Viime viikolla paras ystäväni kertoi olevansa raskaana. Hän sanoi pelänneensä kertoa mulle, kun mun rankasta keskenmenosta nyt on suht vähän aikaa vielä ja hän oli siitä myös kovin surullinen ja on ollut hyvänä lohtuna ja tukena. Tottakai minä olen vilpittömästi iloinen hänen raskaudestaan ja pystyn jotenkin eläytymään tilanteeseen hyvin kun on niin tuoreessa muistissa vielä oma raskaus, ja miten ihanaa ja jännää ja vähän pelottavaakin se alku oli. :) Mutta rehellisyyden nimissä sanoin ystävälleni jotain tyyliin "kun itsellä on takana niin vaikea myöhäinen keskenmeno niin vaikka toki olen iloinen sun raskaudesta enkä toivo mitään pahaa, niin vaistomaisesti tulee mieleen ajatus että kunpa kaikki nyt menis hyvin, kunpa sulle ei kävisi niinkuin mulle, kunpa malttaisit nyt vielä odotella rauhassa alkuraskauden yli ja sitten vasta huokaista helpotuksesta kun koskaan ei tiedä mitä voi tapahtua". Ystäväni kyllä mun mielestä ymmärsi pointtini, koska todellakin mitä tahansa voi tapahtua ja ymmärsi myös että mulla on siitä vankkaa kokemusta, mutta omasta mielestäni mä olisin voinut jättää tuon sanomatta. Toinen on onnensa kukkuloilla raskaudesta joka oli jo 9-viikolla menossa, ja minä tulen ja töksäytän suurinpiirtein että älä vielä nuolaise, ennenkuin tipahtaa. Ei ollut tarkoitus olla ilkeä, vaan halusin vain hänelle rehellisesti kertoa että saan vaistomaisesti sellaisia kauheita ajatuksia aina kun kuulen että joku on raskaana.. En mä sille mitään voi, elämä opetti mua rankalla kädellä ja suhtaudun kaikkeen hyvin epäluuloisesti. Tahdon parasta ystävälleni ja hänen raskaudelleen mutta olen kai vaan alkanut pelkäämään kaikkien puolesta, kun itsellä ei ole nyt mitään stressattavaa..
Sanoinkohan hölmösti?
Bumble-B
101385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sanoa tuo sille ystävällesi, kyllä uskon että se ymmärtää sua.
Minusta et kyllä pahasti hänelle sanonut vaikka karulta tuo kuulostaakin varsinkin hänen korvissaan,mutta se on totuus joka on olemassa ja sinä tiedät sen!
Jos minulle olisi nuin sanottu olisin ollut iloinen siitä että kaverini muistaa kuitenkin huolehtia minusta ja raskaudestani vaikka itellä takana ikävä kokemus.
Et tehnyt tyhmästi usko pois ja ystäväsi kyllä sen ymmärtää ettet pahalla sitä sanonut.
Sillä koskaan ei kannata nuolasta enne ku tipahtaa...pätee kyllä moneen muuhunkin asiaan.
Tsemppiä sinulle!!
Kannattasko sun välillä miettii muitakin kuin ittees ???
Toi oli aika asiaton huomautus.
Jos luet a.p. kirjoituksen uudelleen ja ajatuksella, tajuat että kyllä hän ajattelee muitakin kuin itseään!
vauvasi syntyi? Anteeksi utelut...
..21. Vaikka sitä ei vielä synnytykseksi laskettu, kun ennen 22. viikkoa on virallisesti keskenmeno, niin synnytyshän se kuitenkin oli.
se on. Siis synnytys. Kyllä se laittaa asioita miettimään, kun kuulee tällaista. Varmasti se ystäväsi tajusi pointin. Sitä suuremmalla syyllä tajuaa, kun on seurannut vierestä teidän elämää... Noilla viikoilla sitä luulee jo olevansa turvassa ja elää jo ajatukset tulevassa. Sitten tuleekin tuollainen yllätys. Kamalaa... Voimia eteenpäin!
lukemaan tämä viestisi täällä.Tai kirjoita hälle kirje jossa selität samoin kuin täällä. Monesti kirjoittaminen selkiyttää ajatukset paremmin kuin puhuminen.
Hei Bumble,
Mulla oli ihan sama tilanne kuin sulla! (Siis, mulla tosin km tuli jo raskauden alussa, eli ei yhtä paha kuin sinun menetyksesi, mutta kuitenkin). Keskenmeno-palstalla aiemmin purinkin pahaa mieltäni, kun ystäväni ilmoitti olevansa raskaana. Tuntuihan se siltä kuin veistä olisi käännetty haavassa, vaikka miten yritin olla onnellinen hänen puolestaan. Kyllä ystäväsi ymmärtää sinua, hänellä on varmasti omat pelkonsa, varsinkin kun on nähnyt läheltä sinun menetyksesi. Tosi ystävä tajuaa miten vaikea asia toisen raskaus voi olla oman vauvansa menettäneelle. Eikä ainoastaan siksi, että hän on ystäväsi, vaan myös siksi, että nyt itse raskaana ollessaan hän osaa kuvitella, miten pahalta vauvan menettäminen tuntuisi. Etkä sitä paitsi mielestäni sanonut yhtään pahasti.
Minunkin ystäväni ymmärsi, kun yritin selittää pahaa oloani, ettei syy ole hänen tai että en ole hänelle katkera, vaan ihan yleisesti vaan murheellinen, vaikkei siitä voi ketään syyttää. Ihailen kyllä sua siinä, että ilmeisesti katkeruus ei ole kohdallasi nostanut rumaa päätään. Olen varma että saat itsekin vielä nauttia raskaudesta ja äitiydestä!
Itselläni tärppäsi tästä kierrosta, silloin kun itkin kaverilleni kurjaa kohtaloa, olinkin jo oikeastaan raskaana (huomenna tosin vasta alkaa rv 6). Olen ihan hermona, joka kerta vessassa käydessä tutkin vainoharhaisena ettei paperiin ole jäänyt veritippoja (niin se viimeksi meni kesken...) mutta toisaalta olen toiveikas ja yritän ottaa päivän kerrallaan. Ehkä pelko hellittää kun aikaa kuluu.
Voimia ja jaksamista sinulle!
Onnea uudesta raskaudesta! Hienoa kuulla että sulla kuitenkin on asiat nyt kääntyneet hyväksi taas, toivottavasti täälläkin pian saataisiin iloita uudesta plussasta.. Ja voin kyllä kuvitella että tulen olemaan sitten ihan yhtä vainoharhainen kuin sinä, kun seuraavan kerran olen raskaana. Toisaalta taas tiedän, ettei sitä keskenmenoa voi mitenkään estää vaikka kuinka yrittäisi vahtia vuotoja jne, joten pitäisi kai vaan yrittää ottaa rennosti ja nauttia raskaudesta niin kauan kuin sitä sitten kestää.
Katkeruudesta.. Niin.. Ehkä olen katkera, ehkä en. Yritän olla olematta mutta ehkä se on kuitenkin piilevänä siellä jossain sydämen sopukoissa, pieni kateuden vihlaisu aina kun näen isomahaisen naisen. Tunnistan sen tunteen kyllä, mutta työnnän takaisin sinne johonkin syvälle ja toivon että tulisin pian raskaaksi että voisin lakata olemasta kateellinen toisille. :) Ja se, että on kateellinen, ei tarkoita sitä ettei voisi myös samalla olla onnellinen toisten puolesta. Minä ainakin olen ystäväni puolesta rehellisesti, vilpittömästi onnellinen ja tuntuu ihanalta että hän nyt vuorostaan saa odottaa lasta ja vielä ihanampaa olis jos mäkin tulisin raskaaksi niin saatais olla yhdessä raskaana ja jakaa se mielettömän ihana asia ystävysten kesken. :)