Kiitos Liisa/ kaikesta tuesta ja ohjauksesta

Tuttavani on ammatilaisten "kannustamana" tekemässä yhteiskunnalle palvelusta; taloyhtiöjupakkansa menee käräjille. Joka päivä monet suomalaiset menettävät kotinsa taloyhtiössä, vaikka tuon kodin pitäisi olla korjattu (yhdessäkään työvaiheessa ei pitäisi töpeksiä tai tulos on se, mikä on ollut jo vuosia, ja kasvusuunta on valitettavasti vain ylöspäin). Lisäksi hän haluaa kunnon julkisuuden asialleen, jotta todellakin se oli palvelus tälle yhteiskunnalle. Apuasi ja tukeasi tarvitaan edelleen täydentämään tukijoukkoja.
3480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvää ystävänpäivää sinulle ja ihanalle perheellesi.

Ihanaa, että jaksat kannustaa ja tukea sitä yhtä ystävääsi, joka kamppailee terveytensä ja omaisuutensa puolesta.

Ystävät ovat tärkeitä !

Vertaistuki ja tieto on tärkeää.

Minäkin kaipailen Liisa/:n tietoja !

Äänestä
  • Minä kaipailen myös Liisaa tällä palstalla.

    Äänestä

  • 5 lapsen äiti kirjoitti:

    Minä kaipailen myös Liisaa tällä palstalla.

    pyörittävät tätä yhteiskuntaa. Todellinen muutos lähtee yksilön periksiantamattomuudesta, siitä, että tekee kaikkensa, jotta toisilla olisi hieman siliämpi tie joskus. Miten ihmeessä "roisto-isännöitsijät" (homeita piilottelevat isännöitsijät) voivat nukkua yönsä puhtaalla omallatunnolla?? Ilmankos he ovat niin kylmän ja kuolleen näköisiä, kun työkseen juonivat, eivätkä tiedä mitään ammattimoraalista. Heidän tietoutensa näyttää olevan lisäksi hyvinkin vajavaista kosteusvaurioista ja etenkin mikrobimaailmasta; ovat siis vähän yksinkertaisia, kun eivät ole itseään laittaneet ajantasalle. Ja älynlisäykseen heillä ei ole aikaa, koska yhdelläkin isännöitsijällä voi olla yli 30 taloyhtiötä "huollettavanaan" (ja tulos onkin sen näköistä). Ammattimoraaliltaan vahva isännöitsijä kyllä löytää ajan tai uuden duunipaikan, missä voi työssään kehittyä ja tehdä työnsä huolella.

    Taloyhtiöt eivät osaa vaatia laatua, vaan ottavat halvimman ja huonoimman isännöitsijän, koska taloyhtiöiden asukkaat voivat itsekin olla niin simppeleitä, etteivät ymmärrä mitään talon kunnossapidosta. Asuntojen ikkunat saavat yläkerroksissa olla vaikka puoliväliin saakka jäässä kovalla pakkasella, parvekkeet lähes tippumiskunnossa - mutta äly ei sano mitään (tyhmällekö vain raha ratkaisee). Ja isännöitsijänkään "äly" ei sano mitään, jotta duunipaikka ei mene. Sellainen isännöitsijä kuin taloyhtiökin! Taloyhtiöissä pitäisi olla ammatti-hallitukset asioista päättämässä; maallikoilla on liian pienet tiedot rakennusten kunnossapidosta! Asunto-osakeyhtiölakeja pitäisi muuttaa aikaansa vastaamaan - se olisi yksi keino saada pidettyä rakennukset terveellisemmässä kunnossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Metsäläinen2 kirjoitti:

Tuttavani on ammatilaisten "kannustamana" tekemässä yhteiskunnalle palvelusta; taloyhtiöjupakkansa menee käräjille. Joka päivä monet suomalaiset menettävät kotinsa taloyhtiössä, vaikka tuon kodin pitäisi olla korjattu (yhdessäkään työvaiheessa ei pitäisi töpeksiä tai tulos on se, mikä on ollut jo vuosia, ja kasvusuunta on valitettavasti vain ylöspäin). Lisäksi hän haluaa kunnon julkisuuden asialleen, jotta todellakin se oli palvelus tälle yhteiskunnalle. Apuasi ja tukeasi tarvitaan edelleen täydentämään tukijoukkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu