Tiedustelen teiltä syöpä-diagnoosin kanssa eläviltä, että millaista tukea olette saaneet ja/tai toivotte ystäviltänne, tuttaviltanne, läheisiltänne jne.
Oma ystäväni on saanut rintasyöpä-diagnoosin ja haluaisin olla hänen tukenaan, mutta en tunkeilla...
Voimia teille kaikille vakavan sairautenne kanssa taisteleville...
Kiitos vastauksistanne etukäteen
Oma ystäväni on saanut rintasyöpä-diagnoosin ja haluaisin olla hänen tukenaan, mutta en tunkeilla...
Voimia teille kaikille vakavan sairautenne kanssa taisteleville...
Kiitos vastauksistanne etukäteen
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kuuntele,jos ystäväsi haluaa jutella sairaudesta?Se kova paikka jokaiselle sairastuneelle,ja kyllä hienotunteista ystävää kaipaa,Pyydä hänet vaikka kahville.
Olet jo saanutkin yhden hyvin asiallisen vastauksen.Minusta itsestäni ei tuntunut hyvältä, kun jatkuvasti kysyttiin,(samat ihmiset parin päivän välein) että miten sinä voit ja kyllä sinä olet hyvännäköinen.Sanoin, että ainahan minä olen ollut hyvännäköinen!!!! Sellainen tilanne tuntui pahalta kun kertoi mukamas luotettavalle ihmiselle ja hänen naamansa meni aivan kauhusta kalpeaksi tuon kertomiseni aikana tai heti mentiin kertomaan eteenpäin, että sillä on rintasyöpä.Antaa sen sairastuneen itse kertoa omasta asiastaan silloin kun parhaaksi katsoo..Sekään ei tuntunut hyvältä kun ihmiset soitteli miehelleni ja kysyivät, että mitenkä minä voin, kun olisivat voineet kysyä saman asian minulta.Se vaikuttaa ikävältä, kun ihmiset etääntyy, eivätkä uskalla kertaakaan ottaa yhteyttä, antavat toisillekin ystäville neuvoja että sitä ei saa häiritä, se on niin sairas.Aika usein se sairastunut jaksaa itse sanoa, mitä jaksaa ja mitä ei.Ei minulla ainakaan ollut kertaakaan sytostaatti ja sädehoitojen aikana tilannetta että en olisi jaksanut touhuta tavallisia toimia tai puhua puhelimessa. - Yritin tosin valita vähän niitä ihmisiä kenelle kerroin asiasta heti.Esim omat lapset, joille kerroin heti.Vähän vieraammile vasta sitten kun hoidot olivat jo ohi.No sittenhän se ei ole enää mikään uutinen, mutta silloin vasta itse tietää asiasta enemmän ja vielä toiseksi, kun monet asiaa kokemattomat ovat valtavan innokkaita neuvomaan ja kertomaan, mitenkä tuttavan sairautta on hoidettu, jopa innostuvat kinaamaan niin tietää vähän oikaista vääriä käsityksiä.Olet tosi fiksu ihminen, kun kysyt neuvoja näiltä sivuilta!!!!Olet varmasti hieno tuki ystävällesi!-On todella järkyttävä kokemus, kun saa kantapään kautta huomata , että itsekin on "tavallinen" kuolevainen, kun sitä ihminen hyvin helposti ajattelee, että ne vakavat sairaudet tulevat vain toisille.Minua on ainakin lohduttanut se, kun tiedän, että jokaisen ihmisen elämä on Taivaan Isän käsissä!
Minä olen saanut sinulta upeaa tukea ja kaikilta palstalaisilta! :) Elävien kirjoissa jälleen!!!!!
niin olet sinäkin heti rohkaisemassa ja piristämässä toisia kun vain niiltä hoidoiltasi ehdit.Yksi syto on ilmeisesti taas ohi, kun kerrot olevasi"hengissä".Mitenkäs tämä hiihtopuoli on sujunut? Minä kävin vetäsemässä tänään (eilen)ensimmäisen lenkin tänävuonna, järven jäällä .Vielä sitä pysyi pystyssä suksien päällä.Kamalaa, kun ei meinannut järvet jäätyä ollenkaan.Harkitsin jo vesisuksia!!!!!!!Terv. Seija
Olen hiihtänyt kolme päivää sitten 3,5 km! Olin ihan puhkipoikki. Tänään yritän myös hiihtää jos ei mene nuoskan puollelle. :)
hiljakseen, meidän " koko" koneistomme on niin kovalla koetuksella näiden hoitojen aikaan. Sinä jaksat aina tukea muita, mutta muistatko itsesi?
Minullakin sytot ja säteet tässä menossa yhtä aikaa.Ulkoilu tottakai kuuluu joka päiväiseen ohjelmaan, mutta meidän hoidoissa olevien ei tarvitse harjoittaa ,hikiliikuntaa ,vaan se ulkoilu riittää.
Miten on, huristeletko tasaisella vai kuuluuko kuvioihin mäkisempääkin maastoa? Minä kartan mäkistä maastoa kuin ruttoa.Ainoastaan järven jää kelpaa.
hiihtoni on ulkoilua metsässä ystäväni kanssa. Melkein tunti vierähti siihen 3,5km hiihtoon tasaisella.Tyttärenikin hiihtävät nopeammin kuin minä.
Tänään on lepopäivä ja lepäilen. Ulkoilin vain olemalla lasten kanssa kentän reunalla kun he luistelivat. :)
maasto sopii minullekin. Hiihdän metsässä ja vältän mäkiä.
Kävin sentään pienellä lenlillä..Toivotaan,että huominen olisi parempi päivä,
Kuuntele ystävääsi silloin kun hän haluaa puhua,ole läsnä.Ainahan ei välttämättä tarvi sanoja,halaa,jos itkettää itkekää yhdessä,silitä vaikka kättä,mutta ole siinä tilanteessa mukana,ei mitään joo joo meininkiä.Minua loukkasi sellainen että ihmiset puhui ja kun tulin paikalle puhe loppui kun seinään.Ei kuiskuttelua selän takana.Ole sellainen ystävä kuin ennenkin,tehkää samoja asioita kuin ennenkin.
hän haluaa puhua syövästään. Keskustele muista aiheista, jos hän niin haluaa.
Käy, jos hän pyytää käymään, annan olla rauhassa jos hän niin haluaa!
..samalla lailla kuin tähänkin asti. Soittelet ja käyt, jos olet sitä tehnyt tähänkin asti.
Voit kysyä, että mitä kuuluu. Kyllä hän sitten itse kertoo, mitä hänelle kuuluu ja mitä hän haluaa kertoa.
Itse, kun halusin pitää asian salassa ja vain pienen piirin tiedossa, niin kyllä ärsytti, kun muiden läsnäollessa kysytään, että "kuinka sinä olet voinut". Ihan kuin huutomerkkinä, että tuo on ollut sairas...
Jos ystäväsi ei puhu sairaudestaan, niin juttelet ihan tavallisia asioita. Ei syöpäpotilaan kanssa tarvitse mitään erikoisia juttuja keksiä.
En ymmärrä ihmisiä, jotka jättävät esim. soittamatta, kun eivät muka tiedä, mitä syöpäpotilaalle voisivat sanoa.
Pääasia on, ettet unohda häntä ja otat häneen yhteyttä, vaikka hän ei ottaisi sinuun. Hän voi olla niin masentunut, ettei jaksa. Silti on hyvä, kun joku soittaa tai käy.
Ja muista, jos hän pyytää, että et kerro kenellekään, niin älä sitten kerro. Pysy hänen luottohenkilönään, jolle hän voi jossain vaiheessa kaiken huolensa kertoa ja hän tietää, että sinuun voi luottaa ja, että asia ei mene sinulta eteenpäin.
Minun hyvä ystäväni ei ole sen jälkeen soittanut, kun hänelle kerroin, että olen taas sairastunut. Siitä on jo useita kuukausia. Nyt katson, että hän ei ole enää minun ystäväni, enkä vastaa vaikka hän viimein soittaisi! En ole katkera, mutta kuitenkin... Minun ymmärrykseeni ei tuollainen mene ja vielä, kun hän on hoitoalalla.
Kerro ystävällesi, että kyllä tästä selviää. Ei saa antaa masennukselle valtaa.
Voimia sinulle ja ystävällesi!
kun minä sairastin syöpää,ja olin hoidoista uupunut,odotin,että ystäväni olisivat soittaneet.Itse en jaksanut,enkä oikein halunnut häiritä näitä "normalissa elämässä eläviä",heillä oli työ ja kaikkea muuta menoa.Mutta sain huomata,että aika vähän otettiin yhteyttä.Jotenkin sekin masensi,olihan minulla useitakin ystäviä,missä he nyt olivat,kun heitä tarvitsin.Jälkeenpäin he sanoivat,että eivät uskaltaneet soittaa,kun eivät tienneet,mitä olisivat sanoneet!!!! pelkkä soitto,hei,kuinka jakselet,,,ajattelin sinua,,,ihan mitä vaan voi sanoa. Ja jos sairastunut on liisan uupunut,eikä just silloin jaksa puhua,kerro,että soitat uudelleen ja että myöskin hän itse voi soittaa milloin vaan,,,,
Jokainen tietty ottaa vastaan sairauden omalla tavallaan.
Minä ainakin halusin olla mieluiten rauhassa sen kummemmin fiiliksiäni selittelemättä, alkoi oikein tympäistä kaikkien "miten olet voinut"-kyselyt vaikka hyvää tietysti tarkoittivat.
että soittaessaan ehkä olisin piristynyt kuullessani mitä heille kuuluu,vain siskoni kanssa halusin omasta olostani puhua,koska hän oli kokenut saman vuotta aikaisemmin.
Minuakin eniten rassasivat ystävät ja sukulaiset, jotka koko ajan kyselivät/kyselevät vointiani vaikka olen onneksi voinut hyvin ja sanotaanko tällä hetkellä terve.
Eräs ystäväni, joka on sitä tälläkin hetkellä, niin oli oma itsensä sanomalla" että hän on huono tässä asiassa ja ei tiedä mitä sanoisi, mutta haluaa että olisin hänen ystävänsä niinkuin ennekin..!
Se kolahti minulle, mutta voi olla että joku olisi taas ärsyyntynyt samasta.
Ymmärrän ihan hyvin, tuolla omalla vastauksellani meinasin vain sitä että mieluiten olisin ollut ajattelematta koko ajan sairautta sen sijaan että piti selostaa viime hoitoja ja sairauden kulkua hyvää tarkoittaville lähimmäisille.... ihan kuin koko identiteetti olisi ollut vain "sairas", jotain muuta kuin ennen.
Mielummin olisin tahtonut ajatella jotain kivaa.
Ihan toinen juttu on se, jos lähellä on joku "vertaistuki" joka ymmärtää oman olosi täydellisesti.
ja sitten vielä multa on kysytty,että onko tukka päässä ja ootko oksentanut. Eikö sinua väsytä ja eikö sun pitäis levätä...miten sinä voitkaan ajaa sairaalasta itse kotiin...
ärripurri,kun välillä ottaa aivoooo!
kun muutama "ystävä" soitti ja sanoi, että no jätän tämän asian nyt siihen pisteeseen, että ota sinä sitten yhteyttä kun mennään tai lähdetään.Niitä kun kertyi muutama tyyppi, niin minä ajattelin, että en varmaan rupeaa tollaiseen laumaan pitämään yhteyttä, että jos eivät soittele, niin olkoot missä ovat, minä hoitelen itseäni.Tervettä vastavuoroisuutta se sairastava odottaa niinkuin tervekin! Ompahan tässä opittu, että siihen sairaaseen "täytyy" pitää yhteyttä!Kysyä vaikka, että kuis kulkee..Huumorin kukka se on maailman kaunehin kukka!-Onkos teilläpäin paljon pakkasta?Tarvitaanko pito vai luistovoiteita enemmän????
jaksaa päivä kerrallaan. Tänään on pakkasta -22 astetta ja eilen oli -15. Nyt saa hiihtämiset olla toistaiseksi. Sunnuntaina olin niin väsynyt,että ystävättäreni tuli lasten kanssa luistelee tuohon viereiselle kentälle ja minä vaan tassuttelin töppöset jalassa -en jaksanut luistella.
mutta vielä minä hiihdän! Ens viikolla alkaa taas xelodasta tauko,niin sitten taas jaksaa porskuttaa.
Kotiani tässä sisustelen pikku hiljaa...
Joo ne "muutamat ystävät" ovat minultakin kadonneet. Mutta he eivät ole minun arvoisiani silloin...saavat mennä minun puolestani. Lällällää! Jyvät erottuvat akanoista... :)
Pitoa on pohjaan laitettu...ootellaan että pakkanen hellittää.
Mulla on sulka sato -nyt vasta!
kirjoitteluasi ja tuli mieleen ettet vaan ole syönyt niitä luistovoiteita...........-Kovasti on kylmää ja käsiä palelee.Minä kun en osaa pitää hanskoja käsissä pakkasellakaan.Auton ratti on vähän kylmä.....(olen tyhmä).Niin kovaa mennään, kuin vain päästään ja kun väsyttää niin sit vasta levätään ja jos joku yrittää rauhoitella, niin mennään kahta kovempaa.
jos joku tosiaan yrittää rauhoitella ;D
Tänään menen hiihtämään ainakin sen 1,5 km...otan lapset mukaan,niin saavat nauttia,kun pääsevät äidistä ohi.
Pitää kysäistä hoitajalta,mitä ainetta ne ihan oikeesti minuun laittaa...ainakin se on punaista. Olen kyllä tähän asti luullut, että se on marjamehua....oisko sittenkin vahvempaa ;D
Sinä Seija olet ollut minulle hienon mahtava tuki heti alusta lähtien,kun yritin juosta ekaa sytoa karkuun. Kiitos sinulle! :)
Asiasta toiseen.Muistankohan oikein, kun sinä yritit lähteä sitä ekaa sytoa karkuun, niin oli sellainen kirjoittaja kuin "Rintasyöpä" ja Lappeenrannassa sai hoitoja.Hänestä ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään.Etsin tässä kerran yhden vanhan viestin ja yritin sillä yhteyttä häneen, mutta mitään ei ole kuulunut.
Silloin kun minä sain niitä sytoja, niin hiihtäminen otti tosi kovile.No olinhan ollut sängyn pohjalla reilun kuukauden kuumeen takia, mutta minähän lähdin hiihtämään.Alku oli hieman hidasta varmaankin 5 m hiihdin ja sitten pysähdyin.Mutta sitten se vaan läks kulkemaan.
Piti ihan itse tarkistaa taaksepäin viestei...mie se olen ollut se rintasyöpä,kun en aluksi uskaltanut nimimerkillä kirjoittaa. Kiitos hyvää kuuluu ;)
Olit ryntäämässä tänne minun luokse sytoihin.. ;D Hieno ihminen olet :)
Piristit mieltäni tuolla hiihtojutulla. Ajattelin jo luovuttaa koko hiihdon,kun eilen hiihdin vain 2 km,kun voimat loppuivat. Viime talvella nääs hiihdin 20 km....
Tänään on aamusta -20..taidan käydä asioilla kaupungilla ja pitäis kai ehkä siivota ;D,jos nyt viitsin,huvittaa,jaksan... ;D
Olin juu ryntäämässä sinnepäin silloin , ei kuitenkaan ollut sen asian vuoro silloin .Vähän tuli ajoittain epäilys, että oletteko yksi ja sama henkilö, mutta toi nimimerkkihomma hämäsi.Nyt minäkin käytän tällä palstalla omaa nimeäni ja yhdellä muulla palstalla olen sitten jotain muuta....Tämä lähentää jotenkin muihin saman kokeneisiin, jotenka tänne haluaa kirjoittaa omalla nimellä. Pysytään linjoilla! Minua ovat kaikenmaailman "ahdistelijat" myöskin yrittämässä rajoittaa kaikesta kivasta, mutta niin kauan kun "suksi luistaa" niin hiihdetään ja sitten kun tulee tunne levon tarpeesta, niin sitten levätään KUNNOLLA.Terve!
Minusta on helpompi,että käyttää samaa nimimerkkiä,koska silloin tietää,kenen kanssa vaihtaa mielipiteitä.
Mitäs me ahdistelijoista ja juoruista välitetään. Minä ainakin teen just niin kuin tahdon enkä muilta kysele tai jos kyselen,niin omat ratkaisut teen enkä niin kuin toinen sanoo. Sen verran huono avioliitto on takana päin. Onneks takana.. ;D
Minua on maentanut viime päivinä. Johtuisko siitä, että olen vähentänyt mielialalääkettä? Haluan eroon koko lääkkeestä pikku hiljaa,sillä voin henkisesti jo paremmin ja saahan tunteita olla kunhan ei sairatu niistä tunteista masennukseen enää. Olen aika vahva ihminen nykyään. Kuten olet varmaan huomannut. Sinun kanssa on kiva kirjoitella. Tänään en hiihdä,mutta siivoan...kunhan ensin herään kunnolla...hoh hoh hoijaa...
Taas kerran koetan ehdottaa, että käyttäkää E-Epaa Bio Carnosinia muita vitamiineja ja hivenaineita.
Itse olen kovia kokenut näiden sairauksieni aikana, mutta masentunut en onneksi ole, eikä ole tarvinnut käyttää mitään mielialalääkkeitä.
Syy, miksi en ole masentunut, niin luulen olevan juuri näissä pillereissä ja erityisesti E-Epassa. Lukekaa lisää E-Epasta, niin tiedätte mihin kaikkeen se vaikuttaa.
Näissä pillereissähän on vain kaikkea sitä, mitä elimistössämme jo on ja mitä se tarvitsee, mutta sairauden takia vain liian pieniä määriä.
Paljon voimia teille kaikille! Erityisesti IhmeSopalle ja Seijalle, jotka jaksatte usein kirjoitella!
E-epaa? Mistä sitä saa? Onko omega3 samaa asiaa? Vitamiineja alan popsia heti kun viimenen syto käyty. Kun ovat kieltäneet kaiken ylimääräisen,paitsi multitabs tai omega3. Hyviä vointeja sinullekin. :)))
E-Epassa on Omega 3-rasvahappoa ja D-vitamiinia.
Googleta Biovita ja siitä tohtori Tolosen tuotteet. Lukemista on vaikka kuinka paljon juuri syöpäpotilaalle.
Googleta vietä "E-Epan vertailutaulukko" ja siitä ensimmäinen "Oy Bio-Vita Ab" ja siitä "Näin valitset itsellesi parhaan omega-3 valmisteen" ja sen jutun lopussa voit klikata "Kalaöljyvalmisteiden vertailutaulukko".
Tämä vertailutaulukko siksi, että näet, mikä on paras. Onhan niitä monenlaisia, mutta itse ainakin katson, että miksi tuhlata johonkin huonompaan, kun Tolosen Epa on paras. Itse käytän E-Epa 500 mg. Ensimmäisen puoli vuotta söin 2 kpl/päivässä ja sen jälkeen olen ottanut yhden päivässä. Ja säännöllisesti joka päivä. Silloin, kun aloin käyttää E-Epaa, niin ei ollut vielä tuota 650 mg.
Ja lue vielä tuosta Bio Carnosinista ja muista.
Kyllähän näihin rahaa menee, mutta itse katson, että mikään muu ei ole niin tärkeää kuin terveys. Ja koska kerran olen sairastunut, niin ruoasta en ole kaikkea tarpeellista saanut, mitä elimistöni tarvitsee.
Toivotan sinulle ja muillekin intoa ja voimaa tutustua näihin Tolosen sivuihin!
Itse olen ikionnellinen, että nämä sivut aikanani löysin.
vähentänyt mielialalääkettäsi, vai onko lääkärin lupa? (Tiedätkös muuten, että syövän sairastaneelle,ennen hormooneita käyttäneille naisille lääkäri pitää ihan hyvänä asiana syödä mielialalääkettä.) -Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että muiden neuvot kuunnellaan, mutta itse päätetään .Hyvä että huono liitto on takana, mutta ihanat lapset siitä lopputuloksena!-Ei ole mikään ihme, jos mieliala vaihtelee, on noi hoidot niin paljon rankkoja elimistölle. Kannattaakohan sitä mielialalääkettä vähentää , ennekuin hoidot on ohi?-Lähden 3.pvä maaliskuuta matkalle .Olis kiva lähettää kortti sulle vai mitä? Terv.Seija
kalaöljy-vitamiinikapseleita, joissa on Omega-3 A D E vitamiinit ja kalsiumtabletteja!Mitäs ootte mieltä? Hyviä päiviä Sinulle itsellesikin oikein roppakaupalla.Terv. Seija
lääkkeiden vähentämisestä. Oli tupla annos päällä pahimpaan aikaan...olen syönyt niitä kohta vuoden...ja aion päästä niistä kesällä eroon. Joo laitas sähköpostii ensin: [email protected] Tää on mun varaosoite. Häiriköiden on turha kaivella mitään tietoja sieltä -ei onnistu. :)
jonkun verran siellä käynyt lueskelemassa omegasta ja epasta. kun olen nyt syöpäsokista ja masennuksesta selvinnyt,niin alkaa kiinnostaa muutkin asiat. Kyllä minä kalanmaksaöljyä sain jo pienenä lapsena ja se oli yöäkkiä lusikallinen päivässä. Nyt on hyvä kun on kapseleina saatavana. Ei varmaan hullumpi idea syödä jotain lisuketta. Penskana söin paljon kalaa. Meillä vaan sairaalassa varoittavat ylimääräisistä vitmiineista ja varsinkin luontaistuotteista hoitojen aikaan. Mutta minullahan loppuu kohta sytot!!! :)))) pimpeli pom :)
ystäviltäni. Olen luottanut heihin ja kertonut heille sairastumisestani. Muutama onneksi käy ja soittelee, jutellaan voinnistani ja sitten taas ihan muistakin asioista. Useimmiten muista asioista. Ulkoillaan ja kunhan vain ollaan.
Kaikkein pahimmalta tuntuu se, kun käyttäydytään kuin olisin jo kuollut ja puhutaan asioista ja harrastuksista menneessä muodossa.
Mutta näin sairastumisen jälkeen ovat todellakin jyvät erottuneet akanoista ja toivoisin voivani joskus korvata kaiken sen tuen ja avun, mitä olen niiltä parhailta ystäviltäni saanut. Toivottavasti he eivät kuitenkaan sairastu vakavasti!
Sain koottua itselleni melkoisen varaston hyviä ohjeita...
En ole mikään "sinisilmäinen" vakavasti sairastumisen suhteen (itse sairastan vaskuliittia), mutta valitettavasti sana SYÖPÄ on itselleni "järisyttävä", siis tarkoitan, että minun kategoriassani ao. sairaus on omaani huomattavasti pelottavampi, huolimatta siitä, että nykypäivänä selviämisprosentit ovat melko korkeat, en tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan ??? Anteeksi...
Olen ystävälleni kertonut suhtautumiseni ao. sairauteen silloin, kun hänen tämä rumbansa alkoi reilu puoli vuotta sitten, mutta nyt kun tilanne on realiteettia, yritän unohtaa "asennevammani" ja ajatella neuvojenne mukaisesti, että "kyllä tästä selvitään" !
Kiitos ja voimia taisteluunne !
Tän asennevamma viestisi olisit saanut jättää kirjoittamatta.. Toivottavasti et ystävällesi tälläisiä puhele, ei meinaan piristä sitten yhtään!
asennevamma sulla on, kun tuollaisia vastailet. Eikö tuo kirjoittaja koettanut ihan sievästi kuvailla ja kirjoittaa.
Mikä sua siinä niin kirpaisi??? Olen ymmälläni.
sanavalintani eivät oikein tainneet olla loppuun asti mietittyjä - en kuitenkaan halunnut pahoittaa kenenkään mieltä - Kiitos edelleen hyvistä kommenteista - palailen tänne palauttamaan niitä mieleeni aina kun "epäilys" ja "suru" pyrkii pintaan...
Selityksenä:
Kävimme todellakin ystäväni kanssa keskutelua syövän aiheuttamista mielikuvista silloin, kun ystäväni oli käynyt neulanäytteissä, ja hän odotti pääsyä koepalatutkimuksiin. Hän itsekin oli melko kauhuissaan - taustalla vaikutti voimakkaasti se, että epäilyksen kohteena oli rintasyöpä, johon hänen eräs työtoverinsa oli edellisenä vuonna kuollut - anteeksi, jos masennan jotakuta teistä ;O(
Nyt kun hyvänlaatuisiksi diagnosoidut kudosnäytteet koepaloissa ja epäilyttävän kudoksen leikkauksissa saivatkin viimeisimmässä leikkauksessa tuomion - rintasyöpä, mikä levinnyt ainakin kainaloon - emme ole palanneet edelliseen keskusteluun - enkä näe siihen mitään tarvetta - näin ollen olette oikeassa, että olisin voinut jättää sen kirjoittamatta - ANTEEKSI ;O(
Edelleen kaikille teille voimia toivoo,
MINÄ VAIN
ps. Ystäväni ei tiedä, että kirjoitan tänne, ja mikäli hän käy tällä palstalla, hän tunnistanee itsensä - toivon, ettei hän pahastu, että olen purkanut tuntojani tänne ???
mitään anteeksi pyydettävää,etkä ainakaan mun mieltäni pahoittanut.Olet tärkeä tuki ystävällesi,kun hän sairastaa.Minä halusin itsekin välillä puhua ystävälleni sydämmeni kyllyydestä ,puhua ja puhua niin että olo helpottui.Sen jälkeen olikin jo pahimmat padot purettu ja pystyimme puhumaan kaikkea muutakin.Kaikkea hyvää sinulle ja sairastuneelle ystävällesi!
Ihmettelen kovasti, että joku tällä palstalla puuskahtaa sinulle, että olisit voinut jättää sanomatta... jne.Minä olen tosi herkkä tyyppi ja minuun ei ainakaan koskenut kirjoituksesi pahasti ollenkaan.Päin vastoin , tuli tunne että kiva kun puhuvat toisilleen omat tuntemisensa suoraan.Tosi ystävyys kestää sen.Kyllä jokaisen syöpää sairastaneen pitäisi tajuta, että vain tosi fiksu ihminen on se, joka kysyy "kantapään kautta"kokeneilta neuvoa toisen kohtelussa.. Kyllä tämä syövän kokeminen on sellainen asia, että parhaimmillaan se jalostaa ihmistä armollisemmaksi toisia kohtaan.Ole vaan oma itsesi, äläkä välitä siitä kiukuttelijasta, ehkä hän ei ole saanut kokea sairautensa aikana tarpeeksi rakkautta ja ystävien tukea.Itse olin aivan ihmeissäni mitenkä paljon sain yhdeltä jos toiselta suunnalta huolenpitoa ja huomiota.Eihän se ihan aina mennyt"kohalleen", mutta yrittivät parhaansa ja sen on riitettävä.Loppujen lopuksi tämä karmea rintasyöpä on ollut kokemus, jota en antaisi pois, mutta en sitä kenellekään toivoisi.Kirjoittele sinä vaan tänne, jos siltä tuntuu.Ei näistä sinun kirjoituksistasi voi tosi ystävä loukkaantua!
Olen jatkanut aloittamani ketjun seurantaa, ja kiitollinen jokaiselle teille, joka kommentoitte...
Ystäväni on vielä niin akuutissa vaiheessa, että katson hänelle nyt tärkimmän tuen tulevan omalta perheeltään. Katsotaan saanko hänet ensi viikolla mukaani kahville (meillä oli tapana kerran kuukaudessa tavata kahvien merkeissä, mutta nyt tämän prosessin aikana tämä on erinäisistä syystä harventunut ;O( - siksi epäilys nakertaa, etten nyt ole "liian innokas" ???)...
Vieläkään (2 viikkoa leikkauksesta) ei ole tullut patologin vastauksia - ihmetyttää tämä kaikkien vaiheiden pitkät viiveet ??? Kestikö teillä diagnoosien varmistumiset kuinka pitkään ?
Lueskelin, että olette hiihdelleet - upeaa, kadehdituttaa - itselläni oma sairauteni on tällä hetkellä pahimmillaan oikeassa jalkapöydässä ja varpaissa, mikä estää kaiken jaloilla tehtävän liikunnan ;O( - anteeksi, joku saattaa katsoa, ettei viimeisin kommentti kuulu syöpä-palstalle
Aurinkoisia kevätpäiviä jokaiselle teille toivoo,
- Tuen tärkeyden ymmärtävä ystävä -
silloin , kun menin jälkitarkastukseen eli 1 kk:n kuluttua leikkauksesta.Oli helpotus , kun se syöpä oli leikattu pois.Sitä vaan ajatteli kaikesta, että tuli sitten mitä hyvänsä, se otetaan vastaan.-Voit ihan hyvin kirjoittaa omasta sairaudestasikin.Älä välitä kiukuttelijoista.Voitko muuten kertoa tarkemmin siitä omasta jalkaongelmastasi?
Se mikä minua ärsytti sairauden alkuvaiheessa, oli, kun joku soitteli melkein päivittäin ja aina kysyi, että miten voit? Silloin tunsi itsensä tosi sairaaksi.-Mielestäni se sairaalta saatu vastaus ehdotuksiisi on se, josta voi tulkita oletko ehkä ollut liian innokas, tai sitten sopivasti yhteyttä pitävä.Sitä mieltä olen ehdottomasti, että elämänhaluinen asenne on pelkästään hyväksi ja siihen pitäisi päästä hinnalla millä hyvänsä.Minulle on tapahtunut tämän sairastumisen jälkeen kivoja asioita.Elokuussa olin syöpäkuntoutuksessa Meri-Karinassa Turussa ja opettelin siellä uimaan.Nyt uskallan uida jo muutamia satoja metrejä uimalan altaassa.En olis ikinä uskonut, että sellaistakin voi minulle tapahtua...että uimaan!
on sairaus, missä elimistöni tuottaa tulehdustekijää, joka rikkoo verisuonieni pintaa sisältäpäin - verihiutaleet kiinnittyvät rikkoutuneeseen pintaan ja estää verenkiertoa - pahimmassa tapauksessa jälkiseuraamuksena on tulehdusalueen kuolio...
Sairastuin vuonna 2002 - tai siis diagnoosin sain tuolloin - oireet alkoivat raskausaikana, ja jouduin 2 kk:ksi sairaalaan poikani ollessa 7 kk. Makasin sairaalassa 2-3 viikkoa ennenkuin lääkäreillä oli selvä kuva sairaudestani - hoitojen (kortisoni-, sytostaatti (syklofosfamidi)- ja valkosolupulssit ym.) alettua, saavutettiin 1,5 kk:ssa tila, jolloin kotiuduin, tosin menettäen (itse katson, että onneksi vain) 1 cm oikean jalan isovarpaastani kuolioon. Poikani oli oppinut tällä välin jo konttamaan, sekä kävelemään tuen kanssa - MUTTA onneksi näin itse omin silmin ensiaskeleet jouluna 2002.
Vaskuliittini uusiutui elokuussa 2006 - tilanne lääkityksellä saatu veriarvojen osalta rauhoittumaan, mutta nyt olen menossa jatkotutkimuksiin, miksi ei kuitenkaan oikean jalkani tuskat helpota (ulkoisia merkkejä verenkierron heikentymisestä, kylmä jalkaterä tai jalkaterän mustuminen, ei ole). Todennäköisimmin syynä lienee jokin niveltulehdus, epäili lääkärini magneettikuviin lähettäessään - SIIS EI MITÄÄN "VAKAVAA".
Suhtaudun itse sairastumiseeni, kuten olen tältä palstalta sinunkin lukenut suhtautuvan - Sairastuminen on "mahdollisuus" tarkastella elämäntilannettaan uusin silmin = meidät pakotetaan pysähtymään. Itse olen kokenut kuvaamallasi tavalla, että kummasti osaa suhtautua ymmärtävämmin ympäristöönsä, kun on itse läpikäynyt jotain vakavaa. "Ne joilla ei ole elämässä tapahtunut mitään suurta, valittaa pienistä" ! Tosin, ihmisen mieli lienee tarkoitettu unohtamaan, sillä itse havahdun aina välillä liittyneeni pienistä asioista valittavien kuoroon, mutta ehkä ero on juuri siinä, että havahdun tähän ???
Minulle on lähiympäristö kommentoinut, että muista oman sairautesi vakavuus siitä huolimatta, että ystäväsi on sairastunut vakavasti.
Tulipa pitkä selvitys, ANTEEKSI...
Tässä sitä nyt nähdään, että syöpä on vaan yksi karmea sairaus. Kyllä Sinun sairautesi on mielestäni ihan syöpään rinnastettava vakavuudessaan.Miten voi lääkäri noin todeta.Olen ollut kauan sitä mieltä, että sellainen lääkäri on "hyvä", joka on sairastanut sen taudin mitä potilas tulee"valittamaan". Sinunkin sairautesi on niin harvinainen, että ei taida löytyä vertaistukea, joten tänne vaan meidän sekaan, sytostaatit on jo heti yhteinen syy miksi voit olla meidän "kaveri"(huumorin kukka)!
Kyllä silloin toivoisi saavansa olla ihan terve, kun lapsikin on vielä noin pieni.
Jokaisella näyttää olevan jonkinlainen taakka, kenellä kevyempi, kenellä painavampi.Joskus sitä erehtyy ajattelemaan, että toisilla on helpompaa, mutta sitten kun saa tutustua sen toisen repun sisältöön, niin äkkiä ottaa omansa ja on hiljaa......Tämä on sitä elämää.
En tosin itse ole enää pitkään aikaan ajatellut muuta kuin, että Taivaan Isä on antanut minulle tällaisen elämän ja yritän tyytyä ja olla kiitollinen Hänelle tästä päivästä.
Siinä mielessähän se on hyvä sitä omaa sairauttaankin "muistella", että hoitaa ja huomioi itseään tarpeen mukaan. Ei kirjoituksessasi ole mitään anteeksi pyydettävää.
Kaikkea hyvää Sinulle ja kirjoittele, kun siltä tuntuu!Terv. Seija
tälle palstalle?????