Meillä helpotti

onnellinen mies

Meillä vietettiin viitisen vuotta lapsen syntymän jälkeen niukan/olemattoman seksin aikoja. Vaimon haluttomuus kiristi välejä aika-ajoin todella pahasti, mutta niistä aina puhumalla selvittiin.
Reilu vuosi sitten vaimoni kävi omasta halustaan seksualiterapeutilla 6-7 krt, mutta siitä ei apua löytynyt.
Asiaa taas kerran puitaessa etsimme yhdessä netistä vinkkejä / apua haluttomuuteen. Jokapaikassa kehoitettiin eroamaan tai käymään terapiassa.
Olen sen verran perusjuntti suomalainen mies, etten halua välttämättä lähteä jonkun ulkopuolisen kanssa puimaan seksi asioitamme.
Joten päätimme kokeilla ainakin 2 kk ajan www.sexpo.fi sivustoilta löytynyttä herkkyys-/hellyysharjoitusta, ohjeen mukaan 3krt/vko. Se on siitä mahtava ohje että se ei velvoita kumpaakaan harrastamaan seksiä joka kannattaa tehdä itselleen että puolisolleen selväksi ja pidättyä säännöissä. Puhuimme asian tarkkaan läpi ja sovittiin meidän säännöt. Nyt 3 vkon jälkeen, jokainen harjoitus on johtanut seksiin ja vaimo kokoajan kyselee mikä ilta seuraava harjoitus. Eli seksiä on ollut 3 viikossa enemmän kuin viidessä aikaisemmassa vuodessa.
Mieletön muutos, toimii ainakin meillä, ilman kalliita terapeutteja. Toki sitä harjoitusta tehdessä on huomannut itsestäänkin piirteitä jotka eivät aikaisemmin ole ainakaan edesauttaneet aktiivisempaa seksielämää, vaimo kun ei syty kuin kynttilä, hetkessä ja silloin kun minua huvittaa, mutta hellyyttä ja aikaa... Koettakaa rohkeasti, se on aikaa vievää puuhaa, mutta toimiva suhdehan vaati aikaa ja uhrauksia, sekä taatusti voittaa tv:n katselun.

24

31819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nevermind

      onnea teille (:

    • teille..

      Kiitos toivoa antavasta viestistäsi, itsekin katsellut juuri tuota samaista harjoitusta, mutten vielä rohjennut miehelle ehdottaa. Pelkkä koskettaminenkin tuntuu jo vaikealta..saatikka sitten hellyys harjoiteltuna.
      Hienoa teille : )

      • yrittää

        Kannattaa nostaa kissa pöydälle ja käydä miehen kanssa perusteellinen keskustelu tilanteesta. Kerro avoimesti ja rehellisesti miltä sinusta tuntuu ja pyydä häntä kertomaan avoimesti miltä tilanne hänestä tuntuu, sekä haluaisit että yritätte yhdessä ratkaista ongelman. Sinussakaan kun ei kuitenkaan ole mitään nappulaa, millä halut kääntyisi päälle noin vain, eikä sitä nappulaa löydä sinusta miehesi tai ammattiauttajakaan.
        Takeitahan onnistumisesta ei valitettavasti kuitenkaan ole, mutta harjoitus jossa kummallakaan ei ole mitään "vaatimuksia" tilanteen johtamisesta seksiin, helpottaa lähelläoloa ja tuntemuksia siitä että jokainen kosketus ei ole vaatimus, kun tunnelma on vapautunut, tilanne ja fiilikset voivat viedä mennessään, mutta jos eivät vie, ei saa suuttua ja lakata harjoituskertoja.
        Jos ja toivottavasti saat saat miehesi ymmärtämään että ongelma on teille yhteinen ja et pysty yksin sitä ongelmaa ratkaisemaan, niin valoa tunnelin päässä voi alkaa näkyä.
        Tsemppiä, uskallusta ja kärsivällisyyttä

    • malanie

      Vaimosi on onnen tyttö! tyypillinen ratkaisu ongelmaanhan on, että mies etsii tai ajautuu
      suhteeseen toisen naisen kanssa. Aivan valtavan hienoa, ettäon myös miehiä jotka yrittävät etsiä ongelmaan ratkaisua eikä "kompstu" ensimmäiseen naikkoseen joka haluaa auttaa vaimonsa väärin ymmärtämää mies poloista.

      onnea teille ja kiitos vinkistä!

    • nakuilijat

      ...on kaiken AA ja OO, ainakin meillä jotka molemmat olemme yli 50-vuotiaita. Käymme yhdessä saunassa, suihkussa ym.... nukumme alastomina. Näillä keinoin seksuaalinen vire säilyy ..

      • ero takana

        koska olen hiljattain menettänyt mieheni juuri ed. mainitun hellyyden puuttumisen takia. Mies ei mitenkään osoittanut hellyyttä, syytti vain minua asiasta. Eikä myöskään ikinä suostunut puhumaan asioista. Kaikki menetetty.

      • M vm 48

        rakkaus on hellyyttä,, sitä pitää vaalia,,, onnea,,,noin sen olla pitääkin,,

      • juuri
        M vm 48 kirjoitti:

        rakkaus on hellyyttä,, sitä pitää vaalia,,, onnea,,,noin sen olla pitääkin,,

        Jos muistelee suhteen alkua ja kylki-kyljessä pyörimistä, jolloin kaikki oli mitä parhaiten. Mitä sitten tapahtuu, hellyys unohtuu, seksielämä viilenee ja molemmat vaan porhaltaa täysillä elämäänsä eteenpäin, huomaamatta mitä on tapahtumassa, jokapäiväinen hellyys on jäämässä pois elämästä.
        Suhdetta voi mielestäni tavallaan verrata työpaikkaaan, eihän sitä työpaikassakaan loputtomiin katsota, jos aluksi kaikki on hurmoksellista ja täydellistä, mutta jonkin ajan päästä nostetaan jalat pöydälle ja odotetaan, että saa nauttia loppu elämän sen alkurypistyksen hedelmistä.
        Suhde vaatii jatkuvaa hoitoa ja "työtä" molemmilta osapuolilta.
        Monista viesteistä tästäkin keskustelu foorumista voi rivien välistä lukea ison asenneongelman, "hoida itsesi ja halusi kuntoon, minä odottelen sillävälin sohvalla", ongelma on kuitenkin yhteinen. Sama asenne mielestäni selittänee nykyisiä isoja avioero lukuja, ollaanko me oikeasti valmiita tekemään töitä hyvän parisuhteen eteen. Painetaanhan siellä töissäkin niska limassa.
        Minä olen kääntänyt sen asetelman toisinpäin ja muuttanut ajattelutapaani, teen töitä vain siksi, että minulla on varaa viettää laatuaikaa perheeni kanssa. Helpottaa kummasti.

      • ...niin
        ero takana kirjoitti:

        koska olen hiljattain menettänyt mieheni juuri ed. mainitun hellyyden puuttumisen takia. Mies ei mitenkään osoittanut hellyyttä, syytti vain minua asiasta. Eikä myöskään ikinä suostunut puhumaan asioista. Kaikki menetetty.

        ero edessä on myös meillä. tilanne vaan päinvastainen. Vaimo ei suostu millään tajuamaan ettei mies ole naisen tarpeita varten. Inho häntä kohtaan on jo siinä mitassa,etten usko olevankaan,kuin yksi vaihtoehto. Keskustelukaan ei onnistu,kun eihän miehen kanssa sellaisista asioista puhuta! Siis yleensäkkään intiimeistä asioista. Kasvatuksen tulosta kuulemma,mutta saahan sitä selitellä. Kaikki yritykseni aloittaa keskustelu siitä,että vaimoni asenne on se,joka on suhteemme kehittymisen este johtaa asian päälaelleen kääntämiseen,jolloin olenkin itse "syytettynä" milloin mistäkin ja poterot taas kaivettuna ollaan asemissamme.
        Yhteistä aikaa ei pysty järjestämään vaikka olen aiemmin monesti ehdottanut. Toisten vaivoiksi ei kuulemma voi lapsia viedä. Silloin kyllä viedään,jos on omia menojaan tyttöjen kesken. Muutamaan vuoteen en ole enää edes ehdottanut ko. järjestelyä ja syystä.
        Toivossa kuitenkin elän ja uskon kohtaavani kaltaiseni naisen,joka satsaa itsensä suhteeseen tietäen,ettei voi saada mitään antamatta myös itse.
        Jore Marjarannan Pieni ihminen onkin tällä haavaa lohdullinen kappale vaikka olenkin mies,niin se koskettaa. Vaimostani tällaiset herkät kappaleet ovat jotenkin hirveitä. Outoa minusta.

      • Mietin tarkkaan
        juuri kirjoitti:

        Jos muistelee suhteen alkua ja kylki-kyljessä pyörimistä, jolloin kaikki oli mitä parhaiten. Mitä sitten tapahtuu, hellyys unohtuu, seksielämä viilenee ja molemmat vaan porhaltaa täysillä elämäänsä eteenpäin, huomaamatta mitä on tapahtumassa, jokapäiväinen hellyys on jäämässä pois elämästä.
        Suhdetta voi mielestäni tavallaan verrata työpaikkaaan, eihän sitä työpaikassakaan loputtomiin katsota, jos aluksi kaikki on hurmoksellista ja täydellistä, mutta jonkin ajan päästä nostetaan jalat pöydälle ja odotetaan, että saa nauttia loppu elämän sen alkurypistyksen hedelmistä.
        Suhde vaatii jatkuvaa hoitoa ja "työtä" molemmilta osapuolilta.
        Monista viesteistä tästäkin keskustelu foorumista voi rivien välistä lukea ison asenneongelman, "hoida itsesi ja halusi kuntoon, minä odottelen sillävälin sohvalla", ongelma on kuitenkin yhteinen. Sama asenne mielestäni selittänee nykyisiä isoja avioero lukuja, ollaanko me oikeasti valmiita tekemään töitä hyvän parisuhteen eteen. Painetaanhan siellä töissäkin niska limassa.
        Minä olen kääntänyt sen asetelman toisinpäin ja muuttanut ajattelutapaani, teen töitä vain siksi, että minulla on varaa viettää laatuaikaa perheeni kanssa. Helpottaa kummasti.

        Olen ollut yhdessä Elämäni Miehen kanssa kohta 5kk ja itsekin olen saanut huomata miten alun huuma hiipuu pois.
        Kyllähän se pelotti aluksi ja tuntui jotenkin pahalta.
        Kuitenkin mietin että eihän rakkauden tarvitse pelottaa tai olla tylsää..
        Entä sitten jos ei enää rakastellakaan 3krt/pvä?

        Minusta on tärkeintä että hellyyttä on, pystymme keskustelemaan asioista vapaasti,myös seksistä ja kihlattuni on sanonut olevansa tyytyväinen.

        Itse en pidä itseäni mitenkään hyvänä varsinkaan seksimielessä, mutta tulee itselle hyvä olo ja tunnen itseni kauniiksi ja haluttavaksi tietäessäni etten ole täysi tohelo ja osaan pitää Hänet tyytyväisenä =)

        Onnea Teille ja Tsemppiä kaikille!

        -Pikku InttiLeski-

    • toista miellyttävä n

      Olen aina ihmetellyt kun miehet ei ota toista huomioon seksissä ja muussa jopa ollenkaan ja kiire on hoitaa hommat. Se aiheuttaa varmaan haluttomuuden äkkiä. :( Jotkut ei vaan ymmärrä.

      Onnea teille. Hieno juttu.

