Masentunut

Olen 32v nainen. Sairastuin viime syksynä keskivaikeaan masennukseen. Aloitin lääkityksen: Citalopram ratiopharm 20mg. Ja olin sairaslomalla pari viikkoa. Lopetin itse lääkityksen muutaman kuukauden jälkeen, joka oli kyllä virhe. oireet palasi pari viikkoa ennen joulua ja tällä hetkellä olen taas masennuksen ja ahdistuksen takia sairaslomalla :( Citalopram aloitettiin uudestaan ja ahdistukseen sain Alprox 0,25mg tarvittaessa.

Mua ei kiinnostaisi mikään tällä hetkellä. Vielä viime kesänä juoksin tunnin lenkkejä ja olin energinen. Nyt on hyvä jos jaksan edes pukea vaatteet päälle aamulla.

Töihin pitäisi mennä ensi viikolla, mutta henkisesti en taida sinne pystyä menemään. Silti poden huonoa omaatuntoa, että vaan "lusmuilen" kotona...

Mua on ahdistanut jo melkein vuoden verran. Välillä tulee kuristava tunne kurkkuun, henki salpautuu, kädet tulee kylmänhikisiksi ja ihmeellisiä pelkotiloja on. Paniikkia??

Olen jo pienestä pitäen joutunut kantamaan vastuuta ja huolehtimaan muista. Nyt kun itsellä on asiat hyvin, niin tuntuu että mun pitää tekemällä saada itselleni huolenaiheita. Huolehdin kaikesta töissä ja kotona ja tunnen kovaa syyllisyyttä asioista, joihin en voi itse vaikuttaa ja syytän kaikesta itseäni!!

Välillä on ollut itsetuhoajatuksiakin, mutta lopulta järki voittaa ja tiedän, etten halua vahingoittaa itseäni.

Olen pienen lapsen äiti ja ihanan miehen vaimo, jolta saan paljon tukea. Mutta välillä tuntuu, että elämä ei anna mulle enää mitään.. :(

Miten pääsen tästä eteenpäin?? Miten saan itseni taas kuntoon?

AUTTAKAA!!
8844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hej Ystävä,
Et ole yksin. Meitä on paljon. Usko huomiseen, älä ujostele lääkkeitä. Käy psykiatrilla, se on paras apu ja kela korvaa osan. Yritä liikkua ulkona. älä mene vielä töihin. älä välitä miotä muut ajattelee, mutta älä kerro asiasta kuin luotetuille, joita ei ole duunipaikalla. muista syödä ja juoda, nauti ulkona auringosta, hanki kirkasvalolamppu (!). lueskele nettisivuilta sairaudestasi ja muiden kokemuksia. Et ole yksin. Meitä on paljon. Masennus on sairaus siinä missä keuhkokuume ja siitä paranee vaikka sitten pitemmänkin ajan kanssa. olen valmis keskustelemaan kanssasi puhelimessa, jos annat numerosi. olen itse kärsinyt 15 vuotta pahoista masennuksista. tällä hetkellä olen "terve", mutta syön kahta masennuslääkellä ja unilääkettä. pahimmillaan seitsemää. ja käyn terapiassa. terveisin japetus

Äänestä
  • tuo on juuri pahinta, että tuntuu ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa. Vaikkakin tiedän, että se on todella ylimielisesti sanottu, niin on tunne siitä että kaikki on jo nähty, ei ole enää mitään mitä haluaisi katsella, tehdä, puuhailla jne.

    Äänestä

  • ei kaikelle kansalle voi tänne numeroaan pistää!
    Rekattuna olis oma maili käytössä privaattina!

    Äänestä

pyydä lääkäriä tarkistamaan lääkitys, ellei se tunnu auttavan, annosta voidaan joutua nostamaan tai kokeilla jotakin ihan muuta.Nuo annostukset vaikuttavat todella pieniltä nyt.

Terapiasta olisi varmaan sinulle apua, onko sinulla mahdollisuutta sellaiseen?
Et ole huono etkä lusmuilija, vaan sairas ja tarvitsen hoitoa ja aikaa toipua siitä ihan kuin kuka tahansa muukin tarvitsisi sairaudesta toipumiseen.

Ja ennenkaikkea:älkää lopettako ominpäin niitä masennuslääkkeitä, vaikka oireet jo katoaisikin, sillä lääkitystä tulee jatkaa vielä senkin jälkeen riittävän kauan, jotta uusimisen riski olisi mahdollisimman pieni.
Antibiootitkin on syötävä kuuri loppuun, vaikka oireet olisivat jo loppuneetkin. Varmuudenvuoksi ja hoidon onnistumiseksi.

Äänestä

Kyllä on tuttua kertomusta!
Oireesi sopivat masennukseen kuin nenä päähän! Nyt ei auta muu kuin antaa itselleen lupa sairastaa. jos sinulla olisi kipsi jalassa toipuisit ilman huonoa omaatuntoa etkä surisi työasioita. koita ajatella masennusta henkisenä kipsinä. kipsiä ei saa rasittaa, lepo tekee hyvää ja toipuminen jatkuu vielä kipsin poistumisen jälkeenkin...
Tiedän että arjen pyörittäminen ahdistuneena on todella raskasta, mutta perheesi pitää sinut elämässä kiinni. Nuo itsetuhoajatuksetkin kuuluvat taudinkuvaan joten ei kannata pelästyä liikaa.
Tämä sairaus on ylämäkiä ja alamäkiä. Koita luottaa että ne ylämäetkin vielä tulevat.
Joku on sanonut että masennus on juuri tunnollisten, vastuuntuntoisten sairaus. Ja sairaus puhkeaa silloin kun päällisin puolin asiat ovat hyvin. petollista, vai mitä!
Ethän ole yksin? siis käythän jossain keskustelemassa asioistasi ja voinnistasi?
Voimia sinulle!!!!

Äänestä

ja mies,ja asiat suurinpiirtein kunnossa.Minullakin on lapsi.Sairastuin vakavasti ja taistelen elämästäni,että saisin olla jonkin aikaa lapseni luona.Nauti siitä kaikesta mitä sinulla on,tai hae itsellesi apua lääkäriltä.

Äänestä

Jos paikkakunnallasi on kriisikeskus, mene sinne juttelemaan, yleensä niissä on puhelinpäivytyskin. Jos et siis halua hoitosuhdetta mielenterveystoimistoon? Mene juttelemaan, älä jää missään tapauksessa yksin! Huono omatunto johtuu masennuksesta, se ei ole todellista. Luontokin vaipuu talveksi lepoon, anna siis itsellesi oikeus levätä!

Äänestä

Aikaa se vaatii..

Tsemppiä kovasti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AUTTAKAA! kirjoitti:

Olen 32v nainen. Sairastuin viime syksynä keskivaikeaan masennukseen. Aloitin lääkityksen: Citalopram ratiopharm 20mg. Ja olin sairaslomalla pari viikkoa. Lopetin itse lääkityksen muutaman kuukauden jälkeen, joka oli kyllä virhe. oireet palasi pari viikkoa ennen joulua ja tällä hetkellä olen taas masennuksen ja ahdistuksen takia sairaslomalla :( Citalopram aloitettiin uudestaan ja ahdistukseen sain Alprox 0,25mg tarvittaessa.

Mua ei kiinnostaisi mikään tällä hetkellä. Vielä viime kesänä juoksin tunnin lenkkejä ja olin energinen. Nyt on hyvä jos jaksan edes pukea vaatteet päälle aamulla.

Töihin pitäisi mennä ensi viikolla, mutta henkisesti en taida sinne pystyä menemään. Silti poden huonoa omaatuntoa, että vaan "lusmuilen" kotona...

Mua on ahdistanut jo melkein vuoden verran. Välillä tulee kuristava tunne kurkkuun, henki salpautuu, kädet tulee kylmänhikisiksi ja ihmeellisiä pelkotiloja on. Paniikkia??

Olen jo pienestä pitäen joutunut kantamaan vastuuta ja huolehtimaan muista. Nyt kun itsellä on asiat hyvin, niin tuntuu että mun pitää tekemällä saada itselleni huolenaiheita. Huolehdin kaikesta töissä ja kotona ja tunnen kovaa syyllisyyttä asioista, joihin en voi itse vaikuttaa ja syytän kaikesta itseäni!!

Välillä on ollut itsetuhoajatuksiakin, mutta lopulta järki voittaa ja tiedän, etten halua vahingoittaa itseäni.

Olen pienen lapsen äiti ja ihanan miehen vaimo, jolta saan paljon tukea. Mutta välillä tuntuu, että elämä ei anna mulle enää mitään.. :(

Miten pääsen tästä eteenpäin?? Miten saan itseni taas kuntoon?

AUTTAKAA!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu