Jos tunnen olevani apua vailla,mistä sitä saa?Varaa ei ole terapiaan mennä vaikka juttutuokio ei varmasti pahaksi olisi.Olen nähnyt elämässä jos vaikka mitä.Äitini kaikki miehet olleet alkoholisteja,toiset väkivaltaisempia,toiset muuten hulluja.
Isäni asuu n.50m päässä äidistäni ja ikinä ei ole halunnut olla meidän kanssa tekemisissä.Nuorena jos äidin rahat eivät riittäneet uusiin talvikenkiini,isältäni ei rahaa herunut,vetosi aina elatusmaksuihin jotka antaa.Siinä sitten tunsin taas syyllisyyttä kun äiti vähistään ne minulle osti.Kaikki on ollut aina jonkun vanhaa tai lainattua,kateellinen ollut aina muiden elämään kultalusikka suussa.
Ensimmäinen poikaystävä petti usein,oli itsekin aika viinaan menevä,seksuaalisesti pakotti asioihin jotka nyt vain oksettaa.Minua on aina syrjitty,olinhan erilainen kuin muotidiivat,silti minulla oli paljon ystäviä.
Äitini yrittänyt usein itsemurhaa,isoäitini myös ollut masentunut.Nykyiseen suhteeseen olen kantanut kaikki vanhat pelkoni ja se verottaa suhdettani mahtavaan mieheen.Hän välittää ja antaa aikaa,silti tiedän oman käyttäytymiseni pilaavan koko suhteen.Olen omistava,vaativa ja kiellän häneltä jopa pari olutta,vaikka saisin olla onnellinen ettei hän juo enempää.Epäilin alkuaikoina että tietysti hänkin pettää,eihän minua kukaan voi rakastaa.Onneksi se on jo loppunut.Pelkään niin kovasti että hänestä tulee nuoruuteni painajainen.En saisi verrata häntä muihin,en saisi pelätä koko ajan asioita mitä hän ei tule tekemään.Miksi käyttäydyn näin vaikka tiedän tekeväni väärin?Olen luvannut itselleni että jos en muutu,lopetan suhteen,koska välitän hänestä niin paljon etten halua hänen kärsivän.
Isähahmoa hänestä aluksi etsin,tarkoitan tällä turvaa ja miehistä tukea.Joskus jopa toivoin että hän kieltäisi minua joissain asioissa ja pitäisi minua pikku tyttönä.Se taas ei vakaassa suhteessa toimi ja olen sen lopettanut ja osittain olen jo päässyt esim.etten enää häpeä kaunista vartaloani ja pidänkin itsestäni jo.Vieläkin vähän vieroksun seksiä valossa,vaikka käymmekin yhdessä saunassa ja kylvyssä.Eihän siinäkään ole mitään järkeä..
En ole koskaan vakavasti voinut menneistä puhua,siitä mitä sisimmässäni tunnen.Kuinka suuret haavat on jättänyt hyljätyksi tuleminen,eräs sukulainen juotti minut eka känneihin 13 vuotiaana,olisin kuollut ellei tuntematon tyttö olisi pelastanut.Siitäkin syytän itseäni ja menen aivan paniikkiin muistellessani sitä iltaa.Eräs poika yritti saada minua teini-äidiksi,omaksi huvikseen,onneksi ei siinä onnistunut.
Olin ennen avoin,lämmin ihminen.Jaksoin kuunnella ystävieni murheita tunti tolkulla ja minusta pidettiin sen takia että minulla oli niin suuri sydän.Nykyään puhun melkein vain omista murheista,etsin ystävistäni virheitä joiden nojalla voisin olla pitämättä heistä.Miehelleni olen yrittänyt jo pitkään olla hyvä,huomioin hänet enemmän ja suostun spontaaneihin asioihin,seksiin aamuisin (valoisaa,apua!hän näkee minut).Silti esim.ulos lähtö tuntuu vaikealta,pelkään niin kovasti sitä baariin menoa vaikka sitä ei edes tapahdu,ellen minä suostu sinne lähtemään.
Toisinaan toivon kuolevani ja silloin tajuan ajautuneeni samaan jossa äitini oli vuoden ajan.Tiedän ettei se ole ratkaisu enkä halua ikinä sitä toteuttaa.Toisinaan olisi helppoa kun nukkuisi eikä enää heräisi.Toisinaan kävelen hieman holtittomasti koska ajattelen ettei se haittaa jos kuolen auton yliajamana.Se ei ole oikein ja haluan pian tästä ajattelusta eroon.Olen keksinyt harrastuksia ja joka aamu ajatellut että on kaunista ja ihanaa herätä koska kuitenkin olen onnellinen.
Millä pääsen eroon menneisyydestä?En ole näin selvästi asioitani kertonut.Tämä tuntuu jotenkin helpommalta.Haluan lapsia,ja haluan olla hyvä äiti.Mieheni voi tarjota upean elämän perheellemme josminä pääsen menneestä eroon.Mitään muuta en halua,kuin tulevaisuuden rakastamani miehen kanssa jonka tiedän tekevän minut onnelliseksi.Auttakaa?
Isäni asuu n.50m päässä äidistäni ja ikinä ei ole halunnut olla meidän kanssa tekemisissä.Nuorena jos äidin rahat eivät riittäneet uusiin talvikenkiini,isältäni ei rahaa herunut,vetosi aina elatusmaksuihin jotka antaa.Siinä sitten tunsin taas syyllisyyttä kun äiti vähistään ne minulle osti.Kaikki on ollut aina jonkun vanhaa tai lainattua,kateellinen ollut aina muiden elämään kultalusikka suussa.
Ensimmäinen poikaystävä petti usein,oli itsekin aika viinaan menevä,seksuaalisesti pakotti asioihin jotka nyt vain oksettaa.Minua on aina syrjitty,olinhan erilainen kuin muotidiivat,silti minulla oli paljon ystäviä.
Äitini yrittänyt usein itsemurhaa,isoäitini myös ollut masentunut.Nykyiseen suhteeseen olen kantanut kaikki vanhat pelkoni ja se verottaa suhdettani mahtavaan mieheen.Hän välittää ja antaa aikaa,silti tiedän oman käyttäytymiseni pilaavan koko suhteen.Olen omistava,vaativa ja kiellän häneltä jopa pari olutta,vaikka saisin olla onnellinen ettei hän juo enempää.Epäilin alkuaikoina että tietysti hänkin pettää,eihän minua kukaan voi rakastaa.Onneksi se on jo loppunut.Pelkään niin kovasti että hänestä tulee nuoruuteni painajainen.En saisi verrata häntä muihin,en saisi pelätä koko ajan asioita mitä hän ei tule tekemään.Miksi käyttäydyn näin vaikka tiedän tekeväni väärin?Olen luvannut itselleni että jos en muutu,lopetan suhteen,koska välitän hänestä niin paljon etten halua hänen kärsivän.
Isähahmoa hänestä aluksi etsin,tarkoitan tällä turvaa ja miehistä tukea.Joskus jopa toivoin että hän kieltäisi minua joissain asioissa ja pitäisi minua pikku tyttönä.Se taas ei vakaassa suhteessa toimi ja olen sen lopettanut ja osittain olen jo päässyt esim.etten enää häpeä kaunista vartaloani ja pidänkin itsestäni jo.Vieläkin vähän vieroksun seksiä valossa,vaikka käymmekin yhdessä saunassa ja kylvyssä.Eihän siinäkään ole mitään järkeä..
En ole koskaan vakavasti voinut menneistä puhua,siitä mitä sisimmässäni tunnen.Kuinka suuret haavat on jättänyt hyljätyksi tuleminen,eräs sukulainen juotti minut eka känneihin 13 vuotiaana,olisin kuollut ellei tuntematon tyttö olisi pelastanut.Siitäkin syytän itseäni ja menen aivan paniikkiin muistellessani sitä iltaa.Eräs poika yritti saada minua teini-äidiksi,omaksi huvikseen,onneksi ei siinä onnistunut.
Olin ennen avoin,lämmin ihminen.Jaksoin kuunnella ystävieni murheita tunti tolkulla ja minusta pidettiin sen takia että minulla oli niin suuri sydän.Nykyään puhun melkein vain omista murheista,etsin ystävistäni virheitä joiden nojalla voisin olla pitämättä heistä.Miehelleni olen yrittänyt jo pitkään olla hyvä,huomioin hänet enemmän ja suostun spontaaneihin asioihin,seksiin aamuisin (valoisaa,apua!hän näkee minut).Silti esim.ulos lähtö tuntuu vaikealta,pelkään niin kovasti sitä baariin menoa vaikka sitä ei edes tapahdu,ellen minä suostu sinne lähtemään.
Toisinaan toivon kuolevani ja silloin tajuan ajautuneeni samaan jossa äitini oli vuoden ajan.Tiedän ettei se ole ratkaisu enkä halua ikinä sitä toteuttaa.Toisinaan olisi helppoa kun nukkuisi eikä enää heräisi.Toisinaan kävelen hieman holtittomasti koska ajattelen ettei se haittaa jos kuolen auton yliajamana.Se ei ole oikein ja haluan pian tästä ajattelusta eroon.Olen keksinyt harrastuksia ja joka aamu ajatellut että on kaunista ja ihanaa herätä koska kuitenkin olen onnellinen.
Millä pääsen eroon menneisyydestä?En ole näin selvästi asioitani kertonut.Tämä tuntuu jotenkin helpommalta.Haluan lapsia,ja haluan olla hyvä äiti.Mieheni voi tarjota upean elämän perheellemme josminä pääsen menneestä eroon.Mitään muuta en halua,kuin tulevaisuuden rakastamani miehen kanssa jonka tiedän tekevän minut onnelliseksi.Auttakaa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
terapia todella voisi auttaa sinua: varaa aika ensin omalta lääkäriltäsi terveyskeskuksesta, hän laittaa sitten lähetteen eteenpäin mielenterveyspuolelle - jos pääset mielenterveystoimistoon, on se hoito ilmaista.
Varallisuus ei missään nimessä saisi olla hoidon este, mutta julkisella puolella saatat joutua odottamaan todella pitkään, tosin tilanteesi arvioidaan ja saat kyllä jotakin ensiapua,jos tilanne on paha, vaikkapa keskustelua mielenterveyshoitajan kanssa.
Kannattaa varmaan harkita myös mieltä tasaavaa lääkitystä, jos lääkäri sitä ehdottaa, siitä olisi todennäköisesti myös paljon hyötyä sinulle, että jaksat eteenpäin ja saat voimia kuntouttaa itseäsi.
Olen aina ajatellut etten halua elää minkään lääkkeen varassa.Enkä halua että persoonallisuuteni ja mielialani riippuu minkään lääkkeen vaikutuksesta.Mistä minä silloin tiedän onko iloni aitoa ja olenko onnellinen oikeasti,vai vain siksi että lääkkeet ovat minut saaneet iloiseksi?En ole perehtynyt mieliala lääkkeisiin lainkaan juuri tämän takia.Olen ajatellut että niin masentunut en ole että lääkettä pitää siihenkin syödä.Olenko väärässä?
se terapia taitaa olla ainoa vaihtoehto, maksoi mitä maksoi. se voi kuitenkin tehdä elämästäsi paljon parempaa ja säästää sinua ja läheisiäsi henkiseltä kivulta. mene terveyskeskukseen tai työterv. huoltoon. avun saamisessa voi kestää, mutta voithan olla niinkin onnekas että saat ajan heti.
myös kriisikeskukset ym. voivat auttaa. ota selvää kuntasi sivuilta, sieltä pitäis löytyä.
Saat apua varmasti,jos haet.Reippaasti vaan puhelin käteen.ja tilaat ajan itsellesi.Ei kannata rypeä menneisyydessä,koska se ei muutu.Suunnittelet vaan elämääsi eteenpäin
sitä kyllä suunnittelee tulevvaa,eikö se ole aina sen merkki ettei ihan lopussa ole?Äitini aina näin sanoi,että jos pystyy vielä suunnittelemaan esim.puolen vuoden päähän niin vielä ei olla ihan "reunalla".Jos itse yritän suunnitella vielä ensi kesää,niin uskallanko odottaa vielä tämän kevään?Toisinaan olen sitä mieltä että ihan tulevaisuuden kannalta ja tulevien lapsieni kannalta olisi ehkä parempi kuitenkin päästä juttelemaan jollekin.
Toisinaan repeän itkuun ihan yllätäen,ilman sen suurempaa syytä.Olisi vain mukava jollekin joskus puhua kunnolla ja itkeä kaikki huolet pois..niin että joku kuuntelisi ja ymmärtäisi.Puhuisi,eikä vain hymähtäisi että niin on se varmaan kamalaa.
Kiitos teille neuvoista..silti en tiedä mitä teen.
Hoito ei maksa (ainakaan täällä missä itse asun) mitään, jos siis kunnalliselta puolelta hakee apua. Itselleni aikoinaan koulukuraattori tilasi ajan ihanalta psykologilta, ja nyt tilasin häneltä itse ajan, kun masennus on taas nostanut päänsä. Puhelinluettelosta vaan kunnan kohdalta psykiatrinen sairaanhoito tms ja sinne vain yhteyttä. Tuskin siihen edes mitään lääkärinlähetettä tarvitsee.
Minä painin myös mielessäni menneiden asioiden kanssa ja ne vaivaavat mieltäni todella paljon. Ja kaikki minua vaivaavat asiat heijastuvat nykyiseen suhteeseeni joka tietenkin kärsii tästä kaikesta pahasta olostani. Olen liian kiinni miehessäni ja pelkään hänen hylkäävän minut. Mutta samalla hän on ainut jolle voin kertoa aivan kaiken omasta olostani ja olen jopa pikkuhiljaa oppinut tekemään niin.
Nyt olen hakenut apua itselleni ihan itseni ja läheisteni takia. Aloitin avun hakemisen soittamalla terveyskeskukseen ja kysymällä että kenen kanssa mahdollisesti voisin puhua mieltäni painavista asioissa ja sainkin sitten sovittua ajan psykologille. Tänään soitin uudestaan terkkarille kun alkoi olla niin ahdistunut olo etten enää tiennyt mitä tehdä ja sain taaskin apua. Lääkkeitä en ole vielä suostunut syömään eikä ei niitä ole vielä juurikaan tyrkytetty. Mutta luulen että lääkärini haluaa minun kokeilevan jotain lääkettä ja taitaa hän siinä olla oikeassakin...
Tämän kerroin siksi että apua kannattaa hakea. Jokaisella tulee olla joku kenen kanssa jutella omista tunteistaan.
Kiitos mielipiteestäsi.En vain jotenkin saa itsestäni irti että ottaisin yhteyttä terv.keskukseen ja kysyisin asiasta.Toiset päivät kun ovat parempia ja mielialat heittelee ilosta itkuun.Olisi mukavaa saada jutustelu kavereita samassa tilanteessa olevista ihmisistä,mutta onko kellään tietoa mistä sellaisia löytyy?En kaipaa sellaisia ystäviä paikkakunnaltani,sillä asiasta kirjoittaminen on helpompaa minulle.Nämä asiat haluan pitää poissa pinnallisten ystävieni tiedosta.
Kannustan sinua ottamaan yhteyttä terkkariin josta saat sitten ajan oikealle ihmiselle, todennäköisesti psykologille. Sillä olisihan se parempi jotta kaikki päivät voisivat olla yhtä mukavia :) Ja kyllä varmaan jostain löytyy myös sitä keskusteluapua... Itse mieluummin puhun asioista ihan kasvotusten koska olen sen opetellut, mutta toisille taas kirjoittaminen on helpompaa.