Minulle kerrottiin tässä n.6kk sitten että olen 15v tytön isä. Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Joka tapauksessa. Alku meni oikein hyvin. Näin tyttöä 1-2vk välein ja nykyinen vaimokin(meillä ei ole lapsia eikä aikomustakaan tehdä) alkoi jo tottua ajatukseen että minulla nyt on tytär, joka on häntä tärkeämpi minulle. Nykyään kuitenkin tytöllä on aina jotain muita menoja tai on kipeä kun olisin menossa tapaamaan häntä. Äitinsä on aivan samanlainen. Jos johonkin täytyisi vastata kieltävästi keksitään tekosyy tai ei vastata mitään. Olen pyytänyt äidilta että tavattaisiin kerran paremmalla ajalla kahdestaan ja juteltaisiin miksi hän ei kertonut minulle aiemmin tytöstä. Siihen tiedän kyllä itse olevani osasyyllinen. Haluaisin muutenkin tietää tytöstä enemmän ja olla enemmän tästä edespäin mukana hänen elämässä. Tietysti tollasesta 15v. tytöstä on vaikea saada kiinni tai yleensäkin päästä lähelle. Varsinkin tälläsen 30v ukon. Nykyään kuitenkin minun ja vaimoni välejä rassaa enemmänkin tämä VITUTUS joka on osittain tullut ikävän ja kaipuun tilalle.
ikävä tytärtä
_asde
151844
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
lopeta mulkku
just suómalainen mies piste
???
äiti ei sovi tapaamisista. Mene lastenvalvojan puheille. Tyttären äiti on tehnyt väärin ettei ole kertonut sinulle tytöstä. Tytär on jo oppinut elämään ilman isää ja nyt kaverien tullessa (poikakaverien) ei isä ole senkään vertaa tärkeä. Toisaalta lapsen /nuoren pakottaminen tapaamisiin voi vain kiristää tyttäresi ja sinun välejä, koska ne kaverit menee tuonikäisillä edelle. Odota muutama vuosi ja kun tyttö aikuistuu, olet taas kalenterissa ainakin sitten kun oman kämpän kalustus tai ruokarahan tarvetta esiintyy ;)
ja jättänyt sitten oman onnensa nojaan.
Silloin on oikein ettei "isälle" kerrotakkaan...
ei isäksi kuksimalla tulla, kyllä se muutakin vaatii.
Omaa hölmöyttäsi koko soppa.
ensinnäkin, miten voi jättää oman onnensa nojaan jotain mistä ei edes tiedä. ei tämä meidän nuoruus ajan suhde nyt niin vakava kuitenkaan ollut. ja isän oikeus on tietää lapsestaan ja antaa isälle valinnan mahdollisuus. jos isä on niin huono ettei voi kertoa ei koko lasta pidä tehdä. ja kuten jo aiemmin sanoin, olen kyllä varmasti osasyyllinen ettei äiti minulle lapsesta kertonut. siltikään ei ikinä pidä jättää lapsesta isälle kertomatta, PISTE
ja isäksi ei todellakaan tulla vain kuksimalla. en todellakaan tunne olevani isä. sehän tässä pahinta onkin. eikä minulla ole edes ollut mahdollisuutta.
100% varmuudella, että olet kuitenkin isä?
Varmista isyys.
Ei ton ikästä enää pakoteta tapaamisiin. Fiksuiten teet, jos etenet tytön tahdilla. On ehkä halunnut tavata, mutta ei välttämättä ole ajatellut mitään isä-tytär-suhdetta kehittää.
Oot fiksu, et painosta, mutta korostat että ois kiva käydä kahvilla sillon tällön tms.
On jo vuosia pärjänny ilman isää, ni ei se sua jatkossakaan tarvii. Sen, kun muistat, ni lähdet liikkeelle oikeesta kohtaa. Tsemppiä.
olit siis 15v. kun tyttö on syntynyt jos nyt olet 30. Tyttökin on ollut tosi nuori, joten en usko että et olisi tiennyt asiasta, johan sun kimpussa olis ollut kaikki, ei kukaan 15v.tyttö jätä kertomatta kuka on isä ja kuvittele pärjäävän yksin. Aika mahdoton yhtälö, en usko koko juttua.
Iät heittävät enintään vuoden suuntaan tai toiseen. Ja äidin ikäähän tässä ei ole kerrottu. No äiti on minua 1-2v vanhempi.
pitää varmistaa oletko tosiaan tytön isä...Miten tiedät varmuudella, että olet isä? Miksi nykyisessä suhteessa et ole saanut lasta? Pitäiskö ottaa dna:t...Väärin se äiti on tehnyt jos ei ole aiemmin ilmoittanut mitään lapsesta. Ja entäs viralliset isyystunnustukset? Onko ollut niistä puhetta? Tyttö voi olla hämillään tilanteesta. Toivon teidän molempien vuoksi, että saatte läheiset suhteet toimimaan. Siis isä ja lapsi suhteen. Etene varovaisesti, niin ehkä ajan myötä olosuhteet paranevat. Anna positiivinen vietsi, että tytär on sinulle tärkeä ja rakas vaikka päästitkin noin myöhään tietoon isyydestäsi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tsemppiä!
Aiemmin olen ollut sitä mieltä etten tee lapsia tässä elämässä. Enään en ole ihan niin varma asiasta. Siksi ei lapsia ole.
..mitäs mieltä hän on lasten hankkimisesta? Annoit jotenkin ymmärtää ettei teille lapsia tulekaan. Ja siis nyt joku mättää suhteessa? Ja nyt itse mietit että oliskos lapsi sittenkin kiva? Entäs jos nykyinen vaimosi on mustasukkainen, kun jollain on sinun lapsesi muttein hänellä? Ja hälläkin mielessä käynyt että voisi olla toisin. Puhukaa immeiset ihmeessä toisillenne...
Kyllä se on ollut aina yhteinen mielipide ettemme lapsia tee. Nykyinen on varmaankin kyllä mustasukkainen tytölle ja hänen äidillekin(vaikkei mitään syytä edes ole), muttei sen takia ettei meillä ole eikä tule lapsia. Eli nykyinen ei halua lapsia IKINÄ, tämä on hänen oma mielipide.
hän on varsin ailahtelevassa iässä ja sinun pitää antaa hänelle aikaa.. silloin kun hän oppii ajattelemaan itsenäisesti ja on aikuistumassa, hän palaa juurilleen etsimään isäänsä..
30 vuotias ukko on itsekin vielä ukkoutensa alkumetreillä eikä kaikki ole todellakaan menetetty.. satsaa siihen vaimoos nyt vaan enemmän, sillä sekin ymmärtää sen sitten vuosien saatossa kun tyttäresi aikuistuu ja ajattelee itsenäisesti..
nimim. kokemusta löytyy..
kyl se siitä :)