VarmaTieto:lle

Olen lukenut joitakin kirjoituksiasi, oikeastaan aika monia niistä. Haluaisin ottaa esille muutamia asioita:

Enpä usko että masentuneet lihavat täällä haukkuvat muita lihavia, en sitten millään kuten olet alhaalla väittänyt. Tai koska olet varmatieto nimesi mukaisesti, sinulla ei ole näyttää faktaa siitä.

Itse olen entinen todellinen läskikasa, nyt vain läski. Minua kiinnostaisi jutella täällä ihan lihavuuden arjesta, vaikeudesta, yhteiskunnan painostuksesta... Mutta jos aloitan keskustelun, että tänään minua haukuttiin läskiksi päin naamaa, se tuntui pahalta, kirjoittaa joku että laihduta. Juu-u, minä tiedän että minun tulisi laihduttaa ja olen sitä tehnytkin aikalailla. Jos minä kirjoitan että en tiedä haluanko edes olla laiha, koska en tee sitä itseni vaan muiden vuoksi, aletaan kirjoittamaan mikä yhteiskunnan hylkiö olen. Ja näin edespäin... Täällä on mahdoton kirjoittaa mistään ettei joku tule jakamaan varmaa tietoa täällä ja haukkumaan läskikasaksi, laiskimukseksi ja itselleen valehtelijaksi ja mitä vielä. Mitäpä jos minä sanon että ei, en valehdellut itselleni syömistäni määristä tänään, vaan tein sen ihan makunautinnon ja nälän vuoksi??? Silloin en valehdellut ainakaan. No, juu. Minulla on monia syita miksi söin tänään itselleni epäterveellisesti, mutta en ala sitä erittelemään. Syy tosin ei ollut makunautinto! Mutta mitä tahansa sanoisinkin, se olisi itselleen valehtelua sinun mielestäsi!

Sinä olet laihduttanut, se on hyvä sinulle. Sinulla oli omat motivaatiosi laihduttaa, se on hyvä sinulle. Kaikilla ei ole sitä samoja motivaattoreita kuin sinulla. Epäilisin että sinun motivaattorisi on ollut juuri perseelle potkiminen, mutta kaikille se ei ole oikea tapa, nimittäin jos olisi, suomessa ei olisi ainoatakaan ylipainoista. Toisaalta mielestäni ei ole sinun asiasi huolehtia muiden laihdutuksesta tai siitä pitäisikö heidän laihtua.

Katsoin että olit kirjoittanut aamun tekemisiäsi ja syömisiäsi tänne. En ymmärrä miten ne liittyvät tälle palstalle, kun tämä EI OLE laihdutuspalsta.

Tuo että olosi on parempi, jaksat enemmän, on tosi asia jokaisen laihtuneen kohdalla. Tosin en itse alekirjoita tuota että luen enemmän tai käyn teatterissa.. Mitähän laihtuminen siihen vaikuttaa!?!

En sano sitä etteikö neuvosi olisi hyviä ja puhut kokemuksella, minua vain suuresti ärsyttää että väität että lihavat valehtelevat itselleen, lihavat haukkuvat laihoja (täällä on tosin sitä tapahtunut, mutta suurin osa lihavista tuskin sitä allekirjoittaa) lihavien lihavuus on siitä yksinkertaisesti että syövät enemmän kuin kuluttavat (se on selvää) mutta et hyväksy mitään syytä sille miksi joku syö enemmän kuin kuluttaa. Ihmisiä on täysin erilaisissa elämäntilanteissa esim. jotkut ihmiset tekevät fyysisesti raskasta työtä, jotkut ovat toimistossa.

On myös toinen kanta lihavan elämäntilanteeseen: itse kamppailen useiden elämän asioiden kanssa, olen ylipainoinen (mutta olen kuitenkin suurimman osan saanut tiputettua pois) kamppailen mielenterveyden kanssa suhteellisen vakavasti, poltan uskomattomia määriä tupakkaa ja käytän alkoholia aika reippahasti. Lisäksi syön kynsiä ja minulla on rahat loppu. Kun panen nämä asiat tärkeysjärjestykseen, ei ole ylipaino ensimmäisten hoidettavien listalla. Alkoholin juonnin lopettamisella tosin tappaisin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kun alan miettimään mitä lopetan ensimmäisenä, tulee tupakka. Mielenterveyteen liittyvät lääkkeet nostavat ruokahaluni uskomattomiin lukemiin. Jos jatkan mielenterveyttäni hoitavia lääkkeita ja lopetan tupakan polton, en tiedä paljon pystyisin syömään :) Kun minulla on rahat loppu, joudun todennäköisesti ottamaan toisen työn jolloin minulle ei jää aikaa liikkua aj valmistaa terveellisiä ruokia. Mitäs sitten?

No tällä hetkellä kuitenkin yritän hoitaa kaikkia ongelmia yhdellä kertaa, sillä olen vahva. Kaikki eivät ole eikä kaikkien kuulukkaan olla. Älä VT vaadi ihmiseltä liikaa äläkä ala asiantuntijaksi elämäntilanteisiin joista et sen enempää tiedä!
5709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vastaan täysin päinvastaista, kuin mieleni tekisi. Vastaan, kuten muutkin tällä palstalla.


Tästä lähtee:

Olen iloinen että olet lihava. Minusta on hyvä että poltat liikaa tupakkia ja ryyppäät liikaa. Se tekee Sinusta kauniin ihmisen sisältä. Hyvää jatkoa.

-VT

Äänestä
  • No miten vain. Sinulla ei ole haluakaan nähdä mustavalkoisen maailmasi läpi värejä.

    Miksihän lapsillekkin opetetaan koulussa erottamaan tekstistä olennaisin?

    Tuo ei ollut ihan sitä!

    Äänestä

  • Juuri sinulle kirjoitti:

    No miten vain. Sinulla ei ole haluakaan nähdä mustavalkoisen maailmasi läpi värejä.

    Miksihän lapsillekkin opetetaan koulussa erottamaan tekstistä olennaisin?

    Tuo ei ollut ihan sitä!

    VT on ollut lihava syötyään liikaa ollessaan sohvaperuna ja laihduttanut. Hän tietää asiasta ja elämästä kaiken!
    En ole vieraillut palstalla riittävän kauan jotta tietäisin, onko hän milloinkaan analysoinut sitä, miksi hän aikoinaan lihoi vai oliko ainoa syy että laiskotti sekä ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

    Äänestä

Itse en ole lihava, enkä ole koskaan ollutkaan mutta luen eripalstoja aikani kuluksi. Mutta tuo varmatieto on tosi ärsyttävä mielipiteillään ja kuka tietää vaikka hän olisi kuitenkin läski, yrittää vain siirtää epäonnistumistaan toisten harteille. Tsemppiä laihduttajille!

Äänestä

Tsemppiä! Olet sisäisesti kaunis!

-AVT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juuri sinulle kirjoitti:

Olen lukenut joitakin kirjoituksiasi, oikeastaan aika monia niistä. Haluaisin ottaa esille muutamia asioita:

Enpä usko että masentuneet lihavat täällä haukkuvat muita lihavia, en sitten millään kuten olet alhaalla väittänyt. Tai koska olet varmatieto nimesi mukaisesti, sinulla ei ole näyttää faktaa siitä.

Itse olen entinen todellinen läskikasa, nyt vain läski. Minua kiinnostaisi jutella täällä ihan lihavuuden arjesta, vaikeudesta, yhteiskunnan painostuksesta... Mutta jos aloitan keskustelun, että tänään minua haukuttiin läskiksi päin naamaa, se tuntui pahalta, kirjoittaa joku että laihduta. Juu-u, minä tiedän että minun tulisi laihduttaa ja olen sitä tehnytkin aikalailla. Jos minä kirjoitan että en tiedä haluanko edes olla laiha, koska en tee sitä itseni vaan muiden vuoksi, aletaan kirjoittamaan mikä yhteiskunnan hylkiö olen. Ja näin edespäin... Täällä on mahdoton kirjoittaa mistään ettei joku tule jakamaan varmaa tietoa täällä ja haukkumaan läskikasaksi, laiskimukseksi ja itselleen valehtelijaksi ja mitä vielä. Mitäpä jos minä sanon että ei, en valehdellut itselleni syömistäni määristä tänään, vaan tein sen ihan makunautinnon ja nälän vuoksi??? Silloin en valehdellut ainakaan. No, juu. Minulla on monia syita miksi söin tänään itselleni epäterveellisesti, mutta en ala sitä erittelemään. Syy tosin ei ollut makunautinto! Mutta mitä tahansa sanoisinkin, se olisi itselleen valehtelua sinun mielestäsi!

Sinä olet laihduttanut, se on hyvä sinulle. Sinulla oli omat motivaatiosi laihduttaa, se on hyvä sinulle. Kaikilla ei ole sitä samoja motivaattoreita kuin sinulla. Epäilisin että sinun motivaattorisi on ollut juuri perseelle potkiminen, mutta kaikille se ei ole oikea tapa, nimittäin jos olisi, suomessa ei olisi ainoatakaan ylipainoista. Toisaalta mielestäni ei ole sinun asiasi huolehtia muiden laihdutuksesta tai siitä pitäisikö heidän laihtua.

Katsoin että olit kirjoittanut aamun tekemisiäsi ja syömisiäsi tänne. En ymmärrä miten ne liittyvät tälle palstalle, kun tämä EI OLE laihdutuspalsta.

Tuo että olosi on parempi, jaksat enemmän, on tosi asia jokaisen laihtuneen kohdalla. Tosin en itse alekirjoita tuota että luen enemmän tai käyn teatterissa.. Mitähän laihtuminen siihen vaikuttaa!?!

En sano sitä etteikö neuvosi olisi hyviä ja puhut kokemuksella, minua vain suuresti ärsyttää että väität että lihavat valehtelevat itselleen, lihavat haukkuvat laihoja (täällä on tosin sitä tapahtunut, mutta suurin osa lihavista tuskin sitä allekirjoittaa) lihavien lihavuus on siitä yksinkertaisesti että syövät enemmän kuin kuluttavat (se on selvää) mutta et hyväksy mitään syytä sille miksi joku syö enemmän kuin kuluttaa. Ihmisiä on täysin erilaisissa elämäntilanteissa esim. jotkut ihmiset tekevät fyysisesti raskasta työtä, jotkut ovat toimistossa.

On myös toinen kanta lihavan elämäntilanteeseen: itse kamppailen useiden elämän asioiden kanssa, olen ylipainoinen (mutta olen kuitenkin suurimman osan saanut tiputettua pois) kamppailen mielenterveyden kanssa suhteellisen vakavasti, poltan uskomattomia määriä tupakkaa ja käytän alkoholia aika reippahasti. Lisäksi syön kynsiä ja minulla on rahat loppu. Kun panen nämä asiat tärkeysjärjestykseen, ei ole ylipaino ensimmäisten hoidettavien listalla. Alkoholin juonnin lopettamisella tosin tappaisin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kun alan miettimään mitä lopetan ensimmäisenä, tulee tupakka. Mielenterveyteen liittyvät lääkkeet nostavat ruokahaluni uskomattomiin lukemiin. Jos jatkan mielenterveyttäni hoitavia lääkkeita ja lopetan tupakan polton, en tiedä paljon pystyisin syömään :) Kun minulla on rahat loppu, joudun todennäköisesti ottamaan toisen työn jolloin minulle ei jää aikaa liikkua aj valmistaa terveellisiä ruokia. Mitäs sitten?

No tällä hetkellä kuitenkin yritän hoitaa kaikkia ongelmia yhdellä kertaa, sillä olen vahva. Kaikki eivät ole eikä kaikkien kuulukkaan olla. Älä VT vaadi ihmiseltä liikaa äläkä ala asiantuntijaksi elämäntilanteisiin joista et sen enempää tiedä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu