Hoitomiesten

Osaisko joku kertoa, miksi hoitokokousten hoitoja tehneitä hoitomiehiä puolustetaan niin paljon?
251370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

koska totuus on ruma ja ihmillä paha olla ainakin osalla. Ylilyöntejä ja saatanalle heittämisiä ei haluta myöntää. Hoitamiset löytyy asiakirjalähteistä, joten niitten olemassaoloa ei voi kiistää. Viimeinen keino siis yrittää puolustella hoitomiehiä ja -naisia.

Luepa kirja: Raportti lestadiolaisuudesta.

Äänestä

pitaa yrittaa vahan puolustaakin.

Meilla kavi hoitokokouksessa eraalla paikkakunnalla niinkin, etta takapenkin mummot kyyneleisin silmin pistivat hoitomiehet Jumalan mielen mukaiseen jarjestykseen, ja anteeksi annettujen syntien kaiveleminen loppui siihen.

Äänestä
  • Tuon tiedon takia kannatti avata tämä ketju. Aivan ennen kuulumaton asia minulle.

    Hoitomiehet/ -naiset heikkoja?
    Ja kuuntelivat takapenkin mummoja?

    Annankin vuoron tuollaisille viesteille, enkä vedä keskustelua pahaan äärireunaan. Kertomasi puoli asiasta on minulla näkemättä ja kuulemattakin. Tai sanotaanko, että uskomatta. Onhan sitä täälläkin tuotu esille, mutta en ole korviani kallistanut sinnepäin. Sinä vaikutat ihan rehelliseltä vitsiniekalta. ;)

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Tuon tiedon takia kannatti avata tämä ketju. Aivan ennen kuulumaton asia minulle.

    Hoitomiehet/ -naiset heikkoja?
    Ja kuuntelivat takapenkin mummoja?

    Annankin vuoron tuollaisille viesteille, enkä vedä keskustelua pahaan äärireunaan. Kertomasi puoli asiasta on minulla näkemättä ja kuulemattakin. Tai sanotaanko, että uskomatta. Onhan sitä täälläkin tuotu esille, mutta en ole korviani kallistanut sinnepäin. Sinä vaikutat ihan rehelliseltä vitsiniekalta. ;)

    silla paikkakunnalla vain kurjia ja koyhia. Luultavasti niin onneton sakki, etta vaarat hengetkin kiersivat meidat kaukaa.

    Toisaalla kirjoitin patkan humoristisista saarnamiehista Ville Suutarista ja Lauri Taskilasta. Vaikka minakin vitsailen, tuo tarina takapenkin mummoista on kylla totta. Jotkut niista mummoista ulkonaoltaan muistuttivat niita kerjalaisia, joita taallapain istuskelee katujen varsilla. Mutta valiako halla - he olivat uskovaisia ihmisia.

    Kun tyon perassa siihen aikaan kaahasin paikkakunnalta toiselle, minulla oli etuoikeus osallistua hoitokokouksiin kolmella eri paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

    Äänestä

  • - Soint - kirjoitti:

    Nytpä kysynkin Sinulta, jolla on kokemusta ja näkemystä tästä hoitokokousasiasta monelta paikkakunnalta, onko meidän 'sidottujen' kertomukset aivan tuulesta temmattuja?

    Pidän Sinua toistaiseksi rehellisenä, joten luotan vastaukseesi. Tosin en taida antaa vaihtoehtoja? ;(

    Nimittäin jos vastaat toisin kuin itse olen kokenut, niin johtopäätökseni on sitten arvattavissa.

    Toki tiedän hoitomiesten kannan asiaan. Olen jutellut sen verran ihan oikeastikin. Lähisukulaiseni on 'heitä'.

    Taisit vihjata minulle mopin palstan pääsykokeista. Mitähän siellä kysytään? Tämä on sinulle eräänlainen johdatteva koekysymys, joka ei täytä lainkaan tieteellisiä vaatimuksia. Eikä tähän vastaamalla pääse mihinkään. ;(

    ennenkin tai ainakin sanonut mielipiteeni asiasta. En muista missa yhteydessa, mutta joskus kuluvan talven mittaan se taisi olla.

    Hoitokokouskertomukset, joita talla palstalla ja muilla palstoilla nakyy, ovat mielestani totta. Nain tapahtui.

    Jokainenhan kertoo subjektiivisesti; sen, mita itse on kokenut ja nahnyt ja miten on tuntenut. Jonkin verran matkan varrella kertomukset mielessa varittyvat. Esimerkiksi mina nyt loydan hoitokokouksista hirtehisiakin piirteita, vaikka silloin kun niita aikoja elettiin ei tuntunut yhtaan hirtehiselta.

