hei.
tarvitsen apua, olen umpikujassa.. olen vasta 17,ja olen seurustellut erään pojan tai miehen (minua 5 vuotta vanhemman) kanssa jo puoli vuotta.
aluksi kaikki oli ihanaa, meillä oli mukavaa kahdestaan, juttelimme kaikesta..
Hän pyysi minua tapaamaan vanhempiaan, ja menin.
No, se ei mennyt niinkuin kuvittelin. hänen Isänsä oli kännissä, huusi minulle hiilihanko kädessä päin naamaa, ja hänen äiti kutsui minua poikaystväväni exän nimellä.. Olen nuori vielä, ja olen masentunut kaikesta, miten kaikki on mennyt.
Sen jälkeen olemme molemmat olleet vähän maassa, mutta silti tukeneet toisiamme.
Nyt me riitelemme ihan tyhmistä asioista, turhan päiväisistä. Tuntuu etten tunne enää häntä?! ihan alussa olin korviani myöten rakastunut häneen, ja tuntui että tunsin hänet läpimyöten.. nyt kun aikaa on kulunut, en tunne häntä. En tiedä rakastanko häntä, vai onko se vain mielikuvaa siitä mitä meillä oli.. Meillä on fyysisesti hyvin läheiset välit, kun olemme fyysisesti lähellä toisiamme kaikki tuntuu olevan hyvin. mutta tuntuu että en tunne häntä enää.. hänen kaveripiirinsä on muuttunut, ja hän viettää enemmän aikaa nyt heidän kanssaan kuin minun.. Ja poikaystäväni on sanonut monesti minulle että flirttailen kaikkien muiden poikien kanssa, vaikka olen sanonut että hän on ainoani. en katsoisi ketään muuta sillä silmällä.. Sanoin että hänen pitää luottaa minuun, ei tästä tule muuten mitään.. hän sanoo aina että luottamus tulee ajan kanssa.. Hänen edellinen suhteensa oli päättynyt siihen että hän oli nähnyt tyttöystävänsä pettävän häntä.. ja minunkin edellinen poikaystäväni petti minua PARHAAN YSTÄVÄNI kanssa! menetin siinä ystäväni ja rakkaani.Ja olen yrittänyt kaikilla tavoilla estää sen vaikuttamasta minun loppu elämääni. En anna heille sitä oikeutta että he pilaisivat sillä koko elämäni, koska he pilasivat nuoruus vuoteni jo,,
Nyt olen miettinyt ja miettinyt mitä tekisin..
POikaystäväni on joskus minulle ihanan huomaavainen mutta välillä hän puhuu rumasti ja ei välitä yhtään minun tunteista.
Suuttuu ja epäilee minua kaikesta. En tiedä mitä tekisin...
Nyt haluaisin että joku ulkopuolinen voisi antaa oman näkemyksen, Olen vielä nuori, elämä edessä..
joten jatkanko hänen kanssaan, vaikka en voi sanoa olevani onnellinen .. itken itseni uneen melkein joka ilta, olen viilellyt itseäni.. masennun helposti ja olen silloin itsetuhoinen.. Luulen että rakastan häntä, koska en osaa nähdä itseäni kenenkään muun kanssa.. hänen lähellään on niin hyvä olla.. mutta voisiko fyysinen läheisyyys huijata, että luulen olevani rakastunut, vaikka kyseessä on vain fyysinen läheisyys.. ??
Auttakaa. Olen puhunut tästä hänenkin kanssaan, mutta en saa selkoa.. en halua menettää häntä, mutta joskus ajattelen että olisi parasta minun onnellisuuden kannalta jättää hänet ja siirtyä elämässäni eteenpäin.. olemme puhuneet jopa kihloista, ja tulevasuudesta.. OLEN SEKAISIN, auttakaa pyydän.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Luin tuon,ja tuntui tutulta. Olen vaan monta monta vuotta vanhempi sinua.. mutta nuoruudessa on sekaista, ja tunteita vasta opetellaan käyttämään..
Nyt tyttönen, mietit tarkasti. KOska oma elämä on tärkeintä mitä ihmisellä on.. Jos tulet siihen loppu tulokseen että rakastat tätä poikaa, niin teidän pitää kasvotusten miettiä, jatkatteko vai ettekö. Aina voi asiat parantua. Teidän pitää oppia tuntemaan toisenne paremmin, jos päätätte jatkaa.. jättäkää fyysinen läheisyys hetkeksi, ja kiinnitääkää kaikki huomiot toisienne tarpeisiin tunne tasolla.. puhukaa kaikesta. jos puhumisen jälkeen on vielä paha olla, ja asiat ei vaan selkiinny, niin voitte hyvillä mielillä sanoa yrittäneenne.
Silloin ei kaduta jälkeenpäin, jos ei yritä voi kaduttaa.
Voimia!
Niin, sinun pittää puhua hänelle. Kerrot ihan avoimesti miltä sinusta tuntuu. Aloitat siitä että et enää tunne häntä, ja kysyt miten voisitte parantaa tuntemuksianne toisianne kohtaan.
RAKKAUS- ei ole fyysistä läheisyyttä. se on tunne joka yhdistää kaksi ihmistä tunne tasolla. seksillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa jos sitä ei tehdä tunteella..
kiitos noista, ja toivoisin että useampikin VAIVAUTUISI yrittämään auttaa.. ei siinä menisi kuin muutama minuutti, mutta se voi vaikuttaa minun elämääni suuresti.
Olen surullinen, toivon vähän valoa elämääni.
Kiittos
niinn ,minä kun luin ensin tuon sinun tarinan, ajattelin että en jaksa vaivautua vastaamaan.. mutta sitte luin nuo muiden kommentit, ja ajattelin että miksi enm vastaisi.
Sinun pitäs ottaa niskasta kiinni itseäsi, ravistella ns rakkauden tunteet pois, jatkat elämääsi. Älä ota miestä joka ei välitä sinusta tai ei rakasta. Koska ku luin tuon niin sai sellasen vaikutuksen että hän käyttää sinua vain hyväksesi.
Olet varmaan hyvin kaunis ja nuori nainen, jonka varmasti kuka vain voisi ottaa kainaloon muttei halua vakavampa.. valitettavasti. Nyt aloitat elämäsi uudelleen, ja rakastut uudelleen, sitten kun olet oppinut tuntemaan itsesi. jos ei tunne itseään, ei voi rakastaa.
Oon vähän vanhempi tyttö kuin sinä, joten mulla on piirun verran enemmän elämänkokkemusta. En ole kuitenkaan valmis minäkään. Siispä ota mielipiteeni vaan yhtenä yksilöllisenä.
Mun mielestä sun pitää yrittää olla vahva ja lähteä tuollaisesta suhteesta. Oot niin valtavan nuori, ettet oikein osaa vielä hahmottaakaan, minkälainen on kunnon onnellinen suhde. Rakkaus on ennen kaikkea henkistä, ei fyysistä!
Muista, että sun iässä ihminen on vasta kasvamassa joksikin. Tunteet heittelee ja ihminen on tosi epävarma. Sä saavutat jossain vaiheessa onnen, ja sitä ennen oot jo kkokenut erilaisia hyviä ja huonoja elämänvaiheita. Älä takerru tossa iässä johonkin, jos se ei tunnu oikealta! Rakkaus on toisen kunnioittamista!
Olen elänyt tuon saman vaiheen ja tiedän mitä se on kun kaikki muuttuu aivan yllättäen. Itse halusin aikalisän ja se auttoi, enää emme ole yhdessä, mutta löysin lähes täydellisen miehen itselleni vaikka kuvittelin ettei sellaista tapahdu... mutta, yritä jaksaa, asioilla kun ihan oikeasti on tapana lutviutua.
Itelläni oli sun ikäisenä myös huomattavasti vanhempi "poikaystävä" myös meillä oli kaikki hyvin kun oltiin lhekkäin, mutta nyt kun tuota ajattelen niin eihän se poika rakastanut, halus vaan jonkun jota esitellä kavereille ja jonkun joka tyydyttä tarpeet... mutta hänen ansiostaan kasvoin tuona aikana todella paljon ja voin vain olla kiitollinen että sain häneen tutustua ja hänestä erota, nykyään elämä hymyilee ja ilman tuota ihmistä elämässäni, en olisi näin avoin ja sosiaalinen. joskus on vain parempi luovuttaa...
Mutta voimia sulle, toivottavasti teet oikean ratkaisun jota et kadu.
riitä. Yksinäisenä, epävarmana tyttösenä nuorena itsekin sorruin tuollaisiin suhteisiin, ja huijasin fyysisen läheisyyden olevan muka rakkautta.
Vaikka äijä puhui härskejä ja käyttäytyi rumasti.
Kovin hyvää ei povaa myöskään että isänsä hiilihanko kädessä heilui. Tietenkään ei voi sanoa että poika olisi samanlainen, eivät lapset ole vastuussa vanhempiensa käytöksestä, mutta valitettavan usein röyhkeä naista alistava isä onnistuu mallin siirtämään.
Poikaystävääsi tuntuu myös vaivavan mustasukkaisuus.