    • ainay

      Onnea teille,te löysitte tien ja osasitte myös ottaa vaarin siitä.Minun kohtalo on mies joka ei halua minua ollenkaan.Onnea teille kun löysitte noin hienon asian.

    • nalle

      viitsisittekö laittaa mulle tarkemmin mistä ton hellyys harjotus osion löytää tolta sexpon sivuilta ku en millään löytäny?

    • JEE!!

      Onnea teille,olet uskomaton ja harvinainen mies,ihan vaimoasi kateeksi käy:) Meillä sama ongelma,lapsen syntymä vei viimeisetkin seksihaluni ja suhde on ajautumassa pahasti umpikujaan:( Otan kyllä vinkistä vaarin tuolta sexpon sivuilta;)

    • Koira

      Ihana että sinunlaisia ihmisiä on olemassa. Et antanut periksi ja te pystytte keksustelmaan kipeistä asioista. Tosi heinoa. Käy aivan kateelliseksi. Miehet kun yleensä ei ole niin kiinnostuneita hellyydestä tai siitä että he antaisisivat jotain naisellekin.

      • mies,

        joka on jäänyt naisen järäpäisyyden tai minkä lie vuoksi suorittajaksi seksissä. Meni vuosia ennenkuin jotenkin havahduin siihen ettei hän minua välttämättä halua. Voisi kuulemma olla ilmankin. No...välillä onkin ollut omasta haluttomuudestani johtuvia taukoja ja välillä on taas edetty ja saatu uutta potkua vällyjen väliin. Ikinä en ole ollut tahtoen sellainen minuuttimies,mutta kun toinen ei vastaa seksissä omala toiminnallaan ja tunteellaan ja ole täysillä mukana,niin pakosti se on välistä ollut vain oman purkautumisen keino.
        Puhuminen ei siis onnistu vaimosta johtuvista syistä,joista en ole päässyt koskaan perille,mutta väitän ettei hän tunne itseään seksuaalisesti eikä uskalla tai ole uskaltanut aikoinaan tutkiskella itseään. Pitää sitä sopimattomana vanhanaikaisen kasvatuksen takia. Minusta tuo on hätävalhe,jolla pääsee asian ohi. Mielikuvitustakaan hän ei kykene käyttämään,eli touhumme on ollut sitä mitä olen kokeillut. Kuitenkin tavallisia asentoja ja joitain välineitäkin,jotka osoittautuivat minustakin tarpeettomiksi haittatekijöiksi. Parasta on vaan käyttää niitä mitä itsessään on ja monipuolisesti. Sitten jälleen alkoivat vaimoni kommentit etten minä tee tollaista ja tällaista, joita olimme jo kuitenkin pitkään tehneet ja todella molemmat niistä nauttien. Sen kyllä naisesta huomaa,kun aidosti nauttii. Kokeilin joitain uusiakin asioita joista vaimoni sai jälleen hekuman huipulla todella vauhtia,mutta oli sitten häpeissään,kun oli nauttinut sellaisesta,josta oli kertonut päinvastaista.
        Ja taas tuli paljullinen kuraa niskaan vaikka kaikkeni olen yrittänyt enkä mitään ikinä tuputtamalla,vaan pitkämielisesti ajan kanssa.
        Pinna on lopussa ja mietinnässä,että mitäs nyt,ku on lapset ja talot ja muut....
        Alustako on jälleen kaikki alettava jossain muualla. Kun vaimoni on saatava sanoa aina viimeinen sana vaikka viestinä kännykkään. Viimeinen sana,vaikkei se johtaisi mihinkään.
        On se tuo P.Hanhiniemi jostain tiennyt minunkin elämäni eri lauluiksi kirjoittaa.
        Katse täytyy vain pitää ylhäällä,jottei se mahdollinen uusi nainen,joka vastaisi tunteisiini kulkisi ohitseni ainakaan huomaamatta...

