Siinähän tuo kysymys jo tulikin... Mutta kertoilepa nyt vaikka seuraavia juttuja ainakin:
Millä viikoilla olette?
Miten vauvat voivat? Ovatko luomuja vai labravauvoja? Identtisiä vai ei?
Miten itse voit? Oletko töissä? Sairaslomalla? Opiskelet?
Tiedätkö jo synnytystavasta jotain?
Missä synnytät?
Millä mallilla vauvojen tarvikkeet ym.?
Itselläni viikot nyt 23 5. Vaavit ovat ainakin toistaiseksi voineet ihan ok, toisella on lapsivettä hiukan vähemmän kuin toisella, mutta muuten ok. Ovat labravauvoja (icsi) eivätkä identtisiä, sukupuoletkin selvillä eli tyttö ja poika pitäisi olla tulossa...
Itse olen jo melko lailla voimieni äärirajoilla, niin kun oikeestaan koko raskauden ajan olen ollut. Pahoinvointi ja kuvotus olivat hirveitä ja kestivät pitkään. Kohta niiden loppumisen jälkeen alkoivatkin sitten selkä- ym. vaivat, jotka vaan pahenevat koko ajan. Masuni kun kasvoi melko rajusti alusta alkaen. Nyt olen sitten jo valaan kokoinen...:( Öisin on tosi vaikea nukkua kun lonkkia särkee ihan julmetusti. Nyt olen saikulla äippäloman alkuun saakka, aloitin jo hieman ennen tammikuun puolta väliä. Viimeisimpänä vaivana on melkoiset "supparit". Eilinen oli aivan kamala, koko päivän harjoitussuppareita. Illalla oli jo tosi paha olokin. Mutta tänään taas olo hiukan parempi. Jotenkin olen ollut huomaavinani, että mitä enemmän vaavit liikkuvat, sitä enemmän suppareita. Ja eilen todellakin liikkuivat, lähes taukoamatta koko päivän. Illalla sanoin jo miehellekkin, että voisivat jättää mamin vähäksi aikaa rauhaan... :)
Synnytystä jotenkin pelkään, tavasta en vielä tiedä. Enkä ole ekaa kertaa synnyttämässä, neljä kertaa aiemminkin olen siellä puolella vieraillut. Jotenkin vaan yksi syöksysynnytys (oli käynnistetty) kalvaa yhä edelleen. Samoin viimeisin, vaikka kivuton olikin. Silloin nimittäin synnytin "huomaamattani", lähdin sairaalaan kun mies pakotti ja kappas vaan paikat oli auki jo lähes 9 cm. Olin toki tajunnut synnytyksen jollain tapaa alkaneen, mutta että se niin pitkällä oli, tuli tosi yllätyksenä. Mutta kaipa sitä tästäkin urakasta selviää, ainoa asia minkä olen päättänyt, että vaikka vain toinenkin olisi perätilassa, niin silloin leikataan. Lähipiirissäni on useita tapauksia, joissa olisi käynyt hassusti, jos olisi alatiesynnytykseen lähdetty perätilavauvan kanssa.
Tays ei suosi sektioita, mutta olen päätökseni tehnyt eivätkä he sitä kyllä tule muuttamaan. Eli mun synnytyspaikkani on siis Tays. Toki voihan tilanne olla se, että sektio tulee joka tapauksessa, mene ja tiedä. Parin viikon päästä menen taas kontrolliin, josko siellä sitten taas jotain selviää.
Vauvoille on pinnasängyt ja vaunut sekä vaatteita hankittuna. Turvakaukalot vielä puuttuvat ja sitä pikkutarviketta. Vähitellen valmistaudutaan, jos vaikka tulevatkin ennen laskettua aikaa maailmaan.
Huh huh... Olipas tilitys, mutta teki hyvää. Olen ollut henkisesti niin hajalla koko raskausajan, etten ole osannut nauttia siitä oikeastaan ollenkaan. Syytä en tiedä miksi, kun elämä kuitenkin on ihan mallillaan eikä hätää ole ollut vaaveilla eikä mamilla. Jotenkin vaan on masis iskenyt eikä sitä tahdo mitenkään saada taltutettua. Josko teistä muista tuplaodottajista saisi sitten vaikka keskusteluseuraa? Kun pääsääntöisesti ihmiset ympärilläni (toki hyvää tarkoittaen) toivottelevat jaksamista ja vaihtavat sitten puheenaihetta. Samassa tilanteessa olevan kanssa olisi mukava vaihtaa kokemuksia.
Millä viikoilla olette?
Miten vauvat voivat? Ovatko luomuja vai labravauvoja? Identtisiä vai ei?
Miten itse voit? Oletko töissä? Sairaslomalla? Opiskelet?
Tiedätkö jo synnytystavasta jotain?
Missä synnytät?
Millä mallilla vauvojen tarvikkeet ym.?
Itselläni viikot nyt 23 5. Vaavit ovat ainakin toistaiseksi voineet ihan ok, toisella on lapsivettä hiukan vähemmän kuin toisella, mutta muuten ok. Ovat labravauvoja (icsi) eivätkä identtisiä, sukupuoletkin selvillä eli tyttö ja poika pitäisi olla tulossa...
Itse olen jo melko lailla voimieni äärirajoilla, niin kun oikeestaan koko raskauden ajan olen ollut. Pahoinvointi ja kuvotus olivat hirveitä ja kestivät pitkään. Kohta niiden loppumisen jälkeen alkoivatkin sitten selkä- ym. vaivat, jotka vaan pahenevat koko ajan. Masuni kun kasvoi melko rajusti alusta alkaen. Nyt olen sitten jo valaan kokoinen...:( Öisin on tosi vaikea nukkua kun lonkkia särkee ihan julmetusti. Nyt olen saikulla äippäloman alkuun saakka, aloitin jo hieman ennen tammikuun puolta väliä. Viimeisimpänä vaivana on melkoiset "supparit". Eilinen oli aivan kamala, koko päivän harjoitussuppareita. Illalla oli jo tosi paha olokin. Mutta tänään taas olo hiukan parempi. Jotenkin olen ollut huomaavinani, että mitä enemmän vaavit liikkuvat, sitä enemmän suppareita. Ja eilen todellakin liikkuivat, lähes taukoamatta koko päivän. Illalla sanoin jo miehellekkin, että voisivat jättää mamin vähäksi aikaa rauhaan... :)
Synnytystä jotenkin pelkään, tavasta en vielä tiedä. Enkä ole ekaa kertaa synnyttämässä, neljä kertaa aiemminkin olen siellä puolella vieraillut. Jotenkin vaan yksi syöksysynnytys (oli käynnistetty) kalvaa yhä edelleen. Samoin viimeisin, vaikka kivuton olikin. Silloin nimittäin synnytin "huomaamattani", lähdin sairaalaan kun mies pakotti ja kappas vaan paikat oli auki jo lähes 9 cm. Olin toki tajunnut synnytyksen jollain tapaa alkaneen, mutta että se niin pitkällä oli, tuli tosi yllätyksenä. Mutta kaipa sitä tästäkin urakasta selviää, ainoa asia minkä olen päättänyt, että vaikka vain toinenkin olisi perätilassa, niin silloin leikataan. Lähipiirissäni on useita tapauksia, joissa olisi käynyt hassusti, jos olisi alatiesynnytykseen lähdetty perätilavauvan kanssa.
Tays ei suosi sektioita, mutta olen päätökseni tehnyt eivätkä he sitä kyllä tule muuttamaan. Eli mun synnytyspaikkani on siis Tays. Toki voihan tilanne olla se, että sektio tulee joka tapauksessa, mene ja tiedä. Parin viikon päästä menen taas kontrolliin, josko siellä sitten taas jotain selviää.
Vauvoille on pinnasängyt ja vaunut sekä vaatteita hankittuna. Turvakaukalot vielä puuttuvat ja sitä pikkutarviketta. Vähitellen valmistaudutaan, jos vaikka tulevatkin ennen laskettua aikaa maailmaan.
Huh huh... Olipas tilitys, mutta teki hyvää. Olen ollut henkisesti niin hajalla koko raskausajan, etten ole osannut nauttia siitä oikeastaan ollenkaan. Syytä en tiedä miksi, kun elämä kuitenkin on ihan mallillaan eikä hätää ole ollut vaaveilla eikä mamilla. Jotenkin vaan on masis iskenyt eikä sitä tahdo mitenkään saada taltutettua. Josko teistä muista tuplaodottajista saisi sitten vaikka keskusteluseuraa? Kun pääsääntöisesti ihmiset ympärilläni (toki hyvää tarkoittaen) toivottelevat jaksamista ja vaihtavat sitten puheenaihetta. Samassa tilanteessa olevan kanssa olisi mukava vaihtaa kokemuksia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihanaa kun on muitakin tuplien odottajia =c).
Tuntuu välillä että olen ihan yksin =c(. Täällä mennään 22+6 joten viikon olet edellä. Vauvat voivat hyvin, aikamoinen höykytys välillä vatsassa. Itse voin loistavasti, itse asiassa kaikki on mennyt tähän asti kuin huomaamatta toivon todella ettei tämä ole myrskyn edellä tyyntä. Aamupahoinvointeja en ole kokenut enkä oikeastaan mitään muutakaan negatiivista, mitä nyt tunteiden ja ajatusten ailahtelua. Lapset ovat meidän ensimmäisiä, rakenneultrassa veikattiin meillekin poikaa ja tyttöä, tosin tuo tytön veikkaus ei vielä ole 100% kun näkyi niin vähän aikaa. Minulla ei ole mitään tietoa vielä synnytys tavasta ym. Itse olen 23 vuotias, mies 28. Tunnen myös itseni valaaksi, sf mitta oli 21+4, 22cm. Verenpaine on ollut vähän ehkä liiankin alhainen, veri arvot ovat seilanneet 143-147 väliä joten rautaa ei ole tarvinnut vielä ruveta syömään, onneksi koska mahani ei siitä taitaisi niin hirveästi tykätäkään. Hankittu ollaan ainoastaan vaatteita, taitaa tulla meille vielä kiirus niiden kanssa... Töissä olen saanut käydä normaalisti, teen toimisto töitä mutta 8 tunnin istuminen tuntuu aina välillä tuonne selkään. Millähän minä Sinua piristäisin=c)?! Auttaisiko lämmin ystävän päivä tervehdys tuplamammalta toiselle?
Juu, yksinäiseltä tämä tuntuu kyllä. Erittäinkin. Ja vaikka mies on tosissaan tässä mukana, niin vaikeahan sitä on omia tuntemuksiaan toiselle selittää niin että oikeesti ymmärtäis miltä tuntuu.
Niin hölmöä kuin onkin, niin kyllä tää ainakin mun kohdalla on ollut aivan eri planeetalta kun nuo aiemmat raskaudet. Käsittämättömästi vaikeempi.
Voihan siihen vaikuttaa toki sekin, että tämän raskauden alla on rankat hoidot ja ikääkin on tietty enemmän mitä esim. 11 vuotta sitten esikkoa odottaessa.
Mähän olen jo "vanha" kun täytän kesällä 34. Mieheni täyttää vähän ennen 39. Mutta ajateltiin nyt silti vielä perhettä yrittää kasvattaa (miehelleni ainoa vaihtoehto oli juurikin nuo hoidot), nuo neljä kun ovat aiemmasta liitostani ja melko isoja jo. Vanhin täyttää pian 11 ja nuorinkin on sitten "jo" 5,5 v.
Mutta mutta, ihminenhän on juurikin niin vanha millaiseksi ite ittensä tuntee. Näin me täällä ainakin elellään...
Mulla ei tahdo tuo päänuppi luottaa siihen, että kaikki olis hyvin. Jatkuvasti pelkään, että tulevat ennen aikojaan (aiemmat yksösraskaudet kaikki yliaikaisia) tai että tulee jotain vakavia komplikaatioita jne. On kauheen vaikee olla positiivinen, vaikkei vielä mitään ole ollutkaan. Ja kai sitä reilun kuukauden päästä ollaan suht turvallisilla vesillä, vaikka tulisivatkin. Johtuiskohan tää masis siitä, että oma fyysinen olo on tosi heikko ja että raskauden alku ei ollut se ihan perinteinen...? Jos ne aiheuttaa enemmän pelkotiloja? En tiedä... Mutta herkkua tää ei ole ollut ja jos ensimmäisiäni odottasin, niin tuskin enää tähän uudestaan lähtisin. Synnytyskivutkin unohtaa, mutta jotenkin tuntuu, että tätä tuskallista raskausaikaa ei ihan helpolla unohda.
Supparit huolettaa ihan älyttömästi, ne on nyt muutaman päivän aikana lisääntyny ihan selkeesti. Ei ne kipeetä tee eikä ole mitenkään säännöllisiä, mutta silti. Tosi voimakkaita silti ovat, kyllä tasan tietää missä kohtaa kohtu ihan tarkalleen on!
Mulla muuten tuo sf-mitta oli viikoilla 20 5 24 cm. Verenpaine on mullakin ehkä alakanttiin 110/72. Hemoglobiini on tuossa 130 luokkaa. Alhainen normaaliin nähden, muttei niin alhainen kun aiemmissa raskauksissa. Painoa mulle ei ole tullut kun muutama kilo, edellisellä neuvolakäynnillä 3 vkoa sitten saldo oli 2,4 kg. Ylihuomenna on taas neuvola, katotaan sitten miten tuo paino on kehittynyt.
Mulla kanssa istumatyö, eikä selkä todellakaan sitä kestänyt. Ja lisäs kohdun "kovettumista ja kiristelyä" tosi paljon. Tosin nyt nekin on taas tulleet uudestaan kuvaan lomasta huolimatta. Kun nyt eivät vaan paikkoja aukois turhan aikasin. Ei huvittas yhtään mikään sairaalalepo, tulis tosi ikävä muksuja. Kauhee ajatuskin!!! Mutta eipä tuolle sitten mitään voi, jos näin on ollakseen. Reilu viikko sitten paikat oli ainakin täysin kiinni ja kunnossa, toivottavasti nää muutaman päivän supparit on ollu niitä vaarattomia sellasia...
Mutta pianhan tuokin sitten selviää ja kai tässä jotain muitakin merkkejä olis, jos nuo supparit olis tonne alapäähän ratkasevasti vaikuttanu.
Laittelehan taas kuulumisia, meikäläinen taitaa lähteä saunaan. On tällä hetkellä yks ihanimmista paikoista, siellä on suht helppo olla, kun ei satu eikä kolota. Lämpö varmaan hellii tän mamman kroppaa tällä hetkellä.
Ai niin, oikein iloista ystävänpäivää sullekkin!:)
Kyllä tänään on kankea aamu, puoli tuntia nukuin pommiin, kauhee väsy päällä. Aika hassu asia sai mut tänään piristymään, aamulla linnut visertivät älyttömän kauniisti tuntui kun en hetkeen olisi kuullut, tuli sanoin kuvaamattoman hyvä olo, se oli pieni kaunis hetki ihan kuin kevät olisi pidemmälläkin=c). Samat pelot ne on mullakin tuon aikasin syntyvyyden kanssa ja tuon alapään kiinnipysyvyyden kanssa, toinen haamu on tuo sairaalalepo kyllä pää sekoaisi, mutta eihän sitä siinä tilanteessa voi sitten ajatella. Rankat hoidot meilläkin on takana mentiin suoraan ivf:ään kun minulta leikattiin n. kiloinen kysta reilu vuosi sitten. Paikat oli ihan tukossa ja toivoa ei lääkärit antaneet, sain päättää leikkaukseen mennessä ottaavatko kaikki pois, vai halutaanko yrittää lapsia ja joskus sitten uusi leikkaus, kysta kun on ärhäkkää lajia ja on nyt jo ruvennut kasvamaan uudestaan. Joten tartuimme niin sanottuun viimeiseen oljenkorteen ja toivon että tämä korsi kestää loppuun saakka, taipua se saa muttei katketa=c). Heh! mulla kans muutaman päivän ajan esimerkiksi ultran jälkeen ok, ns. täysin varma olo, sitten iskee päälle taas se oire kyttäily ja oon taas ihan varma ettei kaikki olekaan hyvin, välillä tuntee itsensä täysin luulotautiseksi, mutta olen vain lohduttanut itseäni että sen täytyy kuulua tähän, jos on tupla iloinen tuplista taitaa olla myös tupla murheet, turhatkin kannettavana. En tiedä miten mun olo olisi jos olis aikaisempia raskauksia vertailupohjana, mutta toisaalta voi olla parempi ettei olekaan, tosin luulisin että olen aika vähällä selvinnyt tähän asti. Mulle on tullut painoa lisää joku 5kg, oon pitkä vain 159 ja ennen raskautta painoin 58kg. Nyt huristellaan siinä 63-64 paikkeilla. Aika raskas taakka voi tulla kannettavaksi kun nuo jalatkaan eivät tuon pidemmät ole=c). Mistä päin muuten olet? Minä Etelä-Pohjanmaalta. Siitä olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi että sauna on paras keksintö!!! Ei malttaisi millään lähteä lauteilta, saunominen on saanut ihan uuden käsitteen. Mutta muista ettet ole liian kuumassa liian kauaa, se rentouttaa mutta voi aiheuttaa myös supisteluja, tämä voi olla tietty yleissääntö tiedä tuota, mutta voinnin mukaan. Kirjoitele=c).