Mistä positiivinen ajattelutapa?

wertyujk

Hei!
On niin monenlaisia ihmisiä, jotkut iloitsevat pienistäkin asioista, jotkut murtuvat pienistä asioista. Minä kuulun ehdottomasti näihin masentelijoihin, jotka eivät ehkä osaa iloita asioista, joista pitäisi ja jotka masentuvat vastoinkäymisistä.

Minulla on ehkä ulkopuolisen silmin asiat hyvin. Minulla on hyvät ja rakastavat vanhemmat, ihana sisko, korkeakouluopiskelut loppusuoralla, poikaystävä.

Itse kiinnitän kuitenkin huomiota huonoihin asioihin: olen pullukka enkä osaa tehdä asialle mitään, minua masentaa koko ajan, teeskentelen muiden seurassa muuta kuin olen, poikaystäväni haukkuu ja pilkka minua usein, vaikka sanookin rakastavansa, stressaan todella paljon kouluasioista, työharjoittelusta, kesätöistä, tulevasta työpaikasta. Ja olen suorastaan kateellinen ihmisille, joilla asiat ovat hyvin! Huomaan vertailevani usein itseäni mieheni exään ja mieheni lapsen äitiin, ja siitä ei seuraa mitään hyvää.

En haluaisi olla tällainen! Poikaystävänikin sanoo, että olen negatiivisen ihminen jonka hän tuntee. MITEN teen elämästäni paremman? Miten osaan olla onnellinen? Aina sanotaan että "ota vain itseäsi niskasta kiinni ja ajattele asiat positiivisesti", mutta kun se ei käy vain noin.

Pitäisikö hakea jotain ammattilaisen apua...?

9

2305

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdasda

      No ihan ensimmäiseksi, kumppanin vähättely, dissaaminen ja epäkunnioitus eivät kuulu _terveeseen_ parisuhteeseen. Laittaisin ihan ensimmäiseksi herran takaisin katuojaan kasvamaan. Sitten kun kukaan ei ole rääkymässä korvaasi voit ihan rauhassa miettiä mikä on todellista ja mikä ei. Pullukkuus? Kaikki on suhteellista, tärkeintä on miten itse tulet oman kehosi kanssa toimeen. Ulkoaohjautuvuus on huono homma, jos pyrit jatkuvasti mukautumaan muiden vaatimuksiin saatat hukata itsesi, oman minuutesi.

      No mä en tosiaankaan tiedä onko sellainen yltiöpositiivisuus lopulta niin hyvä juttu, jos se on omaksuttuna asenteena valheellinen. Yltiöpositiivisuus on jotain keinotekoista päälleliimattua sarasvuolaista huomiotalouspaskaa, jolla ei ole tosielämän kanssa suurtakaan tekemistä.

    • ammattiavun hakemista

      kannattaa yrittää ratkaista asia itse. Kun ei ne ammattilaiset kaada mitään aivoihisi vaan itse joudut silloinkin asiat työstämään.

      Mene kirjastoon ja etsi sieltä joku hyvältä tuntuva kirja aiheesta. Jonkun ammattilaisen kirjoittama, niistä saa konkreettisia keinoja asennemuutokseen. Asennemuutos ei ole helppo mutta se on mahdollinen, jos motivaatio ja välineet ovat kohdallaan. Optimistinen asenne pitää terveenä ja edistää menestystä -tutkitusti.

      Jäi kaivelemaan tuo poikaystäväsi. Hän ei tunnu ainakaan edistävän sinun positiivista elämää toiminnallaan. Pelkkä poikaystävä ei ole minkään arvoinen. Hyvä rakastava poikaystävä taas on.

    • ihan normaalia

      stressiä tulevaisuuden suhteen, kun on monta suurta päätöstä päätettävänä. En nyt vain kuitenkaan stressaisi siitä, että stressaan. Joten otapa rauhallisesti.

      Yleensä sellaiset ihmiset, joilla on ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä, iloitsevat pienistä asioista ja menestyksistä.

      Sun pitäisi alkaa elämään enemmän, niin siitä tulee luottamusta itseensä ja elämästä tulee vähän enemmän elämän makuista. Ei mitään nynnyttelyä. Mä en ainakaan jaksaisi tuollaista sataa vuotta. Ilo irti elämästä ja eteenpäin vaan eikä turhia murehtimaan!

    • Yx kirjoittelija

      Minä harrastan itsesuggestiota. En tarkalleen tiedä mikä sille olisi sopivampi nimi. Kymmenen minuuttia päivässä silloin tällöin itsesuggestion parissa saattaa tehdä hyvää. Mieti itsellesi jokin sopiva lause, esimerkiksi: Tulen onnelliseksi. Sitten kirjoitat tietokoneen kirjoitusohjelmalla kymmenen minuuttia tuota lausetta kuvaruutuun. Tarkoitus on keskittyä tuohon lauseeseen. Ajan kulkua ei pidä aktiivisesti seurata, vaan on parempi laittaa vaikka kello herättämään.

      Esim.

      Tulen onnelliseksi. Tulen onnelliseksi. Tulen onnelliseksi. Tulen onnelliseksi... jne...

      Itsesuggestioharjoituksia varten voi luoda oman tiedoston tietokoneelle, jonne kerää kaikki aiheeseen liittyvät harjoitukset.

      Jos elämä tuntuu vaikealta, niin kannattaa käydä ammattiauttajalla tai ainakin tutkia terapian tarve.

      Tsemppiä! =)

    • Ketjun aloittaja

      Kiitos viesteistänne, niissä oli itseasiassa paljon oikeata!

      Välillä tuntuu, että olen elänyt liian "pumpulissa", jos olisin kokenut enemmän vastoinkäymisiä, voisin olla vahvempi ihminen ja osata nauttia elämästä erilailla!

      Kevät tulee, lumet sulaa ja aurinkoa alkaa näkyä enemmän :) se olisi myös loistavaa aikaa lenkkeilylle, mikä puolestaan virkistäisi mieltä ja kehoa ;)

      Ja tuo poikaystävä-asia... miten vaikeaa onkin lähteä monivuotisesta suhteest! vaikka tietää että se olisi itselle parempi.. Katsotaan, katsotaan, ehkäpä keräänkin rohkeutta ja teen sen tempun. Ja toivon että vielä löydän rinnalleni ihmisen, jonka kanssa voin olla onnellinen :)

      • et olisi niin

        itsekeskeinen! Miksi sinun pitäisi olla parempi, hyvännäköisempi, onnistua 100-prosenttisesti? Näin kasaat onnistumisen vaatimuksia ja masentelet ja kateellisena kierittelet turhaan.

        Taloudellisestikin tietysti asiat ihan ok, ja vain ruikutat!

        Jospa miesystäväsi haukkuukin sinua ihan oikeista asioista? Kuka jaksaa naukumaijaa, joka ei ole mihinkään tyytyväinen ja valittaa ja murjottaa aivan joutavista asioista.

        Tuollaisia kultalusikka suussa syntyneitä narisijoita on aivan liian paljon nykyään. Kun elämässä ei ole mitään oikeasta huolta, sitten masennellaan tyhjästä.

        Itselläni on oikeita huolia aivan tarpeeksi, joten en jouda esimerkiksi lisäkiloista huolta kantamaan. Olen aivan hyvä tällaisena!

        Mielikuvaharjoitukseksi suosittelen paneutumaan jonkun todella osattoman ihmisen nahkoihin, huomaat miten onnellinen oletkaan!


      • mutta vaikea

        harjoitus, katso peiliin ja näe siellä se ihminen, ilman kiloja, mitä näet? sano sille tyypille jonka peilissä näet: mä rakastan sua, ja tee se joka päivä=o) Hei mun oli vaikeeta ohittaa ne "kolme" finniä, ennen ku opin katsomaan peiliin "OIKEIN", tsemppiä sulle, kaikki järjestyy kyllä....


      • on parasta maailmassa
        et olisi niin kirjoitti:

        itsekeskeinen! Miksi sinun pitäisi olla parempi, hyvännäköisempi, onnistua 100-prosenttisesti? Näin kasaat onnistumisen vaatimuksia ja masentelet ja kateellisena kierittelet turhaan.

        Taloudellisestikin tietysti asiat ihan ok, ja vain ruikutat!

        Jospa miesystäväsi haukkuukin sinua ihan oikeista asioista? Kuka jaksaa naukumaijaa, joka ei ole mihinkään tyytyväinen ja valittaa ja murjottaa aivan joutavista asioista.

        Tuollaisia kultalusikka suussa syntyneitä narisijoita on aivan liian paljon nykyään. Kun elämässä ei ole mitään oikeasta huolta, sitten masennellaan tyhjästä.

        Itselläni on oikeita huolia aivan tarpeeksi, joten en jouda esimerkiksi lisäkiloista huolta kantamaan. Olen aivan hyvä tällaisena!

        Mielikuvaharjoitukseksi suosittelen paneutumaan jonkun todella osattoman ihmisen nahkoihin, huomaat miten onnellinen oletkaan!

        silloin kun siihen ei liity toisten hyväksikäyttöä. Itse olen ainakin itsekeskeinen sillä silloin olen onnellinen. Miksi minun pitäisi alkaa ajatteleen toisia ja tekeen asioita toisten mielen mukaan. Sehän olisi minun hyväksikäyttöä. Jos ihmiset olisivat enemmän itsekeskeisiä, niin heillä ei olisi aikaa kiusata kanssaihmisisään ja pitäisivät hauskaa ihan itsensä kanssa. Niin minä ainakin teen.


    • ---

      Harjoittelu tekee mestarin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      116
      2406
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      38
      1471
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      642
      1004
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      888
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe