Tämän asian haluan nostaa enemmän keskusteltavaksi...
Kirjoittanut: epäilevä Tuomas.
Mitä ne epäilykset oikein ovat?
Jos uskoo olevansa ainoassa oikeassa uskossa, niin miksi tarvitsee vielä epäillä?
Mitä vanhoillislestadiolainen tavallisemmin epäilee? Onko ne epäilykset sitä, että onko tämä oikeaa uskoa, tai onko tämä raamatullista uskoa.
Sen ymmärrän kyllä oikein hyvin, että huonoutta tuntee, kun ei ole elänyt uskonsa mukaisesti, mutta ne epäilykset?
Käsittääkseni epäilykset ovat sitä, olenko tarpeeksi kelvollinen pääsemään taivaaseen, mutta eikö tosi uskovainen tajua sitä, että niin kauan, kun hän jaksaa seuroissa raahustaa, hän on Pyhän hengen voitelemana ja täten syntivapaa, vaikka ei pystyiskään elämään tosi uskovaisen elämää.
Sitä olen kanssa miettinyt, että kun puhuja saarnastuolista aina muistuttaa siitä, kuinka hän on epäileväinen ja huonosti onnistunut.
Onko se vain sanojen helinää, sillä eikö puhujat sitten uskalla tunnustaa sitä, että heillä on mennytkin tällä kertaa hyvin ja ei ole ollut epäilyksiä ja elämä on muutenkin hymyillyt.
Eikö tälläinen puhe vastaisi kuulijoiden henkeen ollenkaan, vaan katsottaisiinko, että puhuja on ylpistynyt, kun ei tunnekkaan omaa huonouttaan.
Olin kerran mukana "henkevässä" keskustelussa ja itse kukanenkin kertoi jotain itsestään. Minusta tuntui, että tunteakseen porukan yhteenkuuluvuutta tarvitsi kertoa tuntevansa huonoutta ja kelvottomuutta.
Minä en tuntenut sillä kertaa itseäni kelvottoman tuntoiseksi ja kerroin, kuinka uskoni on vahva ja ei ole mitään epäilyksiä.
Kun sitten hyvästeltiin illan päätteeksi, kaikki ei edes hyvästelleet jumalan rauhalla, kun epäilivät minun ylpistyneen ja ajattelin, ettei puheeni vastannut porukan henkeen.
Sitten myöhemmin otin asian puheeksi toisessa yhteydessä ja sanoin: "Onko oikein, että uskovainen epäilee"?
Sain vastaukseksi, ettei ainakaan saa kauvaa epäilyksissä olla, vaan tulee pian tehdä parannus, ennenkuin paatuu."
...
Monta kysymystä johin olisi mukavaa saada näkökulmia....
Kirjoittanut: epäilevä Tuomas.
Mitä ne epäilykset oikein ovat?
Jos uskoo olevansa ainoassa oikeassa uskossa, niin miksi tarvitsee vielä epäillä?
Mitä vanhoillislestadiolainen tavallisemmin epäilee? Onko ne epäilykset sitä, että onko tämä oikeaa uskoa, tai onko tämä raamatullista uskoa.
Sen ymmärrän kyllä oikein hyvin, että huonoutta tuntee, kun ei ole elänyt uskonsa mukaisesti, mutta ne epäilykset?
Käsittääkseni epäilykset ovat sitä, olenko tarpeeksi kelvollinen pääsemään taivaaseen, mutta eikö tosi uskovainen tajua sitä, että niin kauan, kun hän jaksaa seuroissa raahustaa, hän on Pyhän hengen voitelemana ja täten syntivapaa, vaikka ei pystyiskään elämään tosi uskovaisen elämää.
Sitä olen kanssa miettinyt, että kun puhuja saarnastuolista aina muistuttaa siitä, kuinka hän on epäileväinen ja huonosti onnistunut.
Onko se vain sanojen helinää, sillä eikö puhujat sitten uskalla tunnustaa sitä, että heillä on mennytkin tällä kertaa hyvin ja ei ole ollut epäilyksiä ja elämä on muutenkin hymyillyt.
Eikö tälläinen puhe vastaisi kuulijoiden henkeen ollenkaan, vaan katsottaisiinko, että puhuja on ylpistynyt, kun ei tunnekkaan omaa huonouttaan.
Olin kerran mukana "henkevässä" keskustelussa ja itse kukanenkin kertoi jotain itsestään. Minusta tuntui, että tunteakseen porukan yhteenkuuluvuutta tarvitsi kertoa tuntevansa huonoutta ja kelvottomuutta.
Minä en tuntenut sillä kertaa itseäni kelvottoman tuntoiseksi ja kerroin, kuinka uskoni on vahva ja ei ole mitään epäilyksiä.
Kun sitten hyvästeltiin illan päätteeksi, kaikki ei edes hyvästelleet jumalan rauhalla, kun epäilivät minun ylpistyneen ja ajattelin, ettei puheeni vastannut porukan henkeen.
Sitten myöhemmin otin asian puheeksi toisessa yhteydessä ja sanoin: "Onko oikein, että uskovainen epäilee"?
Sain vastaukseksi, ettei ainakaan saa kauvaa epäilyksissä olla, vaan tulee pian tehdä parannus, ennenkuin paatuu."
...
Monta kysymystä johin olisi mukavaa saada näkökulmia....
Vastaukset 10
Vanhimmat
sitä että epäillään seurakuntaäidin ääntä. Jos ajattelet jotain asiaa taikka olet aikeissa tehdä jotain ja sitten mietit mitä tämä ääni sanoo..onko oikein, taikka kyllä se nyt on väärässä. Näitä epäilyksiä ja erehdyksiä seurakuntaa kohtaan useasti pyydellään anteeksi. Kyllä oikeita epäilyksiä mistä raamatussakin puhutaan ovat esim jeesuksen syntyminen neitsyestä, ihmeteot jne. Useasti tulee mieleen epäilyksiä juuri raamattua mietittäessä, mutta kyllä usko lopulta voittaa ja nekin saa uskoa anteeksi.
Ei sellaista ihmistä olekkaan joka olis syntivapaa.Olitpa uskovainen tai et sinä olet syntinen.Mutta Jumalan armosta saat uskoa syntisi anteeksi.Joka ikine epäilee omaa uskoaan,että riittääkö se.Kiusauksia on kaikilla,väliin enemmän,välistä tuntuu ettei niitä ole.
lähtöisin.... Lainaan toisen kirjoitusta jos huomasit...
Mitä on olla syntivapaa. Ajattelisin että kirjoittaja tarkoitaa että on hyvissä tuntemuksissa eli ei isommin synti paina eikä epäilyksiä ole mitä se sitten tarkoittaakin kunkin kohdalla.
Uskovainen on siinä mielessä synnitön, ettei hänelle lueta syyksi syntejä, vaikka niitä olisi tullutkin, eli jokaisesta synnistä ei tarvitse lähteä parannusta tekemään joka hetki.
Se joka hetki on sitä, että saa joka hetki ikäänkuin automaattisesti uskoa, että syntini ovat automaattisesti anteeksi annetut.
Tähän varmaan Melperi 1 yhtyy, että saa vaeltaa syntivapaasti siitä lähtien ja niin kauan, kun vaeltaa Kristuksen yhteydessä tai käy vanhoillisten seuroissa.
Toivon lisävalaistusta asiaan, sillä olenhan vain alati epäileväinen, mutta näin olen vanhoillisten porukassa oppinut asian ymmärtämään.
Täytyykä uskovaisen koko aika tehdä syntiä,että voi elää synnin tunnossa ? Eikö voi elää normaalisti hyvää elämää ilman ,että koko aika tekee syntiä ? Esim. varastaa,valehtelee ,kadehtii, puhuu pahaa .huoraa .viettelee, kiroaa, ym ,syntejä mitä Raamatussa on.
Kysyt liian vaikeita. Näin syvällisiin kysymyksiin pystyy vain vanhoillinen teologi vastaamaan, ei rivijäsenet, jotka voi vaan uskoa ja tehdä parannusta ja jälleen uskoa.
toisen palstalaisen kanssa ja totesimme että tämä anteeksipyytely ei ole teko joka tekee meidät autuaaksi...Toisaalta meillä ei ole lupaa tehd syntiä...
Aina syntisiä armahdettuja...
Ja täten syntivapaa,vaikka ei pystyisikään elämään tosi uskovaisen elämää" Minkälaista elämää elää tosi uskovainen? Kysymys vain tosi uskovaisille!
Jumalan lapsi, joka elää armosta, tuntee epäilyksiä.Hän ei epäile sitä, että onko tämä usko oikea.
Epäilykset nousevat omasta sydämestä, olenko kelvollinen taivaaseen, kun matkallani paljon kompuroin, joutuen vikoihin, synteihin.Se on omasta lihastamme nousevaa sielunvihollisen kuiskutusta ja uuvuttamista.Epäilykset ovatkin syntiä ja niitä me saamme tunnustaa ja pyytää anteeksi.
Välillä on helppo uskoa ja luottaa Jumalan armoon, silloin ei ole epäilyksiäkään Kannattaa käydä seuroissa vahvistumassa Jumalan sanan alla.
Ihminen ei voi saada vastauksia Jumalalta, ellei ihmisellä ole ensin kysymyksiä, joihin JUmala vastauksen antaisi.
Vain epäilevä, kysyvä ihminen voi saada näihin kysymyksiinsä Jumalalta vastauksia. Ja, epäileväinen, kysyväinen saa Jumalalta vastauksia. Siksi, tavallaan, epäilykset, vievät lähemmäs Jumalaa ja Jumala tulee kysyvälle kirkkaammaksi kuin heille, jotka eivät koskaan osaa kysellä ja epäillä.
Vain kysymyksiin saa vastauksia. Ihminen, joka ei kysy, ei koskaan tule saamaan vastauksia, eikä kokemaan sitä saamisen iloa.