Neitosista

Joka näki Noora Hautakankaan tänään TV-kolmen aamu ohjelmassa, on nyt sitten ihan äimän käkenä.Sillä tuskin kauniimpaa ihmistä maapallolta löytyy,niin oli tyttö täydellisen kaunis.Tuskin kukaan katsojista voi olla toista mieltä.Hämmentävää,että ihminen on luotu noin herttaiseksi ja kauniiksi. Menestyy luultavasti tulevissa kisoissa,ei voi muuta sanoa!!
7582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

suomeksi: hyvin laitettu?

Äänestä

on uusi missimme myös tuoreissa Iltasanomien alusasukuvissa
http://www.iltasanomat.fi/
Luulen että nyt alkaa ääni kellossa muuttumaan kun kunnon kuvaajat pääsevät töihin ja aina vaan upeampia kuvia tulemme näkemään. Turhaa on neidon leukaa moitittu, sievä kuoppa leuassa luulis hurmaavan kenet vain. Etenkin miesten uskoisin lankeavat moiseen vai...? Ja minä olen sentään vain tavallinen keski-ikäinen täti-ihminen.
Yleensä jokaisessa nuoressa ihmisessä on kauneutta kun se vain tuodaan oikealta kulmalta esiin. Näissä missiyksilöissä vain tavallista enemmän. Kaunis sisin säteilee myös ulospäin: )

Äänestä

Kyllähän kauniit piirteet säilyvät oli sitten meikittä tai ei. Ja huomasin heti enenn kisoja jo, että Nooran kasvot olivat sievimmät, vaikkakin se nenä ei välttämättä parhaimmasta päästä, mutta kuinka moni missi nyt olisi ollutkaan pikkunenäinen koska missit ovat yleensä upeita, isoja, näyttäväviä ja pitkiä niin yleensä tahtovat olla myös suuri suisia ja rotunenäisiä se ollut yleensä yleistä misseillä niin kauan kuin muistan.

Äänestä

  • missä kirjoitti:

    "kauniit piirteet säilyvät oli sitten meikittä tai ei"

    http://www.seiska.fi/arkisto/julkkiskuvat/_a47091/missit saunapuhtaina/?p=7

    Haluaisitko katsoa vielä?

    Kauniit ns. sirot ovaalinmuotoiset kasvot ovat aina olleet suosittuja juuri kuten Nooralla. Noilla kasvoilla ei ole hävettävää.

    Äänestä

  • Pissiksen näköiseksi laitettu. Nooralle sopisi erilainen kampaus, suoraan taakse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikkein kaunein Noora ! kirjoitti:

Joka näki Noora Hautakankaan tänään TV-kolmen aamu ohjelmassa, on nyt sitten ihan äimän käkenä.Sillä tuskin kauniimpaa ihmistä maapallolta löytyy,niin oli tyttö täydellisen kaunis.Tuskin kukaan katsojista voi olla toista mieltä.Hämmentävää,että ihminen on luotu noin herttaiseksi ja kauniiksi. Menestyy luultavasti tulevissa kisoissa,ei voi muuta sanoa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu