Homeoireita?

meitsi

Millaisia ovat homeoireet?
Itselläni on jatkuvasti pientä lämpöilyä, muut flussan oireet puuttuvat (kurkkukivut ym) ja nyt ovat silmäni alkaneet oireilemaan, punottavat joka aamu ja sain myös silmätulehduksen. Todella inhottavaa olla jatkuvasti pienessä kuumeessa, eikä verikokeista ole löytynyt tähän mitään selitystä tai allergiaan viittaavaa. Voisikohan asunnossani olla hometta? Kuka maksaa hometarkastuksen/kosteusmittauksen yleensä vuokratalossa ja tehdäänköhän niitä kovinkaan helposti... Olisi vaan kiva, kun saisi hieman selitystä tähän jatkuvaan sairasteluun.

20

7988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liisa

      Ovat juuri tyypillisiä homeen aiheuttamia ensioireita, mutta voivat toki johtua muustakin. Esiintykö asunnossasi joskus jotain epämiellyttäviä hajuja. Esim. ummehtunut haju on yksi homekasvuston merkki. Hajun tuntee parhaiten juuri, kun astuu ovesta sisään. Ihmisen hajuaisti tottuu parissa sekunnissa tällaisiin hajuihin, joten se ensimmäinen aistimus on ratkaiseva ? Haistele useana päivänä, sillä hajuja ei esiinny välttämättä aina, koska esim. ilmanpaineen vaihtelut vaikuttavat siihen.

      Jos epäilet vahvasti hometta, ota ensimmäiseksi yhteys isännöitsijään (tai vuokranantajaan). Jolleivat he ryhdy toimenpiteisiin (kuten yleensä käy), voit pyytää paikkakuntasi terveystarkastajan paikalle. Tosin heidänkin tutkimuksensa ovat usein epäluotettavia. Apua ja neuvoja saat esim. Asumisterveysliitosta. (www.asumisterveysliitto.fi).

      • sairastellut

        Olet varmaankin se sama nimimerkki, joka neuvoi minua homeasioissa joku kuukausi sitten?

        Olen nyt käynyt Hussin sisäilmaklinikalla keuhkolääkärin vastaanotolla. Odotin käynniltä jotain, en paljon, sillä olen jo pettynyt niin monta kertaa. En tiedä enää mitä ajatella. Keuhkolääkäri ei vaikuttanut mitenkään spesialistilta mitä homeisiin tulee. Siellä keskityttiin lähinnä allergian ja astman tarkastamiseen. Ne minulta on tutkittu monta kertaa aiemminkin, eikä ole kumpaakaan. Lisäksi minä puhaltelen pahviseen putkiloon aamuin/illoin ja siten keuhkojen tilavuus mitataan.

        Saas nähdä, tulenko koskaan terveeksi. Tämä on kamalaa painajaista, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Olen kotonakin tehnyt jo lähestulkoon kaiken, mitä olen voinut; huonekaluja roskiin, uudet petivaatteet sänkyineen jne jne.

        Ja mikä oli raivostuttavaa sekä huvittavaa. Silmäni alkoivat oireilla homekämpässä aikoinaan. Ne alkoivat särkeä ja kerätä nestettä. Kaksi ensimmäistä kertaa sain ne turvotukset antibiootilla pois, turvotusten välillä oli noin vuosi. Kun ne kolmannen kerran turposivat muodottomiksi, ne jäivät. Nyt minulla on ollut jo kaksi ja puoli vuotta jättisilmät. Kerroin tämänkin oireen lääkärille. Hän sanoi minulle näin: näen papereistani, että me olemme suurin piirtein saman ikäiset. (minä olen 40). ja kun katson peiliin, ainakin minä ymmärrän, ettei sitä voi enää tässä iässä näyttää samalta kuin joskus ennen...

        Eli, vanhentuminen tulee räjähtäen, yhden yön aikana, ja lähtee välillä pois lääkkeellä? Olipa taas tekemistä, että sain itseni hillittyä.

      • Terveys ensin
        sairastellut kirjoitti:

        Jos homeasunto aiheuttaa ongelmia, niin ainahan voi vaihtaa asuntoa. Kyllä terveysongelmat pitää laittaa ensisijalle!

      • Arja

        Olen asunut tässä talossa noin 20-vuotta, vettä on satanut keittiössä ka olohuoneessa sisälle joka vuosi useita kertoja. Leivät ja muu ruoka homehtuu parissa päivässä keittiössä paksuun vihreään homeeseen. Minulla on ollut yskä vuosikausia, allergioita tullut lisää. Kaupungin terveystarkastaja käväisi viime keväänä , ei mitään laitteita, viipyi 10 minuuttia, talon omistaja mukana. Tuomio ei mitään homeita vain pölyä, siivota pitäisi useammin, kuulemma. Sellainen selvitys tuli tarkastuksen jälkeen.
        Kun ulkoa tulee sisälle haiskahtaa home. Kaikenlaisia toukkia vilistää ja muurahaisia on paljon, vähnetynyt myrkytysten seurauksena. Mistä saan puolueettoman lausunnon ja tarkastajan? Haluan lausunnon koska minua syytettiin valehtelusta tarkastajan ja omistajan taholta. Etsin uutta asuntoa koko ajan. Haluaisin kuitenkin saada lausunnon ettei uusia uhreja tähän taloon enää tulisi, etenkin läpsille tämä on vaarallinen asuinpaikka.

      • Huh huh
        Arja kirjoitti:

        Muuta nyt äkkiä pois hyvä ihminen!!!!!

    • Nelli

      Olen itse homeallergian orja. Asuin homeisessa asunnossa kolme vuotta tietämättä homeesta mitään. Kukaan ei ota vastuuta tapahtuneesta. Itse sairastin aluksi pari vuotta nuhaa, kuumeilua ja ihon kuivumista, kunnes kolmannella vuodella puhkesi astma. Loppujen lopuksi tein itse kosteusmittaukset pesuhuoneestani ja märkää oli. Vuokranantajani ei ottanut asiaan kantaa, mutta korjautti pesuhuoneen huonoilla remonttireiskoilla. Remonttireiskat eivät osanneet hommaansa vaan lämmittivät asuntoni 70- asteeseen kahdella isolla kuivaajalla ja täten levittivät homeitiöt koko asuntoon. Otin itseäni niskasta kiinni terveyteni takia ja muutin toiseen asuntoon. Toivon ettei kukaan toinen sairastu tähän mokomaan homeallergiaan ja muuttaa pois jos oireita ilmenee... Allergiat vaan muuten lisääntyy, kokemusta on!!!

      • sairastellut

        Minä asuin neljä vuotta homeisessa asunnossa ja sairastelin väsymystä, kuumeilua ja flunssaa. Nyt olen asunut kaksi vuotta - toivonmukaan - puhtaassa asunnossa, ja olen yhä sairas. Tiedän, etteivät kaikki muutkaan homekämpissä asuneet ole heti parantuneet pois muutettuaan, mutta lääkäreiden mielestä parantumisen pitäisi tapahtua heti.

        Kävin viime viikolla keuhkolääkärin luona, ja hän vain vakuutti, että no saattaahan home aiheuttaa ärsytysoireita, mutta kyllä ne loppuvat kun muuttaa pois siitä ko. asunnosta. Vastasin, että kun ei vain lopu kaikilla. Niin, mutta pitäisi loppua, lääkäri vastasi. Sanoin, että pitäisi pitäisi, vaan kun ei nyt näytä loppuvan.

        Tällaisia keskusteluja joutuu käymään. Ei tiedä, että itkeä vain nauraa. Luulin pääseväni oikein asiantuntijan pakeille, vaan toisin taisi käydä. On karmeaa sairastua homeen vuoksi. Apua ei tunnu saavan mistään. Vain ainaisia epäilyjä siitä, että no tokkopa se kuitenkaan oli se home. Astmaa minulla ei ole, eikä mikään muukaan, mikä on tutkittu.

      • Sipe

        Oma oirehtimiseni homeille jatkui 2,5 v., vaikka en ollut enää siinä homeisessa tilassa.Homeisessa paikassa käynti palauttaa oireet välittömästi takaisin, ei tarvitse olla kuin 5 min. ja oireet ovat taas useita päiviä vaivana. Altistuin homeille työssä ja olen todennut,että tutkimuksia tehdään,mutta mikään ei todista mitään eli vakuutusyhtiöt ei korvaa ja siinäpä olet loukussa,et voi palata työhön, terveys meni ja uudelleenkoulutuskin pitää maksaa itse.

      • sairastellut
        Sipe kirjoitti:

        Siis oletko nyt terve? Ja saitko homeesta bonuksena homeallergian? Minulle ei ole muodostunut homeallergiaa, mutta olen silti sairas. En ymmärrä, milloin tämä pitkittynyt painajaisuni päättyy. Jos olen päivän terve, jo seuraavana on lämpöä ja flunssa.

        Joo, sehän tässä on ongelma, että ei muka tiedetä homeen ja sairauksien yhteyttä. Eli, sairastamiseen ei saa korvauksia.

        Ajattelin itse vielä vuosi sitten, että kunhan tulen terveeksi, vaadin korvauksia homekämpän omistajalta - eräältä säätiöltä. Nyt olen sitä mieltä, että kunhan vain tulisin terveeksi. Se riittäisi. En jaksaisi enää taistella minkään kanssa, ja olen antanutkin itselleni luvan unohtaa ne korvausajatukset. Tähän kaikkeen on jo kulunut liikaa aikaa.

        Periaatteessa homealtistuksen jälkeen ei kait koskaan palaa täysin ennalleen??? Mun immuunipuolustus on ainakin parantumaanpäin,koska jatkuvat sairastelut ovat takanpäin. Tämän vuoden puoli on ollut hyvää oloa, elän toiveessa, että tästä eteenpäin on pelkkää ylämäkeä. Kävin pari pv. sitten homeisessa talossa ja vanhat homeoireet palasivat. Järkyttävä kipu vas. poskiontelossa ja ohimolla. Nenän huuhtelusta saan avun,mutta pari pv. palautumisessa menee.

      • Sipe
        sairastellut kirjoitti:

        Siis oletko nyt terve? Ja saitko homeesta bonuksena homeallergian? Minulle ei ole muodostunut homeallergiaa, mutta olen silti sairas. En ymmärrä, milloin tämä pitkittynyt painajaisuni päättyy. Jos olen päivän terve, jo seuraavana on lämpöä ja flunssa.

        Joo, sehän tässä on ongelma, että ei muka tiedetä homeen ja sairauksien yhteyttä. Eli, sairastamiseen ei saa korvauksia.

        Ajattelin itse vielä vuosi sitten, että kunhan tulen terveeksi, vaadin korvauksia homekämpän omistajalta - eräältä säätiöltä. Nyt olen sitä mieltä, että kunhan vain tulisin terveeksi. Se riittäisi. En jaksaisi enää taistella minkään kanssa, ja olen antanutkin itselleni luvan unohtaa ne korvausajatukset. Tähän kaikkeen on jo kulunut liikaa aikaa.

        Veren vastaaineet kosteusvauriohomeille näytti mulla positiivista, mutta varsinaista homeallergiaa mulla ei ole.

      • sairastellut
        Sipe kirjoitti:

        Veren vastaaineet kosteusvauriohomeille näytti mulla positiivista, mutta varsinaista homeallergiaa mulla ei ole.

        Tyhmä kysymys, mutta eivät kai ne vasta-ainejutut enää ole sinulla positiiviset? Ne olivat siis silloin ennen?

        Tutkittiinko sinun vastustuskykyäsi jotenkin? Minusta tuntuu, että minun vastustuskykyni on huono, mutta siitä ei ole lääkärissä puhuttu lainkaan. Tai siis ei ole välitetty käsitellä. Ensi viikolla olen menossa keuhkojen viipalekuvaukseen. Tavallisessa röntgenkuvassa näkyi, että keuhkoissani on jotain muutoksia. Epäilen, että siellä on hometta.

        Olenhan minäkin toki vahvempi nyt kuin kaksi vuotta sitten, jolloin muutin homekämpästä pois. Mutta, mm. lempiharrastustani, lenkkeilyä, en ole voinut aloittaa. Kaikki fyysinen rasitus voimistaa oireitani.

        Home vasta-ainetutkimuksia on monenlaisia, on Ige, joka osoittaa allergisuuden ja Igg, joka osittaa, että olet altistunut jossakin elämäsi vaiheessa homeille.-97 minusta otettu vasta-aine koe ositti, että olin altistunut juuri työmaallani todetuille homekasvustoille. MYöhemmät kokeet ovat olleet negatiivisia, en tiedä ovatko olleet samoja.Aihe on arka lääkäreille,tutkimuksista ei paljon kerrota.

        Joo, olen huomannut, että lääkärit suhtautuvat oudon aggressiivisesti koko aiheeseen. Onkohan se itsepuolustusta, koska eivät tiedä asiasta juuri mitään? Näin kuvittelisin. Olen saanut usemmankin lääkärin hiukset pystyyn vain yhdellä sanalla: home.

        Minusta on otettu se vasta-aine testi sekä homeallergia on testattu ihotestillä. Allergiaa ei ollut, ja vasta-aineitakaan ei periaatteessa ollut myöhemmin otattamassani seurantatestissä. Testitulos näytti, että arvot jäivät hyvin vähäisiksi. Ja koska lääketieteen mukaan jonkin arvon on aina kohottava johonkin tiettyyn numeroon, ennen kuin se jokin on, niin minulla ei sitten ollut vasta-aineita enää veressä.

        Toivon, että saisin jo elämäni takaisin. Ostin jo kuukausi sitten uuden lenkkiasunkin, koska kuvittelin, että voisin juoksennella. pah, ei siitä vielä ole mitään tullut. Kävelylenkkikin nostaa lämmön ja tuo flunssan, jollei sitä juuri kyseisenä päivänä ole.

        Homeille altistuneella on taipumus reagoida myös pihalla oleviin homeisiin, keväällä lumen alta paljastuu homeet ja heinä- elokuussa homeitiöitä on eniten ulkoilmassa. Jos se yhtään lohduttaa niin olon pitäis parantua vähitellen kun elimistön ylireagointi rauhoittuu. Se on ihan totta,että rasituksessa oireet pahentuvat. Viime kesänä en voinut harrastaa ulkoilua, joten piti keksiä sisälle jumppaa, rentouttavaa venyttelyä jne.Ohjelmaa pitää olla muuten tulee pöllöksi.

      • Ei vielä muuttanut pois
        sairastellut kirjoitti:

        Minä asuin neljä vuotta homeisessa asunnossa ja sairastelin väsymystä, kuumeilua ja flunssaa. Nyt olen asunut kaksi vuotta - toivonmukaan - puhtaassa asunnossa, ja olen yhä sairas. Tiedän, etteivät kaikki muutkaan homekämpissä asuneet ole heti parantuneet pois muutettuaan, mutta lääkäreiden mielestä parantumisen pitäisi tapahtua heti.

        Kävin viime viikolla keuhkolääkärin luona, ja hän vain vakuutti, että no saattaahan home aiheuttaa ärsytysoireita, mutta kyllä ne loppuvat kun muuttaa pois siitä ko. asunnosta. Vastasin, että kun ei vain lopu kaikilla. Niin, mutta pitäisi loppua, lääkäri vastasi. Sanoin, että pitäisi pitäisi, vaan kun ei nyt näytä loppuvan.

        Tällaisia keskusteluja joutuu käymään. Ei tiedä, että itkeä vain nauraa. Luulin pääseväni oikein asiantuntijan pakeille, vaan toisin taisi käydä. On karmeaa sairastua homeen vuoksi. Apua ei tunnu saavan mistään. Vain ainaisia epäilyjä siitä, että no tokkopa se kuitenkaan oli se home. Astmaa minulla ei ole, eikä mikään muukaan, mikä on tutkittu.

        Hei, mieleeni tuli suolahuone. Hienojakoinen suola kulkeutuu samoihin paikkoihin hengitysteissä kuin homeitiötkin. Ehkä kannattaisi kokeilla - se puhdistaa, moni astmaatikkokin on saanut apua suolahuoneesta. Jos kokeilet, kerro miltä tuntui. Minäkin aion kokeilla, asun vielä tod.näk. hometalossa. Vielä ei olla tutkittu taloa, jossa vuokralla olen, mutta oireeni ovat pahat, kovaa huimausta, kuolemanväsymystä, mieli maassa, tupakkayskää vaikken tupakoi, pientä kuumeilua, muisti pätkii, vaikea keskittyä ja ryhtyä asioihin jne. Muuriseinä tuoksuu kostealle makuuhuoneessani, luulen, että vika on siinä. Kuinkahan paljon Porissa sen viime syksyisen tulvasateen seurauksena on homeoireista kärsiviä? Omat oireeni alkoivat pari kuukautta sateiden jälkeen, ja vasta muutama päivä sitten tajusin, että varmaankin on kysymys homeesta.

    • Homeallerginen

      Sun kannattaa soittaa kaupungin tai kunnan terveystarkastaja, missä nyt sitten asutkaan tutkimaan kämppääsi (kosteusmittauksen), oletko huomannut missään mitään mustaa (seinissä katossa tai lattiassa), tunkkainen huoneilma ym. ja jos olet niin kannattaa kertoa sekin sitten sille tarkastajalle.

      Meidän kämppään tehtiin jokunen vuosi sellainen kosteusvaurio tutkimus (emme asu kylläkään siellä vuokra asunnossa enään), se oli ílmainen, mutta jos olisi pitänyt tehdä jotain porauksia niin niistä olisi pitänyt maksaa.

      No sun oireet ainakin viittaisivat johonkin sellaiseen homeallergiaan.

      Koitappa saada selvyys asioihin, jotta parantuisit =)

    • homeessa

      Jos kämpässä on hometta niin vaatteet haisee aika varmasti myös.. eli haistele vaatteitasi jossain muualla,ja jos ne haisee niin hometta on!

      • anneli22

        Mille tarkalleen ottaen vaatteiden pitäisi silloin haista? Tuskin tunkkainen riittää?
        Toiset sanoo ettei home haise, mutta haiseeko se ja mille? Homehtunut ruoka varmaan haisee erilaiselle kuten leipä?

    • Testaa ilmaiseksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2640
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      91
      1976
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1511
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      933
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    9. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe