Olen erittäin pettynyt Levorannan Autoliikkeen huoltoon.
Vein autoni Raisiosta asti huoltoon kyseiseen myymälään/korjaamoon. Olin saanut suositteluja kyseisen palvelun tasosta. Pettymys oli suuri.
Huoltoaika oli varattu klo.8:ksi. Auto seisoi pihalla vielä klo. 9. Vasta asiasta huomatettua he ottivat auton sisään huollon. Huollon oli määrä olla valmis klo. 10. Oletin että mitään huoltoa ei tehdä alle tunnissa. Kuinka ollakkaan auto seisoi taas pihalla vajaa klo 10. Huolto oli ilmeisesti tehty. En saanut mitään huoltolistaa, missä olisi käyty läpi asiat jotka on huollettu. Määrättyjä huoltotoimenpiteitä ei oltu tehty; ilm. valon korkeuden säädön moottori rikki;sitä ei korjattu. Lisäksi havaittiin lisävikoja joita ei korjattu; ilmoitettiin että uusi huoltoaika olisi varattava (reilun 2-viikon kuluttua).
Olen erittäin pettynyt. Auton viimeinen katsastusaika on kuluvan kuun 16. päivä. Sain huollon muualta asiantuntevalta/palveluhalukkaalta liikkeltä vasta 21. päivä. Omaa tyhmyyttäni että olen liikkeellä vasta näin myöhään, mutta luotin että minulla olisi kunnossa oleva auto huollon jälkeen.
Lisäksi asiakaspalvelu oli alarvoista!
EN SUOSITTELE LEVORANNAN AUTOLIIKETTÄ
Levorannan Autoliike - Ford huolto
12
2587
Vastaukset 12
- hetki!
Eihän sitä kaikkea voi vaatia, sitä paitsi on kiirus joka paikkaan, nykyään. Eikä valoja tarvii kuin keski talvella, kesällä on ihan valoisaa.
- poikasta
tässä,ei korjamolla ole aikaa lisävikoja korjailla,joka asentajalle on työt määrätty jo ennakkoon.jos alkaisi yhtä autoa ropaamaan amulla niin koko päivä vituillaan siitä johtuu uusi aika parin viikon päähän.
- jr_mr
jospa aloitettais kuitenkin silloin kun on sovittu; ehtii kummasti tekemään enemmän...
Se on liikkeen ongelma, jos he ottavat huoltoon enemmän autoja kuin kapasiteetti kestää.
Niillä hinnoilla mitä huollosta veloitetaan voisi kuitenkin odottaa samanmoista palvelua tai edes tasoa jota Autokivitila Oy tai Automaa Turku pitää.
- Bahi Premium
En suosittele kenellekään!!! Ei tunnu kyseistä puljua paljon asiakkaat kiinnostavan palvelun tasosta/"nopeudesta" päätellen...
- Kaltoin kohdeltu
Täällä voi käydä samankaltaisesti. Voit jäädä odottelemaan eikä kukaan kerro mitään vaikka auto seisoo pihalla. (pitäiskö sitä vahtia koko ajan??)
Onko missään liikkeissä enään hyvää palvelua??
Entä loppuuko palvelu lopullisesti kun tulee takuukorjauksista kyse uudehkossa autossa?
Oletkin sen jälkeen hankala asiakas, ja sinulle tehdään kaikenlaista kiusaa.- Tärkeää
Eikö sellaiset asiat ole tärkeitä autoliikkeille, ja jos ei ole niin minkä ihmeen takia?
Onko henkilökunta niin huonoissa välikäsissä että suhteet tulehtuu ja asiakas saa kärsiä, vai onko kyse paskaduunista ettei asiakkaat tiedä miten vaikeaa heillä on olla töissä?
Vai onko kyse pelkästä ammattitaidon puutteesta!
Joku syy tällaiseen kohteluun on pakko olla, ja jos on syy, löytyy ratkaisu sen muuttamiseksi parempaan suuntaan.
- tiedon haluinen
kerrotko mikä huolto ja mitä makso,niin saadan vertailupohja kivitila sun muut
- einahon
Ymmärrän kyllä että huoltoliikkeillä on omat aikataulunsa ja että jos autosta löytyy kymmenen vikaa huollon yhteydessä ei kaikkea ehditä samalla kertaa korjaamaan. Itsellänikin on kyllä huonoja kokemuksia Levorannan autoliikkeestä. Autoni oli siellä viime kesänä kolarikorjauksessa jossa jouduttiin asentamaan uusi vetokoukku (jouduin peräänajoon). Parin päivän sisään alkoivat sulakkeet kärähdellä yksi kerrallaan ja autoni jouduttiin lopulta hinaamaan Levorannalle, kun ei lähtenyt käyntiin. Väittivät että olisin itse potkaissut sulakerasiaa niin että kaapeli olisi irronnut. Henkilökohtainen mielipiteeni vain on, ettei tämän takia sulakkeet pala, kyllä kyse oli vääristä vetokoukun kytkennöistä, en vain jaksanut alkaa asiasta tappelemaan, kun oli jo tuosta peräänajosta riittävästi murheita.
- Nimimerkki420
Mitäs paskaa siel on pressun alla uusia mustangeita miksei niitä myydä
- isänmaantoivo
Ja kaivoit vuoden 2007 ketjun esiin, että pääset kirjoittamaan yhden viikon typerimmistä jutuista, onnea!
Mustangin ostaminen vaatii rahaa tai luottokelpoisuuden, ei niitä ihan kenelle vaan työnnetä, sinä köyhäpoika.
- Mätämondeo
Kertokaa toki lisää kokemuksianne tästä korjaamosta! Itsellä on ykköskorinen mondeo johon tarvitsisi tehdä yhtäsuntoista remonttia ja paljon.. Voi tosin paalaus olla parempi vaihtoehto :D
- mitäKyseletTyhmiä
Juu, palaus on ainoa vaihtoehto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen251397- 751269
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841221Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101024Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291015- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87871Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52712Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132702Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86677- 146604
- 50589
- 28588
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54583Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13549- 37548
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94546- 46543
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä19536