ihan varma et onko muut siellä olevat henkilöt mun ohjailtavissa vai onko ne omia persoonallisuuksia.. Joskus kyllä havahdun kesken ajattelun ja selitän itselleni että "noniin siis musta olisi hienoa kun noin tapahtuisi mutta ajattelin kaiken itse" itse asias se raja on aika pelottava et onks ne jotai omia tietosuuksia. Esimerkiksi pystyn kyllä luomaan tietyntyyppisten ajatteluketjujen tietyille hahmoille persoonallisuuden. Yksi on esimerkiksi sellanen "sairaalla tavalla rakastaja" joka joissain ajatuksissani sitoo minut tuoliin iltahämärällä ja pitää teräasetta kurkullani ja antaa ohjeita siis siinä fantasiassa mitä sillä hetkellä ajattelen. Mutta voisiko se antaa jotain elämänohjeita entiedä..
Oikeastaan tuo ahdistus mistä puhuin johtuu lähinnä ihan arkisista asioista ja haluaisin saada ne kuntoon.
Oletko muuten kokenut mitään yliluonnollista? Siis jotain muutakin kuin keskustelua henkioppaiden kanssa(jos se yliluonnolliseksi lasketaan)
Itselläni on jotain sekavia kokemuksia joita en jaksa edes käsitellä mielessäni. Ja itseasiassa juuri äsken mieleni valtasi pieni innostus:D kun muistin juuri että kerran kuulin eräänlaisia 'ääniä' ja ne oli ystävällisiä ja kuulin sanat selkeästi. En kyllä viitsi täällä kertoa enempää niistä. Tai itseasiassa.. jos ajattelen tätä asiaa henkiopas-näkökulmasta niin voin sanoa että henkioppaani kertoi minulle kerran asian joka tapahtuu tulevaisuudessa ja se tapahtuma piti paikkansakin =).
Okei, no sanon tähän ihan suoraan, että henkioppaat ei tosiaankaan voisi sitoa sua tuoliin ja pitää teräasetta kurkulla, joten noi ajatukset ja fantasiat on kyllä sitten aivan sun oman mielikuvituksen tuotetta. Jotkut ihmiset on taipuvaisia kehittelemään mielessään sellasia "draamoja" tai muita tarinan tapaisia juttuja, jossa kehitellään tarinan hahmot itse mielessä ja miltä ne näyttää ja mikä niiden rooli on siinä tarinassa jne. Mulla oli tällästä pari vuotta sitten, mutta nyt ne on jäänyt vähän vähemmälle. Eli tässä ei sitten voi olla kyse henkioppaista.
En oikein tiedä mitä pitäisi neuvoa, ku en tiedä että millasia asioita haluaisit saada kuntoon. Arkiset asiat kattaa aika paljon, mutta sen sanon että et häviä yhtään mitään jos meet puhumaan vaikka koulun psykologille tms., koska se voi ohjata sua siitä sitten eteenpäin johonkin mitä kokee parhaaksi tai sitten voit saada häneltä suoraan jotain tosi hyviä neuvoja, joiden avulla jaksatkin jatkaa elämää hyvillä mielin.
Noista äänistä mitä kuulit, se voi hyvinkin viitata henkioppaisiin. Henkioppaat ilmestyy eri tavoilla eri ihmisille esim. mulle opas ei ole koskaan ilmestynyt suoraan äänellä, mutta mun kaverille on. Haluutko kertoa mitä nää äänet kertoi sulle? Sulla tuntuu olevan aika hyvä mielikuvitus ja hyvä mielikuvitus edesauttaa mm. henkioppaisiin tutustumista ;D
Muuta yliluonnollista... No ei oikeastaan, mitä nyt aina välillä jotain sellaista että esim. istun äidin kanssa autossa ja yhtäkkiä mieleeni tulee jokin asia tyyliin: "äiti ei muuten oo vieläkään pyytänyt takas sitä rahaa minkä lainasin sillon Kreikan matkaa varten puol vuotta sitten." ja yhtäkkiä äiti avaa suunsa ja sanoo: "Et muuten ole vielä antanut rahaa takaisin siitä Kreikan matkasta. Onko sulla yhtään rahaa?" Tällastä aika friikkiä on tapahtunu muutaman kerran, mut en tiedä luokittelisinko sen yliluonnolliseksi.
Sellaista tuli mieleeni teidän chattailua lukiessa, että on hyvä että ihmisellä on tukijoita ja kuuntelijoita, henkiystäviä ja sellaisia jotka voisi kuunnella sitten mihin vuorokauden aikaan tahansa, jos tulee vaikkapa heikko hetki, jokaisellehan joskus tulee.
Tässä yksi puhelinnumero johon voisi soittaa kun tuntuu siltä, nimettömänä ja jossa Sinua kuunnellaan hyvissä ja pahoissa asioissa tai jos joku painaa mieltä. Näistä henkiasioista olisi kuitenkin ihan hyvä jutella jonkun vanhemman kanssa, kaiken varalta.Tämä ei tarkoita etteikö teitä uskottaisi tai tuomittaisi, päinvastoin tämä on teidän omaksi parhaaksi. Eli tässä tämä numero jos tuntuu siltä tai on pitkään unettomia jaksoja tai ei juttele kenenkään elävän ihmisen kanssa:
*Valtakunnallinen kriisipuhelin
Valtakunnallinen kriisipuhelin tarjoaa välitöntä keskusteluapua kriiseissä oleville ja heidän läheisilleen. Puhelimessa vastaavat sekä kriisityöntekijät että koulutetut vapaaehtoiset tukihenkilöt.Valtakunnallista kriisipuhelinta päivystetään seitsemällätoista eri paikkakunnalla ympäri Suomea.
Puh. 0203-445 566
ma 9-22, ti-pe 9-06, la 15-06, su 15-22.
ja tässä toinen:
* Nuorten kriisipiste
kriisipuhelin 18-29-vuotiaille (09) 753 5121
ma-pe 9-13, ma-to 17-20
Mielikuvitus ja mielikuvitusystävät on ainakin osoitus rikkasta mielikuvituksesta ja ainakaan elämä ei ole tylsää:)Mutta joskus voi olla että todellisuuus ylä-ja alamäkineen tekee olon ahdistuneeksi.
Kuitenkin, joskus olotila voi huonontua ja kun alkaa tuntua että henget ja äänet uhkaavat tai kehoittavat tekemään negatiivisia asioita niin silloin voisi ottaa vaikka yhteyttä johonkin kuuntelijaan esim. terveyskeskuksen kautta, pääasia on että se ihminen joka henkiä ja tapahtumia ohjailee eläisi mukavaa ja huoletonta elämää.
kaikkea hyvää ja elkää pelätkö ottaa yhteyttä esim. sairaalaa jos siltä tuntuu, jokaisen elämä on arvokas ja elämisen tulisi olla myös täällä "maan päällä".
Tietoa skitsofreniasta ja jakautuneesta persoonallisuudesta sekä multipersoonallisuudesta.
Mutta käykää juttelemassa ensin vaikkapa terkkarille, kuulostaisi samalta tilanteelta kuin missä minulle tärkeä henkilö oli vuosi sitten, sai apua ja elämä jatkuu. Voimia teille.
totta kai heti ku olin kuullu niitä etin tietoa kaikista mahdollisista paikoista mihin ne voi viitata. Lopulta löysin vakuuttavan tuntusta tietoa siitä että myös psyykkisesti terveet voi kuulla ääniä. Kuulin kesken erään kappaleen (CMX - revontulten repijä) sellasia ... En oikeesti viitti kertoa täällä .. . tän lukijat pitää mua yhä ja yhä hullumpana.. tietkö jotain toista forumia jossa vois keskustella vähän salaisemmin?
En kyllä tiedä oikein mitään hyvää foorumia. Musta mesessä puhuminen ois parasta ku siellä voi nimenomaan puhua ilman että kukaan ulkopuolinen seuraa. Sulla ei siis oo meseä, vai?
laittaa täs osotetta kaikkien näkyviin musta se ois kans iha jees. Mite me vaihetaa meseossia?;D haluutko laittaa omas tänne tjsp
Laita meseosottees vaik tänne:
[email protected]
lisään sut sit omalle listalleni!
itsellenne apua noiden äänien kuuluminen ei ole ihan normaalia, ei etenkään kesken jonkun täysin asiaan kuulumattoman bändin biisien sanat, ne ei kyllä liity yhtään mihinkään..ei ne ihmiset edes tunne sua, ei ole normaalia ajatella että ne olisi jotenkin juuri sinun elämästä.. että tuo on jo todella pelottavaa luettavaa,hakekaa apua heti jo oman itsenne takia.
lääkäri, et sinä itse.
ihan oikeasti, hae apua, terveet ei kuule ääniä, tuohon sun ntilanteeseen on varmasti johtanut sellaisa kokemuksia joihin sä tarviit ammattitaitosta kuuntelijaa.
Älä pidä itseäsi hulluna,ei sinua ole kukaan tuominnut mutta kuten itsekin ymmärrät tuo ei ole enää vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.
tunnen CMX:n tuotannon oikein hyvin,siinä vaiheessa kannattaa olla jo itsekin huolestunut jos nuo "äänet tulee" kesken biisin,oikeasti,sun olisi paljon helpompi olla itsesi kanssa jos edes kokeilet hakea apua.
Se on vain ja ainostaan musiikkia ja sanoituksia, ne eivät ole tehty kenelekään erityiselle ihmiselle kuten sinulle vaan yleisesti kuunneltavaksi ja keskusteltaviksi, mutta jos alkaa kuvitella että lauluissa lauletaan Sinusta niin silloin on jotain pielessä.Oikeasti, hae apua, olet tosi väsyneen kuuloinen itsekin,terveet ei kuule ääniä, usko jo.
mutta en "kuule ääniä.." vaan kuulin kerran jotain outoa kesken erään biisin ja siinä ei laulettu minusta. Tätä äänien kuulemista on siis tapahtunut tasan yhden kerran mun elämän aikana.
Oon kyllä keskustellut yhen psykologin kanssa, tosin hieman eri aiheesta, mutta kuitenkin tarvittaessa pystyn ottamaan yhteyttä siihen.
pitkään herää halua auttaa varsinkin kun koko vietiketjusta, ei vain yhdetä yksittäisestä asiasta saa sen kuvan että todella pikainen apua on tarpeen.
Jos teillä molemilla on tahot joihin ottaa yhteyttä niin hyvä niin,tehkää asialle jotain, ottakaa vaikka kopiot tästä vietiketjusta ja viekää se sille psykologille, joka teitä hoitaa.
Tästäkin saa sen kuvan että käytte juttelemassa mutta ette niistä asioista mistä pitäisi, kuten itsekin mainitsen :"Oon kyllä keskustellut yhen psykologin kanssa, tosin hieman eri aiheesta"
- joten ottakaa nyt sitten ne oikeat asiat puheeksi jotka mietityttävät, nuoruus on tarkoitettu elettäväksi, ei murehdittavaksi.
Ei ole olemassa niin pientä asiaa etteikö sitä voisi ja pitäisi ottaa vakavasti,ts. pienetkin asiat hoitamattomina voivat jättää jälkeensä suuret murheet tulevaisuudessa.
Voimia teille molemmille ja olkaa omia itsejänne ja kaikkea hyvää elämäänne.