      • Nimetön
        mies, kirjoitti:

        Poikaystäväní ei halua rakastella kuin harvoin. Väliaikoina hän ei suostu minkäänlaiseen hellimiseen tai läheieen kontaktiin. Olen aivan rikki ja kerään voimia irtautua suhteesta. Kyllä naisetkin joutuvat elämään puutteessa.
        [email protected]

      • Kukkuu
        mies, kirjoitti:

        joka on jäänyt naisen järäpäisyyden tai minkä lie vuoksi suorittajaksi seksissä. Meni vuosia ennenkuin jotenkin havahduin siihen ettei hän minua välttämättä halua. Voisi kuulemma olla ilmankin. No...välillä onkin ollut omasta haluttomuudestani johtuvia taukoja ja välillä on taas edetty ja saatu uutta potkua vällyjen väliin. Ikinä en ole ollut tahtoen sellainen minuuttimies,mutta kun toinen ei vastaa seksissä omala toiminnallaan ja tunteellaan ja ole täysillä mukana,niin pakosti se on välistä ollut vain oman purkautumisen keino.
        Puhuminen ei siis onnistu vaimosta johtuvista syistä,joista en ole päässyt koskaan perille,mutta väitän ettei hän tunne itseään seksuaalisesti eikä uskalla tai ole uskaltanut aikoinaan tutkiskella itseään. Pitää sitä sopimattomana vanhanaikaisen kasvatuksen takia. Minusta tuo on hätävalhe,jolla pääsee asian ohi. Mielikuvitustakaan hän ei kykene käyttämään,eli touhumme on ollut sitä mitä olen kokeillut. Kuitenkin tavallisia asentoja ja joitain välineitäkin,jotka osoittautuivat minustakin tarpeettomiksi haittatekijöiksi. Parasta on vaan käyttää niitä mitä itsessään on ja monipuolisesti. Sitten jälleen alkoivat vaimoni kommentit etten minä tee tollaista ja tällaista, joita olimme jo kuitenkin pitkään tehneet ja todella molemmat niistä nauttien. Sen kyllä naisesta huomaa,kun aidosti nauttii. Kokeilin joitain uusiakin asioita joista vaimoni sai jälleen hekuman huipulla todella vauhtia,mutta oli sitten häpeissään,kun oli nauttinut sellaisesta,josta oli kertonut päinvastaista.
        Ja taas tuli paljullinen kuraa niskaan vaikka kaikkeni olen yrittänyt enkä mitään ikinä tuputtamalla,vaan pitkämielisesti ajan kanssa.
        Pinna on lopussa ja mietinnässä,että mitäs nyt,ku on lapset ja talot ja muut....
        Alustako on jälleen kaikki alettava jossain muualla. Kun vaimoni on saatava sanoa aina viimeinen sana vaikka viestinä kännykkään. Viimeinen sana,vaikkei se johtaisi mihinkään.
        On se tuo P.Hanhiniemi jostain tiennyt minunkin elämäni eri lauluiksi kirjoittaa.
        Katse täytyy vain pitää ylhäällä,jottei se mahdollinen uusi nainen,joka vastaisi tunteisiini kulkisi ohitseni ainakaan huomaamatta...

        Monet parisuhteen ongelmat taitavat johtua jonkinlaisesta "hienovaraisesta" vallankäytöstä, joka ei ole tasapainossa puolisoiden kesken.

        Vinkkinä sinulle mies. Anna vaimollesi mahdollisuus miettiä tekemisiään. Kerro, että olet miettinyt toista naista ja kenties avioeroakin, koska voit huonosti tässä suhteessa. Kerro myös, että haluaisit kovasti elää nykyisessä suhteessa, mutta se alkaa tuntua mahdottomalta, koska tunnet siinä ahdistusta ja arvottomuutta. Sopikaa, että kumpikin saa puhua toisen keskeyttämättä ja toisen on kuunneltava. Tilanteesta ei saa poistua. Jos tämä ei onnistu, voithan aina kirjoittaa vaimollesi. Jos mikään näistä ja monet muut keinot ei auta, on sinulla edessä vakavia pohdintoja.

        Sen vielä sanon, vaikka varmasti tiedätkin jo, että kaikki mahdollinen kannattaa kokeilla nykyisessä suhteessa. Vanhasta ylipääseminen ja uuden virittäminen vie vuosia eikä ole kenellekään helppoa. Toisaalta jotkut meistä on niin jääriä, että mikään muu ei herätä kuin avioero. Ja joskus ei sekään. Monet pitävät kiinni päiväunistaan, jotka eivät kohtaa todellisuutta millään tavalla.

        Itse olen kokenut sen, että toinen väistää, eikä ole läsnä avioliitossa. Lopulta minun oli tehtävä ratkaisuni, koska tilanne oli minulle kestämätön. Yksinkertaisesti en voinut enää pitää toivoa yllä. Syyt oli toki toiset kuin seksielämä, mutta perusongelma taustalla oli puhumattomuus ja siitä seuraava ahdistus. Itsestäni voin sanoa kolme vuotta eron jälkeen ja uudessa suhteessa olevana, etten siedä puhumattomuutta lainkaan. Asiat on selvitettävä akuutteina. Pari päivää vanhat jutut aiheuttavat jo niin suuren ahdistuksen, että ne on päästävä selvittämään. Monesti olen miettinyt, että tämä paniikkimekanismi saattaa toimia suhteen yli kantavana voimana. Saa nähdä.

    • nuori mies

      seksiä harrastetaan noin kuukauden välein joskus jopa parikin kuukautta on menny..kyllä miehenä tuntuu että ei tässä järkeä oo.kun kerran viikossa etes sais niin rytmi pysyisi jotenkin ja itellä paikat kunnossa kun vielä nuorimies oon.no ei auta muu käteen vetää silloin tällöin.on se parisuhteessa vaikeata..

      • ninnukka

        Haluttomampi osapuoli rekisteröityi Treffi-nettiin kuvallisella profiililla. Se huomio ja yhteydenotot, mitä siellä saa osakseen, avasivat vuosien patoumat ja tekivät olon niin helläksi ja ihanaksi... Ei tarvittu montaa iltaa kun kotonakin alkoi tapahtua. Nyt ollaan siinä tilanteessa että puoliso vaatii vapaaillan kerran viikossa elpyäkseen. Netti-Treffeille kannattaa mennä avoimin mielin, mutta järki kädessä. Ihan tavallsia ihmisiä ne toisetkin siellä ovat.

    • ennen niin villi nainen68

      Olipa hienoa lukea viestisi. Toivoa siis on. Olen mieheni kanssa ollut naimisissa kriittiset seitsemän vuotta ja sinä aikana tehty kaksi lasta. Seksi hiipuu hiipumistaan ja nyt se on siinä kerran kuukaudessa. Tällä menolla lakkaa kokonaan. Olen menettänyt mielenkiintoni, vaikka olen ollut aktiivinen aina ja pitänyt seksistä. Jotenkin tuntuu, ettei kannata lämmittää uunia tyhjän takia... En koe itseäni naiseksi ollenkaan, vaikka peili ja mieheni kertoisikin muuta. Meillä on suuri ikäero. Mieheni on 16 vuotta vanhempi, mutta ei sekään ole kynnyskysymys. Jotenkin olen vain laimentunut, vaikka olen ollut hurja ja edelleen olen unelmissani...

    • Kukkuu

      Tämä on tosi hyvä aihe! Täällä nousee esiin (puhun nyt omasta puolestani) naisten haluttomuus, joka monesti kehittyy parisuhteessa. Faktahan se on, että monesti kun on pieniä lapsia, halut hiipuu hormonien, väsymyksen, paikkojen kuivumisen yms. takia. Jos parisuhde on reilassa, tähän varmaan yritetään hakea yhdessä apua. Menestystä kaikille etsijöille ja löytäjille!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1183
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1126
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1094
    Aihe