Minkälainen mummo miniä haluaa miehensä äidin olevan?
Millainen mummo?
utelias
131025
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Asialliseen ytimekkääseen kysymykseen ei kukaan miniä osaa vastata.
Tässä huomaamme taas sen tosiseikan, he eivät tiedä mitä he tahtovat mutta he tahtovat jotain muuta kuin heillä on.
kuin hän on. Huolehtivainen, osaa laittaa käsittämättömän hyvää ruokaa ja kutsuu mielellään meidät kylään, tietää paljon kaikenlaista ja neuvoo mielellään. No ok, osa niistä neuvoista on jo vanhentunutta tietoa mutta en millään raaski pahoittaa hänen mieltään.
Tiedän että anoppi / mummo voisi olla monessa asiassa enemmänkin mieleinen, mutta monessa asiassa myös paljon vähemmän. Pois en häntä vaihtaisi, hän on sentään puolisoni äiti!
haluaisin, että välittömästi kerrottaisiin vanhentuneesta tiedosta, jota olen jakamassa. Haluan siis päivittää tietojani En ehkä muista päivitystä seuraavalla kerralla, mutta muutaman toiston jälkeen kyllä. Haluan myös tietää miten nuoremmat ajattelee ja mitä arvoja heillä on. Muodit, arvot ja ajattelu vaihtelee kymmenen vuoden välein. Mummotkin on siis elämässään ehtineet vaihdella muoteja ja arvoja useaan kertaan. Itse päätän omaksunko niitä vaiko en. Mieleni ei pahoitu, jos nuoremmat ajattelee tai tekee toisin, päinvastoin, se tekee elämästä mielenkiintoisen ja luo toivoa eteenpäin menosta, vaikka usein palataankin vanhaan, ikävä kyllä.
Sen tiedän kokemuksesta, että oma anoppini ja äitini aikanaan pahoittivat mielensä tai suuttuivat, jos lapset eivät noudattaneet heidän oletuksiaan, mutta se oli 70 lukua.
mutta vaihteeksi tuli asiallinen kirjoitus, ei aina vaan sitä negatiivistä puolta.
Oli kiva lukea, kun itselläni mielestäni tuntuu olevan ihan hyvät suhteet miniään.
miniä tai ainakin ollut, niin kai osaat itsekin vastata siihen.
Minkälaista anoppi-mummoa sinä arvostat?
Näin se elämä menee, nykyinen anoppi, entinen miniä ja taas seuraavilla sama edessä. Itse olen yrittänyt karttaa niitä asioita, jotka mahdollisesti hieman häiritsi muutoin niin mukavassa anopissani ja lapseni mummissa. Ei parempaa mummia olisi lapsi voinut saada. Olen sitten yrittänyt muistaa hänestä ne hyvät puolet ja jatkaa perinnettä omien lapsenlasteni kanssa.
Tänään juuri olivat mulla hoidossa koko päivän. Maailman ihanimmat mumin kullat. Ne oli tosi kilttejä ja sulosia. Kiukuttelevat paljon enemmin kun äitinsä on paikalla, mustasukkaisuudesta johtuen.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten luokittelua jonkin asian perusteella. Toki luokittelu ikä- tai sukupuoliryhmiin on joskus paikallaan, mutta että anopit tai miniät olisivat jotenkin tietyn kaltaisia, on vieras ajatus. Anoppi on ihminen ja jokainen ihminen on itsensä oloinen. Tietysti toivoisin, että sukulaisihminen olisi läheinen myös tunnetasolla, mutta jos hän ei ole niin ei ole - harmi. Jos hän olisi läheinen, hän todennäköisesti toteuttaisi muutkin toiveeni eli olisi meistä kiinnostunut ja kertoisi myös omia kuulumisiaan, poikkeaisi silloin tällöin, pyytäisi lastamme joskus puuhailemaan kanssaan JA ei odottaisi että häntä pyydetään. En halua olla pyytämässä sitä ja tätä, haluan että ehdotuksia tulee anopiltakin. Mutta niin kuin edellä sanoin: jos ei ole läheinen niin ei ole. Nämä toiveet eivät ole vain anoppiin kohdistuvia, sillä minulle ympärilläni olevat ihmiset ovat joko läheisiä tai vähemmän läheisiä. Yhtä lailla toivon näitä asioita omalta äidiltäni, sisaruksiltamme, kummeilta jne.
En mene kyläilemään jos ei pyydetä, pelkään olevani haitaksi tai tunkeileva. En pyydä lapsia hoidettavaksi, odotan että lapsen vanhemmat pyytää sitten kun heille itselleen sopii tai tarvitsevat hoitajaa, työssäkäyvillä vanhemmilla on itselläänkin niin vähän vapaa-aikaa olla omien lastensa kanssa. En halua riistää sitä vähäistä aikaa heiltä. Päivähoito/iltapäivähoitojärjestelmä on kankea lapsen/mummon kannalta, sieltäkään ei lapsi oikeastaan voi olla poissa viettääkseen aikaa mummolla edes arkena. Tällaisista syistä näitä miniän mielipiteitä olenkin täällä kyselemässä. Tyttäreltä kysyisin suoraan, hän kehtaisi luultavasti antaa suoria vastauksia omalle äidilleen.
turhaan olet? Ei kai se miniä sinua syödä voi, jos kysyt.
Soita hänelle, ei ainakaan puhelimessa mitään voi.
Kysy ensin kuulumisia ja sano, että tuli tässä mieleen, kun olis niin kiva niitä lapsia tavata, että sopisiko, että tulisin käymään joku päivä, kun teille sopii?
Sitten jos kaikki menee hyvin, niin kysyt, josko lapset voisi joskus tulla sinun luoksesi vaikka hoitoon ja ilmoita, että olet käytettävissä jos on tarvetta.
Näin minä olen toiminut oman miniäni kanssa. Hän sitten soittaakin mulle, kun apua tarvitsee ja silloin yritän aina järjestää niin, että mulle sopii, mutta jos olen jo sopinut muuta, niin sanon sen myös suoraan ja hän kyllä ymmärtää. Nytkin tarjouduin hoitamaan toista lasta, että äiti pääsee vanhemman kanssa pari kertaa viikossa kahdestaan uimaan. Miniä oli erittäin iloinen, ei olisi kai itse uskaltanut kysyä, kun tietää, että mulla on remontin kanssa vielä paljon kesken.
Minuakaan ei koskaan heille kutsuta, kun ajattelevat, että osaan tulla kutsumattakin, kuten osaankin, mutta mukavampi on kuitenkin soittaa ja varmistaa ensin, ettei heillä ole muita suunnitelmia.
Tässä tulee miniän ja pienen lapsen äidin mielipide keskusteluun.
Itse pidän isovanhempien yhtenä tärkeimpänä piirteenä sitä, että lapsen vanhempien pyyntöjä kunnioitetaan. Omalla kohdallani miehen äiti ei pystynyt tähän, vaan pyynnöistä huolimatta jyräsi oman tahtonsa läpi tavalla, joka suututtaa ja satuttaa. Asiasta yritettiin keskustella, mutta tuloksetta. Kieltämättä sellainen vaikuttaa väleihin. Aiemmin ne ovat olleet hyvin etäiset eikä tuollainen käytös niitä varmastikaan paranna. Päinvastoin, pahentaa tilannetta entisestään.
Joten kullanarvoinen neuvo teille hyvät isoäidit ja erityisesti miehen äidit, sillä omalle äidilleen tyttären on tosiaan helpompi sanoa ikäviäkin asioita niin kuten jo aiemmin tuli esille. Kunnioittakaa lapsenlapsenne vanhempien pyyntöjä ja päätöksiä. Pienet virheet ovat inhimillisiä, mutta isoista virheistä voi jäädä pysyvät arvet. Me olemme kuitenkin asiantuntijoita koskien omaa lastamme ja hänen elämäänsä.
Saatat olla hyvinkinkin sellainen mummo, jollaisia lapsellani on kaksi. Tässäkin keskustelussa voi taas nähdä, kuinka erilaisia tilanteet ovat: Toisilla mummot koetaan tunkeileviksi ja toisilla eivät tule, vaikka toivottaisiin. Minä toivoisin, että mummot kävisivät ja tarjoisivat. Itse en kehtaa iäkkäitä mummoja pyytää, kun ajattelen, etteivät he jaksa tai haluavat jo keskittyä itseensä, lapset on jo hoidettu. Tämä johtopäätös siitä, kun he eivät koskaan itse aloitetta tee. Hoitoon saa viedä, mutta aina on minun pyydettävä, joten teen sitä niin harvoin kuin mahdollista. Jos mummo joskus käväisee, sanon aina moneen kertaan, että tulisi toistekin ja ei lähtisi niin pian pois. Toivoisin koko sydämestäni, että lapsellani olisi hyvät mummosuhteet! Oletko sinä muistanut välillä tarjota yhteistä aikaa? Loputtomiin ei toinen jaksa pyytää. Miksi tunnet olevasi haitaksi, onko sinun oikeasti annettu ymmärtää niin? Eikö sinulle ole sanottu, että tulisit käymään vai etkö halua kuullu kehotuksia? Minä olen jo monta vuotta unelmoinut puhelusta, jossa kysytään, että milloinkas te lähtisitte vaikka teatteriin, että lapsi voisi tulla mummolaan. Mutta ei, aina on aloitteen tultava minulta. Ja pätee myös omaan äitiini. Kumma juttu muuten, mutta tällaisesta asiasta on tosi vaikea puhua, itse en ainakaan kykene, liian arkaluontoista; mitä jos mummo tosiaan ei jaksaisikaan lapseni kanssa olla ja minä ottaisin asiani esille! Noloa.
osapuoli ei tiedä mitä toinen tahtoo tai mitä mummo jaksaa. Joskus mummo itsekään siis minä ei taida tietää etukäteen mitä milloinkin jaksaa, siis tahtoisi jaksaa ja kuvittelee jaksavansa enemmän kuin on totuus. Minä muistutan välillä että tulkaa käymään kun ehditte tai haluatte ja voin ottaa hoitoon jos tarvitsette, avoin kutsu siis on voimassa, mutta senkin voi tulkita kohteliaisuudeksi tai voi unohtua. Itse muistan miten lapseni pienenä melkein "riistettiin" kodista muualle, sellaista en halua muille tehdä. Ehkä näin on ollut aina isovanhempien ja lasten välillä, sukupolvesta toiseen, siitä ei paljon puhuta, parhaalle ystävälle ehkä valitellaan.
Anoppini ei ollut hyväksyä minua millään mieheni puolisoksi kun tapasimme. Aikaa myöten naisen oli totuttava miehen valintaan.
En kuitenkaan unohda miten "mieluinen" miniä olin.
Nyt meillä on lapsi ja yhtäkkiä anoppi haluaakin olla läheinen ja mielistelee ja kehuu minkä ehtii. Kaksinaamaista sanon minä.
Minun neuvoni ja tulevaisuudessa minun tyylini tulevien miniä- ja vävyehdokkaiden kohdalla on hyväksyä heidät alusta pitäen. Hehän ovat lapseni valitsemia kumppaneita eikä minulla ole mitään jakoa siinä valinnassa.
Kun suhde toimii alusta asti, isovanhemmuuskin toimii luontevasti. Yleispätevää ohjetta yhteydenpidosta jne ei voi antaa koska kuten huomaamme, jokainen kokee ne tavallaan.
Pointtini on, että jos kohtelet jotakuta ihmistä tylysti, älä oleta että saat hänen ystävyytensä siinä vaiheessa kun siitä on sinulle hyötyä.
on ja se pätee molempiin suuntiin.