Siis uskomatonta, että miehen pyörätuoli esti perheen saamasta adoptiolasta. Entäpä jos tuo nainen olisi adoptoinut ihan yksin? Jotenkin epäreilu ratkaisu, että puolison pyörätuoli voi tulla esteeksi, kun kerta adoptioita myönnetään yksinäisille naisillekin ilman puolisoa...
Huoh. Suru heidän puolestaan. :(
http://www.iltalehti.fi/perhe/200702125703602_pr.shtml
Nappasin pikku pätkän juttua, niin saa selvyyden, mistä kyse:
"Lapsettomuushoitojen jatkuttua parin vuoden ajan pariskunta hakeutui Pelastakaa lapset ry:n kautta adoptioneuvontaan. Toiveet olivat korkealla, mutta prosessi tyssäsi adoptiojärjestön lääkärin tuomioon.
- Lääkäri päätti papereideni perusteella, ettemme voi adoptoida. Hän ei koskaan tavannut meitä. Lapsi saisi kuulemma ylimääräisen trauman siitä, että olen liikuntarajoitteinen, Mika kertoo.
Tanjalle ja Mikalle adoptiolääkärin kanta oli täydellinen yllätys. Kaiken kukkuraksi Käpylän kuntoutuskeskuksen lääkäri oli aiemmin antanut täysin päinvastaisen, adoptiota puoltavan lausunnon, jonka mukaan liikuntarajoitteisuus ei saa eikä voi olla esteenä adoptiolle."
Lainausmerkeissä oleva pätkä sekä koko uutinen löytyy oheisesta linkistä.
Huoh. Suru heidän puolestaan. :(
http://www.iltalehti.fi/perhe/200702125703602_pr.shtml
Nappasin pikku pätkän juttua, niin saa selvyyden, mistä kyse:
"Lapsettomuushoitojen jatkuttua parin vuoden ajan pariskunta hakeutui Pelastakaa lapset ry:n kautta adoptioneuvontaan. Toiveet olivat korkealla, mutta prosessi tyssäsi adoptiojärjestön lääkärin tuomioon.
- Lääkäri päätti papereideni perusteella, ettemme voi adoptoida. Hän ei koskaan tavannut meitä. Lapsi saisi kuulemma ylimääräisen trauman siitä, että olen liikuntarajoitteinen, Mika kertoo.
Tanjalle ja Mikalle adoptiolääkärin kanta oli täydellinen yllätys. Kaiken kukkuraksi Käpylän kuntoutuskeskuksen lääkäri oli aiemmin antanut täysin päinvastaisen, adoptiota puoltavan lausunnon, jonka mukaan liikuntarajoitteisuus ei saa eikä voi olla esteenä adoptiolle."
Lainausmerkeissä oleva pätkä sekä koko uutinen löytyy oheisesta linkistä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
kyseisen jutun ja olin aivan järkyttynyt. Siis nykypäivänä voi vielä olla tuollaista "asennevammaisuutta" pyörätuolipotilaita kohtaan. Ihme jos eivät kohta kiellä adoptiota pariskunnilta, joista jommankumman vanhempi (tuleva mummo tai pappa siis) liikkuu rollaattorilla. Lapsihan voi saaha siitä trauman. No se oli nyt kärjistetty esimerkki.
Toivottavasti ihmiset heräävät!
esti adoption. Lapsiesitys oli jo tulossa kun puolisolla todettiin syöpä ja vaikka hoidot on nyt ohi, niin lasta ei saada!
Haloo! Entäs sitten reuma? Olen alle 30 v ja sairastan kyseistä sairautta. Lapsia ei ole, ja oma raskaus yleensä aiheuttaa sairauden moninkertaistumisen. Tarkoittaako tämä siis sitä, että oma terveys on uhrattava, jos lapsia haluaa? Siis reuman syntytapa on sama kuin syövän ja toisaalta pitkällä aikavälillä voi invalidisoida.
Hitto tätä maailmaa!
Tsemppiä vain pyörätuolipariskunnalle!
jotka ovat saaneet adoptiolapsen toisen puolison parantuneesta syövästä huolimatta! Yrittäkää vain sitkeästi.
tiedän , että esim näkövammaiset ovat saaneet adoptoida lapsia. Haloo, kuka on se joka voi päättää että mikä vamma on traumatisoivaa lapselle ja mikä ei. Kyllä on päättäjillä inhimillisyys kaukana.
eli mm. Venäjältä ei voi adoptoida jos on ikinä sairastanut syövän. Pelastakaa lapset ry: n mukaan sama käytäntö alkaa olla muuallakin maailmassa. Olimme jo niin pitkällä että odotimme lapsiesitystä.....
Pela on vähän töksähtelevä. Tosin muissakin on vikaa, muttei niin pahasti.
Venäjältä voi adoptoida vain Pelan kautta...
Tiedäthän myös, että kriteerit adoptiovanhemmille määrittää kohdemaat, ei Pela tai Interpedia.
Muistaisin joskus lukeneeni jutun perheestä, jossa toinen vahemmista oli pyörätuolissa ja silti adoptio onnistui. Ehkäpä palvelunantajan vaihto auttaisi? Tai toisaalta eihän lehtijuttu ikinä kaikkea kerro, ehkä kyseisellä perheellä oli sellainen sairaus taustalla, ettei sen perusteella voi myöntää lupaa adoptioon ts. jos ei ollutkaan kyse pelkästään pyörätuolista.
Syöpä katsotaan olevan ohi, jos ei ole uusinut 5 v. kuluttua. Se on kaiketi ihan yleinenkin ajatus eikä vain adoptiossa käytetty. Ei voi ajatella, että lapsi menettäisi piankin toisen vanhempansa, jos syöpä uusisi. Tämä tuntuu pahalta, mutta lasta siinä ajatellaan.
Tietysti syöpä voi tulla kenelle vaan ja auton allekin voi jäädä, mutta adoptiossa kaiketi koitetaankin karsia ennakoitavat tai mahdolliset esiin nousseet riskit pois.
Lehtijutussa kerrottiin, että toinen lääkäri puolsi adoptiota ja toinen vastusti pyörätuolin takia.
Jos tuollaiselle linjalle lähdetään, mitä jutussa oli, täytyisi lastenhankinta laissa kieltää, elämä on sitten kaikkinensa niin traumatisoivaa.
Artikkelissa ei suoraan sanottu, mistä pari aikoi adoptoida, mutta Pelan edustajan vastauksesta tulkitsin rivien välistä parin toivoneen kotimaista adoptiota. Kuten Pelan edustaja sanoi, maassamme on satoja kotimaista adoptiolasta odottavaa paria ja lapsia tulee vuosittain vain muutama kymmen (n. 30 - 40). Tämä tarkoittaa sitä, että parien joukosta valitaan päältä "parhaat" ja loput jää ilman. Kriteereitä, joiden avulla pareja raakataan pois on monenlaisia, mutta fyysiset rajoitukset ja mm. ylipaino ovat sellaisia asioita, jotka vaikuttavat valintaprosessissa epäedullisesti.
Olen samaa mieltä, että tuntuu pöyristyttävältä, että pyörätuolissa olevaa pidettäisiin huonompana vanhempana (kun hän itse asiassa kokemuksiensa sekä kokemiensa menetysten kautta voisi olla kypsempikin vanhemmaksi). Jotenkin vain parit on laitettava paremmuusjärjestykseen kun kaikille ei riitä adoptiolapsia...Eettinen kysymys on sitten se, mihin rajat vedetään ja miten hyvä vanhemmuus määritellään. Toisaalta on mielestäni reilumpaa kertoa pariskunnalle tosiasioista heti, eikä antaa heidän elää toivossa niitä viittä vuotta, jotka kotimaisessa adoptioprosessissa sallitaan lasta odottaa (tämän jälkeen tippuu prosessista).
Tälläinen "rajoittaminen" on nykyään yleistä myös kansainvälisissä adoptioissa (joissa lapsiesitykset ja päätökset vanhemmista tehdään kohdemaissa, ei Suomessa). Ohessa on kopio tekstistä Interpedian sivulta. Teksti on vuoden vaihteesta ja koskee Kiinan uusia & kiristyneitä kriteereitä adoptiovanhemmille. Kuinka moni edes meistä "terveistä" kelpaa enää adoptiovanhemmiksi?
4.1.2007
KIINA TIUKENTAA HAKIJAKRITEEREITÄÄN
Kiinalaisella adoptioyhteistyökumppanillamme CCAA:lla (China Center of Adoption Affairs) on tällä hetkellä enemmän adoptionhakijoita kuin kansainväliseen adoptioon vapaana olevia lapsia. Muun muassa tästä johtuen he ovat tiukentaneet hakijakriteereitään. Kriteereiden tiukentamisella kiinalaisviranomaiset haluavat myös varmistaa, että lapset pääsevät hyviin perheisiin. Uudet adoptionhakijoille asetetut vaatimukset tulevat voimaan toukokuun alussa 2007, mikä käytännössä tarkoittaa, että kaikki helmikuun jälkeen Kiinaan lähetettävät hakemukset tulee olla uusien vaatimusten mukaisia.
Uusien sääntöjen mukaan Kiinasta adoptoivien tulee olla ollut avioliitossa vähintään kaksi vuotta. Mikäli puolisoista jompikumpi on ollut aikaisemmin avioliitossa, tulee heidän yhteisen liiton olla kestänyt vähintään viisi vuotta. Hakijat voivat olla eronneet enintään kaksi kertaa. Kummankin puolisoista tulee olla 30–49-vuotiaita. Erityistarpeista lasta adoptoivat voivat olla 30–54-vuotiaita.
Hakijoiden täytyy olla hyvässä sekä psyykkisessä että fyysisessä kunnossa. Heillä ei voi olla vakavia vammoja tai jatkuvaa hoitoa vaativia sairauksia. Painoindeksin on oltava alle 40, mikä tarkoittaa esimerkiksi, että 165 senttiä pitkän ihmisen pitää painaa alle 110 kiloa.
Puolisoista toisella tulee olla vakaa toimeentulo. Perheen vuosittaiset tulot tulee olla noin 8 000 euroa perheenjäsentä kohden mukaan lukien tuleva adoptiolapsi. Tuloihin ei lasketa sosiaalietuuksia kuten vanhempainrahaa. Perheen varallisuuden pitää olla yhteensä vähintään 60 000 euroa. Lisäksi Kiinan viranomaiset edellyttävät, että kaikilla hakijoilla on vähintään lukio- tai ammattitutkinto.
Ulkomailta moni saisi adoptoitua lapsen, mutta täällä suomessa sitten halutaan osoittaa sitä päätösvaltaa ilman älyllistä aivotoimintaa ja estetään adoptio tekosyihin vedoten. Kyllä niitä oikeita orpolapsia on ja adoptiolautakunnan päätös ei useinkaan ole lapsen parhaaksi. Se on sitä sosiaalista itsenssä työllistämistä, että kaivetaan ojaa ja peitetään toinen ja sitten siitä peitetystä mätitään se maaaines siihen kaivettuun koloon ja päinvastoin. Se että adoptiolapsi on joutunut huonoon kotiin ei johdu siitä että olisi teht virhe, vaan ylipäätään mitään oikeita kriteerejä sille vanhempien raakkaamiselle ei ole. Ne kriteerit mitä käytetään ovat luokkaa hiusten väri, eikä tarvitsisi edes olla mikään kansakoulua kummempaa käynyt henkilö joka osaa sellaisia päätöksiä tehdä. No yksi paskahaille, me olemme muuuttamassa sivustysvaltioon valtameren taakse, että täällä voivat adoptiolautakunta minun puolestani mitata vaikka kakkapökäleen lämpötiloja perusteiksi adoptioihin. Puoskarointia koko homma...
Minusta on aivan turha tehdä mitään päätelmiä jonkun lehtijutun pesuteella. Emme me tiedä ko miehen terveydentilasta mitään. Hänhän oli satuttanut päänsä pahoin ja halvaantunut. Sellainen voi aiheuttaa muistikatkoksia, persoonallisuuden muutoksia jne. Halvaantunut sukulaiseni saa esim. raivokohtauksia ja on arvaamaton neurologisten vammojensa johdosta.
Uskon että lapsettomuus on suuren surun paikka monille vanhemmiksi tahtoville, mutta adoptioita ei järjestetä yksin heidän tarpeidensa vuoksi.
Etusijalla on aina lapsi ja hänen etunsa. Adoptioon annettu lapsi on aina traumatisoitunut biologisten vanhempiensa hylkäämisen vuoksi - lapsi kokee poisantamisen aina hylkäämisenä, olivat syyt siihen mitkä tahansa - ja siksi hän tarvitsee paljon vakaammat perheolosuhteet kuin ns. tavallinen biolapsi. Hänellä on jo tunne-elämänsä kehityksessä yksi suuri riskitekijä ja haava. Siksi tulevilta vanhemmilta tarvitaan erityisen paljon jaksamiskykyä esim. lapsen identitettin muodostamisen tukijana, mikä voi olla lapsen murrosiän kuohuissa raskaskin tehtävä.
Siihen ei välttämättä pysty, jos elämässä on paljon muutakin haastetta, ja silloin lapsi jää helposti pärjäämään omillaan (henkisesti).
Edelläoleva kirjoitus esimerkiksi osoitti, että kaikki eivät stressitilanteessa pysty toimimaan asiallisesti ja korrektisti. Se ei ole kenenkään lapsen edun mukaista.
Adoptiovanhempien valinnassa mielestäni pitäisi korostaa vanhempien kykyä rakentaa yhdessä lapsen kanssa turvallista kiintymyssuhdetta ja perusluottamusta elämään. Jotenkin tuntuu, että aika monet tälle palstalle kirjoittaneet eivät ymmärrä, mitä lapsi tarvitsee kehittyääkseen tunne-elämältään tasapainoiseksi ihmiseksi.
Juuri tuo osoittaa täydellistä idioottimaisuutta kun tehdään arvioita jonkun toisen ihmisen mukaan. Tuokin kirjoittaja kirjoittaa omista sukulaisistaan. Jos idioottimaisuus on perinnöllistä, niin kannattaisi pitää se salassa. Ai kaikilta joilta on jalak poikki ole vasen jalka katkennut. Juuri samanlaiseen puoskarointiin syyllityy adoptiolautakunta, kun on vaan poliittiset tukijat eikä minkäänlaista ammattitaitoa. Yksitysisektorilla eivät saisi leipää suuhunsa.
pariskunta kävelisi omilla jaloillaan, heillä olisi aika onnettomat mahdollisuudet saada kotimainen adoptiolapsi, koska heillä ikää on jo niin paljon. Prosessi kestää n. viisi vuotta ja 40 vuotta on rajapyykki kotimaisessa adoptiossa.
Se 40-v rajapyykki on laiton, eikä perustu mihinkään järjelliseen. laitonta ikärasismia. Onhan tietysti mahdollista että lapsi jää yli 30-vuotiaana orvoksi HAHAHAA ORPOLAPSI 30-V... Todiste täydestä kusipäisyydestä. Ulkomailla nauraavat partaansa. Pikkuhittlereillä täytyy olla jotain, kun mitään oikeaa ja konkreettista ei ole. Päätellään asioita "kallonmuodosta" kun ei nähdä aivoja ja jos nähtäisiin niin nistä ei tajuttaisi yhtään mitään. kaikenmaailman debiilien ne antaa päättää noinkin tärkeistä asioista. Sitten nämä sossuidioottien lausunnot. Ne joille on tullut hylky voisivat lausuntoja pyytää ihan oikeilta ammattilaisilta, niin huomaatte että lausunnot eivät edes vastaa sitä ihmistä mistä ne on annettu.
...kotimaasta ei voi myöskään adoptoida jos jommallakummalla puolisolla on jo biolapsia ( esim. meillä miehelläni ja lapset asuvat äidillään!!!).
Siis adoptiojärjestön lääkäri oli se joka teki analyysin näkemättä. Pitää tehdä yhteistyötä toisen adoptiojärjestön kanssa. Mikähän lääkäri on kyseisen adoptiojärjestön palkkalistoilla? Epäilen ettei niillä edes ole mitään pätevää lääkäriä siellä. Kyseistä järjestöä pitäisi tutkia vähän enemmänkin. Saan kyllä kyllä sen järjestön politiikan hyvin nopeasti selville. Aivan uskomattoman sairaalta kuulostaa kyseisen järjestön muutkin toimet.
Joko sait selville asiat?
Ymmärrän toki sen, että pyörätuolilla liikkuminen toki estää joitakin toimintoja, mutta mielestäni se ei ole mikään syy estää adoptiota. Puistattaa tuollainen.
Itse olen vammainen (invalidi, mutta liikun jaloillani) ja joskus täälläkin vuosia sitten kertonut omista adoptiohaaveistani. Kolmenkymmenen vuoden ikä kolkuttaa, ja tiedän, ettei lasten saaminen ole minulle helppoa. Olen päättänyt, että adoptoisin mielelläni, jos se on ainoa keino tulla vahnemmaksi.
Nyt tuli mieleeni, että vammaisuuteni voi muuttua esteeksi. Olen kuitenkin säännöllisesti lasten kanssa tekemisissä ja olen jo kymmenen vuotta odottanut sitä, että minusta tulisi isä.
Luulen, että parisuhteettomuuteni voi estää adoptioprosessini. Kuitenkin tarkoitukseni on saada sopiva ammatti, jossa voin toimia menestyksekäästi. Koulutuspaikkaa sen ammatin saamiseksi haen yhä edelleen, ja sekin tulee ainakin sivuamaan kasvatusalaa.
Toivon kaikille lasten hankintaa yrittäville onnea. Lapset ovat suuri ilo ja onni, vaikka myös suuri haaste.
t. Jukka