Nautin useimmiten yksinäisyydestä, mutta joskus se myös ahdistaa ja pelottaa. Niissä tapauksissa annan tunteiden tulla esille, niissä ei ole mitään pelättävää.
Minulla on myös sosiaalinen puoli, mutta viikolla työpäivän jälkeen nautin yksinäisyydestä. Teen pitkiä kävelylenkkejä, luen, leivon, hemmottelen itseäni.
Olen aina ollut yksinelijä, jo pienestä pitäen.
Minulla on myös sosiaalinen puoli, mutta viikolla työpäivän jälkeen nautin yksinäisyydestä. Teen pitkiä kävelylenkkejä, luen, leivon, hemmottelen itseäni.
Olen aina ollut yksinelijä, jo pienestä pitäen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
yksikseen,lenkkeillen,kotitöitä tehden,tai lukien
Itsekin viihdyn yksikseni vallan mainiosti ja tarvitsen sitä enempi kuin mitään muuta tässä elämässä. Olisiko niin, että niitä joita ahdistaa yksinäisyys, ajattelevat, että se ei jotenkin ole "sallittua".
tunne on eri asia..itsekin pidän yksinolosta toisinaan tuntematta itseäni yksinäiseksi mutta yksinäisyyden tunne voi tulla puolestaan vaikka joukossa eli tunne yksinäisyydestä on ahdistavaa tyhjyyttä missä ei ole mitään miellyttävää toisin kuin yksinolossa..näin minulla ainakin.
Sama juttu - pienestä saakka viihtynyt paremmin yksin. Työ on äärimmäisen sosiaalista, ja se uuvuttaa sillä tapaa, että mieluummin on yksin iltaisin ja viikonloppuisin. Ehkä siinä on myös yksi syy, että ihmissuhteeni ja avoliitto ei ole koskaan onnistunut... En vaan osaa ottaa muita huomioon niin kuin pitäisi. En halua lapsia enkä kaipaa lemmikkejä... Yksi läheinen ihmissuhde on maksimi (ja kuten todettu, ei ole sopivaa vielä löytynyt) :-)
Mutta - olen jälleen yrittämässä yhteiseloa, kaipaan yhtä oikeaa kumppania lähelle. Ystäviä on muutama, heitä tapaan pari kertaa vuodessa.
Samoin minulla huono olo tulee joskus yksinäisyydestä; sitä on valovuosien päässä kaikista muista ja se ahdistaa. Silloin itkeä vollotan niin kauan, että tunne menee ohi.
Pelottaa vähän taas muuttaa yhteen rakkaan ihmisen kanssa, kun tuntuu että aina tuhoan kaiken... pitää yrittää kuitenkin.
Kirjoitin tästä aiemmin aloituksen nimmarilla Haluan olla yksin. Siihen ketjuun tulikin paljon kommentteja. Aloitukseni aiheutti se, kun näin jossain aloitusotsikon Yksinäiset on pelottavia. Sen jälkeen olen käynyt tällä palstalla silloin tällöin, aiemmin en koko palstasta tiennyt, koska yksin olo ei ole minulle ongelma, vaan tykkään siitä.
Olen ollut naimisissa ja muitakin suhteita on ollut. Samaa sukupuolta olevia naisystäviä vähemmän, en jaksa kuunnella naisten koti- ja perhe- ja teeveeohjelma- ja julkkisjuttuja ja välttelen näitä löpinöitä. Työpäivän jälkeen on ihanaa, kun voi halutessaan mennä kotiin, pistää oven perässään kiinni eikä kuule mitään ihmisääniä. En tykkää teeveestä enkä radiosta ja netissäkään en käytä ääniä päällä.
Kummalliseksi tunnen itseni toisinaan toisten seurassa, kun minua kiinnostavat niin erilaiset asiat, mutta en yksinäiseksi.
Minäkin tavallaan. En oikeastaan nauti juurikaan asioista, joista "normaalit" ikäiseni nauttivat (esim. keikat, terassit). Läheisyyttä, rakkautta ja seksiä tosin kaipaisin eli voisi olla kuitenkin kiva seurustella.
Juu, mutta sitä ei oikein saisi sanoa, että tykkää omasta seurastaan. Ehkä parisuhde tai läheinen ystävä, joka asuu toisaalla, mutta siinä se sitten saisi ollakin.