Maajussi tienaa kaksi euroa tunnissa

Maanviljelijöiden tulotaso laskee edelleen. Tuoreen selvityksen mukaan viljelijä tienaa nyt noin kaksi euroa tunnissa.

MTT Taloustutkimuksen mukaan maatalous- ja puutarhayritysten kannattavuus heikkeni viime vuonna kaikissa tuotantosuunnissa ja kaikilla tukialueilla.

Yritysten kokonaistuotto kohentui alle prosentin 97 700 euroon. Tuotantokustannukset kasvoivat kuitenkin 3,5 prosenttia 125 100 euroon.

Samalla yrittäjän voitto painui 27 400 euroa pakkaselle.

Yrittäjätulo notkahti viime vuonna lähes viidenneksen ja oli 15 100 euroa yritystä kohti.

MTT:n matematiikalla viljelijöiden työansioksi tuli viime vuonna 5 350 euroa. Se on tulos yhtälöstä, jossa yrittäjätulosta vähennetään oman pääoman korkovaatimus.

Tuntipalkaksi muutettuna summa on 2,0 euroa tunnissa.

Kertoo stt.
251844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

osaa laskea. Ei jussin tosin tarvitsekaan kun koko kansakunta on takuumiehenä. Me muut osaamme talouslaskelmat, turha huijata po:n kokolaskuilla joka einarille jää kaiken päättömän tolskuun jälkeen.Tosi meille palkansaajille ei synny po:n korkoa maksammehan leivänpalastamme moninkertaisen hinnan.

Äänestä

kahden euron tuntipalkalla elämään noin leveästi?On uudet volvot kartanolla ja tehdään talvella ulkomaan reissuja.Miten tämä on selitettävissä? Itselläni on 13 euroa/tunti ja minä en pysty.Minkälainen laskuoppi on einarin tuntipalkalla?

Äänestä
  • Viljatila 30ha (ei mikään iso tila,päinvastoin)
    Keväällä 2 vk yht. 80 h
    Syksyllä 4 vk yht. 160 h
    Työpanos vuodessa 240 h
    Pelkät tuet 30 ha x 600 € yht. 18000 €
    ( muuttuvat kulut kattaa tuotteen hinta )
    18000 € : 240 h tuntipalkka 75 €

    Äänestä

  • xytsirt kirjoitti:

    Viljatila 30ha (ei mikään iso tila,päinvastoin)
    Keväällä 2 vk yht. 80 h
    Syksyllä 4 vk yht. 160 h
    Työpanos vuodessa 240 h
    Pelkät tuet 30 ha x 600 € yht. 18000 €
    ( muuttuvat kulut kattaa tuotteen hinta )
    18000 € : 240 h tuntipalkka 75 €

    juuri noin.

    Äänestä

  • Minun maanviljelijä vanhemmilla ei ole uutta volvoa, vaan 25 vuotta vanha maasturi, eivätkä he koskaan ole käyneet ulkomailla, koska ei ole varaa!

    Ja velkaa on vieläkin 200 000€ vaikka 20 vuotta ovat velkaa jo maksaneet. Tiedän kyllä viljelijöitä jotka tekevät lisätöitä ja siksi heillä on enemmän rahaa..

    Älkää ihmiset puhuko paskaa.

    Äänestä

  • maatalontyttö kirjoitti:

    Minun maanviljelijä vanhemmilla ei ole uutta volvoa, vaan 25 vuotta vanha maasturi, eivätkä he koskaan ole käyneet ulkomailla, koska ei ole varaa!

    Ja velkaa on vieläkin 200 000€ vaikka 20 vuotta ovat velkaa jo maksaneet. Tiedän kyllä viljelijöitä jotka tekevät lisätöitä ja siksi heillä on enemmän rahaa..

    Älkää ihmiset puhuko paskaa.

    maksettava optioita maatalouden tukijoille.

    Äänestä

  • maatalontyttö kirjoitti:

    Minun maanviljelijä vanhemmilla ei ole uutta volvoa, vaan 25 vuotta vanha maasturi, eivätkä he koskaan ole käyneet ulkomailla, koska ei ole varaa!

    Ja velkaa on vieläkin 200 000€ vaikka 20 vuotta ovat velkaa jo maksaneet. Tiedän kyllä viljelijöitä jotka tekevät lisätöitä ja siksi heillä on enemmän rahaa..

    Älkää ihmiset puhuko paskaa.

    kiihottaa noi maatalon tyttäret!...nam!Aletaanks me seukkaan?

    Äänestä

  • Kun opiskelijatkin matkustavat nykyään,vaikka 20 euroa noin opintotuki kuukaudessa,laske siitä päivä/tunti palkka.Ja vanha sanonta jos kadehdit maajussia niin kyllä löytyy tyhjiä tiloja joita alkaa viljellä.Ja eikun vaan sitten etelämatkailemaan..Minäkin matkalle lähdössä vaikken maajussi olekaan...Revipäs siitä kun olen työtön...

    Äänestä

ne tukiaiset? Konkreettisesti maatalousyrittäjien verotulot eivät ole korkeita esim, noin 13 000 euroa vuodessa. Mutta siitä huolimatta joillakin maatalousyrittäjillä on sitä rahallista mammomaa vaikka kuinka...millä yhtälöllä?

On niitäkin "maanviljelijöitä" Ylä-Savon alueella, jotka kasvattavat ruohot peltoon, mutta jättävät "niittämättä" ne kesän jälkeen. Miksi? Siksi, että voi nostaa tuet!

Äänestä
  • Minulla on alle kympin tunti ja teen vastuullista, tärkeää työtä. Vähän se on,alle lasketun köyhyysrajan jää mun kuukausi palkka.En silti ehdi olemaan katkera ja kateellinen,ilkeydestä puhumattakkaan.Se riittää justiin kun tinkii vaikka terveydestä tai sen hoidosta.En tiedä kuinka kauan siitä voi tinkiä mutta sen näkee pidemmän päälle.

    Äänestä

Täytyy uskoa myös joulupukkiin.Ei tännekkään pitäisi ihan täyttäpaskaa kirjoittaa.

Äänestä
  • loiset. Toisenvaraisilla on laskuoppi toisten putsaamiseen. Keinot ovat toisin kuin tummaihoisella kansanryhmällä, laillistetut.

    Äänestä

  • Niin mitä sä et usko?

    Äänestä

saavan korkoa pääomalle? Taitaapa palkkatyö olla riskiyrittämistä koko työikäisyyden ajan. Ei ole rinnalla kulkijoita eikä myötäjuoksijoita.

Äänestä

lapsia hoitoosi , sijaritkin kuulema saavat noin kaksi "ekeä" tunnilta kun hoitavat muiden lapsia.

Yhteenkaskettuna tuntipalkka olisi heti kaksinkertainen. Ja niitä huostaanotettuja , isoimpia ainakin voisi käyttää talon töissä, pitäähän heidät opettaa tekemään töitä , kotoaan tuskin sitä mallia saavat!!!

Äänestä
  • Haista sinä kuule vittu! Olen ollut itse adoptiolapsena maatalossa ja ei se kuule ihan noin mee. Siellä taas joku täydellisen tietävä pohtii ja puhuu mitä sylki suuhun tuo!!!

    Äänestä

  • mikä ääliö kirjoitti:

    Haista sinä kuule vittu! Olen ollut itse adoptiolapsena maatalossa ja ei se kuule ihan noin mee. Siellä taas joku täydellisen tietävä pohtii ja puhuu mitä sylki suuhun tuo!!!

    Tuolta sijaisvanhempien sivuilta tämän tuntitaksan löysin.
    Adoptio on tietääkseni vähän eriasia , kuin huostaanotto , kumpaakaan en ole kokenut , olen tutustunut aiheisiin noin yleisellä tasolla.
    Sinä kertonet totuuden ja asiat oikein ,niin että minäkin saan oikein sisäpiirin tietoa.

    Äänestä

2 euroo tunti ja pihalla seesoo satojentuhansien aatot ja rattorit kartanoesta puhumattakaan...... elekee kusettako ! heleppohan se on veropoestoella kikkaella ja kööhee esittöö... mutta tottuus löötyy veropörssilehestä...ostakee se ja niättä tojellisen tulotason... Nm : omilla toimeen tuleva YRITTÄJÄ

Äänestä
  • sakinhivutusta. Elätti mahtailee ja aliarvioi ylläpitäjiään.

    Äänestä

on puolet liikaa. Maajussille veronmaksaja kustantaa lelut, ei ole meidän asiamme jos pehkujussi ei osaa leikkiä valmiiksi ostetuilla leluilla.

Äänestä

rahankäytössään. Seuraavalla vaalikaudella tehdään päätös jonka mukaan kela maksaa harkintansa mukaan viljelijöiden muille aiheuttamat vahingot.

Äänestä

tulee toimeen,kun minä työttömänäkin saan isomman tuntipalkan?

Äänestä
  • kansakunta pystyy. Ei ole veronmaksajan asia jos einari tuhlaa maatalouteen ohjatun selvän rahan.

    Äänestä

Markka-aikaan kepulaiset itkivät tuntipalkkansa olevan markan.Nyt jo 12 kertainen.Ei ole muilla aloilla ollut noin rajuja korotuksia.

Äänestä
  • ...pieni tuo maatalousyrittäjän palkka on. Kyllä pitää ainakin toisen puolisosta olla jossain palkkahommissa, että pärjää. Ja mitä tulee kartanoihin, niin niitä on vain muutama hassu kappale Suomessa. Osalla näyttää olevan käsitys, että jos peltoa on yli 30 hehtaaria ja vähän isompi omakotitalo pinta-alaltaan kuin kerrostalon kaksio, niin se on kartano. Ja jos tukiaisia ei maksettaisi, niin viljan, lihan ja vastaavan hinnat nousisivat pilviin. Silloin aika harvalla olisi varaa ostaa ruokaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saeg kirjoitti:

Maanviljelijöiden tulotaso laskee edelleen. Tuoreen selvityksen mukaan viljelijä tienaa nyt noin kaksi euroa tunnissa.

MTT Taloustutkimuksen mukaan maatalous- ja puutarhayritysten kannattavuus heikkeni viime vuonna kaikissa tuotantosuunnissa ja kaikilla tukialueilla.

Yritysten kokonaistuotto kohentui alle prosentin 97 700 euroon. Tuotantokustannukset kasvoivat kuitenkin 3,5 prosenttia 125 100 euroon.

Samalla yrittäjän voitto painui 27 400 euroa pakkaselle.

Yrittäjätulo notkahti viime vuonna lähes viidenneksen ja oli 15 100 euroa yritystä kohti.

MTT:n matematiikalla viljelijöiden työansioksi tuli viime vuonna 5 350 euroa. Se on tulos yhtälöstä, jossa yrittäjätulosta vähennetään oman pääoman korkovaatimus.

Tuntipalkaksi muutettuna summa on 2,0 euroa tunnissa.

Kertoo stt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu