Subrium annoksen nosto

Niin. Olen syönyt vuodesta 2004 Subrium 50 milligrammaa kapseli. Nyt eilen oli tai pidemmän aikaa oli ollut olo niin paha että nostin sen lääkkeen määrää eilen kahteen kapseliin päivässä eli 100 milligrammaa. Kysynkin että: Alkaako kova paha oloni helpottumaan ja montako päivää siihen menee ennekuin totun tuohon lääkemäärään taas??Kun minun elimistö on niin herkkä että kun otan Subrium lääkkeen niin sen teho alkaa ihan heti välittömästi.Mieliala nousee hieman välittömästi.Tuntemukseni eileisestä aamusta oli että lääke hieman väsytti enemmän. Mutta se kohensi mielialaa paljon. Se 50 milligrammaa ei enää tehonnut. Itkeskelin ja minulla oli todella paha olo. Ja minulle tuli myös se aika mieleen kuin en ollut syönyt yhtään vielä lääkettä.Tuli ne samat oireet mitkä oli siihenaikaan kun en vielä lääkettä käyttänyt.Eli pitkittynyt yö uni. Saatoin herätä vasta puoli yksitoista aamupäivällä ja aina yhtä väsyneenä.Aloin itkeskellä ja vain nukkua ja maata sängyssä.Tuntui kuin kaikki toimminnot olisi loppunut enkä meinanut päästä sängystä ylös.Nyt kun syön Subrium 100 milligrammaa niin tunnen että olen pirteämpi. Siis kuinka äkkiä lääke alkaa vaikuttamaan??Tuleeko mitään sivuvaikutuksia kun lääkettä nostaa?? Nyt ainakin menee hyvin mutta kuinkahan kauan tätä iloisuutta kestää??Olen vasta alku tekiöissä. Jään odottamaan vastausia. T: SuomiNeito vm-78-
3575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen syönyt kyseistä lääkettä kaksi 50 mg:n kapselia vuorokaudessa jo seitsemän vuoden ajan. Ei erikoisempia sivuvaikutuksia, jonkun verran pyrkii lisäämään painoa, kuten lähes kaikki masennuslääkkeet.

Se noissa lääkkeissä on hieman huono juttu, että elimistö tottuu niihin ennenpitkää ja sitten vaikutus pienenee.

Äänestä

niitä ei saa ominpäin suurentaa

Äänestä

suprium lääkettä n.4v se todella auttoi jo ensimmäisen lääkkeen jälkeen,lopetin pikkuhiljaa vähentämällä,aiheutti kyllä aika kovia viekkareita,lopetin koska se aiheutti mulle vapinaa,johon piti ottaa propralia ja opamoksia,nyt on masennus ja kova ahdistus,ja ajattelin jos taas kokeilisi uudestaan kun muut masis lääkkeet eivät sopineet,suprium on kyllä hyvä lääke,antaa toimintatarmoa ja auttaa masennukseen välittömästi,ainakin mulla,mutta kuten on todettu,me ihmiset ollaan niin erilaisia,joillekin se ei varmaan sovi,minulle kyllä auttoi välittömästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuomiNeito vm -78- kirjoitti:

Niin. Olen syönyt vuodesta 2004 Subrium 50 milligrammaa kapseli. Nyt eilen oli tai pidemmän aikaa oli ollut olo niin paha että nostin sen lääkkeen määrää eilen kahteen kapseliin päivässä eli 100 milligrammaa. Kysynkin että: Alkaako kova paha oloni helpottumaan ja montako päivää siihen menee ennekuin totun tuohon lääkemäärään taas??Kun minun elimistö on niin herkkä että kun otan Subrium lääkkeen niin sen teho alkaa ihan heti välittömästi.Mieliala nousee hieman välittömästi.Tuntemukseni eileisestä aamusta oli että lääke hieman väsytti enemmän. Mutta se kohensi mielialaa paljon. Se 50 milligrammaa ei enää tehonnut. Itkeskelin ja minulla oli todella paha olo. Ja minulle tuli myös se aika mieleen kuin en ollut syönyt yhtään vielä lääkettä.Tuli ne samat oireet mitkä oli siihenaikaan kun en vielä lääkettä käyttänyt.Eli pitkittynyt yö uni. Saatoin herätä vasta puoli yksitoista aamupäivällä ja aina yhtä väsyneenä.Aloin itkeskellä ja vain nukkua ja maata sängyssä.Tuntui kuin kaikki toimminnot olisi loppunut enkä meinanut päästä sängystä ylös.Nyt kun syön Subrium 100 milligrammaa niin tunnen että olen pirteämpi. Siis kuinka äkkiä lääke alkaa vaikuttamaan??Tuleeko mitään sivuvaikutuksia kun lääkettä nostaa?? Nyt ainakin menee hyvin mutta kuinkahan kauan tätä iloisuutta kestää??Olen vasta alku tekiöissä. Jään odottamaan vastausia. T: SuomiNeito vm-78-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu