Tuttua hokemaa Loimaalta!!!
Mikä tahansa hanke 13000 asukkaan Loimaan kaupungissa saa silmittömän vastustuksen aikaan!?
Ihmettelen!!
Ihmisillä on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin. Uutta kauppakeskusta vastustetaan Loimaalle, mutta samaan hengenvetoon vaaditaan kaupunkiin Citymarkettia, Prismaa jopa Raision Myllyn kokoista ostoskeskusta. Tuskin tarpeita saisi sittenkään tyydytettyä.
Saikunkallion pelto (joka on jo kaupungin tärkein puistoalue) soveltuisi erittäin hyvin kauppakeskusalueeksi. Muut marketit ovat aivan vieressa, joten asiointi sujuisi joustavasti ilman turhaa ajelua pitkin ja poikin kauppalaa. Autollahan joka tapauksessa kauppoihin mennään, Loimaasta kun on kyse;) Mitä tulee Saikun alueen "puistoon", eipä siellä muita näy kun kesäisin viereisen Alkon asiakkaita...
Keskuskoulun liikuntamahdollisuudet jopa paranisivat uuden suunnitelman mukaan. Koululle esitetyt liikuntatilat suurenesivat! Tämänhetkiset liikuntapaikat sijaitsevat jopa vaarallisesti tien vieressä, ilman suoja-alueita. Saikunkallio ja Saikunpeltohan eivät kuulu koulun alueeseen.
Paljon vedotaan lapsien liikuntamahdollisuuksien heikentyvän? Perusteluita/faktaa lapsien liikuntamahdollisuuksien heikentymisestä ei ole kuulunut.
Erikoista on myös puheet luonnon häviämisestä? Jos nykylapsille opetetaan pellon/kallionyppylän olevan ns. luontoa, erikoiseksi on mennyt perusopetus. Loimaa on maaseutukaupunki jossa oikeaa luontoa riittää runsaasti aivan kaupungin läheisyydessä.
Tulevan kauppakeskuksen myötä myös liikennejärjestelyt markettien ympäristössä saataisiin kuntoon. Kaistajärjestelyt uusiksi, muutamat liikennevalot ja Lemmensilta autolla ajettavaksi.
Loimaan ruususen unta nukkuvat vastustajat eivät tee mitään muuta kuin karhunpalveluksen lapsilleen. Katseet pitäisi olla tulevaisuuteen, mutta Loimaalla ne tuntuvat pysyvän taantumuksen takkuisella tiellä... Pienen kaupungin ei kannattaisi juuttua taantumuksen tielle. Loppuu hyvinvointi.
Miksi Loimaan sloganiksi on muodostunut vastustan, vastustan, vastustan?
Ps. valtakunnapolitiikan vaaliteemaksi kauppakeskushanke tuskin yltää...

Vastaukset 18
Vanhimmat
Rasi -Rusi, kokoomus -käköömys
kumpi parempi?
Älylle henkeni annan,
mut tyhmyys jos vaatii
-sille makkini* annan.
*makkilanta=ihmisosonta
niin ja siitä rikollisesta vihreästäliitosta saisit runoilla joka päivä... pliis?
Oottako kuullu, että kepu pettää aina?
Niin se vain menee arkena ja sunnuntaina!
Missä vaan on lauma ihmisii jo kepu juonii
niillä on kilometreittäin niitä valhesuonii
Vesaiset jo niitä leireillä nyppiin esiin
vanhemmat alkaa täydellä iällä niitä kesiin
Vanha maalaisliitto on myrkyistä julmin
sitä varo ohitettasi tullessasi ohi Hulmin.
Monen sossun elämässä punaista on vain seinä
toinen punainen on pihassa köllöttävä Mersu
ei talo työväen vaan oman kodin tiiliseinä
sossun mielen tyyneksi saa toverin risa virsu
Sossun rouva kyynelehtii palkkaansa kohtuullista
haluaisi naapurinkin saavan palkkaa tavallista
Sossulla ei aina ota eteen kultaveitikka miehen
toverit ryhmässä vakuuttaa venettä soutavansa
känsäkoura kuitenkin kiertää ja siemaa liemen
sossu vetää poskeen tässsä vasta siniviagransa
rouvat tietää kunka ruiskauttaa mahlat miehen
Vittu tästäkään ei tullut riimiä sonettiin.......
Tiukkoja riimejä , yo yo man ..
on ihmiset halunneet ja kaivanneet Lidl-myymälää jo vuosia Loimaalle. Paljon puhutaan kauppakeskuksen rakentamisesta,mutta käsittääkseni tähän nk. keskukseen tulisi vain Tokmanni,mikä tarkoittaisi Vapaa valinnan poistumista nykyiseltä paikaltaan ja köyhdyttäisi näin entisestään ydinkeskustaa. Tori on kuitenkin tämänkin kaupungin sydän ,sen toivoisi sykkivän tulevaisuudessa vielä paremmin. En ole kenenkään kuullut vastustavan Lidl-myymälän tuloa Loimaalle. Sille kaavailtu sijainti vaan ei ihmisiä miellytä. Loimaalaiset (jotkut)haluaisivat tosiaan suuria marketteja Ysitien varteen,jossa olisi reilusti tilaa ja jonne olisi helppo poiketa. Minustakin olisi hyväksi Loimaan imagollekin,että ohikulkijoillekin olisi jotain tarjolla sentään tämän kokoisessa kaupungissa. Mutta kun ei niin ei. Kun jostain syystä täällä tosiaan vastustetaan ja on vastustetttu kai jo vuosikymmenet liikkeiden sijoittamista valtatien varteen,mikä on kyllä niin järjetöntä, että missään muualla tuskin tapahtuu. Ja sitten vielä nämä vastustajat valittaa,että miksi aina vastustetaan kaikkea? Eikö tässä pitäjässä järjen käyttö ole lainkaan sallittua?
Muitakin vaihtoehtoja, kuin Vapaavalinta
http://www.tarjoustalo.fi/
Miksi Lidl ei sitten tulisi?
Ysitien varressa on kyllä tilaa... mutta uskotko nykyisten K-, S-, Euro- markettien tekevän jätti-investoinnit ja rakentavan uudet pytinkinsä 9-tien varteen!?
Taitaa tulla populaatio-ongelma vastaan kannatavuudessa...
Loimaa on vieläkin se sama tuppukylä, ja siellä seistään edelleen "tumput suorina". Eli mitään uutta ei suvaita, vain vanhat ja hyväksi koetut kelpaavat.Näin se on mennyt jo iät ja ajat.
Pysähtyneisyyden paikka.
Vähän "äksöniä" sinne, haloo...Ei kaikkea aina tarvitse vastustaa.
Super-market on melko uusi rakennus ja sen kilpailuvaltti on nimenomaan hyvät parkkipaikat tilavalla pihalla,jossa on myös lapsiperheelle varattuja leveämpiä ruutuja. Tätä olen monen kuullut kehuvan ja vähänkin isommalla autolla on harmittavaista sompailla esim. Euro-Marketin ahtaalla pihalla. Kun vielä Superilla olisi pikapankki,se menestyisi vielä paremmin,mutta nyt se antaa tasoitusta S-marketille ja Eurolle. Super-market voi tarvittaessa laajentaa vielä ysitien suuntaan niin rakennusta kuin parkkitilaakin,että sillä on kenties pullat parhaiten uunissa. Euro-marketin tilaa nykyisellään kuvaa parhaiten adjektiivi ahdas.
Koko loimaan vois lähettää raketilla etelänavalle , ja samalla ypäjän , niin ja forssan ja punkalaitumen ..
Ysitien varsin tuntuisi todella järkevältä paikalta marketeille ja huoltoasemille, mutta miksi ei kukaan virkamiehistä (Loimaan kaupungin tai Tielaitoksen) kerro mikä on totuus, saako ysitien varteen rakentaa ja millä ehdoin?
Onhan se ysitien varsi kaavoitettu, sinnehän se Lidlkin kuuluisi! Kaavassa mm. huoltoasema yms.
Onhan se ysitien varsi kaavoitettu, sinnehän se Lidlkin kuuluisi! Kaavassa mm. huoltoasema yms.
MIHINKÄS ALASTARON HUUMEHÖRHÖT SITTEN ASUTETTAISI?
.. siperiaan vois viedä alastaron saatanan palvoja huumehörhöt ..
Onhan ysitien reunat kaavoitettu, mutta ei kulkua ysitieltä, siinähän se ongelma on!
Kun se tulee,alettaneen alueelle rakentaa yhtä jos toista myymälää ja markettia. Lamminkatu pitenee samalla ja siellähän on nyt jo liikkeitä kuten Giganttia, Värisilmää, Kalustetukku ja auto-ja huoltoliikkeitä ym. Lamminkadun liikenne tulee kasvamaan entisestään ja sen vetovoima. Mielenkiinnolla odotan näkeväni, miten homma kehittyy. Olen kuullut huhua,että alueelle olisi suunnitteilla Loimaan korkein asuintalokin. Yhdeksän kerroksinen ns.Loimaan portti Turusta päin tuleville. En tiedä sopiiko sellainen "teknologiapuistoon".
Kannattaisi Loimaalle perustaa jo näiden kaiken vastustajien oma "Kaikenvastustamisyhdistys r.y."
Ei tarvitsisi isoja nimikeräyksiä tai vastaavia. Aina parin kuukauden välein yleisessä kokouksessa päätettäisiin yksinkertaisella äänten enemmistöllä seuraavien kahden kuukauden ajan vastustettava asia tai vastaava. Äänestämällä tietenkin siksi ettei ko yhdistyksessä varmaan muu tapa toimisikaan!