Bavaria 33:n

Venemessuilla oli ilo huomata että Bavaria on reagoinut annettuun palautteeseen. Kölipulttien aluslevyt olivat viimeinkin asiallisen kokoiset. Merkittävä turvallisuuslisä mutta olematon kustannuslisä tehtaalle.
364688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Nykyajan ihmisellä ei näytä olevan minkäänlaista mediakritiikkiä. Kun Vene-lehden toimittaja kirjoittaa aluslevyjen olevan turhan pienet, niin meidän pikku lukijamme uskoo. Eiköhän ne edellisetkin ollut insinööri ihan oikein laskenut, vai oletko kuullut tapauksesta, jossa nuo olisivat menneet pohjasta läpi?

Äänestä
  • Ja sinä uskot!

    Äänestä

  • Vastauksestasi näkee että et todellakaan ole insinööri mutta kyllä järkeä on silti lupa käyttää. Voisit pikku päässäsi miettiä mitä karilleajotilanteessa tapahtuu ja miten kaikki perustuu siihen mille pinta-alalle syntyvät voimat jaetaan. Etenkin kölin etupään kölipultteihin kohdistuu valtava alaspäin repivä voima ja tässä aluslevyjen koolla on väliä. Kölin takapää pyrkii työntymään veneen sisään. Täällä aluslevyjen koolla ei ole suurtakaan merkitystä. Isommat aluslevyt jakavat voimaa tasaisemmin ja rajoittavat vaurioiden syntyä pohjatukkeihin. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä että kustannus / hyöty on tässä parannuksessa omaa luokkaansa. aluslevyt ovat yksi tekijä. Koko kölin tuennan konstruktio ratkaisee rakenteen tukevuuden.

    Äänestä

  • ins kirjoitti:

    Vastauksestasi näkee että et todellakaan ole insinööri mutta kyllä järkeä on silti lupa käyttää. Voisit pikku päässäsi miettiä mitä karilleajotilanteessa tapahtuu ja miten kaikki perustuu siihen mille pinta-alalle syntyvät voimat jaetaan. Etenkin kölin etupään kölipultteihin kohdistuu valtava alaspäin repivä voima ja tässä aluslevyjen koolla on väliä. Kölin takapää pyrkii työntymään veneen sisään. Täällä aluslevyjen koolla ei ole suurtakaan merkitystä. Isommat aluslevyt jakavat voimaa tasaisemmin ja rajoittavat vaurioiden syntyä pohjatukkeihin. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä että kustannus / hyöty on tässä parannuksessa omaa luokkaansa. aluslevyt ovat yksi tekijä. Koko kölin tuennan konstruktio ratkaisee rakenteen tukevuuden.

    Kyllä olen insinööri. Ymmärrän myös hyvin sen, että isommat aluslevyt jakavat voiman suuremmalle alueelle. Mutta kuten itsekin kirjoitit, koko kölin tuennan konstruktio ratkaisee rakenteen tukevuuden. Tyypillisesti karilleajotilanteessa veneen rakenteet hajoavat muualta, kuin heti kölipultin vierestä. Tähän ei aluslevyn kasvattaminen auta. Kölipultithan eivät ole pohjatukeissa, vaan niiden väleissä, joten niihin aiheutuvia vaurioita isommilla aluslevyillä ei voida vähentää.

    Äänestä

  • Luxu kirjoitti:

    Ja sinä uskot!

    En pidä insinöörejä erehtymättöminä, mutta luotan enemmän insinöörin laskelmiin kuin Vene-lehden toimittajan silmämääräiseen arvioon.

    Äänestä

  • Luxu kirjoitti:

    Ja sinä uskot!

    Jo 80-luvulla käytettiin kölin tiivistämiseen ja "liimaamiseen" sellaista sikaa, että vaikka kaikki pultit ja aluslevyt oli irroitettu, ei köli pudonnut. Hiabilla roikotettiin venettä noin viiden sentin korkeudella pari tuntia. Samalla yritimme kaikkia konsteja massan kaivamisedksi pois liitoskohdasta. Viimeisenä keinona päätimme kokeilla veneen rynkyttämistä liinojen varassa. Tämä onnistui pitkän yrittelyn jälkeen.

    Kun köli lopulta irtosi ja jysähti sitä varten rakennettuun telineeseen, hyppäsi keventynyt runko noin puoli metriä ylöspäin jousina toimineiden liinojen sinkoamana. Oli aika jännä paikka.

    Itselle tuli mieleen, ettei se köli oikeasti niiden prikkojen varassa siellä pohjassa olekaan. Ainakaan yksinomaan.

    Äänestä

  • Ei ne insinöörit kaikesta päätä.
    Markkinoinnista vastaavalle on tolkuton työmaa palauttaa tuotteen uskottavuus.

    Äänestä

  • vanhassa skandissa kirjoitti:

    Jos Venelehden koepurjehtija ja tämän palstan lukemattomat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Bavarioiden kölipulttien aluslevyt ovat hengenvaarallisen pieniä, niin sitten ne ovat. Skandit ovat omaa luokkaansa. Se vain on kumma, että suomalainen veneteollisuus ei kykene vastaamaan Saksasta ja Ranskasta tulevaan kilpailuun, vaikka vain täällä osataan tehdä kunnollisia veneitä. Onko vika ostajissa, niin suomalaisissa kuin muissakin, kun eivät ymmärrä omaa parastaan?

    Äänestä

  • mieliä kirjoitti:

    Näin se vain on - parasta a ryhmää, vähän niinkuin itseään äänestäisi. Pikkuisen kuten omaan käteen veto jne...

    Äänestä

  • merkitys kirjoitti:

    Ei ne insinöörit kaikesta päätä.
    Markkinoinnista vastaavalle on tolkuton työmaa palauttaa tuotteen uskottavuus.

    Se on selvä, että maine tahraantui. Kölin irtoamista on sittenkin ollut turha vähätellä. Kysymyksessähän oli massatuotannon paljon mainostettu vene, samanlainen kuin ne muutkin sarjan veneet. Kun sellaisesta irtoaa köli normaalissa purjehduskäytössä ja johtaa kuolemaan, ei kukaan muu ole vastuullinen kuin venetehdas.
    Kyllä hinta ja laatu yleensä sittenkin korreloivat toisiinsa. Nyt uskotellaan, että rakenteiden lujuudesta ei ole tingitty, vain ihmistyön tunneista yms. Venemessujen valojen loisteessa me mattimeikäläiset emme pysty arvostelemaan, onko kiiltävien pintojen alla lujia rakenteita. Näemme kyllä hienoja sisustuksia, vessoja, suihkuja, karttapöytiä ja tuplavuoteita. Ne ovat satamaelämän luksusta, ei purjehdusominaisuuksia. Tietysti kölipulttien aluslevyjen koko parantaa luottamusta siihen, että jotain on tehty kölitapaturmien takia. Pelkkien aluslevyjen suurentaminenko palauttaa luottamuksen? Enemmän kiinnostaisi vaikkapa vakuutusyhtiöiden vauriotilastot kuin mainostajan myyntipuheet. Jokaisella veneellä osutaan vedenalaisiin kiviin tai esineisiin ennemmin tai myöhemmin. Myös peräsimet saavat kolhuja.
    Autoistakin julkaistaan vikatilastoja, ruostevauriotilastoja ja törmäystestejä. Miksi ei veneistä? Venelehtien testitkin tehdään kauniin kesäsään päiväpurjehduksina ja testeissä vertaillaan jotain vessanpöntön sijoitusta ja muuta vähemmän oleellista. Missä on todellinen kriittisyys? Jos joku venemerkki on kilpailijaansa hivenen halvempi, voidaanko olla varmoja, ettei rakenteellinen lujuus myöskin ole halvempi? Kaikki veneet ovat kalliita ja väärän valinnan tekeminen on kuluttajalle iso juttu!

    Äänestä

  • vähäpätöinen! kirjoitti:

    Miksi halpatuotteita kohtaan pitäisi olla erityisen kriittinen. Eihän niitä voi arvioida samoista lähtökohdista kuin puolet kalliimpia, vaikka käyttötarkoitus olisikin sama. Ja millä venelehden testaaja sitten perustelisi kriittisiä lausuntojaan. Vessanpöntön "oikeaoppinen" suuntaus ja lieden suojatangon puuttuminen ovat kaikessa koomisuudessaan kuitenkin selkeitä kohteita, joita voi arvioida. Onhan jo tälläkin palstalla moneen otteeseen irvailtu testaajien arvioita kölipulttien aluslevyjen riittävästä koosta. Tuskin se rohkaisee esittämään lisää kriittisiä arvioita kohteista joiden arviointiin ei ole mitään edellytyksiä.

    Äänestä

  • kriittinen... kirjoitti:

    Oikeassa olet siinä, että on turha vertailla kalliita ja halpoja. Kallis on yleensä parempi, jossain suhteessa. Selvä on, ettei pintapuolisen päiväpurjehdustestin perusteella voida tehdä kovin kriittisiä arvioitakaan.
    Eri mieltä kanssasi olen kuitenkin kriittisyydestä halpatuotteita kohtaan. Onhan nyt kysymys on purjeveneistä. Meri on kaikille sama, niin halpatuotteille kuin huipputuotteille. Rungon, köli-, peräsinrakenteiden tai takiloinnin luujuudesta tinkiminen tuotteen hinnan halventamiseksi on turvallisuudesta tinkimistä. Eikö siinä pidä olla mahdollisimman kriittinen? Uutena ostetun halpatuotteen pikkuvikoja voi korjailla ja puutteita askarrella mieleisikseen. Perusrakenteita ei pysty parantelemaan, vaikka haluaisi. Miksi riskeeraisin halpatuotteen ostamisella, jos en todella tiedä mitä saan. "Moni kakku on päältä kaunis..."!

    Äänestä

  • toinen ins kirjoitti:

    Kyllä olen insinööri. Ymmärrän myös hyvin sen, että isommat aluslevyt jakavat voiman suuremmalle alueelle. Mutta kuten itsekin kirjoitit, koko kölin tuennan konstruktio ratkaisee rakenteen tukevuuden. Tyypillisesti karilleajotilanteessa veneen rakenteet hajoavat muualta, kuin heti kölipultin vierestä. Tähän ei aluslevyn kasvattaminen auta. Kölipultithan eivät ole pohjatukeissa, vaan niiden väleissä, joten niihin aiheutuvia vaurioita isommilla aluslevyillä ei voida vähentää.

    Jos heikoin lenkki pettää ei niitä voimia saa enää siirrettyä laajemmalle alueelle. Turha jättää näin halpaa ja helppoa kohtaa heikoimmaksi lenkiksi. Vaikea kuvitella että suuremmista prikoista olisi mitään haittaa. Ne kannattaisi laittaa veneeseen jo alunperin jotta vältettäisiin spekulointi asialla.

    Äänestä

  • että Bavarian suunnitteluinsinööreillä olisi syytä lisätä varmuuskertoimia laskukaavoihinsa. Näinhän on nyt tehty, mikä on tietenkin hyvä asia. Hyvä alku maineen palauttamiselle, joskaan ei ehkä vielä riittävä.

    Äänestä

  • ins kirjoitti:

    Jos heikoin lenkki pettää ei niitä voimia saa enää siirrettyä laajemmalle alueelle. Turha jättää näin halpaa ja helppoa kohtaa heikoimmaksi lenkiksi. Vaikea kuvitella että suuremmista prikoista olisi mitään haittaa. Ne kannattaisi laittaa veneeseen jo alunperin jotta vältettäisiin spekulointi asialla.

    Bavaria ei kai ole pystynyt ostamaan aluslevy riittävän halvalla. Ohjausvaihteen kiinnityksestä aluslevyt oli kokonaan jätetty pois ja ohjaus jumittui. http://www.sailblog.se/06_norge2.htm

    Äänestä

  • vähäpätöinen! kirjoitti:

    Se on selvä, että maine tahraantui. Kölin irtoamista on sittenkin ollut turha vähätellä. Kysymyksessähän oli massatuotannon paljon mainostettu vene, samanlainen kuin ne muutkin sarjan veneet. Kun sellaisesta irtoaa köli normaalissa purjehduskäytössä ja johtaa kuolemaan, ei kukaan muu ole vastuullinen kuin venetehdas.
    Kyllä hinta ja laatu yleensä sittenkin korreloivat toisiinsa. Nyt uskotellaan, että rakenteiden lujuudesta ei ole tingitty, vain ihmistyön tunneista yms. Venemessujen valojen loisteessa me mattimeikäläiset emme pysty arvostelemaan, onko kiiltävien pintojen alla lujia rakenteita. Näemme kyllä hienoja sisustuksia, vessoja, suihkuja, karttapöytiä ja tuplavuoteita. Ne ovat satamaelämän luksusta, ei purjehdusominaisuuksia. Tietysti kölipulttien aluslevyjen koko parantaa luottamusta siihen, että jotain on tehty kölitapaturmien takia. Pelkkien aluslevyjen suurentaminenko palauttaa luottamuksen? Enemmän kiinnostaisi vaikkapa vakuutusyhtiöiden vauriotilastot kuin mainostajan myyntipuheet. Jokaisella veneellä osutaan vedenalaisiin kiviin tai esineisiin ennemmin tai myöhemmin. Myös peräsimet saavat kolhuja.
    Autoistakin julkaistaan vikatilastoja, ruostevauriotilastoja ja törmäystestejä. Miksi ei veneistä? Venelehtien testitkin tehdään kauniin kesäsään päiväpurjehduksina ja testeissä vertaillaan jotain vessanpöntön sijoitusta ja muuta vähemmän oleellista. Missä on todellinen kriittisyys? Jos joku venemerkki on kilpailijaansa hivenen halvempi, voidaanko olla varmoja, ettei rakenteellinen lujuus myöskin ole halvempi? Kaikki veneet ovat kalliita ja väärän valinnan tekeminen on kuluttajalle iso juttu!

    Sweden Yacht 70, Paper Moon, ARC-2003 Atlantilla
    http://www.caribbeanracing.com/artman/publish/article_3 85.shtml

    Sweden Yacht 42, Caliso, ARC-2005 Atlantilla
    http://www.ybw.com/auto/newsdesk/20051101130243ywarc05. html

    Bavaria Match 42, Adrian merellä, 2005
    http://www.morsko-prase.hr/2006/

    Baltic Yacht, Martela, Atlantilla
    http://www.boats.com/boat-articles/General News-121/Scu ttlebutt Europe: January 20/18684.html

    Rabin 41, Mazianna, Ranskan rannikolla, 2001(?)
    (sivu poistettu netistä)

    Max Fun 35, Hooligan V, Englannin kanaalissa, 2007
    http://www.ybw.com/auto/newsdesk/20070105125210ywnews.html

    Mitä yhteistä noista veneistä voisi löytää? Ainakin se, että valtaosa on skandeja.

    Äänestä

  • paitsi kriittisyydestä kirjoitti:

    Oikeassa olet siinä, että on turha vertailla kalliita ja halpoja. Kallis on yleensä parempi, jossain suhteessa. Selvä on, ettei pintapuolisen päiväpurjehdustestin perusteella voida tehdä kovin kriittisiä arvioitakaan.
    Eri mieltä kanssasi olen kuitenkin kriittisyydestä halpatuotteita kohtaan. Onhan nyt kysymys on purjeveneistä. Meri on kaikille sama, niin halpatuotteille kuin huipputuotteille. Rungon, köli-, peräsinrakenteiden tai takiloinnin luujuudesta tinkiminen tuotteen hinnan halventamiseksi on turvallisuudesta tinkimistä. Eikö siinä pidä olla mahdollisimman kriittinen? Uutena ostetun halpatuotteen pikkuvikoja voi korjailla ja puutteita askarrella mieleisikseen. Perusrakenteita ei pysty parantelemaan, vaikka haluaisi. Miksi riskeeraisin halpatuotteen ostamisella, jos en todella tiedä mitä saan. "Moni kakku on päältä kaunis..."!

    ...jos ladassa ei ole kaikkia mersun ominaisuuksia. Jos ei varaa uuteen mersuun, voi ostaa vanhan. Tai uuden ladan. Ihan sama purjeveneiden kohdalla. Jos sinulla on laatuvene, turha huolestua toisten puolesta, joilla ei ole, et voi kuitenkaan koko maailmaa pelastaa. Tai jos sinulla bavaria, ole tyytyväinen, onhan siinä paljon hyviä puolia, mutta ei se swaniksi muutu vaikka kuinka kehuisit.

    Äänestä

  • voi sanoa kirjoitti:

    että Bavarian suunnitteluinsinööreillä olisi syytä lisätä varmuuskertoimia laskukaavoihinsa. Näinhän on nyt tehty, mikä on tietenkin hyvä asia. Hyvä alku maineen palauttamiselle, joskaan ei ehkä vielä riittävä.

    Puhut "alusta maineen palauttamiselle" ja ilmeisesti toinen kirjoittaja hiukan aiemmin sanoi maineen pilaantuneen. Myyntitilastojen valossa ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään sellaista. Ja ne lienevät kuitenkin aidompi ja pätevämpi kriteeri asiaan kuin mitkään lehti- tai nettikeskustelut.

    Äänestä

  • kriittinen... kirjoitti:

    ...jos ladassa ei ole kaikkia mersun ominaisuuksia. Jos ei varaa uuteen mersuun, voi ostaa vanhan. Tai uuden ladan. Ihan sama purjeveneiden kohdalla. Jos sinulla on laatuvene, turha huolestua toisten puolesta, joilla ei ole, et voi kuitenkaan koko maailmaa pelastaa. Tai jos sinulla bavaria, ole tyytyväinen, onhan siinä paljon hyviä puolia, mutta ei se swaniksi muutu vaikka kuinka kehuisit.

    Eikö saa olla kriittinen? Miksi se on "maailman pelastamista"? Jospa saan olla niin kriittinen että kuljen omia polkujani enkä ostakaan bavariaa! Samalle rahalle on muitakin mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta kysyn, miksi moottoriveneilijänä osallistut purjehdusaiheisiin keskusteluihin ja osoitat SOLIDAARISUUTTA erityisesti Bavaria Yachtbaun tuotteille, vaikket ymmärrä purjeveneisen rakentamisesta enempää, mitä sika helminauhasta.

    Äänestä

  • no lisättävää kirjoitti:

    Näin se vain on - parasta a ryhmää, vähän niinkuin itseään äänestäisi. Pikkuisen kuten omaan käteen veto jne...

    Minä kun olen pitänyt purjehtijoita asiallisina ja kohtelijaina ihmisinä noin ylipäätään. Palstaa selaillessa tulee mieleen, että murrosiän kynnyksellä olevia ihmisiähän täällä pyöriin. Onko jossain asiallisempi palsta. Purjehduksesta kiinnostunut ja tyrmistynyt..

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Puhut "alusta maineen palauttamiselle" ja ilmeisesti toinen kirjoittaja hiukan aiemmin sanoi maineen pilaantuneen. Myyntitilastojen valossa ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään sellaista. Ja ne lienevät kuitenkin aidompi ja pätevämpi kriteeri asiaan kuin mitkään lehti- tai nettikeskustelut.

    Emmehän voi tietää kuinka kauppa olisi käynyt ilman kolhuja luotettavuuskuvaan.

    Äänestä

  • laatuvene! kirjoitti:

    Eikö saa olla kriittinen? Miksi se on "maailman pelastamista"? Jospa saan olla niin kriittinen että kuljen omia polkujani enkä ostakaan bavariaa! Samalle rahalle on muitakin mahdollisuuksia.

    räksytystä. Kuin naapurini pieni "fifi". Se räksyttää kaikkea liikkuvaa, mikä tulee kymmentä metriä lähemmäksi piha-aluetta. Aluksi tuo räksytys ärsytti, nykyään hymyilyttää. Vähän samoin huomasin suhtautuvani näihin Bavariaa räksyttäviin "fifeihin", joilla levy on jäänyt soittamaan samaa uraa.

    Äänestä

  • köliongelmista kirjoitti:

    Sweden Yacht 70, Paper Moon, ARC-2003 Atlantilla
    http://www.caribbeanracing.com/artman/publish/article_3 85.shtml

    Sweden Yacht 42, Caliso, ARC-2005 Atlantilla
    http://www.ybw.com/auto/newsdesk/20051101130243ywarc05. html

    Bavaria Match 42, Adrian merellä, 2005
    http://www.morsko-prase.hr/2006/

    Baltic Yacht, Martela, Atlantilla
    http://www.boats.com/boat-articles/General News-121/Scu ttlebutt Europe: January 20/18684.html

    Rabin 41, Mazianna, Ranskan rannikolla, 2001(?)
    (sivu poistettu netistä)

    Max Fun 35, Hooligan V, Englannin kanaalissa, 2007
    http://www.ybw.com/auto/newsdesk/20070105125210ywnews.html

    Mitä yhteistä noista veneistä voisi löytää? Ainakin se, että valtaosa on skandeja.

    Yhteistä näytti olevan se, että kaikissa oli kapea eväköli. Ainoa venemerkki, josta muuten on ollut kymmenien yksilöiden kuvasarja netissä oli Bavaria (linkki oli jossain aikaisemmassa keskusteluviestissä muutama viikko sitten). Niistä köli ei ollut irronnut, mutta oli eriasteisia säröjä laminaatissa.

    Paljon mielenkiintoisempaa olisi tietää mitä omassa saaristossamme tapahtuu veneille, joille joka kesä kuitenkin tulee pienempiä tai isompia pohjakosketuksia. Niistä en ole löytänyt tilastoa netissä. Venekorjaamoilla lienee jonkinlainen vaitiolovelvollisuus. Jos joku väittää, ettei koskaan ole kolauttanut kiveen, on se vain poikkeuksellisen hyvää tuuria tai vähäistä saaristossa liikkumista.

    Äänestä

  • mieliä kirjoitti:

    Jos Venelehden koepurjehtija ja tämän palstan lukemattomat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Bavarioiden kölipulttien aluslevyt ovat hengenvaarallisen pieniä, niin sitten ne ovat. Skandit ovat omaa luokkaansa. Se vain on kumma, että suomalainen veneteollisuus ei kykene vastaamaan Saksasta ja Ranskasta tulevaan kilpailuun, vaikka vain täällä osataan tehdä kunnollisia veneitä. Onko vika ostajissa, niin suomalaisissa kuin muissakin, kun eivät ymmärrä omaa parastaan?

    Asiakkaat ovat aina väärässä. Eikö se niin ole?

    Äänestä

  • Luxu kirjoitti:

    Emmehän voi tietää kuinka kauppa olisi käynyt ilman kolhuja luotettavuuskuvaan.

    Kun nyt jo on ylivoimaisesti suomen eniten myyty niin mistä sitä tosiaan voi tietää kuinkapaljon on paljon.

    Äänestä

  • vähäpätöinen! kirjoitti:

    Se on selvä, että maine tahraantui. Kölin irtoamista on sittenkin ollut turha vähätellä. Kysymyksessähän oli massatuotannon paljon mainostettu vene, samanlainen kuin ne muutkin sarjan veneet. Kun sellaisesta irtoaa köli normaalissa purjehduskäytössä ja johtaa kuolemaan, ei kukaan muu ole vastuullinen kuin venetehdas.
    Kyllä hinta ja laatu yleensä sittenkin korreloivat toisiinsa. Nyt uskotellaan, että rakenteiden lujuudesta ei ole tingitty, vain ihmistyön tunneista yms. Venemessujen valojen loisteessa me mattimeikäläiset emme pysty arvostelemaan, onko kiiltävien pintojen alla lujia rakenteita. Näemme kyllä hienoja sisustuksia, vessoja, suihkuja, karttapöytiä ja tuplavuoteita. Ne ovat satamaelämän luksusta, ei purjehdusominaisuuksia. Tietysti kölipulttien aluslevyjen koko parantaa luottamusta siihen, että jotain on tehty kölitapaturmien takia. Pelkkien aluslevyjen suurentaminenko palauttaa luottamuksen? Enemmän kiinnostaisi vaikkapa vakuutusyhtiöiden vauriotilastot kuin mainostajan myyntipuheet. Jokaisella veneellä osutaan vedenalaisiin kiviin tai esineisiin ennemmin tai myöhemmin. Myös peräsimet saavat kolhuja.
    Autoistakin julkaistaan vikatilastoja, ruostevauriotilastoja ja törmäystestejä. Miksi ei veneistä? Venelehtien testitkin tehdään kauniin kesäsään päiväpurjehduksina ja testeissä vertaillaan jotain vessanpöntön sijoitusta ja muuta vähemmän oleellista. Missä on todellinen kriittisyys? Jos joku venemerkki on kilpailijaansa hivenen halvempi, voidaanko olla varmoja, ettei rakenteellinen lujuus myöskin ole halvempi? Kaikki veneet ovat kalliita ja väärän valinnan tekeminen on kuluttajalle iso juttu!

    jonka tuotanto on lopetettu. Eivät halunneet olla mukana touhussa, joka on kilpavenekilpailussa lähtenyt hanskasta kaikilla telakoilla. Nettiä surffaamalla löydät helposti parikymmentä turtlena, ilman köliä kelluvaa kilpavenettä.

    Äänestä

  • toinen ins kirjoitti:

    Kyllä olen insinööri. Ymmärrän myös hyvin sen, että isommat aluslevyt jakavat voiman suuremmalle alueelle. Mutta kuten itsekin kirjoitit, koko kölin tuennan konstruktio ratkaisee rakenteen tukevuuden. Tyypillisesti karilleajotilanteessa veneen rakenteet hajoavat muualta, kuin heti kölipultin vierestä. Tähän ei aluslevyn kasvattaminen auta. Kölipultithan eivät ole pohjatukeissa, vaan niiden väleissä, joten niihin aiheutuvia vaurioita isommilla aluslevyillä ei voida vähentää.

    Ajoin kipponi aika vauhdilla kiveen, mistä oli seurauksena monenlaista askaretta kölin tienoilla. Etupään pulttien aluslevyt, vaikka olivat järeää levyä, venyivät ihan kupille. Samalla syntyi murtumaa pulttireikien ympäristöön. Ja murtolinjaa syntyi myös kölin etupään kohdalta molemmille sivuille runkorakenteeseen n. 30 cm. matkalle. Ylöspäin joustanut kölin takareuna taas nosti yhden kölitukin irti rungosta. Se puoletaan repi sisustusmodulit tuuman verran ylöspäin. Korjaustelakalle minusta tuli varsin tuottoisa asiakas pitkäksi aikaa.

    Kyllä tuollaisessa täyden vauhdin törmäyksessä, missä vene ei nouse pohjakiven päälle vaan pysätyy sen laitaan, on ihan poskettomat iskuvoimat liikkeellä. Kölipulttien, niiden aluslevyjen ja rungon perusrakenteiden ohella tuli laitatetuksi pari muutakin uuteen asentoon: kölitukkien yläpuolelle pitkittäinen 'sikopalkki' lisäämään jäykkyyttä mahdollisessa uudessa törmäyksessä (niin kuin monien raasereiden kantavissa sisärungoissa on) ja triplasti laajemmat pyöristykset köliltä runkoon.

    Nykyiset kapeat & syvät bulbikölit alkavat olla niin äärimmilleen optimoituja ratkaisuja, että saaristopurjehdukseen niiden soveltuvuus on vähän kyseenalainen. Ainakin tällaiselle huonon onnen hemmolle joka löytää kiven sieltäkin minne sitä ei ole merkitty.

    Äänestä

  • paitsi kriittisyydestä kirjoitti:

    Oikeassa olet siinä, että on turha vertailla kalliita ja halpoja. Kallis on yleensä parempi, jossain suhteessa. Selvä on, ettei pintapuolisen päiväpurjehdustestin perusteella voida tehdä kovin kriittisiä arvioitakaan.
    Eri mieltä kanssasi olen kuitenkin kriittisyydestä halpatuotteita kohtaan. Onhan nyt kysymys on purjeveneistä. Meri on kaikille sama, niin halpatuotteille kuin huipputuotteille. Rungon, köli-, peräsinrakenteiden tai takiloinnin luujuudesta tinkiminen tuotteen hinnan halventamiseksi on turvallisuudesta tinkimistä. Eikö siinä pidä olla mahdollisimman kriittinen? Uutena ostetun halpatuotteen pikkuvikoja voi korjailla ja puutteita askarrella mieleisikseen. Perusrakenteita ei pysty parantelemaan, vaikka haluaisi. Miksi riskeeraisin halpatuotteen ostamisella, jos en todella tiedä mitä saan. "Moni kakku on päältä kaunis..."!

    Itsekin tutkin hyvin tarkasti noita kriittisiä rakenneosia ja ostin kuitenkin Bavarian. Kriittisiltä turvallisuusosiltaan ne eivät todellakaan eroa lähimmistä kilpailijoistaan (ranskalaiset ja saksalaiset) merkittävästi. Se, että joku valmistaja laittaa kölinsä kiinni 30 mm:n pulteilla ja kämmenen kokoisilla muttereilla ei tee siitä yhtään turvallisempaa. Ei nimittäin kannata vahvistaa sitä heikointakaan lenkkiä aivan järjettömän vahvaksi.

    Äänestä

  • kriittinen... kirjoitti:

    ...jos ladassa ei ole kaikkia mersun ominaisuuksia. Jos ei varaa uuteen mersuun, voi ostaa vanhan. Tai uuden ladan. Ihan sama purjeveneiden kohdalla. Jos sinulla on laatuvene, turha huolestua toisten puolesta, joilla ei ole, et voi kuitenkaan koko maailmaa pelastaa. Tai jos sinulla bavaria, ole tyytyväinen, onhan siinä paljon hyviä puolia, mutta ei se swaniksi muutu vaikka kuinka kehuisit.

    Mersu muuten taitaapi olla vikatilastoissa keskitasoa, ei mitenkään huipputuote siinämielessä jos merellä on sama ongelma niin ikävempi juttu.

    Turvallisimpia valitoja niin autoissa kiun veneissäkin vaikuttaa olevan muutaman vuotta vanhat mallisarjat joita on myyty paljon ja joissa lastentaudit on jo tiedostettu ja korjattu.

    Äänestä

  • oppirahoja maksellut kirjoitti:

    Ajoin kipponi aika vauhdilla kiveen, mistä oli seurauksena monenlaista askaretta kölin tienoilla. Etupään pulttien aluslevyt, vaikka olivat järeää levyä, venyivät ihan kupille. Samalla syntyi murtumaa pulttireikien ympäristöön. Ja murtolinjaa syntyi myös kölin etupään kohdalta molemmille sivuille runkorakenteeseen n. 30 cm. matkalle. Ylöspäin joustanut kölin takareuna taas nosti yhden kölitukin irti rungosta. Se puoletaan repi sisustusmodulit tuuman verran ylöspäin. Korjaustelakalle minusta tuli varsin tuottoisa asiakas pitkäksi aikaa.

    Kyllä tuollaisessa täyden vauhdin törmäyksessä, missä vene ei nouse pohjakiven päälle vaan pysätyy sen laitaan, on ihan poskettomat iskuvoimat liikkeellä. Kölipulttien, niiden aluslevyjen ja rungon perusrakenteiden ohella tuli laitatetuksi pari muutakin uuteen asentoon: kölitukkien yläpuolelle pitkittäinen 'sikopalkki' lisäämään jäykkyyttä mahdollisessa uudessa törmäyksessä (niin kuin monien raasereiden kantavissa sisärungoissa on) ja triplasti laajemmat pyöristykset köliltä runkoon.

    Nykyiset kapeat & syvät bulbikölit alkavat olla niin äärimmilleen optimoituja ratkaisuja, että saaristopurjehdukseen niiden soveltuvuus on vähän kyseenalainen. Ainakin tällaiselle huonon onnen hemmolle joka löytää kiven sieltäkin minne sitä ei ole merkitty.

    köleistä tuossa mielessä huippuesimerkkejä olivat X-veneet ja Finnflyer. Köli aivan pysty ja ylhäältä hyvin kapea t. lyhyt, murtovoimat kohdistuvat törmäyksessä todella pienelle alalle. Bavarian, kuten ranskalaistenkin, köli on sentään hiukan vino etureunasta ja ylhäältä selvästi pitempi.

    Äänestä

  • Vertailua........ kirjoitti:

    Mersu muuten taitaapi olla vikatilastoissa keskitasoa, ei mitenkään huipputuote siinämielessä jos merellä on sama ongelma niin ikävempi juttu.

    Turvallisimpia valitoja niin autoissa kiun veneissäkin vaikuttaa olevan muutaman vuotta vanhat mallisarjat joita on myyty paljon ja joissa lastentaudit on jo tiedostettu ja korjattu.

    Hummeri on jenkeissä noteerattu eniten tielle jättäväksi autoksi vaikka edullisempiakin maastureita löytyy.

    Äänestä

  • hoho.. kirjoitti:

    Minä kun olen pitänyt purjehtijoita asiallisina ja kohtelijaina ihmisinä noin ylipäätään. Palstaa selaillessa tulee mieleen, että murrosiän kynnyksellä olevia ihmisiähän täällä pyöriin. Onko jossain asiallisempi palsta. Purjehduksesta kiinnostunut ja tyrmistynyt..

    Ei eräviä mielipiteitä ei omia ajatuksia ei oman järjen käyttöä, Joku saattaa kutsua sinua joojoo mieheksi.

    Äänestä

  • oppirahoja maksellut kirjoitti:

    Ajoin kipponi aika vauhdilla kiveen, mistä oli seurauksena monenlaista askaretta kölin tienoilla. Etupään pulttien aluslevyt, vaikka olivat järeää levyä, venyivät ihan kupille. Samalla syntyi murtumaa pulttireikien ympäristöön. Ja murtolinjaa syntyi myös kölin etupään kohdalta molemmille sivuille runkorakenteeseen n. 30 cm. matkalle. Ylöspäin joustanut kölin takareuna taas nosti yhden kölitukin irti rungosta. Se puoletaan repi sisustusmodulit tuuman verran ylöspäin. Korjaustelakalle minusta tuli varsin tuottoisa asiakas pitkäksi aikaa.

    Kyllä tuollaisessa täyden vauhdin törmäyksessä, missä vene ei nouse pohjakiven päälle vaan pysätyy sen laitaan, on ihan poskettomat iskuvoimat liikkeellä. Kölipulttien, niiden aluslevyjen ja rungon perusrakenteiden ohella tuli laitatetuksi pari muutakin uuteen asentoon: kölitukkien yläpuolelle pitkittäinen 'sikopalkki' lisäämään jäykkyyttä mahdollisessa uudessa törmäyksessä (niin kuin monien raasereiden kantavissa sisärungoissa on) ja triplasti laajemmat pyöristykset köliltä runkoon.

    Nykyiset kapeat & syvät bulbikölit alkavat olla niin äärimmilleen optimoituja ratkaisuja, että saaristopurjehdukseen niiden soveltuvuus on vähän kyseenalainen. Ainakin tällaiselle huonon onnen hemmolle joka löytää kiven sieltäkin minne sitä ei ole merkitty.

    Kiitos hyvistä kommenteista ja selostuksesta. Eli siis käytännössä tapahtui juuri se mitä aikaisemmin tässä keskustelussa sanoin tapahtuvan karilleajossa. Olen samaa mieltä noista syvistä ja lyhyistä köleistä. Tapahtuu kauheita jos sellaisella ajaa vastaavaan mällin kuin sinä ajoit. Eivät sovellu suomen oloihin mutta jokainenhan päättää itse. Tämäntyyppisten köliratkaisujen tuoma riski on paljon suurempi kuin esim liian pienten aluslevyjen tuoma.

    Äänestä

  • Luxu kirjoitti:

    Ja sinä uskot!

    En usko että aluslevyjen koko on insinöörien laskema. Ei kertakaikkiaan aika riitä siihen että joka nippeli laskettaisiin. Luulen, että niin Bavariassa kuin muissakin veneissä aluslevyt mitoitetaan kokemusperustaisesti.

    Äänestä

  • Heee kirjoitti:

    Ei eräviä mielipiteitä ei omia ajatuksia ei oman järjen käyttöä, Joku saattaa kutsua sinua joojoo mieheksi.

    ..tarkoitin. Missä on puheet purjehduksesta.. Henkilökohtaisia loukkauksia haetaan ja asia hukassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

merkittävä laatuparannus kirjoitti:

Venemessuilla oli ilo huomata että Bavaria on reagoinut annettuun palautteeseen. Kölipulttien aluslevyt olivat viimeinkin asiallisen kokoiset. Merkittävä turvallisuuslisä mutta olematon kustannuslisä tehtaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu