Kebnekaiselle

Eräilijä

Olen muutaman vuoden harrastanut patikointia ja suomen isoimmat reitit on tullut käveltyä. Haltilla kävin viime kesänä. Nyt alkukesästä olen suunnitellut käyväni Kebnekaisella, tarkoitus olisi siis käydä siellä yksin (Haltin kävelin myös itsekseni). Harrastan myös kallio/jääkiipeilyä ja haaveenani olisi joskus päästä haastaville kiipeily/vaellus-retkille. Kebnestä ajattelin aloittaa :)
Kysynkin vain siellä käyneiltä reittiehdotuksia. olen ajatellut sellaista päivän patikointia ennen huipulle kapuamista. Kuinka paljon aikaa kestää huipulle ja alas menemiseen? Onko fyysisesti vaativia nousuja? Sitten mietin sitäkin mihin jättäisin autoni. Saattaahan käydä niin, että nousun ja alastulon jälkeen mehut ovat sen verran lopussa, että autolle takaisinkäveleminen ei onnistu ilman lepoa.

8

3583

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Talvella retkeillyt

      Västra Leden on kävelyreitti ja sieltä kesällä pääsee ilman kiipeilykamoja(tosin talvella ja loppysyksystä jääraudat voi olla hyvät) huipulle.

      Sitten Östra Ledenistä on hyvä aloittaa.....helpohko reitti vain muutamissa paikoissa aloittajan on hyvä käyttää köyttä(ainakin ennen oli muutamia kiinteitä kiinnityspisteitä)- omasta retkestä on sen verran aikaa, etten tiedä nykyistä tilannetta.

      Toinen hieno reitti kiivetä ensiksi Nordtoppenille ja lakeutua harjannetta alas-ylös sydtoppenille - helpohko reitti myös, mutta harjanne vaatii varovaisuutta(sortumavaara).

      Lopuksi Norra klippberget on hauska ja kaunis vuori kiivetä.

      Varusteista normaalia vuoristokiipeily-välinettä mm. valjaat,jääruuvi, jäähakku(miel.lyhyt&käyrä), jääraudat, köysi, kypärä ja kalliokiipeilyvälineitä(välineet riippuvat reitistä alueella). Käsittääkseni tunturi-asemalta saa vuokrata, jotain kiipeilykamoja.

      Fyysistä puolesta on mahdoton sanoa se mikä toiselle on raskasta niin toisella ei ole edes hiki ja psyyke vaikuttaa jaksamiseen myös.

      Auton jätimme Nikkaluoktaan. Alla linkki.

      http://www.kebnekaise.nu/se/fotoalbum/bergstoppar.php

      Lopuksi muutama sana vaikka olet käynyt Suomen lapissa jne niin ainakin keväällä ja syksyllä Kebnellä on syytä kst. sää aika tarkkaan ja toinen varoitus koskee jäätikön railoja, joita ei paljon ainakaan viimeksi ollut, mutta...

      • Jukkis-paappa

        Jos ihan yksin kiipeät, niin suositan ainakin aluksi länsireittiä. Itellä meni käyntiin 16 tuntia hellesäässä.


    • jätä

      Jätä auto Nikkaluoktaan. Se on ainoa lähin paikka ennen Kebneä. Turisteja on paljon. Niktasta on noin rapiat parikymmentä km kävelyä. En suosittele yksin kiipeämistä. Kebnelle nousu on aika vaativa, riippuu paljon säästä. Varaudu sateeseen ja kovaan tuuleen. Siellä sataa useasti ja on sumuista ettei paljon eteensä näe. Maisemat kauniilla kelillä upeat. Turisti rysä hotelli on Kebnen juurella, palveluitakin saa esim saunan ja paikan missä voi kuivatella varusteita sekä laittaa ruokaa. Ota riittävästi rahaa mukaan.

    • Vandaali

      Et jaksa käydä päivässä todennäköisesti Nikkaluoktasta huipulle asti. Mutta päivän patikointiahan aioitkin. Jos sää on hyvä, suosittelen helikopterilentoa Nikkaluoktasta tunturiasemalle. Hyvän kelin päivät ovat siellä kortilla.

      Itse lensin 9:00 lennolla 2004 kopterilla (500 kruunua) Nikkaluoktasta tunturiasemalle. Yötä olin ollut Nikkaluoktassa mökissä. Otin yhden oluen tunturihotellissa ja lähdin patikoimaan. Tunturiasemalta on n. 3 km Kebnen juurelle. Jätin rinkan puron varteen Tuolpagornin juurelle ja söin. N. klo 3 lähdin nousemaan iltapäivällä ylöspäin. Pian olin polulla ja Kaffedalenissa, jossa on viimeinen nesteen saantimahdollisuus. Minulla oli 4 puolen litran pulloa taskuissa, mutta ne olivat liian vähäiset. Onneksi heinäkuun puolessavälissä sain vielä Kebnen huipun läheltä kivien koloista vettä.

      Minulla oli huono kunto, joten väsähdin jo Kaffedalenista ylöspäin noustessa. Tosin nousin suoraan jonkin matkaa ja ehkä ponnistelin liikaa. Rinne on erittäin jyrkkä, joten olisi pitänyt ehkä pysyä polulla. Tuolpagornin satulassa huomasin liioitelleeni.

      Siten Vierramvarrelle nousrtessa olin jo aika puhki. Sieltä laskeuduin alas, jolloin väsähdin aika pahasti. Enne viimeistä 600 m nousua olin vähällä kääntyä takaisin. Onneksi Vierramvarrelle nousu oli niin jyrkkä, että huvitti jonkin aika akäydä nukkumaan siihen paikkaan. Pian aloin sisulla laahustamaan hitaasti kohti huippua. Jalat kramppasivat lähes joka askeleella ja lepotaukoja oli paljon. Huipulla olin vasta illalla.

      Sää oli mainio. Koko ajan tuli vastaan turisteja, joten kyllä sinneyksinkin kehtaa mennä. Huipulla oli illalla vielä myös yksi pariskunta. Takaisinmeno oli helpompaa, mutta olin leiripaikalla vasta klo 2:00 Ruotsin aikaa, jolloin piti vielä pystyttää teltta.

      Paluumatkjalla vastaan tosin tuli reippaita nuoria miehiä, jotka olivat kävelleet Nikkaluoktasta asti yhdessä päivässä. He palasivat ilmeisesti tunturiasemalle tai johonkin perusleiriin hekin.

      Huonolla säällä ei huipulle mielestäni kannata nousta ollenkaan, koska sieltä ei silloin näe mitään. Heinäkuussa 2004 huippujäätikkö oli lumen peitossa, joten kannoin turhaan muovipuyssissa jäärautoja. Evästä kannattaa ottaa taskuun, jotta ei ala heikottaa. Niin pitkä keikka on, vaikka lähdin täydellä vatsalla.

      • En kyllä tajua tota.

        Siis kyllä vesi lorisee koko matkalla kivien välissä. Nousin viimekesänä kebnelle, ja vettä löyty ja hyvää semmosta aina kun janotti. Huipun tupien vieressäkin virtaa useita pieniä puroja. Olet aika sokee ollut jos et vettä osaa löytää. Ei takuulla tarvi mitään suurta vesimäärää kantaa mukana. Auto nikkaluoktaan, on vartioitu parkkialue, maksulappu tulee tuulilasiin, mutta sitäkään ei ole pakko maksaa jos et haluu. Mutta kannattaa maksaa jos joskus aiot mennä samalla rekisterinumerolla joskus uudestaan sinne. Ei ole mikään kauheen kallis, viime kesänä oli 14 kruunua vuorokausi. Östrä ledenillä on jo valmiiksi köydet pahimmissa paikoissa, se jäätikön ylitys on sitten hankalampi. Itse menin vähä jälkeen kun siitä oli mennyt opastettu ryhmä. Seuraavana päivänä oli niin upee keli että nousin uudestaan huipulle vestra ledeniä. Ja molemmilla reiteillä vettä löyty jatkuvasti, mulla oli vain muki mukana.


      • Tiitulii

        2004 heinäkuussa kaksi nuorta reipasta nuorta miestä, tuttavaani kävivät Kebnekaisella päivässä. Olivat päättäneet, että alle vuorokaudessa on tehtävä tuo reissu ja 22 tuntia heillä meni. 3 lomapäivää kun oli käytettävänä ja ajomatkaakin Kebnelle päivä suuntaansa. Pitihän sitä meille tyttösille vähä näyttää mihin mies pystyy ;) Joo en kyllä suosittele vastaavaa vauhtia. Olivat kyllä kaverit aika kipeitä seuraavana aamuna tuon reissun jälkeen ja todennäköisesti jonkun aikaa maitohapot tuntui.


    • P.A.Tikka

      Itse majoituin telttaan lähelle tunturiasemaa. Kuljin Västraledeniä pitkin. Muistaakseni 10 tuntia ylös ja 6 alas. Jääraudat oli mukana vaikka en niitä tarvinnut kun oli suojalunta ylhäällä. Mutta jos on jäistä voi lopun kiipeäminen olla vaikeaa ilman rautoja. Ota mukaan varmuuden vuoksi. Vaellussauvat tai vaellushakku voisivat olla hyvät myös. Kebnen nurkilta löytyy kyllä hyviä kiipeilypaikkoja ihan aitoon vuorikiipeilytyyliin. Kannattaa käydä.

    • Erämaiden Keisari

      Kuukauden päästä on tarkoitus lähteä yrittämään Nikkaluokta-huippu-Nikkaluokta. 18 tuntia on asetettu aikarajaksi. Minä ja mukaan lähtevä kaverini ollemme kumpikin aktiivisia luonnossa liikkujia kesällä ja talvella ja kumpikin olemme aktiivikuntoilijan kunnossa, ei siis mitään sunnuntai-luontopolku ihmisiä. Kerran olen 2000 luvun alussa yrittänyt rinkan kanssa mutta silloin yksi meidän porukasta kaatui/loukkaantui sakeassa sumussa ja homma jäi siihen. Nyt ei mukaan tule kuin evästä reppuun ja lenkkarit jalkaan. Kokemusta on myös 100 km vuorokaudessa "haasteesta" mutta nyt on odotettavissa myös huikeita maisemia ja kunnon suorituspaineita. Saa nähdä kuin äijän käy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9167
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      56
      4809
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4501
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      53
      2823
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1222
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      42
      1202
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1144
    Aihe