    Ensimmaisen kirjalliseen muotoon laaditun hoitokokouskertomuksen sain sattumoisin luettavakseni jo hoitokokousaikana. Seurojen paatyttya alkaneeseen hoitokokoukseen oli 'unohtunut' eras ns. epauskoinen. Han kirjoitti tapahtumasta kertomuksen ja lahetti sen tuntemalleen ei-vl-papille. Papin uskovainen tytar oli nahnyt kertomuksen isansa tyopoydalla, halusi siita kopion muistaakseni itselleen ja tassa tarkoituksessa kaantyi minun puoleeni (kopiokoneet eivat silloin oleet yleisia). Kopioidessani luin kertomuksen. Se oli samanlainen kuin palstoilta nyt luettavissa olevat kertomukset.

    Äiti Venäjäkö Sinut on säilyttänyt noin rehellisenä? Dostojevskin, Vysotskin, Mandesltamin, Saharovin, Soltzenitsinin Venäjä.

    Toimittajasetä korjaa virheet, kuten Lasten Siionissa muinoin ...

    Äänestä

  • - Soint - kirjoitti:

    ennenkin tai ainakin sanonut mielipiteeni asiasta. En muista missa yhteydessa, mutta joskus kuluvan talven mittaan se taisi olla.

    Hoitokokouskertomukset, joita talla palstalla ja muilla palstoilla nakyy, ovat mielestani totta. Nain tapahtui.

    Jokainenhan kertoo subjektiivisesti; sen, mita itse on kokenut ja nahnyt ja miten on tuntenut. Jonkin verran matkan varrella kertomukset mielessa varittyvat. Esimerkiksi mina nyt loydan hoitokokouksista hirtehisiakin piirteita, vaikka silloin kun niita aikoja elettiin ei tuntunut yhtaan hirtehiselta.

    Ensimmaisen kirjalliseen muotoon laaditun hoitokokouskertomuksen sain sattumoisin luettavakseni jo hoitokokousaikana. Seurojen paatyttya alkaneeseen hoitokokoukseen oli 'unohtunut' eras ns. epauskoinen. Han kirjoitti tapahtumasta kertomuksen ja lahetti sen tuntemalleen ei-vl-papille. Papin uskovainen tytar oli nahnyt kertomuksen isansa tyopoydalla, halusi siita kopion muistaakseni itselleen ja tassa tarkoituksessa kaantyi minun puoleeni (kopiokoneet eivat silloin oleet yleisia). Kopioidessani luin kertomuksen. Se oli samanlainen kuin palstoilta nyt luettavissa olevat kertomukset.

    Minulla on tapana kysäistä tuota, kun askeleet kulkevat hieman aikaa rintarinnan. Kuten emmauksentien kulkijat tuntemattomalta kyselivät. Silloin he tietämättään tapasivat Jeesuksen. Voihan nytkin käydä jotenkin yhtä yllättävästi? Muistanet kertomuksen?

    Olen pahoillani, etten ole sattunut huomaamaan aiempaa vastaustasi ko. kysymykseen. Enhän ole mopin palstallakaan, joten sekin selittänee?

    Kiitos Sinulle!
    Olemme samaa mieltä edes tästä.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Nytpä kysynkin Sinulta, jolla on kokemusta ja näkemystä tästä hoitokokousasiasta monelta paikkakunnalta, onko meidän 'sidottujen' kertomukset aivan tuulesta temmattuja?

    Pidän Sinua toistaiseksi rehellisenä, joten luotan vastaukseesi. Tosin en taida antaa vaihtoehtoja? ;(

    Nimittäin jos vastaat toisin kuin itse olen kokenut, niin johtopäätökseni on sitten arvattavissa.

    Toki tiedän hoitomiesten kannan asiaan. Olen jutellut sen verran ihan oikeastikin. Lähisukulaiseni on 'heitä'.

    Taisit vihjata minulle mopin palstan pääsykokeista. Mitähän siellä kysytään? Tämä on sinulle eräänlainen johdatteva koekysymys, joka ei täytä lainkaan tieteellisiä vaatimuksia. Eikä tähän vastaamalla pääse mihinkään. ;(

    se johdatteleva koe kysymys.
    Nimittäin olin toivottelemassa Sinua sinne mopin palstalle.
    Se pääsykoekysymys on kaikissa kokeissa yhtä vaikea.
    Ekaluokalta alkaen....Ja nimi oli?

    Äänestä

  • isak kirjoitti:

    Niin taisin sekoilla nimissä ja viesteissä? Sinähän se olitkin!

    Mitähän keksisi? Tosi 'pahaa'? Eikö se ole tentaattorin tehtävä?

    En kysy sinulta mitään yleistä, muiden mielipiteitä tai ajatuksia, vaan kohdistan kysymykseni suoraan vain sinulle.

    Olet tuolla mopin palstalla ja keskustelet uskonasioista ja matkaystävistä. Esim. vaikka minun kanssani. Jos olen hakenut ja päässyt sinne?

    Koekysymys: "Kun kirjoitat siellä sanan 'uskovainen', tarkoitatko vain vl-uskovaisia?" Kyllä vai ei?

    ja yksinkertaisesti, ei.

    Äänestä

  • isak kirjoitti:

    ja yksinkertaisesti, ei.

    Laitan jatkokysymyksen. Se on ylimääräinen, eikä estä eteenpäinmenoa, tosin voi nopeuttaa sitä.

    Oletko vl? Kyllä vai ei?

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Laitan jatkokysymyksen. Se on ylimääräinen, eikä estä eteenpäinmenoa, tosin voi nopeuttaa sitä.

    Oletko vl? Kyllä vai ei?

    kumpikos se oli pääsykokeissä?
    Enhän minä hakenut eteenpäin.
    Mutta vastaus on kuitenkin, kyllä.
    Ja latu kutsuuu.....

    Äänestä

  • isak kirjoitti:

    kumpikos se oli pääsykokeissä?
    Enhän minä hakenut eteenpäin.
    Mutta vastaus on kuitenkin, kyllä.
    Ja latu kutsuuu.....

    Ei kai sinä näin pimeällä ladulle mene?

    Mutta toivotan hyviä, liukkaita kelejä. Eteenpäin Elävän mieli!

    Kiitos vastauksistasi!

    Mikä se olikaan minulle osoitettu koetehtävä?
    Nimeni on ... ja sitä rataa tai latua...?

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Laitan jatkokysymyksen. Se on ylimääräinen, eikä estä eteenpäinmenoa, tosin voi nopeuttaa sitä.

    Oletko vl? Kyllä vai ei?

    Itsekinhän Sinä olet vl. Niinkuin minäkin.

    Äänestä

  • Leena Huovinen kirjoitti:

    Itsekinhän Sinä olet vl. Niinkuin minäkin.

    Tiedän tuon vanhoillisten ja rauhansanalaistenkin eron historiassa, mutta en käytä sitä määritelmää. Tässä tyydyn vl-ajatteluun, että vain he ovat veeälliä. Kuten se on käytännössäkin. Tuo vl nimitys ei ole minulle niin tärkeä kuin nimitys 'uskovainen'. Siitä haluan pitää kiinni, ettei sitä omita omaan rajattuun käyttöön.

    Sinä olet ehkä tarkempi tuossa kohdin?

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Ei kai sinä näin pimeällä ladulle mene?

    Mutta toivotan hyviä, liukkaita kelejä. Eteenpäin Elävän mieli!

    Kiitos vastauksistasi!

    Mikä se olikaan minulle osoitettu koetehtävä?
    Nimeni on ... ja sitä rataa tai latua...?

    Kiitos toivotuksista.
    Se tuo kilpaurheilun kautta tullut "siunaus" mahdollistaa tuon hiihtämisen pimeällä kun on valaistut ja hyvin hoidetut ladut. Ja hyvät välineet.
    Ei tarvitse umpihangessa lylyllä ja kalhulla pimeässä porkata.
    Tule ja kokeile sitä rekisteröintiä sinne mopinpalstalle.

    Olen huomannut muissakin asioissa, että 'jumalattomien' tekemiset ja helpotusten tuomiset ovat sitä siunausta, josta vl:kin voi kiittää, ainakin mielessään tai sanoo uskonystävilleen. ;(

    Ajattelen tietysti itsekkäänä ihmisenä sitä mitä olen veeällille perheessä ja suvun kautta tehnyt. Olen sen verran rehellinen, että en kovin kohtuuttomasti 'nosta kissan häntää'. Ei sekään mahdottomia kestä! :)

    Joskus olen ollut loukkaantunut siitä, kun laitan esim. juhlia kotiin, vaikka joulua, niin sitten luen Päivämiehestä, etteivät muut ymmärrä joulun päälle kunnolla mitään, paitsi 'he itse'.

    Kerran meinasin tuollaisen tekstin jälkeen suuttuneenä laittaa hanskat pöytään ja katsoa, millaista 'se oikea joulunvietto' on ilman meikälaisen panosta.

    Miksi uskonasialla saa loukata, sitä en ymmärrä? Miksi sillä saa mitätöidä toisen tekemiset ja mielipiteet? En ymmärrä.

    Laitan harkintaan mopin palstalle tulon. Tiedän, että siellä on muitakin, jotka eivät vahingossakaan kutsu minua epäuskoiseksi. ;D

    Äänestä

  • olisi tarvittu joka paikkakunnalle, jossa itse piru pääsi irti.

    Äänestä

edelleen seisoo puhujapöntöissä suurta arvonantoa nauttien eikä korppi korpin silmää noki-vajaa 1000 etuoikeutettua

Äänestä
  • pohja pois ainoalta oikealta uskolta, joka ei muutu! Ei passaa myöntää, että metsään mentiin että rytisi. Oltiinkin lähdetty seuraamaan HS:ää eikä Jeesusta!

    Äänestä

  • täällä hörhöpalstalla puolustamassa hoitomiehiä, siis nämä "etuoikeutetut"?
    Tähän ei voi muuta sanoa kuin, että hah hah haa, kun naurattaa, saa viiden pennin hevosella ratsastaa :D :D

    Äänestä

koska osasivat myydä itsensä hoitomiehinä, vaikka eivät Jumalan asialla olleetkaan! Kukapa ei haluaisi kuolematonta sieluaan hyvien hoitajien huomaan!

Äänestä
  • Laitanpa tahan ketjuun yhden mieleen juolahtaneen hassun ajatuksen. Saattaa olla, etta koko oivallus hukkuu paljon sanotun joukkoon. Anonyymilla keskustelupalstalla tallaisetkin ajatukset sallittaneen:

    Mopin palstalla paraikaa keskustellaan niista rahoista, joita SRK anoi ja sai kommunisminvastaiseen julistukseen. Jumalan valtakunta siis myi rahasta organisaationsa sellaiseen tarkoitukseen, johon Jumala ei ainakaan suoranaisesti ollut tarkoittanut organisaatiota kaytettavaksi. Vielapa SRK lahti harskisti 'suorittamisuskon' tielle - pelastamaan sieluja Jumalalle. Jumala kai itse huolehtii sieluista eika siihen tarvitse politiikanpuhujia.

    No edelleen:
    Kului kymmenen vuotta ja nama samat miehet pistivat pystyyn hoitokokousoperaation, joka ei ainakaan kaikilta osin ollut siunauksellinen.

    Lakiin lisattava yhdestoista kasky saattaisi olla paikallaan:

    "Mita mahtavampia organisaatioita te perustatte, sita kauemmaksi minun Henkeni pakenee teista."

    Ja sen selitys:
    Minun henkeni ei asu teidan kurjissa organisaatioissanne, vaan noyrissa ja sarjetyissa ihmissydamissa.

    Mopin palstalla on vl-sivustaseuraajan kirjoitus "Ainoako, joka naita pohdin", jossa on kasitelty institutionalismin vaaroja. Kirjoitus on lukemisen arvoinen.

    Itse ne SRK:n vastaanottamat rahat eivat olleet mielestani mitenkaan merkittavan suuret, mutta kuitenkin periaatteessa oli vaarin, etta Jumalan valtakunnan organisaatio valjastettiin muuhun puuhaan kuin mihin se oli tarkoitettu. Tamanhan Erkki Reinikainenkin on julkisuudessa myontanyt.

    Vaikka tulikin tassa vahan tulikivenkatkuista tekstia niin kylla sittenkin uskon, etta se Jumalan valtakunta on ja elaa ja vaikuttaa koyhissa ja sarjetyissa ihmissydamissa, niiden tykona, joilla on noyra henki. Tuo organisoituminen taitaakin olla sitten jotakin ylimaaraista tartunnaista, kun siita nayttaa vain aiheutuvan sotkua.

    On tietysti otettava huomioon, etta kristillisyyden 'avainpaikoilla' ei enaa taida olla montakaan siella 1960- ja 1970-luvulla ollutta, eli henkilot ovat vaihtuneet. Oman organisaation toppailyhistoriasta sietaisi kuitenkin ottaa opiksi. Vai onko niin, etta kun organisaatiot kerran on pistetty pystyyn niin siella pysytaan hinnalla milla hyvansa eli valta sokaisee ja halutaan ainakin pikkuisen leikkia jumalanhuonenehallitusta?

    Äänestä

  • Taidat nyt sotkea nämä maalliset ja hengelliset hoitoasiat keskenään :D :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puolustelu kirjoitti:

Osaisko joku kertoa, miksi hoitokokousten hoitoja tehneitä hoitomiehiä puolustetaan niin paljon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu