Askeladden

Olemme ensi kertaa ostamassa omaa venettä, ja Askeladden C6 kiinnitti venemessuilla huomiomme. Ajattelimme nyt kysyä täältä ihmisten mielipiteitä kun emme itse paljoa veneen ostosta tiedä. Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä veneestä? Emme ole aloittelijoita veneen käsittelyssä, mutta oman veneen valinnassa kaipaisimme hieman vinkkejä. Yhden kaupan jouduimme jo perumaan koska vasta kotona huomasimme että kyseinen kaunotar söi järkyttäviä määriä polttoainetta.

Olemme kiinnostuneita myös muista venemalleista jos joku kokenut vene-ihminen osaisi vähän tyrkätä meitä oikeaan suuntaan. Vaatimustasoa on sen verran, että takana pitäisi mahtua neljän ihmisen mukavasti istuskelemaan. Veneen pitäsi pytyä kulkemaan esim. Helsingin edustan saaristossa toivon mukaan ilman hirvittävää polttoaineen kulutusta. Keulahytti jossa makuupaikat kahdelle olisi mukava, ja hintaa tällä komeudella saisi olla korkeintaan noin 50 000€.
125710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Käy tutkimassa messuilla Stormer 7 WA, hinta on tosin n. 60 000 €

Äänestä

Ostin itse Yamarin 64DC:n joka jää tuosta 50k€ luokasta noin kympin edullisemmaksi, mutta tässä mietteitä veneistä:

Laatujenkeissä kouriin tuntuva laatu on parasta, mutta ne eivät vieläkään olleet sopivia mun tarkoitukseeni. Esim SeaRay 220 avotila on niin lyhyt, että siinä ei mahdu istuksimaan etupenkit käännettyinä, auringonottotila kyllä on 2-metrinen. Venettä ajettuani voin kertoa, että liukukynnys on hirmuinen ja vene kiemurtaa voimakkaasti hitailla nopeuksilla, eli 6 ja 22 solmun välillä ei ole mitään käyttökelpoista vauhtia, ainakaan ilman trimmitasoja.

Regal 2250 hinta näyttää laskeneen 7 tonnia dollarin myötä, sen avotila L-sohvineen on suurempi kuin Searayssa. Runko on vesilinjasta pitempi, josko liukukynnys olisi pienempi. Säilytystiloja on hyvin, ja porrasrunko on testattu luokassaan taloudelliseksi, 1,2 l/mpk.Itselleni tärkeä (luonnonsatamia silmälläpitäen) keulakannelle nousu on hoidettu kääntyvin rappusin, niitä en ole kokeillut. Tuulilasi näyttää olevan todella viisto ja matala, keskipitkä kuski ajaa puoli päätä lasin yläpuolella toisin kuin suomalaisissa, mikä ärsyttää suuresti. Varustelu on todella hulppea. Tässäkin penkit ovat kalsean hiostavaa vinyyliä, kuten jenkeissä aina. Kestävät toki kulutusta ja vettä.

Uttern D66:ssa on tilava keulahytti, mutta siten korkea nousu keulakannelle. Runko näyttää todella terävältä eli pehmeältä. Varustus on pohjoismaiseksi hyvä, mutta kaikkien yksityiskohtien laatu, kuten "raakalauta" hytissä eivät vaikuttaneet. Avotila ei ollut kovin laaja.
Merc. Veradolla matkanopeuden kuluts jäänee litran huitteille/mpk, lähellä huippua paljon.

Ryds 23 DC:ssä on tosi hyvä runko, mutta laatuvaikutelmaa eivät kaikki ole kehuneet.
Kulutus lienee samaa luokkaa kuin 23WA:ssa, vähintään 1,3-1,4 l/mpk. (Kippari-Lehti)

Jos matala kulutus on hyvin keskeistä, kannattanee harkita hieman pienempää sisäperävenettä dieselillä, kuten Bella 640, Ryds 20DC etc. Muuten käytännössä perämoottorisilla on n. neljänneksen alempi kulutus kuin sisäperillä, jos rungot ovat samat. Jos haluat uhrata laajemman nopeusskaalan, hiljaisemman joutokäynnin ja paremman polttoainetalouden parempien kovan kelin kovan vauhdin ominaisuuksille, sisäperä voi olla ratkaisu.

Summa Summarum, jos kestät "jenkkismejä" Regali voi olla hyvä vaihtoehto.

Äänestä
  • Ryds 23 DC:ssä on tosi hyvä runko, mutta laatuvaikutelmaa eivät kaikki ole kehuneet.
    Kulutus lienee samaa luokkaa kuin 23WA:ssa, vähintään 1,3-1,4 l/mpk. (Kippari-Lehti)

    Ryds 23 Wa:lla 80 tuntia takana seuraavin huomioin:
    - runko loistava (jostain kumman syystä kulkee todella pehmeästi myös sivuaallokossa)
    - kulutus ns. hanurista, 23 astetta syvä vee ja vankat rakenteet ottavat oman veronsa, toki ero vain 10-15 eur / tunti, jos verrataan sisäsaariston suojiin suunniteltuihin vastaavan kokoisiin veneisiin
    - fiksut pressut, esim. huonolla kelillä uisteltaessa pelkkä "bimini" toimii hyvin
    - viimeistely luokkaa "köyhän miehen Nimbus", kotimaisista lähin vastine ehkäpä Yamarin
    - rakenteet / turvavarusteet lainattu aika lailla suoraan konsernin paremman väen merkistä, eli Nimbuksesta

    Summa summarum... Vankka ja todella merikelpoinen vene, mutta 5-10 tuntia omaa työtä ja muutaman sata euroa kannattaa uhrata vaihtaakseen joitakin ovien hakasia tms. vähän parempiin.

    Äänestä

Stingray 250. Kävin katsomassa ja aika houkutteleva kokonaisuus. On testattu ja kehuttu uusimmassa Kipparissa ja hinta alkaen joku 51.000,-. Hintaan nähden mahtvat tilat ja varusteet eikä laadussä näkynyt juuri moitittavaa.

Äänestä
  • kaupunkikruiseriksihan se sopii, mutta ekassa luonnonsatamassa koittaa neliraajahalvaus tai kuolema, kun yrität hypätä kiilloiteltulta keulakannelta suljetun kaiteen yli kivelle grilli toisessa ja kaljakori toisessa kädessä, ja kallo murskaantuu.

    Äänestä

  • Luotoilija kirjoitti:

    kaupunkikruiseriksihan se sopii, mutta ekassa luonnonsatamassa koittaa neliraajahalvaus tai kuolema, kun yrität hypätä kiilloiteltulta keulakannelta suljetun kaiteen yli kivelle grilli toisessa ja kaljakori toisessa kädessä, ja kallo murskaantuu.

    Kipparin toimittaja Kakko on todellinen jenkkivene-fani, joka tuntuu kehuvan ihan jokaisen daycruiserin pilviin. Kannattaa myös itse katsoa ja kokeilla ennenkuin ostaa Kipparin suosituksien perusteella.

    Äänestä

  • fmas kirjoitti:

    Useat kotimaiset, jotka ovat saaneet Kakolta kalseahkot arvoistelut, on muissa Pohjoismaissa arvostettu todella korkealle, myös meriominaisuuksiltaan. Ovatkohan muut pohjoismalaiset hanakampia suojelemaan "kotimarkkinoitaan", vai Kakon mielipiteet kenallaan jenkkeihin? Ainakin samoista tai sisarmalleista Venelehti on löytänyt samoja negatiivisia ominaisiuuksia kuin minäkin, joita kippari ei ole maininnut. No eipä voi kipparilehteä syyttää ainakaan kotimaisten mainostajiensa suosimisesta testeissä.

    Joskus Kakon jutut paistaa vähän läpi, kuten viimeisessä daycruiser jutussa: Aito tiikkilattia on epäkäytännöllinen, ja tasan samanpainoisista veneistä (ilman konetta) kotimainen oli kevyesti tehty.

    Luotoilijan sanoma tuli selväksi: jos hyppää veneestä rantakallioille grilli toisessa kädessä ja kaljat toisessa ja loukkaa itsensä niin vene on suomen oloihin huono.
    Mitä tulee lattioiden käytännöllisyyteen niin kyllä sellainen pinta jonka voi huoletta laskea painepesurilla puhtaaksi on käytännöllisin ja huolettomin. Vai onko joku muu eri mieltä?
    Kakon testejä on ollut mukava lukea, kun joku uskaltaa sohia kekoa ja moittia. Ei voi olla kuivempaa luettavaa kuin samoja kotimaisten paskojen ylistyslauluja joita vuositolkulla on lehdistä saanut lukea. Kuka niistä hyötyy? En tiedä onko Kakko "kenallaan jenkkeihin", mutta teoria muiden pohjoismaalaisten toimittajien vetämisestä kotiinpäin on jotenkin uskottavampi.

    Äänestä

  • veneilijäkin kirjoitti:

    Tarkennan vielä, että todellista objektiivista totuutta on vaikea löytää, mutta testaajathan toki vain kertovat subjektiivisia mielipiteitään.

    Kuitenkin jos Kakon leipälaji on olla nimenomaan vastakkaista mieltä "valtavirran" kanssa, ei sen pitäisi johtaa siihen, että mitään ei saa krotisoida jenkkiveneissä. Vene-lehti löysi SeaRay daycreiserista pahat runkoäänet ja Montereystä keskinkertaiset ajo-ominaisuudet, joiden molempien pienemmät sisarmallit julistettiin Kipparissa maailman parhaiksi veneiksi.

    Vaikka esim. sisutus on tehty vankan oloiseksi yms., niin eikö testeissä voisi myös tuoda esille veneiden suomeen sopimattomia piirteitä. Kuten yllä mainitut kiemurtelut ja peräpainoisuudet, jotka rasittavat nopeusrajoitusalueilla niin pahasti että ei paljoa vinyylisohvat enää auta. Huippu oli mielestäni em. Stingrayn testi, kun veneeseen ei ilman muutostöitä pääse muualta kuin perästä sisään. Olisko AMG mersu, jossa on ovet hitsattu kiinni ja pitää ryömiä takaluukusta sisään, mitä loistavin auto?

    Luin kyseisen testin ja siinä keulakannen toimivuutta moitittiin. Eli...?
    Ettei vain luotoilija olisi suomi-veneiden kaupustelija ;)

    Äänestä

terve!

Mielenkiintoisia vaihtoehtoja on jo isketty tällä palstalla tiskiin, mutta käyppä viel katsomassa uutta amt-venemerkkiä, ja varsinkin 200 DC:tä! se on reilun kuuden metrin mittainen day cruiseri, varusteet ja ajo-ominaisuudet enemmän kun kohdallaan, ja hintakin reilusti alle sen sun asettaman rajan.

todella vastinetta rahoille, vielähän on kaksi päivää messuja jäljellä, saat varmastikin hyvän tarjouksen ihan veneestä kun veneestä!

kesää odotellen, ja hyviä venehankintoja sulle :)
veneilijä85

Äänestä

katso askeladenin kotisivuilta z-linjan mainos!
kunnon cabriolet!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lumiana kirjoitti:

Olemme ensi kertaa ostamassa omaa venettä, ja Askeladden C6 kiinnitti venemessuilla huomiomme. Ajattelimme nyt kysyä täältä ihmisten mielipiteitä kun emme itse paljoa veneen ostosta tiedä. Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä veneestä? Emme ole aloittelijoita veneen käsittelyssä, mutta oman veneen valinnassa kaipaisimme hieman vinkkejä. Yhden kaupan jouduimme jo perumaan koska vasta kotona huomasimme että kyseinen kaunotar söi järkyttäviä määriä polttoainetta.

Olemme kiinnostuneita myös muista venemalleista jos joku kokenut vene-ihminen osaisi vähän tyrkätä meitä oikeaan suuntaan. Vaatimustasoa on sen verran, että takana pitäisi mahtua neljän ihmisen mukavasti istuskelemaan. Veneen pitäsi pytyä kulkemaan esim. Helsingin edustan saaristossa toivon mukaan ilman hirvittävää polttoaineen kulutusta. Keulahytti jossa makuupaikat kahdelle olisi mukava, ja hintaa tällä komeudella saisi olla korkeintaan noin 50 000€.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu