Mitä se rakkaus on??

Olen kuluneen puolen vuoden aikana joutunut miettimään elämääni ja tunteitani ainakin sen miljoona kertaa. Kiertänyt ajatuksisssani useimmiten kehää ja huomannut etten ole vieläkään yhtään viisaampi.

Tapasin sinut(m) ja upposin sinun silmiisi. Niin vähän minun pieni sydämeni tarvitsi mennäkseen sekaisin. Tunnuit ihanalta ja tutulta, kun näin sinut kaikki muu aina katosi. Hassua..olin aina pitänyt tuollaista "höpö, höpö"-puheena. No nyt sain itse maistaa miltä se tuntui.

Tapailimme, mutta se ei tietenkään voinut johtaa mihinkään. Muuhun kuin, että minun sydämeni kutistui ikävästä ja rakkaudesta. Luulin tämän tilanteen olevan ylitsepääsemätön. Tavallaan sitä se aina tulee olemaankin.

Minä tajusin, että en tarvitse sinua. Vaikka en varmasti koskaan tule sinua unohtamaan tai toista kaltaistasi tapaamaan, niin en silti tarvitse sinua. Minä olen minä ilman sinua ja vaikka kuinka sinua ikävöisin, minuuttani et voi viedä.

Minä edelleen rakastan sinua ja näen sinut unissani, mutta se hölmöys minusta on kadonnut. En ole niin naiivi kuin monet tuntuvat kuvittelevan. Et ikinä halunnut minulle pahaa, etkä satuttaa. Tiedänhän minä sen, vaikka niin monet kyyneleet vuodatinkin.

Nyt olen viimeisen viikon käyttänyt itseni eheyttämiseen. Kaipaan sinua vieläkin, mutta eri tavalla. Jos joskus sinä haluat minusta jotain kuulla..no..se on sinun vuorosi nyt. Tiedän, että sinäkin välität.
4870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja tunsin sen rakkauden lävitseni...sen polttavan tutun katseen joka kertoi minulle että tunsin sinut jo paljon kauempaa... en huolinut sinua alussa mukaani pelotti kohdata vanha rakkauteni.
se olet sinä ja tiedän että et tarvitse minua koska rakkaus on olemassa ilman mitään sen kummempaa kanssakäymistä.
mutta silti halajan luoksesi...katseeni kertoisi sen kyllä sulle...

Äänestä
  • Se olisitkin sinä :) Mutta epäilen. Minun katseeni on aina ollut sinun katseessasi, aina kun on vaan törmätty. Joskus tuntuu, että tuntisin sinut jostain todella kaukaa. Mutta niinkuin sanoin..en tarvitse sinua enää..en samalla lailla. Minä tiedän, että sinä haluaisit myös enemmän. Rakastan sinua iäti aina..

    Äänestä

Oletko A?

Äänestä

koskaan aiemmin kokenut mitään vastaavaa? Todella loukkaavaa sitä kohtaan, jonka edessä joskus häkellyit kun olit löytänyt jotain, mitä et aiemmin ollut kuvitellut olleen olemassakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


0303030303030 kirjoitti:

Olen kuluneen puolen vuoden aikana joutunut miettimään elämääni ja tunteitani ainakin sen miljoona kertaa. Kiertänyt ajatuksisssani useimmiten kehää ja huomannut etten ole vieläkään yhtään viisaampi.

Tapasin sinut(m) ja upposin sinun silmiisi. Niin vähän minun pieni sydämeni tarvitsi mennäkseen sekaisin. Tunnuit ihanalta ja tutulta, kun näin sinut kaikki muu aina katosi. Hassua..olin aina pitänyt tuollaista "höpö, höpö"-puheena. No nyt sain itse maistaa miltä se tuntui.

Tapailimme, mutta se ei tietenkään voinut johtaa mihinkään. Muuhun kuin, että minun sydämeni kutistui ikävästä ja rakkaudesta. Luulin tämän tilanteen olevan ylitsepääsemätön. Tavallaan sitä se aina tulee olemaankin.

Minä tajusin, että en tarvitse sinua. Vaikka en varmasti koskaan tule sinua unohtamaan tai toista kaltaistasi tapaamaan, niin en silti tarvitse sinua. Minä olen minä ilman sinua ja vaikka kuinka sinua ikävöisin, minuuttani et voi viedä.

Minä edelleen rakastan sinua ja näen sinut unissani, mutta se hölmöys minusta on kadonnut. En ole niin naiivi kuin monet tuntuvat kuvittelevan. Et ikinä halunnut minulle pahaa, etkä satuttaa. Tiedänhän minä sen, vaikka niin monet kyyneleet vuodatinkin.

Nyt olen viimeisen viikon käyttänyt itseni eheyttämiseen. Kaipaan sinua vieläkin, mutta eri tavalla. Jos joskus sinä haluat minusta jotain kuulla..no..se on sinun vuorosi nyt. Tiedän, että sinäkin välität.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu