Anafylaktinen shokki

Allergikko

Kuinka moni teistä on saanut elämänsä aika anfylaktisen shokin? Entä millaisin oirein ja mikä aiheuttajaksi on selvinnyt?

Olen menossa lääkäriin, mutta haluaisin sitä ennen selvittää, että eihän luuloni shokista omalla kohdallani ole täysin perätön.

Oma kohtaukseni sai alkunsa ampiaisen pistosta. Alle minuuttissa silmiäni ja kasvojani alkoi polttaa vimmatusti, samalla kun jouduin suoranaisen hysterian valtaan (en voinut hillitä sitä). Sitten koko kehoni tuli täyteen kutiavaa, tulista ihottumaa, pistokohta oli aivan turta ja kova. Sitten alkoivat kaikki ruumiinosat turvota; silmät melkein kiinni, nenästä tuli kova mötti samoin huulista. Pää turposi niin, että oli melkein kuin jalkapallo. Samassa minulle nousi myös korkea kuume. Ja kaikki oireet tulivat n. 10 minuutissa. Ainoa ruumiinosa joka onnekseni välttyi reaktiolta oli kaula. Se taitaa kyllä olla ihme, sillä yleensähän hengitystiet kärsivät liki ensimmäisenä.

Minä en mennyt lääkäriin vaan apteekkiin (jonne oli matkaa n. 100 metriä) ja siellä sanottiin, että kannattaa käydä näyttäytymässä lääkärillä jos kurkku turpoaa. Myöhemmin olen ajatellut, että ei olisi pitänyt luottaa apteekin henkilökuntaan, koska eiväthän he voineet nähdä oireitani (muuta kuin turpoamista). Esim. ihottuma oli piilossa, koska kasvoihin sitä ei tullut. Sitten vain makasin loppupäivän kykenemättä juuri liikkumaan... Kunnes oireet laimenivat.

Kysynkin siis teiltä anafylaktisen shokin kokeneilta; eikö tässä 99% varmuudella ollut kyseessä shokki?
En ole aiheeseen aiemmin tutustunut, koska vasta nyt olen saanut asiasta tietoa ja tajunnut, että jos kyseessä tosiaan oli tämä vaarallinen kohtaus, niin minun täytyy kantaa aiheellisia lääkkeitä mukanani tästedes. Ja varsinkin, kun kohta koittaa kevät, ja ampiaiset sun muut pikku ystävämme saapuvat jälleen meitä ilahduttamaan.

Kiitos!

7

9804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääkäriin

      Menepä lääkäriin ja pyydä EpiPen, kyllä nuo oireet olivat senverran vakavat, että pika-apu on oltava mukana tulevan varalle.
      Ei kannata odottaa, että kurkkukin turpoaa seuraavalla kerralla.
      En usko, että kukaan lääkäri kyseenalaistaa kokemaasi.

    • anafylaktinen

      SOKKI ei ollut kyseessä, koska et mennyt sokkiin, eli verenpaine ei laskenut, et menettänyt tajuntaasi jne. Vakavin anafylaktisen sokin muoto on, että hengitys ja sydän pysähtyvät. Mutta vakava anafylaktinen REAKTIO sinulla selvästi oli ja EpiPen on ehdottoman tarpeellinen. Seuraavalla kerralla saattaisitkin saada sokin tai hengitystiet voisivat turvota umpeen, kuten pelkäsitkin. Muista pitää se EpiPen sitten aina mukana laukussa!! Yksi ruisku vanhenee hieman alle vuodessa ja maksaa muistaakseni sellaiset parikymmentä euroa - halpa henkivakuutus.

    • Allergikko

      Niin, en menettänyt tajuntaani - muusta en sitten tiedä. Muistan vaan, että olin sekaisin kuin vellikello.

      Ihmejuttu minusta, kun anafylaktisesta shokista on niin eri määritteitä. Esimerkiksi allergisoivan aineen yhtäkkiä nostava ihottuma on jonkun mielestä jo anafylaktinen shokki.

      Toisaalta on kyllä hyvä saada edes jonkinlainen nimi mitä ehdottaa lääkärille :). Jotakin anafylaktista. Katsotaan, että määrääkö hoidoksi perusvoidetta, heh.

      Oli muuten hienoa saada asiallisia vastauksia täällä. Yleensä Suomi24:n monilla palstoilla vallitsevat ruokottomuudet sun muut.

      • t: sairaanhoitaja opiskelija

        Varsinaista anafylaktista shokkia et varmaankaan saanut, mutta sait kyllä todella pahaan allergisen reaktion. Muistathan varoa ampiaisia vastaisuudessa.... Sinun olisi ehdottomasti pitänyt mennä lääkäriin kun oireet alkoivat. Jos hengitystiesi olisivat tukkeutuneet .... jonkun olisi pitänyt toimia todella nopeasti! Sinulla oli onnea. Muista myös että yleensä seuraavilla kerroilla reaktio on aina pahempi!!!!!

        Muista myös jos käyt rokotettavana niin kertoa lääkärille/ terkkarille tuosta reaktiostasi ampiaisiin, koska rokotteet voivat tehdä saman/ osataan varautua.

        Tuo epipen voi olla hyvä ratkaisu, mutta vain jos lääkäri sitä määrää ! Yllä oli väärää tietoa hinnasta ! Epipen maksaa noin 50-60e ja sen on reseptilääke. Jokseenkin kallis, mutta halpa henkivakuutus.


      • ekan hinta-arvion antaja
        t: sairaanhoitaja opiskelija kirjoitti:

        Varsinaista anafylaktista shokkia et varmaankaan saanut, mutta sait kyllä todella pahaan allergisen reaktion. Muistathan varoa ampiaisia vastaisuudessa.... Sinun olisi ehdottomasti pitänyt mennä lääkäriin kun oireet alkoivat. Jos hengitystiesi olisivat tukkeutuneet .... jonkun olisi pitänyt toimia todella nopeasti! Sinulla oli onnea. Muista myös että yleensä seuraavilla kerroilla reaktio on aina pahempi!!!!!

        Muista myös jos käyt rokotettavana niin kertoa lääkärille/ terkkarille tuosta reaktiostasi ampiaisiin, koska rokotteet voivat tehdä saman/ osataan varautua.

        Tuo epipen voi olla hyvä ratkaisu, mutta vain jos lääkäri sitä määrää ! Yllä oli väärää tietoa hinnasta ! Epipen maksaa noin 50-60e ja sen on reseptilääke. Jokseenkin kallis, mutta halpa henkivakuutus.

        EpiPen maksaa kyllä apteekissa 57,56 euroa, mutta siitä saa Kelan peruskorvauksen, joka on 42% hinnasta. Maksettavaksi jää siis 33,38 euroa, joka on vain hiukan enemmän mitä eilen muistelin.


      • PSal

        Shokkitilan tunnusmerkkejä ovat verenpaineen lasku, sydämen lyöntitiheyden voimakas nousu tai lasku, kalpea ihonväri ja kylmä hikoilu.Kaikista anafylaktisista tiloista ei siis pitäisi käyttää shokin vaan reaktion nimeä.


    • critteri.

      Vaikea allerginen reaktio on anafylaktinen reaktio tai anafylaksia:
      http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=ykt00353

      Minulla on ollut anafylaktisia "kohtauksia" useita elämäni aikana, mutta vain kaksi kertaa on mennyt sokin puolelle. Ei kannata odotella, meneekö ohi itsestään, sillä reaktion pahetessa taju menee nopeasti ja sitten on hengenlähtö lähellä. Niinä kahtena kertana, kun minulla oli anafylaktinen sokki, oireet alkoivat samalla tavalla kuin lievemmissäkin reaktioissa, joten alkuoireista ei voi päätellä, mitä on tulossa. Toisella kerralla hengitys ehti pysähtyä ennen kuin ambulanssi ehti sairaalaan asti.

      Kummallakin kerralla syynä oli jokin ruoka-aine - jälkimmäisellä kerralla luultavasti mausteiden yhteisvaikutus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi rikollista

      "Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on
      Suomussalmi
      22
      2381
    2. Mitä tekee Rebelwerks?

      Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä
      Taivalkoski
      25
      2237
    3. Varmaan olen odotellut ihan turhaan

      Kutsua luoksesi kylään Superman?
      Ikävä
      46
      1863
    4. **** mies anna jokin vinkki

      Mistä tiedän, että vielä toivot että kuulet minusta. Aikaa on kulunut...
      Ikävä
      100
      1428
    5. Jos meillä ei olisi

      Ikäeroa, niin oltais aikoja sitten oltu aito pari! Me kuulutaan yhteen🥰
      Ikävä
      161
      1366
    6. Suojeluvaisto

      Mikä herättää miehessä suojeluvaiston naista kohtaan?
      Ikävä
      187
      1336
    7. Vesa Ahola rehellisin valtuutettu?

      Tuli seurattua valtuuston kokous netin kautta. Taitaa valtuutettu Vesa Ahola olla selkeästi rehellisin valtuutettu. Hän
      Kemijärvi
      16
      1310
    8. Kolme sanaa jotka kuvaa naista jota kaipaat

      Kerro jotain hyvää. Hyvä kiertämään.
      Ikävä
      71
      1275
    9. Ei se yhteys

      Niin vain poistu ja lakkaa olemasta. Muista tämä nainen.
      Ikävä
      68
      1158
    10. Oho! Pippa Laukka saa kurimusta tanssiope Marko Keräseltä: "Oli vastaanotto kesken tai ei..."

      Toivotaan, ettei Pippa ja Marko tipu jo heti kättelyssä… Tsemppiä Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan! Lue lisää: https://w
      Tanssii tähtien kanssa
      32
      1154
    Aihe