Vl-lapsuus

Monen vl-henkilön lapsuus muistuttaa varmaan oheisen kirjoittajan lapsuutta. Tärkeintä on kuitenkin se, että noudatetaan tinkimättä SRK:n valheoppia "ehkäisy on syntiä". Lapsen tunteista ja hyvinvoinnista ei tarvitse välittää.

Miksi lastensuojeluviranomaiset eivät puutu tähän?


"Itkin kun luin sinun muistostasi
Kirjoittanut: Punainen mekko 11.2.2007 klo 21.52

En voinut mitään, kyyneleet alkoivat virrata kun luin kirjotustasi. Sen muinaisen tytön itku.

Samoin minä, kuule, samon minä... en voi kertoa enempää... mutta juuri tuo sama kokemus. Kiitos kun kirjoitit!! Kiitos...

Enhän ollut mitään, minua ei minuna ollut olemassa. Vain perheen työntekijänä, ja työtähän piti tosiaan tehdä kovasti. Kymmenvuotiaana rukoilin joka ilta että rahat ei lopuisi, talo ei palaisi ja äiti ei tekisi itsemurhaa. Hän oli loppuun ajettu ja tuskainen, aina sairas ja masentunut. Olin koko ajan huolissani ja tavattoman peloissanni. Seuroissa tulikivenkaatkuiset saarnat ja kadotuksella pelottelut eivät tilannetta helpotttaneet.

ja: samoin minullakin oli täti joka yllätti minut sanomalla kauniita sanoja minusta, ihan vain minusta, luonteestani. Olin ällistynyt - ja järkyttynyt siitä syvästä onnen tunteesta, jonka hänen sanansa saivat aikaan. Se tunne täytti minut kokonaan... en unohda sitä koskaan. Yhä tänä päivänä hämmästyn jos joku näkee minussa jotain hyvää. Heikko itsearvostus ja outo pelko jäivät lapsuudesta. Terapioissa on juostu.

Se täti! Pienelle tytölle ei kukaan ollut sitä ennen sanonut mitään niin kaunista.

Toivokaamme, että myös tämän päivän vanhoillislestadiolaisen perheen tyttären kohdalle osuu tällainen lämmin ja tarkkanäköinen, rakastava ja lempeä täti...

Hyvä nimim. "vl-perheen esikoistytär"! Kaikkea hyvää sinulle elämääsi, ja sydämellinen kiitos kirjoituksestasi."

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023631810
6929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ole mikään lottovoitto syntyä vl-perheeseen. Lapsiorjaksi.

Äänestä

vl-mies eikä mikään, jonka huulessa ei roiku sätkä ja joka ei SRK:n käskystä puske vähintään 10-20 lasta. Vaimon ja lasten terveys yms. ovat sivuseikka.

Äänestä

On eräs käytetyimmistä vl-sanonnoista. Lapset ovat siunaukseksi juuri siksi, että he ovat ilmaista työvoimaa perheelle ja mahdolliselle perheyritykselle. Miksi asiaan ei puututa yhteiskunnan taholta. VL-lapset eivät saa monesti edes harrastaa mitään, koska kaikki aika on käytettävä "yhteisen hyvän" eteen. Voi (meitä) lapsiraukkoja!

Äänestä
  • osaa hävetä sitä, millaiseen kurjuuteen monet heistä lapsensa synnyttävät? Lapselle kuuluu lapsuus. Onko kaikilla vl-lapsilla oma lapsuus vai joutuvatko he hyvin nuorina sijaisvanhemmiksi, koska äiti ei kertakaikkiaan jaksa kantaa sitä taakkaa, jonka SRK ja vl-puhujat hänen päälleen asettavat.

    Mikä on SRK:n johtomiesten ja vl-puhujien palkka aikanaan "ehkäisy on syntiä" -valheopista, jolla he nujertavat monet vl-naiset?

    Äänestä

  • Suomalainen mies kirjoitti:

    osaa hävetä sitä, millaiseen kurjuuteen monet heistä lapsensa synnyttävät? Lapselle kuuluu lapsuus. Onko kaikilla vl-lapsilla oma lapsuus vai joutuvatko he hyvin nuorina sijaisvanhemmiksi, koska äiti ei kertakaikkiaan jaksa kantaa sitä taakkaa, jonka SRK ja vl-puhujat hänen päälleen asettavat.

    Mikä on SRK:n johtomiesten ja vl-puhujien palkka aikanaan "ehkäisy on syntiä" -valheopista, jolla he nujertavat monet vl-naiset?

    vallalla käsitys, ettei perheen asioista saanut kertoa esim. ammattiauttajille, joka oli "epäuskoinen".

    Uskon, että monet tuntemani VL-äidit olisivat ottaneet avioeron miehestään, jos olisivat uskaltaneet. Avoero olisi kai Raamatun mukaan sallittua joissakin tapauksissa, mutta käytännössä lapsen tekoa olisi siitäkin huolimatta jatkettava.

    Todella julmia VL-isiä tiedän. Vaimot ovat usein liian väsyneitä puolustamaan lapsiaan. Lapset kärsivät monissa VL-perheissäkin.

    Eräs tuntemani VL-perhe omistaa puutarhayrityksen. Lapset toimivat kitkemisen ja keräämisen lisäksi mm. torikauppiaina alle 10 - 15 -vuotiaina. Perheen isä on puhuja. Äänestä kuuluu naapuriomakotitaloon, milloin isä saapuu puhujamatkaltaan ja aloittaa lasten "kurittamisen" ja huutamisen. "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan".

    Kiitos Taivaan Isälle sunnuntai on lepopäivä puutarhatyöstä, myös lapsilla. Äitiä täytyy silloinkin auttaa ja lapsia kaitsea, mutta kitkemään tai torille ei tarvitse lähteä.

    Äänestä

  • väärin tuon sanonnan. Onko se edes vl sanonta? Eikös se ole sananlasku? Olen joskus lukenut kirjan "Kun ei ollut rahaa tehtiin lapsi". Tätä kirjaa ei ole kirjoittanut vl vaan vanha kätilö. Meillä lapset kyllä harrastavat. Olen onnellinen pojastani joka löysi itselleen mieluisan harrastuksen. Mikään ei estä häntä menemästä harrastukseen silloin kun se on. Se on niin tärkeä. Viikonloppuna oli kilpailut ja olin mielenkiinnolla seuraamassa ottelua. Tuli pronssia ;). Eikä hyvän harrastuksen tarvii maksaa paljon. Meillä harrastetaan virkkausta, koiran hoitamista, luistelua ja pelaamista, lukemista, pianon soittamista, leipomista, ulkoilua, laskettelua, askertelua, kokki kerhoa, uintia ,tietokoneella mesettelyä, irkkaamista , sählyä jne. Ja mitä sanot tuosta "lapset ovat ilmaista työvoimaa perheelle". Mieheni on lapsesta asti saanut olla mukana omassa perheyrityksessä. Hänelle maksettiin palkkaa. Hänelle on kehittynyt vahva amatillinen osaaminen omalle alalleen. On varmaan "luotto työntekijä" omalla työpaikallaan. Joskus mietin kun katselen isompia lapsiani jotka tuskailevat mistä saisivat kesätöitä, että ollappa oma yritys johon voisi palkata lapset. Ja omat veljeni esim. Pienestä asti olivat mukana kykyjen mukaan maatilan töissä ja kun tehtiin sukupolven vaihdos jatkajaa ei tarvinnut kaukaa etsiä. Kukaan ei selviä elämästä "vähällä". Työnteko kuuluu siihen (valitettavasti)!. On varmasti kyllä lapsia jotka ovat "mini aikuisia" perheessään, muutta se ei ole niin että Vl-lapsuus=kurja lapsuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hätähuuto kirjoitti:

Monen vl-henkilön lapsuus muistuttaa varmaan oheisen kirjoittajan lapsuutta. Tärkeintä on kuitenkin se, että noudatetaan tinkimättä SRK:n valheoppia "ehkäisy on syntiä". Lapsen tunteista ja hyvinvoinnista ei tarvitse välittää.

Miksi lastensuojeluviranomaiset eivät puutu tähän?


"Itkin kun luin sinun muistostasi
Kirjoittanut: Punainen mekko 11.2.2007 klo 21.52

En voinut mitään, kyyneleet alkoivat virrata kun luin kirjotustasi. Sen muinaisen tytön itku.

Samoin minä, kuule, samon minä... en voi kertoa enempää... mutta juuri tuo sama kokemus. Kiitos kun kirjoitit!! Kiitos...

Enhän ollut mitään, minua ei minuna ollut olemassa. Vain perheen työntekijänä, ja työtähän piti tosiaan tehdä kovasti. Kymmenvuotiaana rukoilin joka ilta että rahat ei lopuisi, talo ei palaisi ja äiti ei tekisi itsemurhaa. Hän oli loppuun ajettu ja tuskainen, aina sairas ja masentunut. Olin koko ajan huolissani ja tavattoman peloissanni. Seuroissa tulikivenkaatkuiset saarnat ja kadotuksella pelottelut eivät tilannetta helpotttaneet.

ja: samoin minullakin oli täti joka yllätti minut sanomalla kauniita sanoja minusta, ihan vain minusta, luonteestani. Olin ällistynyt - ja järkyttynyt siitä syvästä onnen tunteesta, jonka hänen sanansa saivat aikaan. Se tunne täytti minut kokonaan... en unohda sitä koskaan. Yhä tänä päivänä hämmästyn jos joku näkee minussa jotain hyvää. Heikko itsearvostus ja outo pelko jäivät lapsuudesta. Terapioissa on juostu.

Se täti! Pienelle tytölle ei kukaan ollut sitä ennen sanonut mitään niin kaunista.

Toivokaamme, että myös tämän päivän vanhoillislestadiolaisen perheen tyttären kohdalle osuu tällainen lämmin ja tarkkanäköinen, rakastava ja lempeä täti...

Hyvä nimim. "vl-perheen esikoistytär"! Kaikkea hyvää sinulle elämääsi, ja sydämellinen kiitos kirjoituksestasi."

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023631810

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu