Hei!
Kyselen teiltä rakkaat kanssasisaret henkisestä jaksamisesta. Meillä vasta eka IVF-tuoresiirto takana, nega tuli muutama päivä sitten. Pakkasessa vielä 2 alkiota.
Olen negasta asti ollut todella maassa ja itkuinen ja nukkunut tosi huonosti jne. Nämä oireilut tietysti luonnollistakin, kun onhan se nega aina pettymys.
Kuitenkin minua kiinnostaa se, miten ihmeessä te jaksatte monet hoitokerrat ja sen jälkeen vielä on toivoa?? Tiedän että tämä on varsinaista vuoristorataa, mutta miten sitä jaksaa aina sitten pettymyksen jälkeen nousta taas ylös ja uskoa hoitoihin?
Välillä kun tuntuu etten jaksa edes tämän jälkeen yrittää, vaikka olen vasta 30 vuotias ja vasta eka ivf takana jne.
Ehkä aika myös parantaa ja vaikka joskus kävisikin sellainen onni että vauva meille annettaisiin, niin varmasti sydämessäni olen aina lapseton.
Kertokaa omia survival tarinoita, olen nyt niiden tarpeessa...
Niin ja hyvää ystävänpäivää kanssasisaret!!
Kyselen teiltä rakkaat kanssasisaret henkisestä jaksamisesta. Meillä vasta eka IVF-tuoresiirto takana, nega tuli muutama päivä sitten. Pakkasessa vielä 2 alkiota.
Olen negasta asti ollut todella maassa ja itkuinen ja nukkunut tosi huonosti jne. Nämä oireilut tietysti luonnollistakin, kun onhan se nega aina pettymys.
Kuitenkin minua kiinnostaa se, miten ihmeessä te jaksatte monet hoitokerrat ja sen jälkeen vielä on toivoa?? Tiedän että tämä on varsinaista vuoristorataa, mutta miten sitä jaksaa aina sitten pettymyksen jälkeen nousta taas ylös ja uskoa hoitoihin?
Välillä kun tuntuu etten jaksa edes tämän jälkeen yrittää, vaikka olen vasta 30 vuotias ja vasta eka ivf takana jne.
Ehkä aika myös parantaa ja vaikka joskus kävisikin sellainen onni että vauva meille annettaisiin, niin varmasti sydämessäni olen aina lapseton.
Kertokaa omia survival tarinoita, olen nyt niiden tarpeessa...
Niin ja hyvää ystävänpäivää kanssasisaret!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
tiedän mitä tunnet! mulla oli myös semmune tunne aina,mutta silti kova tahtoo saada lapsi auttoi mua edenpäin ja en välittänyt kivuistta,mitä ivf hoido sai aikaiseksi!3 kertä ivf ja ei mitä raskautta,mutta en luovutanut vaan jatkoin ja onneksi, vastaa 4 kertaa tuli ensimestä kertaa 2 viiva!nyt täälä kävele mun pikku tyttö ja oon niin onnelinnen, että en luovutanu ,vaan jatkoin hoidoja! mun lapsettomuus kestti 8 vuottaa! toivoon sinullekin plussa ja äla luovutta!täma on sen arvostaa usko!
tarkistaa tuota oikeinkirjoitusta, on meinaa hankalaa luettavaa
en oo suomalainen,mutta kaikki mitä kirjoitin on totta !ajatelin vaan helpotaa olosi! sen takia, että tiedän mitä se on, kun ei tule plussa!
Kiitos lohduttavista ja rohkaisevista sanoista!! Tässä kun on monta kertaa luottamus valoisaan tulevaisuuteen koetuksella.
Edelleen kaipaan vinkkejä siitä; mistä te löydätte uskoa plussaan ja rohkeutta jatkaa hoitoja aina vaan??? Kertokaahan!
mistä löysin uskoa plussaan? en tiedä sinusta mitään,mutta itseäni tiedän ja ma vaan sisimässä tuntsin, että joskus vielä saan pikkusen ja kun minulla on pco ja lääkärit sanoi, että voin tulla raskaksi,sitten vaan uskoin ja jatkoin hoitoja ja voin sanoa että 4 kertä ivf ,en enää mietinut ja olin jo asetunut siihen ajatuksen ,että en oo raskana ja miten kävikin-elämä ensimeiset 2 viiva!mutta silloin laidetiin myös 2 alkiot ,voi olla myös sen takia tulin raskaksi,en tiedä!jotain myös nämä lääkärit sinullekin kertovat -onko toivoo vai ei !ja niin haluais sua autta ,silloin kun itse en tiennyt tuunko raskaksi, mietin aina, että kun tulen ,sitten aina auttan vaikka sanoilla niitä ketkä tarvivat,sen takia ,että itse en saanut mitä lohtua ja en mä vissi halunutki niin paljon, kun se teki kovasti kipetää ja haluaisin unohtaa!älä luovutaa! ma ajatelin silloin, että luovutaan vasta silloin kun olen
40 täytänyt ja vasta silloin mietin- elämää jatkuu ilman lasta!ja silloin olis pakko hyväksy se tosiasija,että en saa lastaa ja en voi jälkeinpäin katuu, että en koittanut kaikkea! tee sina samoin ,muuten katut koko loppuelämä! see riipu tottakai siitä myös kun paljon sa haluat tulla äidiksi!
eli kun sun hormoonit ensin lähtee pois elimistöstä ja muutama kuukausi kuluu niin olosi helpottuu, ainakin minulla oli niin. Nyt on jo kolmas ivf piikeillä monossa.
niin..henkinen jaksaminen onkin yksi vaikeammista asioista tässä lapsettomuudessa.. meillä vasta yksi inssi takana mutta lapsettomuutta kohta 2 vuotta, joten kyllä tuota henkistä tuskaa on tullut kärsittyä. En osaa oikein itsekkään sanoa mikä antaa voimia eteenpäin, välillä ei mikään. Itsellä tämä lapsettomuus-suru tuntuu olevan aikamoista vuoristorataa. Välillä parempia hetkiä, välillä aivan tuskaa...tuntuu niin pahalta kun tämä on jotenkin niin yksilökohtainen suru. Läheskään kaikki ihmiset eivät joudu tätä kokemaan/tästä kärsimään. Välillä tulee niin katkera ja paha mieli kun miettii että miksi tämäkin ja miksi meille...mutta niinhän se elämä vaan menee. Oletko keskustellut mahdollisesti psykologin tms. kanssa näistä asioista? se saattaa auttaa.
Itsellä huomaan että auttaa myös jonkinlainen "varasuunnitelma" eli nyt on meneillään inssi mutta olen jo henkisesti valmistautunut ivf-hoitoihin. En edes odota insseiltä mitään tulosta. Jos ivf ei monenkaan kerran jälkeen onnistu on meillä varmaan vuorossa adoptio tms. Mietin nyt jo usein adoptiota, että pitäisi mennä naimisiin sitä ajatellen jne. pitkä ja kallis prosessi mutta jos se vaan minusta on kiinni tulee minusta joskus äiti...ja varmasti meistä jokainen osaa sitä titteliä arvostaa! Jos lapsettomuus on surua on se myös tuonut paljon..tiedän nyt paljon enemmän ihmisen biologiasta, hoidoista, tuskasta, olen kuullut ja lukenut paljon niin ällistyttäviä tarinoita, saanut kavereita jne tämän asian kautta. Olen oppinut myös jotenkin tuntemaan vahvemmin ja herkemmin. Totta että lapsettomuus tulee aina seuraamaan elämää vaikka lapsen saisikin..nytkin jo tuntuu että aikaisemmista vuosista jolloin ei vielä tiennyt tulevaisuudessa kärsivänsä lapsettomuudesta ei oikein muista mitään..mitä silloin ajatteli ja mirehti? kun nyt tämä juttu pyörii päässä kokoajan ja on elämän hallitseva asia tällä hetkellä..
mutta voimia ja jaksamista!
olen itekin miettiny, toisinaan olen niiiiin rikki, etten tiedä miten selvitä seuraavaan päivään. Juttelu ammattiauttajan kanssa on käyny mielessä, koska nyt asia pyörii pääkopassa 24h/vrk. Ekaan IVF:ään menossa keväällä, joten tämä on vasta alkusoittoa. Lapsettomuutta takana 3v, eikä syytä löydy kummastakaan.
Koita jaksaa, nyt tiedät, että meitä on muitakin samalla tilanteessa.
Voimia!!!
Sohvi