Ensin alennetaan hintaa ja opetetaan juomaan enemmän etenkin väkeviä ja sitten nostetaan veroja siinä vaiheessa kun kasvun piikki on saavutettu hyvin tietäen ettei kulutus ainakaan lähde laskemaan, koska alkoholi aiheuttaa riippuvuutta. Roimasti lisää tuloja valtiolle. Pahiten tietty niiltä perheiltä ja lapsilta pois, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä hakemaan halvempaa viinaa muualta.
Kiero valtio
Könsikäs 7
5691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
heittää ovesta ulos,Omasta itsestä kiinni lopettaako ryyppäämisen,vai onko niin vellipöksy ettei löydy selkärankaa.
nimissä alkaa olla ämmä joka dokaa ne ruokarahat!
Ja lisäksi: Järjellä ja kännäämisellä on sellainen
synergia, että järkevät ja lukeneet sortuvat helpommin, koska tietävät että elämä on aikas turhaa.
Lopettamisessa taas ei ole kyse selkärangasta, vaaditaan hyvä motiivi, edes kuolema ei ole sellainen, moni alkoholisti haluasikin kuolla, mutta kun pitävät perkeleet väkisin hengissä!
nyt nostetaan viinan hintaa, parin vuoden päästä EU antaa jonkin pakko säädetyn poikkeus laki direkstiivin jonka mukaan Suomi ei saa myydä viinaa monopoliasemassa Suomessa ja tänne tulee turkista jokunen ahmad viiniä tehtailemaan ja valtio myy omat viina laitoksensa pois, tarkoituksena on siis auttaa eu maita tulemaan Suomeen ja pistää Valtio pois viinarallista sen takia kun alkaa tulemaan enemmän ja enemmän kuolemia myrkkyviinaan, valtio säästää siinä oman likaisen maineensa ja ei ole vastuussa myrkkyyn kuolemista, toki kerkeää napata ne verot viinasta mitkä menetettiin perintöveron poistolla.
Tosin ei ole olemassa mitään "valtiota" joka olisi kiero. On vain kieroja ihmisiä, joiden taskuun rahat menevät lopulta...
Petaako nykyinen hallitus seuraavalle hallitukselle reipasta elinkustannusindeksin nousua viinaveron muodossa, kun tämä istuva hallitus sai indeksiä erittäin keinotekoisesti alas viinaveron pudotuksella?
Tässäpä teille kieroilua ja totuus!