Onko teillä tällaista ongelmaa. Lapseni hoidattaa lapsenlapsiaan minulla niin paljon, että uuvun, vaikka lapsukaiset ovatkin ihania. On vaikeaa kieltäytyä, kun näkee, että oma lapsi ei kykene riittävään vanhemmuuteen ja vetoaa minuun tosi voimakkaasti. Voisitteko jakaa kokemusta tai antaa vinkkejä?
liikaa työtä lapsenlapsista
2007
292594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Vaikea samaistua, kun tilanteeni on niin erilainen.
Minä kyllä hoidan useimpina päivinä lapsenlapsiani omieni ohella, mutta en koe sitä uuvuttavana.
Päinvastoin.
Samoin en koe etteivätkö lapseni kykenisi "riittävään vanhemmuuteen" ainakin he ovat minua itseäni parempia vanhempia)... mutta tuo termi kiehtoo minua.
Mikä on "riittävä vanhemmuus"?
Mataakohan minulla itselläni olla moista?
niin hanki koira! Loppuu lasten jatkuva hoitoontuonti.
Minulla on ollut sellainen ongelma juuri kuten sinullakin. Olen työssäkäyvä mummu ja olen hoitanut lapsenlasta ensin kolme vuotta joka ilta kun lapsen äiti kävi iltalukioa.
Sen jälkeen olen hoitanut kaksivuotta työni ohella usein iltaisin monta kertaa viikossa. Lapsen äiti on yksinhuoltaja ja hän on kaupassa töissä ja työvuorot ovat niin hankalia. Siis vaikka lapsi on vuoropäiväkodissa niin olen hakenut lapsen päiväkodista kotiinsa nukkumaan kuudelta, koska äiti pääsee töistä usein vasta vartin yli yhdeksän. Siis äiti on kotonaan silloin vasta kymmenen jälkeen.
Raskasta on ollut ja paljon ongelmia.
Itse olen fyysisesti vajaakuntoinen, mutta käyn normaalitöissä.
kuitenkin olet lapsenlapsesi vuoksi jaksanut venyä, vaikka itse väsytkin. Se on kuitenkin kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun lapsi saa kokea, että häntä rakastetaan. Toivottavasti myös tyttäresi osaa arvostaa sinua.
Nyt varmaan tuntuu rankalta, mutta lopuujen lopuksi myös noi lapsenlapset kasvaa tosi nopeasti, että varmaan kohta helpottaa, sitten kaipaat sitä aikaa kun hän oli vielä niin pieni ja suloinen.
Tämä on varmaan ihan jokaisen henkilökohtainen juttu mihin ei ole ainoaa oikeaa vastausta.
Itse pidin ensimmäistä lastenlastani kahdeksan kuukauden vanhasta pari vuotta eteenpäin. Tosin en ihan täyspäiväisesti, koska äidillä oli osa-aikainen työ ja isä vuorotyössä, mutta oli siinä yleensä joka päivä kiinni.
En hetkeäkään harmitellut, vaan olen ylpeä, että on miniän kanssa näin hyvät välit.
Olin silloin jo kuusikymppinen, mutta oli se vaan hienoa seurata lapsen kehitystä ja ehkä siitä hoitosuhteesta johtuu, että mummulaan tullaan vieläkin aina kun vaan päästään.
Nyt on jo toinenkin lapsi heillä ja ehkä enää en alkaisi vakituiseksi hoitajaksi, mutta tilapäishoitoon ovat aina tervetulleita.
Et käynyt samanaikaisesti ansiotyössä?
En ole niin väittänytkään. Voi kai sitä jo kuuskymppinen olla pois työelämästä ja minä kun olen ollut kotona koko naimisissa oloajan eli siis maatalossa ja lehmiä hoidellut.
Mutta aikansa kutakin ja nyt on aikaa hoidella lapsenlapsia.
Onkohan kaikki muut mummut töissä - ei millään pahalla - kunpahan vain kysyn?
sitä vaan, että jos käy päivät töissä ja illat ja vvikonloput hoitaa lapsia, voi se toki olla raskaampaa, kuin jos ei ole ansiotyössä. Ja tietty se jos lapsia hoitaa päivisin tai iltapäivisin.
Itselläni on vieläpä ollut sellainen tilanne, että klo 22 lähden vasta käppäilemään kotiinpäin lapsenhoito paikasta. Ja yritä siinä sitten nykäistä unta kaaliin, kun olet niin piristynyt pakkasessa puolen tunnin lenkillä. Ja siitä sitten taas aamulla omaan ansiotyöhön.
Tottakai se on raskasta ja kohtuutontakin vaatia oman työn ohella lapsia hoitamaan. Tuskin olisin minäkään, jos vielä olisi ollut karjaa siihen hommaan ryhtynyt, vaikka kotona olinkin.
Mutta nyt oli vähän niinkuin pehmeä lasku, ettei jäänyt vallan toimettomaksi.
Nykyaikainen työssäkäynti on senverran raskasta. Kaupanalan työajat ovat aivan epäinhimilliset ja muutenkin työnantajat vaativat niitä joustoja ja imevät mehut kuiviin.
Minun ystävättärenikin on myös kaupassa töissä. Hän ei saanut edes hiihtolomaksi vapaata. Ei ole paljon perhe elämää kaupan alalla. Ja yksinhuoltajalla varsinkin hankalia ovat nuo työvuorot. Kun ei edes kaksi ihmistä ja yksi vuoropäiväkoti yhdessä tahdo saada yhtä lasta hoidettua!
"Lapseni hoidattaa lapsenlapsiaan minulla niin paljon, että uuvun, vaikka lapsukaiset ovatkin ihania. On vaikeaa kieltäytyä, kun näkee, että oma lapsi ei kykene riittävään vanhemmuuteen"
Tämä kertoo paljon. Sinun tehtäväsi isovanhempana ei ole olla vanhempi lapsenlapsellesi, ja ryöstää oman lapsesi vastuuta ja aikuisuutta, vaan sinun tehtäväsi on TUKEA OMAN LAPSESI VANHEMMUUTTA.
Jos sinun asenteesi oman lapsesi vanhemmuuteen on noin kritisoiva ja tuomitseva, ei pidä ihmetellä jos hänen vanhemmuutensa on kärsinyt. Kun omilla lapsilla on ongelmia, on silloin aina vanhemmilla peiliin katsomisen paikka. Tämä pätee myös silloin kun niillä omilla lapsilla on jo omia lapsia.
Ihan liian usein näkee isovanhempia, jotka käyttävät omia lapsenlapsiaan lyömäaseena OMIA lapsiaan vastaan moralisoimis- ja syyllistämistarkoituksessa. Peilatakseen itseään suhteessa omiin "kelvottomiin" lapsiin, jolloin isovanhempien oma "hyvyys" pääsee loistamaan. Ihan liian usein näkee isovanhempia jotka odottavat kyllä kunnioitusta itselleen, mutta jotka puolestaan itse osoittavat hyvin suurta halveksuntaa omia lapsiaan ja heidän vanhemmuuttaan kohtaan.
Ihmisen todellinen persoona ja asenne ei tule esiin siinä, miten hän suhtautuu ja asennoituu lapsenlapsiinsa, vaan se tulee esille parhaiten siinä miten hän suhtautuu OMIIN lapsiinsa.
Missään muualla ihminen ei ole niin aidosti oma itsensä kaikessa raadollisuudessaan ja rakkaudellisuudessaan, kuin omien lastensa kanssa. Omein lasten kanssa ihminen on aidoimmillaan ja paljaimmillaan, koska mikään muu ei tässä elämässä tuo paremmin esiin ihmisen todellista itseä, kuin omat lapset.
Sinä itse olet ollut omalle lapsellesi roolimalli aikoinasi, ja olet edelleenkin. Mistä hän on siis oppinut selkärangattomaksi ja vastuuntunnottomaksi?
Johan sinä itsekin osoitat suurta selkärangattomuutta sillä, ettet sano "ei" silloin kun pitäisi. Et kieltäyty lastenlasten hoitamisesta vaikka koet ettet jaksaisi heitä edes hoitaa. Myöskään lapsenlapsillesi ei ole mitenkään edullista kokea olevansa taakkoja. Vaikka näennäisesti asia vaikuttaakin olevan ihan päinvastoin, niin todellisuudessa sinä tuolla marttyyrimaisella käytökselläsi osoitat suurta itsekyyttä.
Mikä oikeus sinulla on varastaa oman lapsesi vanhemmuus itsellesi?
Mikä oikeus sinulla on omalla käytökselläsi ja asenteellasi viestittää omalle lapsellesi jatkuvasti, ettei hän kykene olemaan vanhempi, ettei hänen oma vanhempansa USKO häneen ja hänen kykyihinsä?
Sinun palopuheesi kuvastaa vain sinun omaa suurta tyhmyyttäsi. Sinulla itselläsi on suuret luulot itsestäsi ja kaikkivoipaisuudestasi, mene hoitoon.
Näinköhän. Sinä näytät tietävän, miten olen äitiyteni hoitanut. Toivottavasti ymmärrät itseäsi yhtä hyvin. En todellakaan halua riistää keltään hänen vanhemmuuttaan, siitähän tässä on juuri kyse. Haluan elää omaa elämääni. Lapsenlapseni ovat ihania, heistä en varsinaisesti uuvu vaan juuri siitä, ettei vanhempi kanna vanhemman vastuutaan.
Minä tiedän täsmälleen mistä sinä kerroit. Se on niin uuvuttavaa seurata sitä välinpitämättömyyttä ja toisten niskoille vastuun sälyttämistä. Teskenneltyä, uusavuttomuutta.
Ja sitähän tuo, ärsyyntynytkin, haluaa tehdä. Hänen mielestään pitää aina syyttää muita ja etsiä virheitä joistain muista, jos ei itse osaa, halua, pysty tai kykene ottamaan vastuuta omista lapsistaan. Tuota ajatusmaailmaa nykyajan nuoret äidit vallan harrastavat.
Heidän mielestään jonkun muun esim. yhteiskunta tai isovanhemmat, pitäisi ottaa lasten kasvatuksesta vastuu. Heidän mielestään jonkun muun, esim. yhteiskunta siis päiväkoti, pitäisi hoitaa ikävät asiat, siis lapsen kasvatus. Ja he vain paistattelisivat siinä äitiydessään ja niissä tunnemyrskyissään hymistelisivät.
He haluaisivat vain silloin tällöin, sitä puhtoista ja kilttiä, muiden hoitamaa lasta pidellä. Mutta toki kaikkien määrääminen ja komentaminen toki heille silti kuuluu, katsos kun he luulevat olevansa prinsessoja.
Kyllä se niin on, että jos ei omia lapsiaan pysty hoitamaan, oli se syy sitten mikä tahansa, niin menee sitten hoidattamaan sitä mieltänsä, ja antaa ne lapset vaan suosiolla muille. Vaikka sille yhteiskunnalle. ja toki niitä huostaanottoja tehdään päivä päivältä enemmän.
ja joka huostaan otto on aina muka ihan täysi yllätys äidille.
Miksi et kieltäydy hoitamasta lapsenlapsiasi jos et sitä jaksa tehdä? Kuka sinut pakottaa hoitamaan heitä? Ase ohimollako sinut siihen pakotetaan? Miksi et hoida heitä vain niin paljon kuin jaksat?
yhteiskunta hoitaa seuraavaksi.
mistä puhut, vaikken noin kiukkuisesti asiaa esittäisi, ainakaan enää. Tuollaisessa taistelussa olleena, missä kykyihini ei uskottu, olen päättänyt tukea lapseni vanhemmuutta, enkä aio napata hänen lastaan. Oletko itse noihin ajatuksiin päätynyt vai onko ammatillasi vaikutusta ja missä iässä olet ymmärtänyt tuon?
(En nyt väitä etteikö jotkut isovanhemmat joudu liian työllistetyiksi ja lapset itsekin voivat haluta heihin turvata.)
Jos asiat ovat todella niin huonosti, että tarvitaan yhteiskunnan väliintuloa, niin silloin ulkopuolisten väliintulo on parempi kuin että tilanne jatkuu samanlaisena.
Sellaisessa ympäristössä kasvaminen ei ole lapselle hyväksi, missä sukulaisten keskinäiset välit pohjautuvat toistensa syyllistämiseen ja lyttyyn lynttäämiseen ja nöyryyttämiseen, kannustamisen, positiivisen kommunikaation ja vastuunkannon sijasta.
Sehän on aika jännä juttu, että sinun äitiyteesi ei saa mennä koskemaan, sitä ei saa kyseenalaistaa, koska sinä saatat siitä loukkaantua. Mutta sinulla on kyllä oikeus mennä arvostelemaan oman lapsesi äitiyttä ihan miten vain. Mihin tämä perustuu?
"Lapsenlapseni ovat ihania, heistä en varsinaisesti uuvu vaan juuri siitä, ettei vanhempi kanna vanhemman vastuutaan."
Toisin sanoen siis tämän aloituksen tarkoitus ei ollutkaan se mitä alunperin sanoit, että sinä olet uupunut lapsenlastesi hoidosta, vaan sen tarkoitus oli vain ja ainoastaan arvostella omaa lastasi ja hänen vanhemmuuttaan?
Osoittaa kuinka sinä olet oman julman ja itsekkään lapsesi viaton ja passiivinen uhri, jolla ei ole omaan tilanteeseensa osaa eikä arpaa, puhumattakaan minkäänlaisesta omasta päätösvallasta siinä mihin suostut ja mihin et.
Mitä tapahtuu jos sinä kieltäydyt hoitamasta lapsenlapsiasi? Jättääkö heidän vanhempansa lapset heitteille? Jos niin on, sinun tehtäväsi on tehdä lastensuojeluilmoitus eikä pitkittää tilannetta.
Tässä on mamma joka hakee lapsenlapsensa huoltajuutta. Käytännössä se onkin minulla kokoajan ollut.
Oletko sinä aloittaja? Tuo viesti oli aloittajalle, joka käyttää nimimerkkiä 2007.
Tyhmä, vastaa sitten hänelle. Tuossa mihin vastasit ei lukenut numeroita. Opettele lukemmaan ja opettele numerot, ennen kuin vastailet.
Ei ihme, että uuvut. Jos lapsesi hoidattaa sinulla lapsenlapsiaan (itse kirjoitit näin), niin et voi ihan nuori tyttönen enää olla.
Osaan melkein kuvitella miltä sinusta tuntuu. Näen niin läheltä joka päivä miten mummua käytetään hyväksi.
Itse en ole isovanhempi, en edes äiti. Anoppillani on useita lapsenlapsia joita hän joutuu hoitamaan koko ajan. Hän alkaa olla lähemmäksi 70 vuotias ja terveys ei ole enää kunnossa. Hän on väsy mutta luonto ei anna myöten kieltäytyä lasten hoidosta. Saatikka hänen tyttärellään on oma yritys jonka hoidossa anoppini häntä vielä paljon auttaa. Jos ei ole siellä töissä niin sitten vahtii tytön lapsia. Eli omissa oloissaan ei saa olla, edes hetkeä. Isompia lapsia on pitkin viikkoa mummulassa ja hän joutuu hoitamaan ne sitten kouluun ja vielä käymään koulusta poiskin. Ja vanhemmat ei saa hoidettua mitään asioita jos lapset mukana mutta jännä että mummi saa. Monesti jopa virasto-asioilla lapset mummulla mukana.
Kaikki lapset siis työssäkäyviä vakavaraisia ihmisiä mutta maksettuun päivähoitoon lapsia ei nähtävästä raaski laittaa. Mummu hoitaa ilmaiseksi ja pitää lapset kylläisinä myöskin ilmaiseksi.
Meille on myös tulossa esikoinen. Mummu saa olla lapsemme kanssa niin paljon kuin jaksaa/haluaa mutta hoitotätiä hänestä ei tule lapsellemme. Kun menen takaisin työelämään, menee lapsemme hoitoon ulkopuoliselle. Piste.
Haluan että mummu nauttii lapsestamme eikä koe häntä taakaksi. Mummu on jo työnsä tehnyt, suon hänelle levon omalta osaltani ja toivon että hän pääsisi nauttimaan elämästään omilla ehdoillaan ja haluillaan.
Toivon sinulle voimia, teet raskasta työtä nyt raskain ajatuksin. Puhu tyttärellesi että tarvitset lepoa enemmän. Jos mietit vain muita koko ajan teet oman olosi vain surkeaksi ja saatat jopa sairastua väsymykseesi. Yrittäkää edes kompromissia mutta jotain on tehtävä.
Lasteni isovanhemmat asuvat puolentunnin ajomatkan päässä. Näkevät lapsiamme ehkä 2 kertaa vuodessa, ei kiinnosta, on omia menoja. Olen muutaman vuoden yrittänyt saada välejä läheisemmiksi, turhaan. Enää en jaksa päätäni asialla vaivata. Sanonpahan vain että lapsenlapsenne saavat varmasti hyvän pohjan elämälleen, kun saavat olla myös isovanhempiensa kanssa. Tietenkin liika on liikaa.
Siis olet noin kahdeksankymppinen isomummo ja viisikymppinen lapsesi hoidattaa sinulla omia lapsenlapsiaan? Vai oliko se niin päin, että oletkin uupunut mummo, joka tarvitsisi äidinkielen opetusta?
menee nämä kirjoitukset. En minä ainakaan huomannut tuossa ensimmäisessä viestissä, mihin vastasit, mitään viittausta kahdeksankymppiseen mummoon, enkä sen puoleen mitään kirjoitusvirheitäkään.
Tästähän se uupumus näkyy, että puhun vahingossa lapseni lapsenlapsista enkä omistani, kuten kuuluu. Aidinkielestä oli kyllä kympit aikanaan, enkä enää sen opetusta tarvitse. Sinusta näkyy paha tahto. Minä en halua pahaa sinullekaan. Auttakaamme toisiamme jaksamaan tässä välillä hankalassa elämässä. Ei toisen mollaaminen tee onnelliseksi, vai tekeekö?
Joten sori nyt vaan - tarkoitin sitä, kun vastasin - en siis aloitusviestiä, Eikös se siitä näkynyt!