uskonto aiheuttaa masennusta, ei niin tiukkoihin raameihin mahdu. ei ole sellaista itsekuria ja tahtoa millä voisi itsensä saada elämään kristityn elämää.
uskonto masentaa
roska....
8441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vapauteen Kristus meidät vapautti!
Jos seurakuntasi/uskonyhteisösi määrää ja asettaa mahdottomat raamit, se on ihan hakoteillä. Etsi toinen, armollinen yhteisö!
Jos itse luulet, että "uskonto" vaatii sinulta mahdottomia, lue uudelleen evankeliumeja: kristitty elää Rakkaudesta ja Armosta! Usko EI ole lakien ja määräysten tiukkaa noudattamista.
ei raamatusta kyllä armoa löydy... syntiset helvettiin ja vanhurskaat pelastuu, mihin se armo siinä mahtuu?
tai sitten minä en vain kuulu pelastuvien joukkoon.
Se raamatun armo tuli ihmisten saataville siinä historian ainoassa synnittömässä ihmisessä, joka Golgatalla uhrattiin.
Syntisen ja vanhurskaan erottaa toisistaan vain Kristuksen armon vastaanottaminen. Tämän armon saa vain vapaaehtoisesti, ketään ei voi siihen pakottaa, eikä kukaan voi sitä itse ansaita. Jokaisen pitää ojentaa syntinsä Kristukselle, joka ne on sovittanut.
Ominavuin vapautuminen tai ominavuin oikein eläminen on loputon suo, joka sitoo voimat, näännyttää ja tukahduttaa aidon rakastavan kristillisyyden.
Jos jo kuitenkin tunnet armon ja osaat hakea sovitusta Kristukselta, niin kirjoita vielä lisää ongelmastasi.
Kun pikkuveljeni kuoli yllättäin pari vuotta sitten, pappi siunaustilaisuudessa sopersi jotain käsittämätöntä armon puutteesta.
Veljeni oli maailman paras ihminen, liian kiltti tähän maailmaan. Siksi ihmettelen, mihin se armo hänen kohdallaan katosi. Olen kotoisin uskovaisesta suvusta, käynyt pyhäkoulut ja monet kristilliset tilaisuudet. Eikö sitä armoa voi saada, pitääkö se kerjätä. Tämä ei mene nyt jakeluun, anteeksi suorasukainen ilmaisuni.
Veljeni kohdalla hän, jos kuka olisi sen ansainnut jaksaakseen, mutta olisiko hänen pitänyt sitä viimeisillä voimillaan kontaten rukoilla. Silloin kun apu oli tarpeen, sitä armoa ei löytynyt mistään.
ei tarvitse raamattua ja ns. uskontokuntia. Mielestäni hyvin pitkälti oman uskonnollisuuden voi tukea hyvän ja pahan, oikean ja väärän erottamiseen. Sillä pärjää elämässä.
.. odotin että paranen masennuksesta ja eläisin onnellisena uskovaisena, mutta toisin kävi. Ei osunut terveys ja onni minun kohdalleni, vaikka puolestani rukoiltiin usein ja hartaasti noin 4 vuoden ajan. Jäi vain syyllisyys jäljelle.
moni asia lähtee vain sen ymmärryksestä, että olemme niin haavoittuvia ja ei aina niin täydellisiä, kuitenkin aivan ainutlaatuisia omassa elämässämme, jonka eteen teemme kyllä parhaamme, joskus hyvin, joskus huonosti. pidetään vain huolta parhaan taitomme mukaan itsestämme...hyvin pienestä se lähtee ja siitä voima elämiseen.
Minun masennukseni parantuminen rupesi kiihtymään siitä hetkestä kun uskalsin ensimmäistä kertaa (sylivauvasta alkaneen kristinuskon päähäniskostamisen jälkeen) myöntää itselleni että kristinusko ei ole oikeassa tai oikea valinta, ainakaan minulle. Suosittelen myös muille: älkää uskoko ylimaalliseen pelastajahahmoon tai nykyisen niinsanotusti kärsimyksentäyteisen elämän jälkeen koittavaan "taivaan" autuuteen. Uskokaa sen sijaan itseenne ja tietoisuuteenne ja ajatteluunne ja järkeenne ja kykyihinne. Pyrkikää tämän elämän autuuteen.