Islamin leviäminen on

Islam etenee Euroopassa ja muslimit ovat siitä hyvin tietoisia. Heillä ei ole estoja asian ilmaisemisessa. Vuosisatamme alussa oli nykyisen Turkin alueella arviolta 8 miljoonaa kristittyä ja Länsi-Euroopassa joitakin kymmeniä tuhansia muslimeja. Nyt Länsi-Euroopassa on ainakin 8 miljoonaa muslimia ja Turkissa noin 60.000 kristittyä. Historian perspektiivissä kehitys on dramaattinen. Keski- ja Länsi-Euroopan suurkaupungeissa islamin läsnäolo on jokaisen nähtävissä. Saksassa on pitkälti toista tuhatta moskeijaa ja rukoushuonetta, ja sen suurkaupungeissa kouluja, joiden oppilaista jopa 90 % on muslimeja.

Toinen ilmiö ovat ulkomailta tulleet „uudet muslimit“, joiden luku varmasti kasvaa tulevien vuosikymmenien aikana. Kasvun aiheuttavat melkeinpä vääjäämättä Euroopan ja sen ympäristön täysin vastakkaiset demograafiset kehityssuunnat: Euroopassa kansat vanhenevat ja pienenevät, siitä etelään ja kaakkoon sijaitsevat muslimikansat kasvavat suorastaan dramaattisesti. Ranskalainen politologi Pierre Lellouche ennusti joitakin vuosia sitten, että vuosina 2020-2030 Länsi-Euroopassa tulee asumaan 25-60 miljoonaa muslimia. Vaikka paine Suomen suuntaan on vähäisempi kuin Keski-Eurooppaan, emme suinkaan jää siitä syrjään.

Miljoonien muslimien tulo Länsi-Eurooppaan sattuu yhteen olosuhteitten kanssa, jotka muutenkin muuttavat Eurooppaa. Sekä valtiolliset että yhteiskunnalliset rajat menettävät merkitystään. Ihmiset ovat liikkuvia joka suhteessa. Vielä sukupolvi sitten oli katolisten ja protestanttien välinen avioliitto Euroopassa poikkeus. Nyt moni mamma ja pappa saa ihmeekseen muslimivävyn.

Maailmankuvana islam on täysin vastakkainen länsimaiselle tiedepohjaiselle maailmalle. Mutta islam lupaa arvottomuuden ja nihilismin sijaan kuria ja järjestystä. Islam tarjoaa merkityksen elämälle. Kristitty tai ateistinen kantaväestö ei lisäänny. Syntyvyys pienenee jatkuvasti, kun sensijaan muslimit sikiävät "kuin kaniinit". Jo nykyisellään monissa maissa syntyy enemmän lapsia muslimiperheisiin kuin kantaväestöön. Belgiassa yleisin pojannimi on Muhammed. 20-30 vuoden päästä käy niin, että islam on länsimaissa valtauskonto. Se tietää myös ateismin loppua. Islamin voitto nimittäin merkitsee, että ateistit teloitetaan. Tämä on kirjattu Koraaniin; uskottomille annetaan täsmälleen kaksi vaihtoehtoa - joko islamiin kääntyminen tai kuolema.
16901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

että useimmiten islamia tukevat ihmiset tälläkin palstalla ovat ateisteja/kommunisteja, jotka ovat kuitenkin eniten väärässä islamin näkökulmasta.

Äänestä
  • ensimmäiseksi islamiin? Olisiko se Tennilä, Laakso tai Hassi?

    Äänestä

  • jos eivät ole USA-myönteisiä. Siinä sinun ja kaltaistesi usanistien totuus. Onneksi meitä "komuja" on 95% palstalaisista. Ja kälä kälä kälä!

    Äänestä

  • dkhdöhsdh kirjoitti:

    ensimmäiseksi islamiin? Olisiko se Tennilä, Laakso tai Hassi?

    Tai Sinisalo(elääköhän?)Anneli Sauli. Jokohan ovat muslimeja?

    Äänestä

  • Kristityt taas ovat usein vastailleet näihin islamia sivuaviin ketjuihin tyylillä: "Viimeisellä tuomiolla sitten me...blabla". Sitä tuomiota on odotettu jo kaksituhatta vuotta, eikä se nytkään tunnu vielä ovella kolkuttelevan. Kauanko toisen posken kääntäminen siis tulee jatkumaan? Yhdestä asiasta voimme olla varmoja, muslimit eivät tuohon tyyliin tule sortumaan.

    Äänestä

  • ovat komuja, kirjoitti:

    jos eivät ole USA-myönteisiä. Siinä sinun ja kaltaistesi usanistien totuus. Onneksi meitä "komuja" on 95% palstalaisista. Ja kälä kälä kälä!

    Tämä avaus ei sivua mitenkään Yhdysvaltoja tai sen politiikkaa. Jos haluaa vastata, niin tehdään se asiallisesti.

    Eikä tyyliin "vitun usanisti homo".

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tämä avaus ei sivua mitenkään Yhdysvaltoja tai sen politiikkaa. Jos haluaa vastata, niin tehdään se asiallisesti.

    Eikä tyyliin "vitun usanisti homo".

    Lue viestisi ja vertaa!! Muuten, en kysynyt sinulta juuri mitään, eli käsitit aivan väärin.

    Äänestä

  • höpiset!!! kirjoitti:

    Lue viestisi ja vertaa!! Muuten, en kysynyt sinulta juuri mitään, eli käsitit aivan väärin.

    toivoin vain, että asiassa pysyttäisiin eikä "usanisti-pro-terroristi" paskanjauhanta leviäisi tähän ketjuun, joka käsittelee OIKEASTI akuuttia asiaa.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    toivoin vain, että asiassa pysyttäisiin eikä "usanisti-pro-terroristi" paskanjauhanta leviäisi tähän ketjuun, joka käsittelee OIKEASTI akuuttia asiaa.

    Ihmisiä on kahta eri tyyppiä.
    Niitä jotka muodostavat mielipiteen ja sen jälkeen etsivät faktoja jotka tukevat tätä. Ja niitä jotka ensin etsivät faktoja ja sen jälkeen muodostavat mielipiteensä. Näistä tmämä toinen kategoria on selvästi vähemmistönä, täälläkin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    toivoin vain, että asiassa pysyttäisiin eikä "usanisti-pro-terroristi" paskanjauhanta leviäisi tähän ketjuun, joka käsittelee OIKEASTI akuuttia asiaa.

    Mies40, jolle karrikoiden vastasin. Varmaa on että kaikkien puolueiden kannattajissa on muslimimyöteisiä ja vastaisia. Naiset ovat yleensä myönteisempiä. Yksikään tyyppi täällä ei voi toisesta sanoa mitä puoluetta toinen kannatta, jos ei itse sitä ole ilmoittanut ja vaikka olisi ilmoittanutkin eihän se varmaa ole. T.Ruskeapää taitaa olla ainoa varma kommari.

    Äänestä

nimittäin orjana olemisen, sen koraanikin hyväksyy.
muuten hyvää infoa tulevasta kehityksestä.
uskon ja toivon yhteenoton läntisen ja islamilaisen maailman välillä olevan tosiasia.
mitä nopeammin, sen parempi meidän kannaltamme.

Äänestä

levittele väärää tietoa, joku tyhmempi voi vaikka uskoa.

Äänestä
  • Huomasin juuri että ulkomuistista heitetty muslimien nykymäärä länsi-Euroopassa oli pirusti alakanttiin, jotain korjausta tässä. Siis pelkästään Saksassa, Britanniassa ja Ranskassa on yli 12 miljoonaa muslimia, plus pimeästi maassa majailevat.

    Äänestä

Asian ympärillä velloo myös supisuomalainen itsesensuuri, jota tuli paljon harjoitettua jo Neuvostoliiton kaudella. Anneli Saulista tuli mieleeni Keänpesä sarja, jossa Pete kääntyi muslimiksi ja lähti pyhiinvaellus matkalle Mekkaan. Me emme tule käsikirjoittajan toimesta näkemään, kun Pete hylkää islamin. Se on varma. Kummasti kylläkin me näemme, kuinka kristinusko hylätään.

Äänestä

Yksi luonnollinen kehityssuunta on myös sivistyksen mukanaan tuoma yhteiskunnan maallistuminen. Uskoisin että tätä kautta islamin, ja sitä saarnaavien mullahien ote ihmisten aivopesusta vähä vähältä kirpoaa.
BBC:n äskettäisessä ohjelmassa esiintyi jo nuoria muslimimiehiä, jotka totesivat etteivät he kaipaa Britanniaan mitään taliban-meininkiä taikka sharia-lakeja. Eräs heistä sanoikin ettei fundamentalismi ole mikään uskonto vaan mielisairaus.
Ilmastonmuutoksen estämisen ohella myös islamin vastustaminen on sivistyneen ja vapaan länsimaisen ihmisen tämän hetken tärkeimpiä asioita.

Äänestä
  • Tuon maallistumisen suhteen olen kyllä aika skeptinen. Islamissa vetoaa juuri ankaria sääntäjä asettava sisältö, tämä näkyy Euroopassakin, kymmeninä ellei satoina tuhansina käännynnäisinä. Lähes kolmasosa islamin vuosittaisesta kasvusta koostuu juurikin näistä käännynnäisistä. Islamin kulttuuripiirissä ei näy jälkeäkään maallistumisesta, vaan pikemminkin islam muuttuu koko ajan lähemmäksi sitä mitä se oli 600- ja 700-luvuilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luonnollinen kehitys kirjoitti:

Islam etenee Euroopassa ja muslimit ovat siitä hyvin tietoisia. Heillä ei ole estoja asian ilmaisemisessa. Vuosisatamme alussa oli nykyisen Turkin alueella arviolta 8 miljoonaa kristittyä ja Länsi-Euroopassa joitakin kymmeniä tuhansia muslimeja. Nyt Länsi-Euroopassa on ainakin 8 miljoonaa muslimia ja Turkissa noin 60.000 kristittyä. Historian perspektiivissä kehitys on dramaattinen. Keski- ja Länsi-Euroopan suurkaupungeissa islamin läsnäolo on jokaisen nähtävissä. Saksassa on pitkälti toista tuhatta moskeijaa ja rukoushuonetta, ja sen suurkaupungeissa kouluja, joiden oppilaista jopa 90 % on muslimeja.

Toinen ilmiö ovat ulkomailta tulleet „uudet muslimit“, joiden luku varmasti kasvaa tulevien vuosikymmenien aikana. Kasvun aiheuttavat melkeinpä vääjäämättä Euroopan ja sen ympäristön täysin vastakkaiset demograafiset kehityssuunnat: Euroopassa kansat vanhenevat ja pienenevät, siitä etelään ja kaakkoon sijaitsevat muslimikansat kasvavat suorastaan dramaattisesti. Ranskalainen politologi Pierre Lellouche ennusti joitakin vuosia sitten, että vuosina 2020-2030 Länsi-Euroopassa tulee asumaan 25-60 miljoonaa muslimia. Vaikka paine Suomen suuntaan on vähäisempi kuin Keski-Eurooppaan, emme suinkaan jää siitä syrjään.

Miljoonien muslimien tulo Länsi-Eurooppaan sattuu yhteen olosuhteitten kanssa, jotka muutenkin muuttavat Eurooppaa. Sekä valtiolliset että yhteiskunnalliset rajat menettävät merkitystään. Ihmiset ovat liikkuvia joka suhteessa. Vielä sukupolvi sitten oli katolisten ja protestanttien välinen avioliitto Euroopassa poikkeus. Nyt moni mamma ja pappa saa ihmeekseen muslimivävyn.

Maailmankuvana islam on täysin vastakkainen länsimaiselle tiedepohjaiselle maailmalle. Mutta islam lupaa arvottomuuden ja nihilismin sijaan kuria ja järjestystä. Islam tarjoaa merkityksen elämälle. Kristitty tai ateistinen kantaväestö ei lisäänny. Syntyvyys pienenee jatkuvasti, kun sensijaan muslimit sikiävät "kuin kaniinit". Jo nykyisellään monissa maissa syntyy enemmän lapsia muslimiperheisiin kuin kantaväestöön. Belgiassa yleisin pojannimi on Muhammed. 20-30 vuoden päästä käy niin, että islam on länsimaissa valtauskonto. Se tietää myös ateismin loppua. Islamin voitto nimittäin merkitsee, että ateistit teloitetaan. Tämä on kirjattu Koraaniin; uskottomille annetaan täsmälleen kaksi vaihtoehtoa - joko islamiin kääntyminen tai kuolema.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu