pientä kulkijaakin niin..
On se kumma kun täällä monet hoitokousuhrit kertovat miten väärin, vastoin Raamattua ihmisiä hoidettiin niin heti jotkut vl:t sanovat, että ei pidä muistella vanhoja ja asiat tulee unohtaa, jne. Mutta kyllä kuitenkin tuomitseva sormi heti on osoittamassa niitä uskovaisia, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia. On se kumma kyllä, miten itseään erehtymättömänä pitävä seurakunta erkani niin kauaksi Raamatun opeista, että hoitokokouksisa alettiin kaivelemaan esille jo vuosia sitten anteeksi annettuja syntejä, missä oli pohjaton syntien anteeksiantamuksen armomeri tuolloin?
On se kumma kun anteeksi ei syntejä saarnattu, jos ei näyttänyt tarpeeksi katuvalta? Onko se oikein?
On se kumma kun monien piti uudelleen ja uudelleen tehdä parannusta samasta synnistä, yksi parannuksen teko kerta ei riittänyt.
Ja uhrit olivat yleensä vanhuksia ja sellaisiakin joilla oli henkisiä vaikeuksia, jotka tietystä sekosivat entistä enemmän. Ei sairas kestä pelotteluja ja painostuksia.
Miten harhaan voikaan ihmiset mennä, kun luulevat olevansa jumalia? Missä se oli se uskovaisen ihmisen Herran pelko ja kunnioitus sillä hetkellä kun mm.kaiveltiin esiin jo anteeksiannettuja syntejä?
Kyllä niin moni sanoo, että ei pidä muistella niitä asioita enää. Mutta sitten kuitenkin ollaan heti tuomitsemassa vääräoppisiksi muut kristityt ja muuten..kyllä se pelko vieläkin asuu siellä ry:llä. Kukapa uskaltaa nimittäin otttaa esille hoitokokoukset, ilman että pelkää joutuvansa hoidetuksi ja puhutteluihin kun alkaa vikoilemaan vl-valtakuntaa? Vaikka ei se edes vikoiluja olekaan kun haluaa selvittää asiat, mutta kyllä siellä ihminen saadaan hiljaiseksi hyvin äkkiä jos erehtyy alkamaan liikaa kommentoimaan ääneen...

Vastaukset 3
Vanhimmat
on taas viitattu hoitokokouksiin, mm. General-osiossa siina ketjussa, jossa puhutaan pelosta (olikohan se JemimaOnan aloitus, siina alkupaassa kuitenkin). Sinne paasee lukemaan, vaikka ei olisi kirjautunutkaan jaseneksi.
http://groups.msn.com/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta
terveisin Loorti
ihmeellistä asiaa...
Mutta että pelko muka vallitsisi ry:llä, se on täyttä hölynpölyä! Tule itse paikalle ja katso: missä on sen vapaampaa Jumalan armolapsen elää, kuin on Herran Siionissa?
no niin ensinnäkin, olen vanhoillislestadiolainen. nuori yhden lapsen äiti.
ymmärrän toisaalta hyvin täällä nämä jatkuvasti käytävät "keskustelut" hoitokokouksista, jos ajattelisin tuon ajan omalle kohdalleni.. minä kun en ollut silloin vielä syntynytkään kun näitä "kokouksia" on pidetty. kuulin niistä vasta muutama vuosi sitten.
ja voin sanoa etten TODELLAKAAN TUNTENUT MITÄÄN ESTETTÄ kysyä isältäni näistä kokouksista: mitä niillä tarkoitetaan ja miksi niitä on käyty. ja miksi niistä vieläkin puhutaan niin paljon, että eikös niitä olla sovittu ollenkaan. enkä vielä tänäkään päivänä tuntisi niin, ettenkö voisi tuosta asiasta kysyä joltain uskovaiselta, joka niitä asioista tietää! niin kuin täällä virheellisesti väitetään, että salailemme asioita. minun isäni kyllä vastasi erittäin asiallisesti kysymyksiini.. ja tiedän että niin tekisivät muutkin keneltä kysyisin. minusta meidän siionissa vallitsee kuitenkin vapaus, ja jokaisella on oikeus puhua mieltä painavista asioista.
eli se siitä.
jotenkin minua on jäänyt täällä lukiessani haittaamaan se, miten paljon nykyajan uskovaisille (vanhoillislestadiolaisille) asetetaan vaatimuksia tms. noiden hoitokokouksien vuoksi.. mitä siis haluaisitte meidän tekevän? että ne pahuudet voitaisiin viimein unohtaa.. niin kuin Raamattu neuvoo unohtamaan vääryyden mitä meitä kohtaan on tehty. antamaan pyytämättäkin anteeksi.
onko teillä vääryyttä kärsineillä sellainen mieli, että esimerkiksi minun tulisi pyytää anteeksi 70-luvulla tehtyjä vääryyksiä, jolloin en ollut edes vielä syntynyt?? jotenkin minusta se ei tunnu oikealta. minusta pitäisi mennä niiden henkilöiden luokse jotka teitä ovat kaltoin kohdelleet, kertoa että teillä on vieläkin paha mieli niistä ajoista ja ette ole saaneet rauhaa asiasta..
toisekseen olen ainakin saanut sellaisen käsityksen asiasta että SRK, tai jotkut yksittäiset siionit ovat kyllä tunnustaneet silloisen sielunvihollisen vaikutuksen siionissa ja pyytäneet siitä armahdusta.. eikö tämä todellakaan pidä missään muotoa paikkansa?
ja voin sanoa että kyllä nykyään uskovaisilla on ihan eri vapaus kuin noina aikoina.. en ole koskaan joutunut pelkäämään tai kuvittelemaan , että jos teen syntiä, minut otetaan siitä heti kiinni ja erotetaan uskovaisten joukosta. en todella! vaan olen käsittänyt asian niin, että aina SYNTI ON JO SYDÄMEN LUOPUMISTA JUMALASTA. eli tunnen kyllä sisimmässäni, jos en tunne olevani oikealla vapaalla tavalla uskomassa..
ja olen asian niin käsittänyt että minua saa ja pitää tulla neuvomaan jos muut huomaavat että erkanen uskovaisten yhteydestä. minusta tämä on rakkautta.
eli yhteenvetona sanon, että minusta nämä hoitokokous asiat tulisi unohtaa, jos ei rohkene mennä itse puhumaan asianomaisten kanssa, siitä kaltoinkohtelusta.. tulisi siis antaa pyytämättäkin anteeksi. niin ainakin itse uskovaisena ymmärrän asian, että jos minua kohtaan käyttäydytään omasta mielestäni väärin (jolloin tiedän että katkeruus alkaisi varmasti kaivaa mieltäni ) yrittäisin Raamatun mukaan ensin puhua minua loukanneen ihmisen kanssa, ja jos hän ei tunne tehneensä mitään väärää, Jumalan sanan mukaan haluaisin yrittää unohtaa asiat ja antaa PYYTÄMÄTTÄKIN ANTEEKSI. tällöin omalta kohdaltani asia olisi ainakin selvitetty. minua kaltoinkohdelleen tunto ja sieluntila jäisi Jumalan ja hänen itsensä väliseksi asiaksi.
tällöin tuntisin tehneeni ja käyttäytyneeni oikein.
tiedän että unohtaminen on vaikeaa, ja takaisinpalaaminen. mutta tärkeää on pysyä nöyränä ja anteeksiantavalla mielellä, sillä täydellisyyttä ei voi odottaa keneltäkään vajavaiselta ihmiseltä.
tuosta tuomitsemisesta vielä, josta tämän ketjun kirjoittaja puhui.. minä en uskovaisena ihmisenä pysty tuomitsemaan ketään, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei! tämä on ihan väärä luulo meistä vanhoillislestadiolaisista..
koska en koskaan voi olla varma , tulenko minäkään koskaa saavuttamaan iankaikkista elämää, sen tietää yksin Jumala taivaassa, joka näkee minun sydämen oikean tilan. minä vain USKON että tällä uskolla millä tavalla uskon, jaksan vaeltaa täällä maan päällä niin, että pysyisin Jumalalle ja hänen neuvoilleen kuuliaisena. se on minun tärkein asiani elämässä. se armo, että vaikka tuntisin itseni kuin huonoksi, ja ajautuisin syntiin, saan uskoa kuitenkin että Jeesus on kuolemallaan sovittanut minunkin syntini. saan turvallisesti ja lapsenmielellä elää elämääni, ja kerran,jos Jumala suo, päästä taivaaseen.
en siis voi sanoa kuka meistä pääsee taivaaseen, en todellakaan. sillä Jumala en ole. enkä voi sanoa jostain seuroissa käyvästä vanhoillislestadiolaisesta, että hän pääsee taivaaseen, koska vain Jumala näkee hänen sieluntilan.
tällä haluan oikaista sitä käsitystä, jonka useat ovat meistä saaneet, että tuomitsemme muut kadotukseen. minä henkilökohtaisesti vain EDELLEEN USKON, että tällä uskolla tulee autuaaksi. usko ei ole TIETOA!
okei tulipas pitkä ja sekava kirjoitus varmasti , mutta jospas joku jaksoi lukea tämän tänne asti :) aurinkoista ystävänpäivää kaikille! :D