Mä en ymmärrä semmosii ihmisii joiden pitää heti ruveta häsläämään jotain kun ihastuu. Että heti pitää iskeä kiinni siihen ihastumisen kohteeseen. Vois verrata vaikka siihen että jos sä vihaat jotain ihmistä niin et sä sitä kuitenkaan tapa, niin jos ihastuu niin miksei voi vaan antaa asian olla? Sehän on vaan joku kemiallinen reaktio (niinkuin myös rakastuminen) niin mitä väliä sillä loppujen lopuks on? Rakastuminen kestää kans vaan jonku muutama kuukautta jonka jälkeen hormonituotanto normalisoituu niin eihän sillä periaatteesa ole mitään tekemistä tunteiden kanssa. Sehän on vaan riippuvuutta. Rakastaminenhan on ihan eri asia. Semmosta syvempää ystävyyttä. Siihenhän vissiin pyritään tossa riippuvuus-aikana. Mutta jos se ihminen ei ookkaan kiva oikeesti vaan pelkästään sen takia että sun hormonit on sekasin niin sitten käy köpelösti. Tulee sydän pipiksi. Noita sydänsurujakin vois välttää niin helposti jos vaan ajattelis päällä. Niin että älkää antako hormonien ottaa valtaa.
Sitten vielä voisko joku selittää tarkasti ihastumisen ja rakastumisen eron?
Hyvää ystävänpäivää ja noin pois päin.
Sitten vielä voisko joku selittää tarkasti ihastumisen ja rakastumisen eron?
Hyvää ystävänpäivää ja noin pois päin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aikuistuminen auttaa tuohon ongelmaan kummasti...
Tai no, jotkut toistaa samoja virheitä koko ikänsä, sille ei kai voi mitään...