No, olen kärsinyt tässä jo pidemmän aikaa poskiontelotulehduksista. viime keväänä sain lääkekuurin, joka poisti poskiontelotulehduksen, mutta oireet jäivät ja minulla oli kuulemma limakalvoturvotusta, jonka lääkäri sanoi johtuvan allergiasta, kun nenässä oli kuulemma hieman kirkasta räkää. Itse en tuntenut itseäni mitenkään nuhaiseksi. No, allergialääkkeitä syötyäni muutaman viikon, niin kyllä oireet helpottivatkin. No, syksyllä sain sitten taas poskiontelotulehduksen, eikä se ole oikeastaan vieläkään ohi. Ja eri lääkärikin mietti onko minulla allergiaa, mutta kun en voi mennä testeihin, ennen kuin tulehdus on parantunut, enkä saisi olla lääkekuurilla. Mutta kun se ei parannu! Onko mahdollista, että allergia on vain sellaista, ettei tule mitään muita kummempia oireita kuin limakalvoturvotus tai poskiontelotulehdus? Sain lääkekuurini lisäksi myös duactia antihistamiinia, mutta mitä sen pitäisi edes auttaa? En huomaa mitään eroa. Nuhaa minulla ei ole, eikä tukkoista oloa, eikä räkää valu kurkkuun. Itseasiassa vasemman puolen nenä tuntuu siltä, kuin se olisi "liikaa" auki...
allergiaako?
vai mitä??
1276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
itselläni loppui poskiontelotulehdukset ja tavalliset räkätauditkin väheni huomattavasti kun multa leikattiin todella isoiksi kasvaneet nielurisat.