Ryhti ja si

Mikä on ihmisen hyvän ryhdin määritelmä? Hierojat, fysiterapeutit varsinkin siitä höpöttää, eikä kukaan pysty sanomaan miten se määritellään. Sanotaan selkäkivun syyksi huonoa ryhtiä, mikä sen määritelmä on? Täytyyhän sillä olla standardi, kun siitä niin moni tietää ja sen mukaan tuomitsee sairaaksi potilaansa. (Mitä pidän naurettavana). No, aloitetaan helposta, kertokaahan L3 nikaman asento suhteessa C4 nikamaan? Pitäisi olla helppo kertoa yhden nikaman paikka hyvässä ryhdissä.
371633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat
  • Tässä huomataan selvästi, että esim. skolioosi on uskonnollinen sairaus. Skolioosi ei aiheuta kipuja, selkä voi olla miten mutkin, mutta toimii nivelistään hyvin ja on siten terve, eli ihminen ei kärsi siitä mitenkään. Sitten hän tapaa "hyväryhtiuskovaisen" joka on tällaisista piirretyistä kuvista saanut mielikuvan, että selän pitäisi olla suora, ja vertaa mielessään oikeaa ihmistä siihen, jonka hän sitten nimeää ikuisesti sairaaksi. Näin me saamme nähdä "missikisatuomarin" toimivan, ja meidän pitäisi kutsua häntä hoitoalan ammattihenkilöksi. Maailmassa ei ole yhtään täysin suoraa selkää, on vain piirettyjä kuvia ja uskomus, että jossakin olisi suora selkä(jota ei kylläkään ole löydetty), siksi kysyn määritelmää hyvälle ryhdille. Kuulutko näihin uskovaisiin hoidettu, vai tiedätkö todella jotain oikeasti?

    Äänestä

  • atlas kirjoitti:

    Tässä huomataan selvästi, että esim. skolioosi on uskonnollinen sairaus. Skolioosi ei aiheuta kipuja, selkä voi olla miten mutkin, mutta toimii nivelistään hyvin ja on siten terve, eli ihminen ei kärsi siitä mitenkään. Sitten hän tapaa "hyväryhtiuskovaisen" joka on tällaisista piirretyistä kuvista saanut mielikuvan, että selän pitäisi olla suora, ja vertaa mielessään oikeaa ihmistä siihen, jonka hän sitten nimeää ikuisesti sairaaksi. Näin me saamme nähdä "missikisatuomarin" toimivan, ja meidän pitäisi kutsua häntä hoitoalan ammattihenkilöksi. Maailmassa ei ole yhtään täysin suoraa selkää, on vain piirettyjä kuvia ja uskomus, että jossakin olisi suora selkä(jota ei kylläkään ole löydetty), siksi kysyn määritelmää hyvälle ryhdille. Kuulutko näihin uskovaisiin hoidettu, vai tiedätkö todella jotain oikeasti?

    "Tässä huomataan selvästi, että esim. skolioosi on uskonnollinen sairaus. Skolioosi ei aiheuta kipuja, selkä voi olla miten mutkin, mutta toimii nivelistään hyvin ja on siten terve, eli ihminen ei kärsi siitä mitenkään. "

    Sinä siis uskot tuohon? Uskovainen siis olet itsekin...

    Kaikilla kunnon skolioosista kärsivillä potilailla on kipuja.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Itsehän kiistät hoitavasi ketään, miten voit muka tietää näistä kivuista? Skolioosi on uskonnollinen, kivuton sairaus, ellet ole tekemässä siitä kivuliasta. Tuntuu varmaan hassulta huomata "tietojensa perustuvan uskontoon, vai mitä.

    oli määritelmä tälle "kunnon skolioosille"? Taas hyvin uskonnolliselta kuulostava termi, mikä ei perustu mihinkään.

    "Itsehän kiistät hoitavasi ketään, miten voit muka tietää näistä kivuista?"

    Eihän kipuja hoitamalla asioita selvitetä! Ei potilaita hoitavat voi tietää miten mikäkin hoito auttaa, jos he eivät kysy potilaalta ja tee seurantaa hoidon jälkeen! Kuka hoitaja tekee sitä?

    Asiat oppii ymmärtämään, kun juttelee ja haastattelee potilaita ennen ja jälkeen hoidon. Mulla on yli 100:n potilaan kuvaukset kivuista ja kokemukset useiden erilaisten hoitojen vaikutuksista...

    Lisäksi mulla on paljon omia kokemuksia kivuista, skolioosista ja niiden hoidoista parin vuosikymmenen ajalta.

    "Tuntuu varmaan hassulta huomata tietojensa perustuvan uskontoon, vai mitä."

    Itse olet vielä niin syväuskovainen, ettet edes tiedosta olevasi väärässä...

    No mikä onkaan yleinen raja jotta skolioosia lähdetään leikkaamaan? Tiedätkö edes sitä?

    Miksi skolioosia sitten yleensäkään leikataan suoremmaksi, jos siitä ei ole mitään haittaa?

    Oletko edes lukenut yhtään tutkimusta, joissa kerrotaan millainen tulevaisuus pahaa skolioosia "sairastavilla" on?

    kysymykseen, yrität vain saada ihmisiä sairastamaan uskonnollista tautia, eihän sinulla ole määritelmää edes hyvälle ryhdille, surkeaa tietämättömyyttä.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    "Itsehän kiistät hoitavasi ketään, miten voit muka tietää näistä kivuista?"

    Eihän kipuja hoitamalla asioita selvitetä! Ei potilaita hoitavat voi tietää miten mikäkin hoito auttaa, jos he eivät kysy potilaalta ja tee seurantaa hoidon jälkeen! Kuka hoitaja tekee sitä?

    Asiat oppii ymmärtämään, kun juttelee ja haastattelee potilaita ennen ja jälkeen hoidon. Mulla on yli 100:n potilaan kuvaukset kivuista ja kokemukset useiden erilaisten hoitojen vaikutuksista...

    Lisäksi mulla on paljon omia kokemuksia kivuista, skolioosista ja niiden hoidoista parin vuosikymmenen ajalta.

    "Tuntuu varmaan hassulta huomata tietojensa perustuvan uskontoon, vai mitä."

    Itse olet vielä niin syväuskovainen, ettet edes tiedosta olevasi väärässä...

    Näissä voi olla jokin muu kivun aiheutaja, sinun omat kipusi voit ymmärtää vain sinä itse. Haastatteluissa ihmiset todetusti valehtelevat jopa 50% miellyttääkseen kyselijää. Tämänhän sinä "ammattihaastelijana" tietysti tiesit. Koeta vastata alkuperäiseen kysymykseen ryhdistä, jos et osaa niin kannattaa varmaan haastella jokin ammattilaisen kanssa ainakin perusasiat.

    "Haastatteluissa ihmiset todetusti valehtelevat jopa 50% miellyttääkseen kyselijää."

    Mutta kun en ole haastatellut kuin muutamia. Muut ovat itse kertoneet kokemuksiaan. Ei ole tarvinnut haastatella... Ja noita kokemuksia alkaa löytymään netistäkin jo paljon.

    "Tämänhän sinä "ammattihaastelijana" tietysti tiesit. "

    Ja taas v-ttuilua...

    "Koeta vastata alkuperäiseen kysymykseen ryhdistä, jos et osaa niin kannattaa varmaan haastella jokin ammattilaisen kanssa ainakin perusasiat. "

    Mutta juurihan itse vastasit, että ei sellaista edes ole olemassa lääkäreillä.

    Äänestä

  • atlas kirjoitti:

    kysymykseen, yrität vain saada ihmisiä sairastamaan uskonnollista tautia, eihän sinulla ole määritelmää edes hyvälle ryhdille, surkeaa tietämättömyyttä.

    "eihän sinulla ole määritelmää edes hyvälle ryhdille, surkeaa tietämättömyyttä."

    Taas v-ttuilua. Onhan noille ryhdeilla määritelmiä ja hyviä kuviakin. Otapa vaikka yhteyttä Selkä-Centeriin, niin he kertovat lisää.

    Ai mutta et taida viitsiä, kun nautit v-ttuilusta niin paljon....

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    "Haastatteluissa ihmiset todetusti valehtelevat jopa 50% miellyttääkseen kyselijää."

    Mutta kun en ole haastatellut kuin muutamia. Muut ovat itse kertoneet kokemuksiaan. Ei ole tarvinnut haastatella... Ja noita kokemuksia alkaa löytymään netistäkin jo paljon.

    "Tämänhän sinä "ammattihaastelijana" tietysti tiesit. "

    Ja taas v-ttuilua...

    "Koeta vastata alkuperäiseen kysymykseen ryhdistä, jos et osaa niin kannattaa varmaan haastella jokin ammattilaisen kanssa ainakin perusasiat. "

    Mutta juurihan itse vastasit, että ei sellaista edes ole olemassa lääkäreillä.

    kaikki tosiasiat v-tuilua sinulle, kun et tiedä niistä mitään.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    "eihän sinulla ole määritelmää edes hyvälle ryhdille, surkeaa tietämättömyyttä."

    Taas v-ttuilua. Onhan noille ryhdeilla määritelmiä ja hyviä kuviakin. Otapa vaikka yhteyttä Selkä-Centeriin, niin he kertovat lisää.

    Ai mutta et taida viitsiä, kun nautit v-ttuilusta niin paljon....

    surkeaa on, jos kirjoitat ryhdistä asioita eikä sinulla ole hyvän ryhdin määritelmää kertoa. Pidän sitä tietämättömyytenä, sillä sitähän se on. En ymmärrä miksi se tuntuu v-tuilulta? Älä sitten kirjoittele ryhdistä mitään, jos vastaukset eivät miellytä.

    Siis sun mielestä ei ole hyvän ryhdin määritelmää olemassa. Se on sun uskontosi. Mun mielestä sellainen on ja samoin sanoo moni muukin.

    "Älä sitten kirjoittele ryhdistä mitään, jos vastaukset eivät miellytä."

    Ethän sä ole vastannut. Minä olen.

    Äänestä

Luulenpa että tarkkaa määritelmää oikeaoppiselle ryhdille ei ole. Nimimerkki Hoidetun esittämistä kuvista ei ole paljon tässä hyötyä, käytännön tilanteessa, lääkäreiden ym. vastaanotoilla, potilaan ryhdin oikeanlaisuuden selvittäminen jää kovin tulkinnanvaraiseksi... Ja jos tarkka määritelmä terveelle ryhdille olisikin olemassa, kyseisen määritelmän mukaisia kriteereitä tuskin kovin moni täydellisesti täyttäisi.

Äänestä
  • Ei kai se määritelmän huonoutta ole, jos se on harvinaista??

    Kyllähän jo nyt radiologit kirjoittelee lausunnoissaan korostuneista lannerankojen lordooseista ja korostuneista rintarankojen kyfooseista sekä eteenpäin nojallaan olevista ja oienneista kaularangoista. Täytyyhän niillä joku määritelmä olla, johon ne vertaa ja antaa noita lausuntoja, eikös?

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Ei kai se määritelmän huonoutta ole, jos se on harvinaista??

    Kyllähän jo nyt radiologit kirjoittelee lausunnoissaan korostuneista lannerankojen lordooseista ja korostuneista rintarankojen kyfooseista sekä eteenpäin nojallaan olevista ja oienneista kaularangoista. Täytyyhän niillä joku määritelmä olla, johon ne vertaa ja antaa noita lausuntoja, eikös?

    sinulla olevan fysiatrin joka pystyisi alkuperäiseen kysymykseen vastaamaan, onko?

    Äänestä

  • atlas kirjoitti:

    sinulla olevan fysiatrin joka pystyisi alkuperäiseen kysymykseen vastaamaan, onko?

    Tuoko oli se alkuperäinen kysymys: "Sanotaan selkäkivun syyksi huonoa ryhtiä, mikä sen määritelmä on?"

    Huono ryhti on sellainen, joka ei ole hyvä ryhti. Huono ryhti on seurausta jostakin. Eikä se huono ryhti ole selkäkivun syy vaan syy on se, joka sen huonon ryhdinkin aiheuttaa...

    Ýksi fysiatri löytyy tuolta:
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/turunen/turunen.html

    asento ja suhde oli tämä alkuperäinen kysymys. Tiedän jo tästä ettet pysty, eikä "fysiatrisi", vastaamaan, et vain yksinkertaisesti tiedä ryhdistä mitään. Surkeaa pulinaa, sanoisin. Ajattele nyt, että vain yhdenkin nikaman kysymys on sinulle ylivoimainen tietää.

    "Ajattele nyt, että vain yhdenkin nikaman kysymys on sinulle ylivoimainen tietää. "

    Oletpa etevä (taputuksia). Ja samalla kerroit, että se on ylivoimaisen vaikeata myös lääkärikunnalle.
    "...käytännön tilanteessa, lääkäreiden ym. vastaanotoilla, potilaan ryhdin oikeanlaisuuden selvittäminen jää kovin tulkinnanvaraiseksi..."

    Miksi siihen sitten edes vaivautuisin vastaamaan? Miksi mun pitäisi vastata siihen?

    halusit vain v-ttuilla...

    Äänestä

  • olemassa, ammattilaiset tietävät sen. Hoidettu vaahtoaa asioista muka tietäväisenä eikä tiedä pienintäkään perusasiaa, kaikki hänen teoriansa kaatuvat näihin naurettavan yksinkertaisiin määritelmiin.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    "Ajattele nyt, että vain yhdenkin nikaman kysymys on sinulle ylivoimainen tietää. "

    Oletpa etevä (taputuksia). Ja samalla kerroit, että se on ylivoimaisen vaikeata myös lääkärikunnalle.
    "...käytännön tilanteessa, lääkäreiden ym. vastaanotoilla, potilaan ryhdin oikeanlaisuuden selvittäminen jää kovin tulkinnanvaraiseksi..."

    Miksi siihen sitten edes vaivautuisin vastaamaan? Miksi mun pitäisi vastata siihen?

    halusit vain v-ttuilla...

    miksi olisi? Etkö pidä kysymyksistä siksi, että joutuisit tietämään asiat, tai vaihtoehtoisesti joudut tunnustamaan ettet kertakaikkiaan tiedä? Eikö "suuret kaikkitietävät, varmasti oikeassa olevat, videoesiintyjät, kuuluisuudet, ne huippuasiantuntijat joita esittelet, eikö heistäkään kukaan tiedä sanoa vastausta sinulle, jos et kerran tiedä? No, ajattele nyt vähän, onhan tämä noloa, jos näin mitättömään kysymykseen et millään saa vastattua.

    "vaihtoehtoisesti joudut tunnustamaan ettet kertakaikkiaan tiedä?"

    On helppo tunnustaa, että on olemassa paljon asioita joista en tiedä.

    "Eikö "suuret kaikkitietävät, varmasti oikeassa olevat, videoesiintyjät, kuuluisuudet, ne huippuasiantuntijat joita esittelet, eikö heistäkään kukaan tiedä sanoa vastausta sinulle, jos et kerran tiedä? "

    Vastausta? Johan sullekin on vastaus moneen kertaan kerrottu, mutta silti jankutat yhtä ja samaa uskontoasi...

    "No, ajattele nyt vähän, onhan tämä noloa, jos näin mitättömään kysymykseen et millään saa vastattua. "

    Noloa se on vain sun osalta... :D

    Tuota noin, voisitko toistaa sen kohdan missä annoit vastauksen( moneen kertaan)? Minulle riittäisi yksikin kerta missä vastaat, mikä on L3 nikaman asento ja suhde C4 nikamaan ryhdissä? Ja hyvän ryhdin tai huonon ryhdin määritelmä?

    Miksi L3. Miks ei L5?
    Miksi C4, Miks si C1?

    Eikö tuokaan kuva vastaa kysymykseesi?
    http://www.mattsholmstrom.com/?resurssi=ikartta.html
    tai tuo:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Selkäranka
    Ja videolla kerrotaan: Ryhdin tutkiminen!
    http://www.kiropraktikkokeskus.com/sivu.php?id=38

    Äänestä

  • atlas kirjoitti:

    olemassa, ammattilaiset tietävät sen. Hoidettu vaahtoaa asioista muka tietäväisenä eikä tiedä pienintäkään perusasiaa, kaikki hänen teoriansa kaatuvat näihin naurettavan yksinkertaisiin määritelmiin.

    "Kyllä tarkka määritelmä on olemassa, ammattilaiset tietävät sen."

    No juuri noinhan mäkin olen sanonut jo moneen kertaan sulle!

    "Hoidettu vaahtoaa asioista muka tietäväisenä eikä tiedä pienintäkään perusasiaa,"

    Koska en potilaita hoitele ei mun tartte muuta tietää, kuin että sellainen on olemassa. Kerron vain, että on olemassa asiantuntijoita, jotka tietävät asioita... minä en kovin paljoa tiedä, koska ei edes tarvitse.

    "kaikki hänen teoriansa kaatuvat näihin naurettavan yksinkertaisiin määritelmiin. "

    Sinähän siinä koko ajan kompuroit..

    varmaan mietit, että mikä se vois olla.. Ai niin, unohdin ettei sinulle saa esittää kysymyksiä, kun sinun ei tarvikkaan tietää mitään. Ei pysy teoriasi pystyssä jatkossakaan, heh heh. Hävisit kisan.

    Äänestä

  • atlas kirjoitti:

    sanoja, hyvä mies. Et siis tiedä määritelmää, voi voi.

    Miksi mun pitäisi se määritelmä tietää? Riittää, että tunnistan sellaisen kun näen. Siinäkin on jo ihan tarpeeks tietoa...

    Voivottele vain. Naurattaa muutenkin tuo sun ylimielisyytesi...

    Äänestä

  • atlas kirjoitti:

    varmaan mietit, että mikä se vois olla.. Ai niin, unohdin ettei sinulle saa esittää kysymyksiä, kun sinun ei tarvikkaan tietää mitään. Ei pysy teoriasi pystyssä jatkossakaan, heh heh. Hävisit kisan.

    "varmaan mietit, että mikä se vois olla.. "

    En mieti. Väärässä olit taas...

    "Ai niin, unohdin ettei sinulle saa esittää kysymyksiä, kun sinun ei tarvikkaan tietää mitään."

    No nyt alat olemaan jyvällä. Juuri tuon takia en mieti edellistäkään väitettäsi.

    "Ei pysy teoriasi pystyssä jatkossakaan, heh heh. Hävisit kisan. "

    Minähän en siis esitä teorioita vaan kerroin samaa, mitä siis itsekin kerroit: ryhdille on olemassa määritelmä.

    Olin siis maalissa ensin. Taas vain uskot voittaneesi... Mielenkiintoinen uskonto sulla.

    Äänestä

Kyllä sen näkee ihmisestä, onko hyvä ryhti tai ei. Vertailemalla. Kaikihan nyt hyvännäköisen naisen tai miehen erottaa ja eikun vertaileen. Vaatteita täytyy olla vaan hyvin vähän.

Itse teen galluppia uimahallissa. Lähes kaikilla on hyvä kroppa (lue hyvä ryhti), mutta ylipainoisia on ja paljon, joten heiltä tuota ryhtiä ei näe sen rasvan alta.

Toki ihmisissä on paljonkin rakenteellisia eroavaisuuksia. Eli luusto on erilainen eli erikokoinen.

Lisäksi teen galluppia kesäisin kaupungilla ihmisten jaloista ja melkeen joka kolmannella on lättäjalat. Joskus näkee oikeen tosi pahoja lättäjalkoja.

Niin ja mikään lääkäri en ole. Olen IT-alalla.

Äänestä
  • "Itse teen galluppia uimahallissa. Lähes kaikilla on hyvä kroppa (lue hyvä ryhti),"

    Oletko nyt aivan varma? Tai sitten uimareilla on parempi ryhti kun muilla...

    Kyllä huono ryhti on yleisempi kuin hyvä.

    Äänestä

  • sinähän tiedät hoidettua paljon enemmän asioista. Tässä nähdään selvää havainnointia tapahtuvan(karkeaa kylläkin), ja hyvin yksinkertaisesti, mitä hoidettu ei ymmärrä tehdä pienessäkään määrin. "Toki ihmisissä on paljonkin rakenteellisia eroavaisuuksia". Tämä huomio on hyvä alku urallesi täällä. Tervetuloa mukaan.

    Äänestä

  • Teet galluppia? Siis kyselet? Tuu nyt vain multakin kysyyn oonko lättäjalka.

    Äänestä

  • tilsis kirjoitti:

    Teet galluppia? Siis kyselet? Tuu nyt vain multakin kysyyn oonko lättäjalka.

    Katselen ihmisiä rantakadulla, kun kävelevät ohi ja tarkkailen ryhtiä ja jalkoja.

    Aikast äkkiä sitä oppii pahimmat ryhtivirheet huomaamaan ja lättäjalat.

    Harmi vaan, että kansa paisuu koko ajan ja näinollen sieltä rasvojen alta ei sitä ryhtiä näe.

    Noh kattelen vaan sitten hyvännäköisiä ihmisiä.

    Etkö itse katsele kaunista vartaloa?
    Kaikki katsovat.

    Äänestä

  • sen nyt näkee kirjoitti:

    Sullahan varsinainen röntgen katse on, jos kenkiken läpi näet minun lättäjalkanikin.

    Äänestä

  • kuitis kirjoitti:

    Sullahan varsinainen röntgen katse on, jos kenkiken läpi näet minun lättäjalkanikin.

    Viime kesänä oli kyllä niin lämmintä, jotta ihan sandaaleita oli melkeen kaikilla jalassa.

    Noh tää nyt vaan on mun "harrastus".

    En mä mitään muuten tiedä mistään lääketieteestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

atlas kirjoitti:

Mikä on ihmisen hyvän ryhdin määritelmä? Hierojat, fysiterapeutit varsinkin siitä höpöttää, eikä kukaan pysty sanomaan miten se määritellään. Sanotaan selkäkivun syyksi huonoa ryhtiä, mikä sen määritelmä on? Täytyyhän sillä olla standardi, kun siitä niin moni tietää ja sen mukaan tuomitsee sairaaksi potilaansa. (Mitä pidän naurettavana). No, aloitetaan helposta, kertokaahan L3 nikaman asento suhteessa C4 nikamaan? Pitäisi olla helppo kertoa yhden nikaman paikka hyvässä ryhdissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu