Haluaisinpa kirjoittaa. Monena iltana viikossa istun koneen ääressä, sormet näppäimillä valmiina siirtämään päässäni pyörivää tarinaa kiintolevylle. En vain saa aikaan mitään. Kirjoitan puoli sivua, joskus sivun ja sitten tunnen itseni naurettavaksi ja suljen tekstinkäsittelyohjelman. Usein en edes tallenna vähäistä aikaansaannostani. Viimeisestä valmiiksi tulleesta tarinasta on varmaan jo vuosi. Seuraava tarina saattaa syntyä tämän vuoden puolella. Olisipa jokin keino, jolla saisi oman sisäisen kriitikkonsa sulkemaan silmänsä, vaikka kuolemaankin. Olen lukenut monia todella huonoja kirjoja. Jotenkin tuntuu, että niiden tasolle pääsee kuka tahansa... Jos vain jaksaa kirjoittaa.
Miten jaksaisin taas?
Veliveikkonen
9454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luova tauko myös minulla. Ei vaan saa irti. Väsyttää ja juuri mainitsemasi "kriitikko" on saanut liian suuren vallan.
Vai onko luovuus latistettu? Eikö kustantajille kelpaa kuin vanhat entiset kirjailijat ja heidän tekstinsä :/ Dekkari kai olisi osattava kirjoittaa ja hyvä sellainen...
Se on vain kirjoitettava, eikä saa tuhota (jättää tallentamatta) tuotoksiaan, sillä niitä voi jälkeenpäin helposti muuttaa , tai saada siitä uuden kipinän.
Tuosta kustantamoiden linjasta olen samaa mieltä, monet " nimekkäät ja hyvät" kirjailijat polkevat nykyään paikallaan, eivätkä anna enää uutta itsestään(" mutta eihän niin saa sanoa ääneen") ja me , joilla voisi olla uusia koukeroita, jäämme ruikuttamaan rannalle ja odotamme L- influensaa???
Itselläkin oli tuollaisia vaiheita yhdessä vaiheessa. Kunnes aloin saamaan inspiksiä. Ja huomasin, etten ollut niille hyväksi, ruumiini, käteni siis. Se taisteli I Robotin V.I.K.I:n tavoin kaikin voimin niitä vastaan: ilkeästi, mutta perimmäisesti pelastaakseen minut.
Pelastaakseen miltä? Hulluudelta.
Nyt minulle on kerrottu, että pelkoni on/oli turhaa.
Inspiksiä ei näy. Ehkä ne ovat luovuttaneet? Ihminenhän ei keksi ideoita, ideat käyttävät ihmisiä kanavina. Onko kanava minun aivoihini hylätty?
Ehkä huomenna ne tulevat.
Se on maailman kaunein ja tehokkain näppäin. Sillä saa aikaa sen, että mitään ei koskaan ollutkaan
Olisikohan taas aika miettiä sitä, mikä oli kauan sitten unohdetun sanaparin merkitys:
Vapaus kirjoittaa.
Jokaisen pitää löytää se lanka.
Ilosta tai surusta tai mistä vaan.
Väännä joka ajatuksesta, katseesta, olotilasta... ja mieti kuka olet.
Punainen lanka
...öööööööööööhhhhhhhhhhhh... "mieti kuka olet" ...
onpas täällä, onpas täällä syvällistä... mä en keksi tähän oikein mitään, no mä laitan yhden mun runon, joka ei enää kyllä ole runopalstalla, mutta on arkistossani:
Minä rakastan minua
Sinä kaupparatsu.
Olit minun tosi-tv.
Sanoit, että voin muuttaa elämäni
päivittämällä ulkonäköni ja sisustukseni.
Myit minulle kokonaisen elämäntavan,
ja nyt minä rakastan minua.
Kun katson peiliin näen:
minä minä minä …
Eikä minulle mikään riitä,
olen niin levoton,
tahdon kaikki tänne heti nyt.
Nopeammin ja aina enemmän.
Pursuan elämäntapavalintoja,
ja mahdollisuuksia toteuttaa itseäni.
Olen peilinnälkäinen persoona,
en voi elää ilman huomiota.
Olen jatkuvasti mukautuva kameleontti,
voin oppia hetkessä uusia asioita,
ja omaksua uuden identiteetin.
On minun kertomukseni aika,
ja tässä tarinassa on aina voitettava,
on pakko pystyä parempaan,
on pelattava peli loppuun.
Ja tässä pelissä,
sinunkin on pakko rakastaa vain minua!
Kirjan kirjoittaminen on kuin rakentaisi palikkalinnaa, johon tulee aluksi liikaa palikoita. Hyväkin idea voi hukkua ylimääräisen joukkoon - mutta sitkeydellä siitä voi ajan myötä saada loistavan kokonaisuuden! Pitää vain ensin saada materiaalia jota sitten hioa. Anna siis itsellesi lupa kirjoittaa raakaversio, jossa voit keskittyä ideatasoihin ja kokonaisuuteen.
Hyvä huomio! Ehkä ei kannatakaan yrittää väkisin kirjoittaa silloin jos tuntuu ettei ole mitään sanottavaa. Jos ei ole itse tyytyväinen kirjoittamaansa niin silloin on hyvin suuri todennäköisyys ettei lukijakaan ole tyytyväinen lukemaansa. Inspiraatiota kannattaa odottaa, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Monesti se palkitsee itse itsensä moninkertaisesti, sitten kun inspiraatio tulee.
Ilkka Remeksellä on sivusto, jossa mm. neuvotaan kirjoittamista.
Siellä mm.
”Oma innostus tarinaan on ehdoton välttämättömyys – jos se puuttuu, mikään muu ei auta. Mutta pelkkä innostus ei riitä. Idean on kyettävä synnyttämään tarina, kantamaan riittävän kauas. Siihen on sisällyttävä lupaus suuresta tarinasta, jos aiot kirjoittaa kirjan.”
tämä siis lainaus Ilkka Remes blogista kohdasta
Tarinan anatomia – käytännön ohjeita kirjoittajille
Ja sitten voisin laittaa tähän vielä Mika Waltarilta Kirjailijan muistelmia -kirjasta, vaikka seuraavan, otan kohdan, jossa hän kertoo arvostavansa kirjailija Somerset Maughamia.
”... ei auta mikään muu kuin istua kirjoituskoneen ääreen ja alkaa naputtaa.
...
Useimmista kirjoistani olen joutunut pyyhkimään jälkeenpäin pois vähintään ensimmäiset kymmenkunta sivua.
Tärkeintä on että kirja löytää tyylinsä
Jo kun alkaa kirjoittaa, siinä täytyy muodostua teoksen tyyli ja hahmottua teoksen lopullinen muoto, siis kokonaisuus. Se voi tietysti tavattoman paljon poikkeilla varsinaisesta juonesta - juonen voi ilmaista muutamalla sanalla, vaikka tekeillä olisi monisatasivuinen kirja. Ja tämä on kaikkein vaikeinta, ja siinä olen niin monta kertaa pettynyt, kun olen noudattanut tuota Maughamin neuvoa. Viime vuosinakin olen voinut kirjoittaa viitisenkymmentä liuskaa, mutta sitten ajoissa jättänyt kesken, koska mielestäni kirja eiole löytänyt oikeaa tyyliä.
Kaikkein tärkeintä on, että kirja löytää tyylinsä. Ainakaan minä en tietoisella harkinnalla pysty sitä luomaan, vaan sen täytyy syntyä jostakin salatajunnasta, kun on päässyt kirjoittamisen vauhtiin. Silloin on työpäivän päättyessä niin hajamielinen, että kun on merkinnyt muistiin mitä seuraavaksi kirjoittaa, tulee yläkerrasta vähän niin kuin unissakävijä, eikä oikein kuule eikä ymmärrä alussa mitä sanotaan.”
Tämä siis Mika Waltarilta lainattua.
Ja telkkarista tuli vähän aikaa sitten kiva tuokio kirjailija Reijo Mäen seurassa. Siinä lopussa hän sanoi jotenkin näin: ”... niin, ja enhän minä niitä kirjoja ole kirjoittanut vaan (enkä muista sitä naisen nimeä jonka hän siihen heitti naurussa suin) - - - - - Backehan ne kirjani on kaikki kirjoittanut...” ! Vähän mua nauratti.
Täytyy ehkä lukea joku hänen kirjansa joku päivä.
-------
Mullakin taas melkein pelkkää inspiraatoa monta päivää, mutta keväthän tässä on jo täällä etelässä, päivät pitenevät kovaa kyytiä, ja kyllä ne minunkin tekstini aina joku muusa herättelee ja auttaa pistämään rivit oikeaan järjestykseen, että saan valmiiksi ja postitettua ajallaan.
Se minuuttinovellijuttuhan on ihan tosi lyhyttä tekstiä, joskin aika vaikea lajina, ja sitten vielä muutama Salarakas –runo pitäis värkätä, ja mitäs kaikkia kilpailuja niitä nyt olikaan... niitähän riittää.
Kirjoittamisiin!