Olisiko täällä jotain viisasta ihmistä, joka osaisi selittää mistä tietää, että on rakastunut? Olen saanut sellaisen käsityksen, että kaiken pitäisi olla ihanaa ja sitä toista ei saa millään pois mielestä, jalkojen pitäisi mennä alta ja ilotulitusten räiskyä (ehkä vähän suurennellen, mutta kuitenkin). Itselläni ei ole ikinä ollut sellaista tunnetta.
Olen ihan kauniiksikin sanottu pian 20-vuotias nainen, ja olen kyllä tapaillut monenlaisia miehiä. Koskaan en vain ole tuntenut mitään huumaa ketään kohtaan. En ole oikeastaan ikinä seurustellut vakavasti, koska en halua antaa kenellekään mitään vääriä luuloja. Usein, kun olen ollut kiinnostunut jostakin, se tunne vain sitten häviää johonkin, kun tutustun paremmin.
Minulla on kyllä kavereina miehiä, joiden kanssa viihdyn hyvin. Olisi ihanaa kokea joskus rakkauden tunne, ja olisihan mukavaa, jos olisi joku oma kulta, jonka kainaloon käpertyä kylmänä talvi-iltana (Aika kliseistä, mutta totta! :)). Pitäisikö siis vain tyytyä johonkin, ja odottaa, että jos se rakkaus sitten tulisi meidän välille ajan myötä? Toisaalta pelkään, että jos se täydellinen mies tulisi vastaan juuri silloin kun olisin varattu sille toiselle. En kuitekaan halua pettää ketään, enkä tuottaa tuskaa kenellekään. Mutta aika yksinäiselle sitä tuntee itsensä, kun näkee rakastuneita pareja kävelevän käsi kädessä.
Joo, tää teksti saattoi olla aika ärsyttävä, mutta jos tääl olis joku viisas ihminen, joka osaisi neuvoa...
Olen ihan kauniiksikin sanottu pian 20-vuotias nainen, ja olen kyllä tapaillut monenlaisia miehiä. Koskaan en vain ole tuntenut mitään huumaa ketään kohtaan. En ole oikeastaan ikinä seurustellut vakavasti, koska en halua antaa kenellekään mitään vääriä luuloja. Usein, kun olen ollut kiinnostunut jostakin, se tunne vain sitten häviää johonkin, kun tutustun paremmin.
Minulla on kyllä kavereina miehiä, joiden kanssa viihdyn hyvin. Olisi ihanaa kokea joskus rakkauden tunne, ja olisihan mukavaa, jos olisi joku oma kulta, jonka kainaloon käpertyä kylmänä talvi-iltana (Aika kliseistä, mutta totta! :)). Pitäisikö siis vain tyytyä johonkin, ja odottaa, että jos se rakkaus sitten tulisi meidän välille ajan myötä? Toisaalta pelkään, että jos se täydellinen mies tulisi vastaan juuri silloin kun olisin varattu sille toiselle. En kuitekaan halua pettää ketään, enkä tuottaa tuskaa kenellekään. Mutta aika yksinäiselle sitä tuntee itsensä, kun näkee rakastuneita pareja kävelevän käsi kädessä.
Joo, tää teksti saattoi olla aika ärsyttävä, mutta jos tääl olis joku viisas ihminen, joka osaisi neuvoa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
kiva kuulla että on vielä tyttöjä jotka kuitenkin kaipaavat rakkautta eikä ole vaan seksin perään..en voi kertoa kuin omasta kokemuksesta ja itse olen kerran kokenut suuren rakkauteni.kyllähän sitä teini-iässä ihastuu ja rakastuu mutt jos ajattelee näin jälkeenpäin niin kyllä se sellaista on ku rakastuu kunnolla, niin kaikki muu unohtuu ja sydän pamppailee kun innolla odottaa uutta tapaamista ja kun vielä tuntee olevansa yhtä toisen kanssa nii on se nannaa..en usko että on olemassa vain "yksi ainoa oikea" mutta itselläni ei ole muut suhteet jälkeenpäin oikein onnistuneet kun en oo samanlaista yhteyttä tuntenut kenenkään muun kanssa..odota vaan,tiedät kyllä kun rakastut oikein kunnolla.ikäsi puolesta ei kiirettä kannata pitää.ja muistathan;yhdenillan jutuista ei kannata ihastumista/rakastumista odottaa!älä tyydy vähempään!
en ole mut rakastunut kyllä ;) Musta tuntu ennen ihan samalta ku toi sun teksti kerto, mut nyt oon vihdoinki rakastunu ekaa kertaa elämässäni. ja se tuntuu tosi hyvältä.
mies johon rakastuin ei ollut se johon oli tarkotus rakastua... meistä piti tulla vaan pelkkiä kavereita. Vuosi siinä meni kunnes huomasin et taidan olla ihan oikeesti rakastunu, mieheen, jonka ei ees pitäny olla mun tyyppiä.
mä luulin et heti ensi tapaamisesta lähtien tuntisin jotain sähköä mun ja tulevan rakastettuni välillä. Koskaan sellaista tunnetta ei kuitenkaan tullut, joten päättelin aina ettei jutusta voi koskaan tulla mitää kovin vakavaa. Kun tapasin nykyisen rakastettuni, mun mielestä hän tuntui ihan mukavalta tyypiltä, muttei mitään sen kummempaa. Kavereita ei ole koskaan liikaa, joten alettii pitää yhteyttä. Vie aikaa että ihmisen oppii tunteen sisältä, ja mun käsittääkseni vasta sit rakastuminen on mahdollista. Yritän vaan sanoo et rakkaus tulee usein yllättäen. Ehkä ei kannata tuijottaa pelkästään niitä joiden kuvittelee olevan sitä "mun tyyppiä" ; se unelmien prinssi voi löytyä myös siitä ihmisestä josta sitä vähiten odottaa.
Parhaalle. itse olen rakastunut, ja kuvailisin tunteen näin: aina kun ajattelen tuota ihanaa naista tunnen jännityksen tunteen kurkussa ja vatsassa(samantapainen kuin ennen esim jotain urheilusuoritusta mutta silti niin erilainen..) Kun puhun tämän naisen kanssa, menen levottomaksi, ei oikeen saa järkevää sanaa suusta, katson silmiin ja sanoja ei meinaa tulla ollenkaan, kun esim tanssin hitaita hänen kanssaan tuntuu että nyt en kyllä päästä irti... haluaisin vaan halata häntä koko päivän, kun en näe häntä pitkään aikaan niin eipä paljon muuta pyöri mielessä kuin tuo ihanan naisellinen ja mahtava olento.... sääli vaan että hän ei ole mun oma kulta... :(