Koira viipurista

Bosse

Heips! olen ajatellut tässä kun koira otetaan tarhoilta viipurista, virosta jne. Että onhan ne testastuttu tartuntatautien varalta?(Esim Raivotauti, penikkatauti)

Kiitos kun valistatte tietämätöntä.

30

5815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan oikeesti

      Ei todellakaan ole testattuja mitenkään mitään tauteja vastaan.Perinnöllisistä taudeista puhumattakaan.

    • ei mitään

      eikä niiden rotujen perään ole varmuuttaa, mitä ne siellä sanoo eikä luonteen. ITse kannattasin, että ottasi Suomesta sen koiran, etkä tois tänne kiertoon yhtään ainutta koiraa. Kiertoonhan ne menee, kun ovat ongelmakoiria...

      • virosta

        Kyllähän nuo järjestöt rokottaa ja siruttaa koiran ihan säännösten mukaan. Yleisesti ottaen on ihan turvallista. Esim. pelättyä parvoa esiintyy aniharvoin mutta pitää muistaa että se on mahdollista. Koirilla on passit yms. Tietysti on myös niin että jos pentu on esim parvon kantaja ja saa parvo rokotteen niin kyseinen rokoite voi taudin puhkaista. Eikä liian pienenä annettuilla rokotuksilla ole samanlaista tehoa kuin oikean ikäisenä rokotetuilla.
        Itselläni on virosta aivan pienenä noudettu pentu joka on kuin kuka tahansa suomesta ostettu. Pennulla oli vatsatauti suomeen tullessaan mutta se on aivan normaalia bakteerikannan vaihtuessa. Muuten koira on ollut terve ja normaalisti kehtittyvä. Aikuisissa on aina se mahdollisuus että luonteessa ilmenee ongelmia tarhalla olon tai kurjan menneisyyden takia. Kun asiaan varautuu eikä luovuta heti saa varmasti melkein koirasta kuin koirasta oivan ystävän itselleen. Luonnetta voi vain tietenkin arvailla koska kyseessä ei ole rotukoira, mutta myös rotukoirien luonteessa saattaa ilmetä poikkeustapauksia. Mikään ei ole varmaa! Periytyviä sairauksia voi tietenkin tuntemattoman taustan mukaan ilmetä, mutta eikö juuri rotukoirien jalostus niitä usein aiheuta.
        Jos perehdyt asiaan kunnolla ja haet koiran jonkun yhdistyksen kautta saat varmasti haluavasi ystävän. Suomessakin tietysti on usein nuoria koiria niin sanotusti kierrossa eli etsivät kotia. Kannattaa niitäkin selata!
        kannattaa selata noita eri järjestöjä kuten:
        www.pets.ee
        www.pelastetaankoirat.com
        www.rekkurescue.com
        www.viipurinkoirat.com
        www.espanjankoirat.com
        www.kulkukoirat.com
        Itselläni kokemukset on hyviä ja saattaapi olla että seuraavakin koira tulee rajojen ulkopuolelta!

      • fausti

        eiköhän koirasta kuin koirasta saa ongelmakoiran jos kaikkensa yrittää. ET missäköhän vika silloin. Ja jos koiran ottaa, oli se sitten seuomesta tai muualta, niin siitä on myös vastuu, sitä eivät kaikki tunnu ymmärtävän.

      • ****
        fausti kirjoitti:

        eiköhän koirasta kuin koirasta saa ongelmakoiran jos kaikkensa yrittää. ET missäköhän vika silloin. Ja jos koiran ottaa, oli se sitten seuomesta tai muualta, niin siitä on myös vastuu, sitä eivät kaikki tunnu ymmärtävän.

        Monilla noilla koirilla on takanaan hyvinkin raju menneisyys ja niitä on voitu pahoinpidellä. Aina kannattaa siis varautua ongelmiin. Pentujen suhteen asia on parempi.

        Tuttava on ottanut virosta 3 aikuista koiraa: tulos se, että 2 jouduttiin lopettamaan arvaamattomuuden vuoksi. Toinen kävi naapurin kimppuun puolustaessaan emäntäänsä, toinen hyökkäsi lapseen kiinni vaikka lapsi oli tuttu ja aikaisemmin mennyt hyvin. Ensimmäinen koira olisi pidetty agressiivisuudestaan huolimatta, mutta sille tuli nivelrikko joka vähensi muutenkin elämänlaatua.

        Kolmas koira on läheisriippuvainen ja seuraa isäntiään kuin hai laivaa... ei päästä silmistä hetkeksikään. Onneksi isäntä on eläkkeellä, koska koira tuhoaa kaiken yksin jäädessään. Koira pelkää että isäntä jättää/hylkää...

      • auvoiselta kuullosta
        **** kirjoitti:

        Minusta on ainakin alkanut tuntumaan, että parempi ottaa/ostaa ihan suomalainen ongelmakoira kuin venäläinen ongelmakoira. Suomalaisessa ongelmakoirassa on se ero ettei sillä ole tullessaan mitään ulko-/sisäloisia (tietysti mahdollista), todella ikäviä puhkeamattomia sairauksia (vesikauhu). Olen miettinyt esim. vesikauhua. Sehän saattaa lukemani mukaan olla piilevänä jopa vuosia (harvinaisempaa koiralla, mutta ilmeisesti kuitenkin mahdollista). Osa venäläisistä koirista kuitenkin on juoksennellut pitkin ja poikin ulkona, jossa on ollut mahdollisuus saada vesikauhutartunta. Suomessa on todella paljon tarjontaa näistä ongelmakoirista. Paljon on, myös ihan mukavia perhekoiria ja edullisia pentuja joita on pidetty hyvin. Voi vapaasti valita joko suurempitöisempi Suomi- koira tai sitten valmiiksi hyvistä oloista oleva ei ongemakoira, mutta kuitenkin Suomesta.

        Sekin arveluttaa, kun esim. valkkaat koiraa Venäjältä tai Virosta niin näet vain kuvan ja kuvauksen koirasta. Sen jälkeen soitat ja kerrot itsestäsi ja mahdollisesti löytämästäsi koirasta. Koiran ystävät tuovat ainakin tuolta Venäjän puolelta koirat Suomeen ja sen jälkeen käyt hakemassa koiran. Sitä ennen et koiraa ole nähnyt. Se on mielestäni todellakin arpa- peliä. Varsinkin, kun kyseessä on aikuinen koira. Etukäteen et voi tutustua koiraan. Tietysti, jos pystyt itse matkustamaan tarhalle. Ei tietääkseni kovin moni ole hakenut koiraa suoraan tarhalta.

        Nämä nyt oli tälläisiä ajatuksia, enkä toki ole koirien tuontia vastaan Venäjältä tai Virosta. Pidän todella paljon eläimistä ja toivoisin, jos joku koiran sieltä tuo jaksaa hoitaa eläimen kaikki sairaudet ja tulevat niiden kanssa toimeen.

        Viestissä oli pelottavinta juuri nämä agressiiviset ja omistushaluiset koirat. Usein nämä koirat ovat niin kiitollisia hyvästä emännästä/isännästä, että muuttuvat vihaisiksi vieraille silkasta mustasukkaisuudesta ja sellaisen koiran kanssa eläminen on silkkaa painajaista, jos koira on vielä iso. Eihän vaihtoehdoksi jää silloin kuin lopetus, koska sellaisen koiran kanssa eläminen on todella stressaava pitemmän päälle. Surullista.

      • tiedän mistä puhun
        auvoiselta kuullosta kirjoitti:

        olen ottanut viipurista koiran ja koirani oli terveempi mitä suomesta otettu koirani! Viipurin tuonnilla ei ollut matoja eikä ulkoloisia, mutta suomen kennelistä otetulla rotukoirallani oli! Viipurin tuontini on mitä kultaisin koira, samoin on ensimmäinen koirani, mutta ensimmäisestä koirastani on ollut paljon enemmän huolta ja työtä mitä tuontikoirasta!
        Kannattaisi ihan itse miettiä näitä asioita, eikä kuunnella kaikenlaisia juttuja...
        LOPPUPELEISSÄ KOIRASTA TULEE SELLAINEN KUN SINÄ SIITÄ TEET!!!!!!!!
        Ja tosissaan viipurin koirilla on passi, rokotukset ja kaikki muut ihan kunnossa!
        Koira minkä otat viipurista osaa arvostaa että SINÄ olet antanut sille suojan ja kodin ja ruokaa!!!
        MUTTA TUOLLAISELLA ASENTEELLA MIKÄ SINULLA ON TOIVON SYDÄMENI POHJASTA ETTET OTA VIIPURINKOIRAA KOSKA NE OIKEASTI TARVITSEVAT YMMÄRRYSTÄ,HUOLENPITOA JA ENNENKAIKKEA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!
        KANNATTAISI VARMAAN MIETTIÄ OTATKO KOIRAA OLLENKAAN!

      • minä vain
        tiedän mistä puhun kirjoitti:

        Olen kuullut samaa että viipurinkoirat ovat puhtaampia ja otimme siitä sitten selvää ystäväni otti sieltä koira niin eipä koiralla mitää ollut sama on käynyt minulle suomalaiselta kasvattajalta otettu koira ei ollutkaan puhdas! Niinkuin viipurin koirien "hoitajat" sanovat niin eläinlääkärikäynti on käytävä koiran tultua suomeen!! Suosittelen lämpimästi että ota koira Viipurista mielellään pentu! Jotta nekin saisivat rakastavan kodin loppuelämäkseen!!

      • ihan rääkkiit soome keel
        minä vain kirjoitti:

        Olen kuullut samaa että viipurinkoirat ovat puhtaampia ja otimme siitä sitten selvää ystäväni otti sieltä koira niin eipä koiralla mitää ollut sama on käynyt minulle suomalaiselta kasvattajalta otettu koira ei ollutkaan puhdas! Niinkuin viipurin koirien "hoitajat" sanovat niin eläinlääkärikäynti on käytävä koiran tultua suomeen!! Suosittelen lämpimästi että ota koira Viipurista mielellään pentu! Jotta nekin saisivat rakastavan kodin loppuelämäkseen!!

        Ottakaa vaan Tallinnan /Viipurin koiria, niin tehtailevat niitä lisää.

        Ootteks te niin taukkeja, että uskotte niitä pentuja löytyvän sieltä kadulta. Uppistakeikkaa, niitä tehdään lisää, ja taas kauppa käy! Kun vähän - pelastetaan pentuja - ! Hoh hoh !

        Älli hoi !...Osoittaa ihmisen älytasosta aika lailla, joka tuollaisen tuontikoiran hyväksyy!

      • kun,
        ihan rääkkiit soome keel kirjoitti:

        äitisi ei päästänyt sinua kaveriesi kanssa iltaa viettämään? Siksikö purat pahaa oloasi toisiin kirjoittajiin?

      • KAIKKITIETÄVÄISELLE
        ihan rääkkiit soome keel kirjoitti:

        Ottakaa vaan Tallinnan /Viipurin koiria, niin tehtailevat niitä lisää.

        Ootteks te niin taukkeja, että uskotte niitä pentuja löytyvän sieltä kadulta. Uppistakeikkaa, niitä tehdään lisää, ja taas kauppa käy! Kun vähän - pelastetaan pentuja - ! Hoh hoh !

        Älli hoi !...Osoittaa ihmisen älytasosta aika lailla, joka tuollaisen tuontikoiran hyväksyy!

        Kai sinä "kaikkitietäväinen" tajuat että nämä koirat ei maksa mitään????
        Ne eivät ole rotukoiria vaan sekarotuisia..
        Esim. viipurin koirien emännät tekevät hyväntekeväisyytenä tätä työtä!
        KANNATTAISIKO OTTAA ASIOISTA SELVÄÄ????

      • keskenkasvuisten kanssa
        tiedän mistä puhun kirjoitti:

        olen ottanut viipurista koiran ja koirani oli terveempi mitä suomesta otettu koirani! Viipurin tuonnilla ei ollut matoja eikä ulkoloisia, mutta suomen kennelistä otetulla rotukoirallani oli! Viipurin tuontini on mitä kultaisin koira, samoin on ensimmäinen koirani, mutta ensimmäisestä koirastani on ollut paljon enemmän huolta ja työtä mitä tuontikoirasta!
        Kannattaisi ihan itse miettiä näitä asioita, eikä kuunnella kaikenlaisia juttuja...
        LOPPUPELEISSÄ KOIRASTA TULEE SELLAINEN KUN SINÄ SIITÄ TEET!!!!!!!!
        Ja tosissaan viipurin koirilla on passi, rokotukset ja kaikki muut ihan kunnossa!
        Koira minkä otat viipurista osaa arvostaa että SINÄ olet antanut sille suojan ja kodin ja ruokaa!!!
        MUTTA TUOLLAISELLA ASENTEELLA MIKÄ SINULLA ON TOIVON SYDÄMENI POHJASTA ETTET OTA VIIPURINKOIRAA KOSKA NE OIKEASTI TARVITSEVAT YMMÄRRYSTÄ,HUOLENPITOA JA ENNENKAIKKEA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!
        KANNATTAISI VARMAAN MIETTIÄ OTATKO KOIRAA OLLENKAAN!

        Tiedätkö mikä eroittaa teinin ja aikuisen. Aikuinen voi pohtia asioita, kyseenalaistaa, harkita, ottaa koiran tai olla ottamatta. Eikä sekään pidä paikkansa, että koirasta tulee sellainen kuin "SINÄ OLET". Koiran luonteeseen vaikuttaa aikuisen koiran kohdalla, myös se millainen menneisyys koiralla on ja mitä rotuja koirassa mahdollisesti on. En ymmärrä miksi tuohduit kirjoituksestani, koska en tuominnut sieltä koiria tuovia ihmisiä vaan ajattelin laittaa ajatuksia siitä mitä voi olla edessä, jos sieltä koiran tuottaa. Enkä väittänyt sitäkään, että Suomesta saisi ongelmattoman koiran päinvastoin. Lue kirjoitukseni uudelleen ajatuksella ja tule vasta sitten tänne huutamaan ja meiskaamaan. Toivottavasti et ole yhtä agressiivinen koirallesi. Ehkä et tarvitsisi sinäkään itsellesi koiraa ennen kuin hillitset itsesi. Sehän vaikuttaa koirankin psyykkeen. Harjoittele rentoutumista.

      • pidä kovin
        keskenkasvuisten kanssa kirjoitti:

        aikuisuutta osoittavana näsäviisasta kirjoitustyyliäsi. Jos kerran pidät itseäsi aikuisena, voisit myös kirjoittaa kuin aikuinen.

      • :D :D
        pidä kovin kirjoitti:

        aikuisuutta osoittavana näsäviisasta kirjoitustyyliäsi. Jos kerran pidät itseäsi aikuisena, voisit myös kirjoittaa kuin aikuinen.

        (Haukottelee, ja painuu tekemään jotain lapsilta kielettyä :D)

      • minulla koira viipurista
        auvoiselta kuullosta kirjoitti:

        Minusta on ainakin alkanut tuntumaan, että parempi ottaa/ostaa ihan suomalainen ongelmakoira kuin venäläinen ongelmakoira. Suomalaisessa ongelmakoirassa on se ero ettei sillä ole tullessaan mitään ulko-/sisäloisia (tietysti mahdollista), todella ikäviä puhkeamattomia sairauksia (vesikauhu). Olen miettinyt esim. vesikauhua. Sehän saattaa lukemani mukaan olla piilevänä jopa vuosia (harvinaisempaa koiralla, mutta ilmeisesti kuitenkin mahdollista). Osa venäläisistä koirista kuitenkin on juoksennellut pitkin ja poikin ulkona, jossa on ollut mahdollisuus saada vesikauhutartunta. Suomessa on todella paljon tarjontaa näistä ongelmakoirista. Paljon on, myös ihan mukavia perhekoiria ja edullisia pentuja joita on pidetty hyvin. Voi vapaasti valita joko suurempitöisempi Suomi- koira tai sitten valmiiksi hyvistä oloista oleva ei ongemakoira, mutta kuitenkin Suomesta.

        Sekin arveluttaa, kun esim. valkkaat koiraa Venäjältä tai Virosta niin näet vain kuvan ja kuvauksen koirasta. Sen jälkeen soitat ja kerrot itsestäsi ja mahdollisesti löytämästäsi koirasta. Koiran ystävät tuovat ainakin tuolta Venäjän puolelta koirat Suomeen ja sen jälkeen käyt hakemassa koiran. Sitä ennen et koiraa ole nähnyt. Se on mielestäni todellakin arpa- peliä. Varsinkin, kun kyseessä on aikuinen koira. Etukäteen et voi tutustua koiraan. Tietysti, jos pystyt itse matkustamaan tarhalle. Ei tietääkseni kovin moni ole hakenut koiraa suoraan tarhalta.

        Nämä nyt oli tälläisiä ajatuksia, enkä toki ole koirien tuontia vastaan Venäjältä tai Virosta. Pidän todella paljon eläimistä ja toivoisin, jos joku koiran sieltä tuo jaksaa hoitaa eläimen kaikki sairaudet ja tulevat niiden kanssa toimeen.

        Viestissä oli pelottavinta juuri nämä agressiiviset ja omistushaluiset koirat. Usein nämä koirat ovat niin kiitollisia hyvästä emännästä/isännästä, että muuttuvat vihaisiksi vieraille silkasta mustasukkaisuudesta ja sellaisen koiran kanssa eläminen on silkkaa painajaista, jos koira on vielä iso. Eihän vaihtoehdoksi jää silloin kuin lopetus, koska sellaisen koiran kanssa eläminen on todella stressaava pitemmän päälle. Surullista.

        tämähän on tietysti vain minun mielipiteeni mutta minä otan koiran mielummin viipurista koska siellä on erittäin surkeat oltavat ja mielestäni ne ressukat ansaitsevat parempaa. Suomessa kun esim. pienet pennut odottelevat pääsyään uuteen kotiin, niillähän on todella hyvät oltavat, toisin on viipurissa. Olipa koira siellä pieni tai suuri, nuori tai vanha, ei ne siellä oikein ruokaa saa ja muutenkin olot on mitä on ja jotkut koirista joutuvat odottamaan tarhalla ties kuinka kauan että joku tahtoisi heidät kotiinsa ottaa.

        oikeassa olet ettei viipurista tai muualta otetuista koirista voi tietää etukäteen oikein mitään, on vain nähnyt kuvan ja sen perusteella tahtoo koiran jne. minä tiesin omasta koirastani sen, kun se oli vielä viipurissa, että se oli jäänyt auton alle eikä suostunut nousemaan pediltänsä viikkoon(koiraani törmännyt autoilija vei sen tarhalle) eli koira oli siis shokissa.

        Halusin sen silti ja olin varautunut siihen että sillä saattaa olla vaikka mitä ja vaikka mikä paikka murtunut mutta halusin silti juuri sen koiran. No, lääkärissä selvisi että koirallani on kumpikin lonkka murtunut pieni polvimurtuma. Leikkausta ehdotettiin mutta aluksi tehtiin vaan niin etten vienyt koiraa kunnon lenkeille ollenkaan, käytin vain pikaisesti tarpeillaan ettei lonkat ym. rasittuisi ja annoin koiran vaan makoilla. Koirani söi myös kipulääkkeitä tuolloin.

        Ja sitten, kun kävimme lääkärissä n. pari kuukautta sen jälkeen, saimme erittäin ihania uutisia: lonkat parantuneet erittäin hyvin, polvimurtuma kokonaan. Olin aivan käsittämättömän iloinen ja lääkärikin oli ihmeissään.

        Nyt koirani juoksentelee pää kolmantena jalkana eikä muuta varmaan haluaisi tehdäkään kuin hillua ulkona ja juosta ympäri metsiä. Se on toipunut todella hyvin eikä siitä ole ollut mitään harmia, ei ongelmia käytöksessä yms. ja on todella nopea oppimaan asioita. Sillä on myös hyvä luonne ja on ainakin tähän asti tullut toimeen jokaisen koiran ja ihmisen kanssa. Olen erittäin tyytyväinen siihen että pidin pintani ja halusin juuri tämän koiran vaikka minulle alettiin jo tarjoilemaan toisia koiria kun he eivät tienneet uskaltaako tätä koiraa lähteä edes tuomaan suomeen shokin takia. Ai niin, ja kun näin koiran ensimmäisen kerran, se oli iloisen oloinen, ei vihainen, ahdistunut tai peloissaan, vain väsynyt pitkästä matkasta. Olin aivan otettu kun koirani katsoi minua suoraan silmiin sen ihanilla ruskeilla silmillään, ihastuin täysin samantien koiraani.

        Aion hankkia myös seuraavan koirani venäjältä, joko tälle kaveriksi tai sitten kun tästä koirasta aika jättää. Ehkä seuraavan kerran ei käy näin hyvä tuuri mutta se jää nähtäväksi.

        Ja, olen sitä mieltä että koira voi olla ongelmallinen, oli se mistä tahansa. Ja kyllähän omistaja itse vaikuttaa myös asiaan aika paljon tuleeko koirasta ongelmallinen vai ei..

        Nämäkin ovat vaan minun ajatuksiani, tätä mieltä vain olen enkä minäkään, todellakaan ole mitään sitä vastaan jos joku haluaa koiransa mielummin suomesta kuin venäjältä. Ihmiset ottavat koiransa sieltä mistä tahtoo.

      • se erottaa
        keskenkasvuisten kanssa kirjoitti:

        Tiedätkö mikä eroittaa teinin ja aikuisen. Aikuinen voi pohtia asioita, kyseenalaistaa, harkita, ottaa koiran tai olla ottamatta. Eikä sekään pidä paikkansa, että koirasta tulee sellainen kuin "SINÄ OLET". Koiran luonteeseen vaikuttaa aikuisen koiran kohdalla, myös se millainen menneisyys koiralla on ja mitä rotuja koirassa mahdollisesti on. En ymmärrä miksi tuohduit kirjoituksestani, koska en tuominnut sieltä koiria tuovia ihmisiä vaan ajattelin laittaa ajatuksia siitä mitä voi olla edessä, jos sieltä koiran tuottaa. Enkä väittänyt sitäkään, että Suomesta saisi ongelmattoman koiran päinvastoin. Lue kirjoitukseni uudelleen ajatuksella ja tule vasta sitten tänne huutamaan ja meiskaamaan. Toivottavasti et ole yhtä agressiivinen koirallesi. Ehkä et tarvitsisi sinäkään itsellesi koiraa ennen kuin hillitset itsesi. Sehän vaikuttaa koirankin psyykkeen. Harjoittele rentoutumista.

        teinin ja aikuisen? Aikuinen ei arvostele toisten kirjoituksia sillä perusteella että häntä on "loukattu" kun uskaltaa olla täysin erimieltä!Vai mitä????
        En koe itseäni vielä hirveän aikuiseksi, mutta olenhan vasta 25v!
        Koirani ovat olleet minulle aina tärkeimpiä ja menevät kaiken muun ohi!
        En vaan pysty käsittämään, että arvostelet asioita niin ehdoin, koska kirjoituksestasi huomaa ettei sinulla ole ollut aikaisemmin "löytökoiraa", joten mitä sinä voit HENK.KOHT. asiasta tietää!
        On hölmöjä, jotka kuuntelevat negatiivisia asioita ja EHKÄPÄ juuri sinun ansiostani joku pieni, orpo koira jäi nyt ilman kotia!
        Jos et kestä kritiikkiä sanomisistasi, niin otapa nyt se suomesta ostettu rotukoirasi ja lähde vähän tuulettumaan vaikka pihalle(jos sinulla edes koiraa on!)
        Ajan tässä vaan lähinnä sitä asiaa, että meitä on moneen lähtöön.. Miksi arvostelet noin jyrkästi orpokoiran ottamista, koska me jotka sitä kannatamme niin emmehän mekään puhu negatiiviseen sävyyn suomen kenneleitä ja suomesta otettuja rotukoiria!
        Henk.koht. omistan rotukoiran suomesta ja löytökoiran viipurista!

      • nyyh
        se erottaa kirjoitti:

        kun lukisitte ihan rauhallisesti ilman kiihkoa viestini. En ole ketään kehoittanut olla ottamatta koiraa "kehitysmaista", mutta kannattaa miettiä kuitenkin onko itsestä tälläisen koiran hoitajaksi. Enkä ole muuten ollut ollenkaan "loukkaantunut" :), tiedän toki, että tänne mahtuu kaikenlaisia tallaajia.
        Minusta nyt vain tuntuu, että täällä joku muu on "loukkaantunut" siitä, että minä olen kehoittanut ihmisiä vain miettimään vielä yön yli ennen kuin ottaa koiraa ulkomailta. Minusta siinä ei ole mitään mikä pitäisi saada hyppimään tasajalkaa.

        Toisessa asiassakin olet väärässä minulla on, sekä rotukoira, että ns. "löytökoira". Molemmat olen ostanut aikuisena. Rotukoira on ns. hyvästä perheestä, hyvin kohdeltu ja ruokittu. Sekarotuinen "löytökoira" on taas ihan päinvastainen tausta ja voin kertoa, että olen tehnyt sen kanssa valtavasti töitä, että olen saanut siitä yhteiskuntakelpoisen. Tämä reppana ei luottanut vieraisiin ihmisiin (ei vieläkään kaikkiin, eikä mahdollistakaan taustat tuntien), ei voi jättää hetkeksikään autoon (haukkuu perääni), ylisuojeleva ym. ym. Paljon täytyy olla, myös valmis antamaan aikaa ottaessaan "löytökoiran".

        Koetahan nyt rauhottua ja hyväksyä, että ihmiset ajattelevat eri tavalla asioista ja minusta on aina harkittava koiraa ottaessaan monta asiaa ennen koiran rahtaamista kotiin oli se mistä tahansa. Näkeehän tämän, kun katselee kuinka monet noin 6 kk - 12 kk ikäiset koirat etsivät jo uutta kotia. Eihän koira ole silloin vielä edes aikuinen. Usein syynä on "pitovaikeudet", "allergia", usein koira on "energinen", uudelta omistajalta vaaditaan kokemusta, aikaa ja mieluiten omakotitalo ja joku olisi kiva olla aina kotona :), sehän se. Minusta se kertoo vain sen, että on otettu koira miettimättä kuin yhden nopeasti kiitävän hetken mitä koira tuo tullessaan.

      • *M*
        KAIKKITIETÄVÄISELLE kirjoitti:

        Kai sinä "kaikkitietäväinen" tajuat että nämä koirat ei maksa mitään????
        Ne eivät ole rotukoiria vaan sekarotuisia..
        Esim. viipurin koirien emännät tekevät hyväntekeväisyytenä tätä työtä!
        KANNATTAISIKO OTTAA ASIOISTA SELVÄÄ????

        Koirat esim. viipurista ei periaatteessa maksa mitään,hinta jonka olen omista kahdesta
        "viipurin valiostani" maksanut on koostunut rajaell. palkkiosta ja kuljetuksesta. pienemoi hinta se jokatapauksessa on ollut kuin suomalaisen sekarotuisen pennun / aikuisen koiran hinta.
        Omiini olen tyytyväinen, kuten varmasti moni muukin joka on rescue koiran hankkinut, nämä koirat varmasti osaavat arvostaa kodin lämpöä ja ihmisten huolenpitoa, kunhan kotiutuvat ja toyttuvat ajatukseen että ruokaa tulee varmasti joka päivä, pihalla ei käydä kuin kääntymässä..siellä ei tartte asua ja ihmisen käsi antaa ruokaa ja silittaa..ei lyö. aika paljon uusia asioita opittavana.

      • ÄLYTÖNTÄ
        nyyh kirjoitti:

        kun lukisitte ihan rauhallisesti ilman kiihkoa viestini. En ole ketään kehoittanut olla ottamatta koiraa "kehitysmaista", mutta kannattaa miettiä kuitenkin onko itsestä tälläisen koiran hoitajaksi. Enkä ole muuten ollut ollenkaan "loukkaantunut" :), tiedän toki, että tänne mahtuu kaikenlaisia tallaajia.
        Minusta nyt vain tuntuu, että täällä joku muu on "loukkaantunut" siitä, että minä olen kehoittanut ihmisiä vain miettimään vielä yön yli ennen kuin ottaa koiraa ulkomailta. Minusta siinä ei ole mitään mikä pitäisi saada hyppimään tasajalkaa.

        Toisessa asiassakin olet väärässä minulla on, sekä rotukoira, että ns. "löytökoira". Molemmat olen ostanut aikuisena. Rotukoira on ns. hyvästä perheestä, hyvin kohdeltu ja ruokittu. Sekarotuinen "löytökoira" on taas ihan päinvastainen tausta ja voin kertoa, että olen tehnyt sen kanssa valtavasti töitä, että olen saanut siitä yhteiskuntakelpoisen. Tämä reppana ei luottanut vieraisiin ihmisiin (ei vieläkään kaikkiin, eikä mahdollistakaan taustat tuntien), ei voi jättää hetkeksikään autoon (haukkuu perääni), ylisuojeleva ym. ym. Paljon täytyy olla, myös valmis antamaan aikaa ottaessaan "löytökoiran".

        Koetahan nyt rauhottua ja hyväksyä, että ihmiset ajattelevat eri tavalla asioista ja minusta on aina harkittava koiraa ottaessaan monta asiaa ennen koiran rahtaamista kotiin oli se mistä tahansa. Näkeehän tämän, kun katselee kuinka monet noin 6 kk - 12 kk ikäiset koirat etsivät jo uutta kotia. Eihän koira ole silloin vielä edes aikuinen. Usein syynä on "pitovaikeudet", "allergia", usein koira on "energinen", uudelta omistajalta vaaditaan kokemusta, aikaa ja mieluiten omakotitalo ja joku olisi kiva olla aina kotona :), sehän se. Minusta se kertoo vain sen, että on otettu koira miettimättä kuin yhden nopeasti kiitävän hetken mitä koira tuo tullessaan.

        Täysin älytöntä tämä.. ei tätä asiaa saa ikinä päätökseen! Luin kyllä viestisi huolella, ja ehkä emme vain pysty ymmärtämään toisiamme.. mikä on harmi, koska kummallakin on vahvat(eläinrakkaat) mielipiteet!
        Ajattelemme vain asioita eritavalla..
        Minä en henk.koht. tuomitse ketään(jos minua ei tuomita!)
        Kaikilla on omaan mielipiteeseen oikeus ja koko riita sai alkunsa siitä, koska kumpikaan ei ollut samaa mieltä toisen ajattelutavasta!
        Pyydän nöyrimmin anteeksi ja toivon että tämä loppuu nyt :)
        Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua/sanomisiasi millään tavalla!
        Iloista talven jatkoa sinulle ja koirillesi :)

      • Onnellinen viron rescuen om...

        Koiran käyttäytyminen johtuu hyvin pitkälti sieltä narun toisesta päästä... eli ihmisestä. Ongelmakoiria ei itsestään synny vaan ongelmaihmisten käytöksellä. Ottakaa ihmiset asioista selvää -ja uskaltakaa katsoa sinne peiliin, kenessä ne syyt voisi olla. Koiran kouluttamiseen voimaa ei tarvita, päätä ja järkeä kylläkin.

      • Ei ole mitään anteeksi pyyd...
        ÄLYTÖNTÄ kirjoitti:

        Täysin älytöntä tämä.. ei tätä asiaa saa ikinä päätökseen! Luin kyllä viestisi huolella, ja ehkä emme vain pysty ymmärtämään toisiamme.. mikä on harmi, koska kummallakin on vahvat(eläinrakkaat) mielipiteet!
        Ajattelemme vain asioita eritavalla..
        Minä en henk.koht. tuomitse ketään(jos minua ei tuomita!)
        Kaikilla on omaan mielipiteeseen oikeus ja koko riita sai alkunsa siitä, koska kumpikaan ei ollut samaa mieltä toisen ajattelutavasta!
        Pyydän nöyrimmin anteeksi ja toivon että tämä loppuu nyt :)
        Tarkoitukseni ei ollut loukata sinua/sanomisiasi millään tavalla!
        Iloista talven jatkoa sinulle ja koirillesi :)

        En ole ollenkaan loukkaantunut.
        Hyvää talvea sinullekin ja lemmikeillesi :).

    • *^^

      Kyllä ne koirat jotka tulee viipurista on asian mukaisesti hoidettu lähtö kuntoon..passit ja rajaell. paperit on.itselläni on 2 koiraa viipurista, Haamu kohta 2 vuotias tyttö, tuli ollessan 7kk vanha ja viime syksynä tuli uros Mitja3kk vanhana ja on nyt 7,5kk vanha. Lisäksi on "kotimaan"koira Lk collie karma. Itse olen koiriini pirun tyytyväinen! kilttejä ja oppivaisia koiria ovat kumpikin viipurin koira olleet, ja terveitä,! Kumpikaan ei ole ero ahdistuneita tai mitään tuhoaja koiria ollut, Karma sen sijaan nuorempana "luki" kirjahyllyllisen kirjoja ja "testasi" mun kotona olevia kenkiä mun työpäivän aikana. Tällä hetkellä mulla on hoidossa lisäksiyksi pentu viipurista ja sekin on todella kiltti. Poikeuksia varmasti on, varsinkin vanhemmissa koirissa kun ei todellisuudessa voi tietää mitä kaikkea ovat kokeneet elonsa aikana, Hamppi ainakin pelkäsi ihmisiä aivan kamalasti mutta melko pian "vapautui" pelostaan kun ei ollut syytä pelätä, edelleen jos lenkillä tulee vastaan ihmis "lauma" eli enempi kuin 3 ihmistä niin ensimmäinen reaktio on ympäri kääntyminen mutta kun huomaa etten meinaa kääntyä, kävelee ohi kaukaa kiertäen.yksittäiset ihmiset ja lapset ovat mukavia:) Mitja taasen pelkäsi ja pelkää edelleen tosi paljon vieraita koiria,koosta riippumatta. mutta kyllä sekin on parempaan muuttunut.Onneksi on paljon tuttuja koira kavereita:) kysympä vaan Kuka haluaa tehtailla pentuja niihin oloihin kuin siellä viipurissakin tarhalla on..? kyllä ne varmaankin suurin osa on kova onnisia kadun lapsia. omiini olen tyytyväinen ja voin suositella lämpimästi.mieluummin itse annoin kodin sitä tarvitsevalle..kun etsin pentua suomesta eräs pappa myi monirotuisia pentuja keltaisessa pörssissä 650e kpl..hinta tosin selvisi vasta soitettaessa ja pappa sanoi hinnan olevan korkea koska sekarotiuset on muotia, kaikkihan sellasen nykyää haluaa..samalla papalla on ollut jo monta ilmoitusta eikä tasan ole sama pentue aina kyseessä, että missähän niitä pentuja oikeen tehtaillaan.ja raivotautiko ei venäjältä kulkeudu suomeen muutenku tuonti koirien välityksellä..mitenkäs nuo villi eläimet..?nekö pysyy rajojen sillä puolen?

      • mieltä

        Kiitos että joku on minun kanssani samaa mieltä viipurinkoirista.. kauhulla luen tietämättömien ihmisten juttuja..
        Minä ainankin sain ihanan koiran viipurista, ei ole vielä kauaa minulla ollut mutta mitä kultaisin tyttö :)

      • kohta kotiin!
        mieltä kirjoitti:

        Kiitos että joku on minun kanssani samaa mieltä viipurinkoirista.. kauhulla luen tietämättömien ihmisten juttuja..
        Minä ainankin sain ihanan koiran viipurista, ei ole vielä kauaa minulla ollut mutta mitä kultaisin tyttö :)

        Olen myöskin ottamassa Viipurista tarhalta tuotua koiraa.Olemme jo aika kauan ajatelleet ottavamme koiran tänne maalle omakotitaloon ja se päätös ottaa koira sieltä tuntui heti oikealta.Meille ei ole koiran ulkonäöllä tai "rodulla"todellakaan väliä koska se tulee meille perheenjäseneksi ja meidän mielestä on parempi kun voimme tehdä jotakin niiden kodittomien ressukoiden takia.Meillä molemmilla on aiemmin ollut koiria siitä tosin on jo aikaa.Tämä koira joka meille tulee on pentu ja ollut vähän aikaa Suomessa kotihoidossa ja käynyt täällä jo eläinlekurillakin.Se oli todella huonossa kunnossa Suomeen tullessaan.Ja siitä pentutehtailusta,niin ne koirat maksavat niin vähän että kulut menevät matkoihin,rokotuksiin sekä rajaeläinlääkärin maksuihin.Siitä ei jää käteen niille tarhalle kuin korkeintaan 20Eur.Joten tuskin on tehtailua.

      • ajattelevia ihmisiä
        kohta kotiin! kirjoitti:

        Jos joku väittää koiria rajan takana tehtailevan, käykääs siellä puolella ja huomaatte, kuinka paljon ihmisten hylkäämiä koiria ja kissoja kaduilla juoksee kodittomana!
        Toiset koiranomistajat ovat vastuuntunnottomia jos ei viitsitä ja ei ole rahaa eläimeen, heivataan se kadulle ja pentujen tultua tehdään samoin niille. Ei nämä ihmiset osaa ajatella sitä kärsimystä mikä eläimille koituu, eikä näköjään täälläkään näitten koirien parjaajat ymmärrä sitä.
        Onneksi siellä on myös hyviä ihmisiä, jotka pelastavat nämä raukat ja tekevät paljon työtä huonoissa oloissa ja ilman palkaa koirien eteen.
        Nostan hattua näille ihmisille ja soisin heille edes kohtuullisen palkan, mutta valitettavasti heidän työmotiivi tulee heidän hyvästä sydämmestä.
        Koirien ruokakulut ja muut kustannukset, sekä kulut rajan ylityksessä ei jätä näille ihmisille sitä voittoa, mitä joku typerä ja tietämätön kuvittelee. Uskaltaisin sanoa, että miinukselle jää kirkkaasti!
        On ihanaa tietää, että moni on valmis ottamaan sieltä koiran ja antamaan tälle kodin, ruokaa ja rakkautta, sillä ne olosuhteet joissa ressukat ovat talvipakkasilla, ei ole hyvät.
        Sydäntä koskee selailla (päivittäin) näitä kotia etsivien kuvia katsellen ja toivoen, että jokaiselle löytyisi koti mahd. pian.
        Itselläni ja lähiomaisillani on sieltä otettu lemmikki, joista parempaa ei enää saa! Valitettavasti useampia koiria en pysty pitämään.

    • bosse

      Kiitoksia kaikille jotka ovat viestiini vastaileet!(vastailkaa toki lisää, jos intoa rittää =>)

      Meille on nyt tulossa pieni pentu viipurista maaliskuun alkupuolella, ja innolla odotamme jo uutta tulokasta!

      • kuulumisia :)

        :) Kerro sitten kuulumisia miten sinulla ja pennullasi menee :)
        Minun viipurinpentu on ollut luonani puolitoista vkoa ja meillä on tapahtunut edistystä todella paljon :)

    • mummi ja papparainen

      Meille otettiin kolmas koira rajan takaa.
      Kaksi aiempaa on puhdasrotuisia ja hyväsukuisia näyttelykoiria ja tämä uusin tulokas on sekarotuinen - ja kaikkein terve!
      Eipä ollut suomesta otetuilla hyväsukuisilla rotukoirillamme takuuta siitä, että olisivat olleet terveitä, vaan eläinlääkärilaskut ovat olleet huikeat näiden "hyväsukuisten suomalaisten" karvaturrien.
      Rajan takaa elämälle pelastettu vesseli sen sijaan on ollut terveenä, vaikka onkin "hylkiö" ja sekarotuinen eräiden mielestä.
      Koira oli kovia kokenut ja tottakai sieltä tuleva koira on vietävä suomeen tultua eläinlääkärille ja tarkistamaan onko rokotukset ajan tasalla.
      Koira oli kirputon ja jokainen vastuuntuntoinen koiran ottaja tietää, että madottaa koiran ja antaa loishäädön ihan varmuudeksi saatuaan sieltä lemmikin... Ellei sitä tiedä, ei kannata ottaa koiraa edes suomesta, sillä onhan täältäkin otetuissa pennuissa matoja ja koirat on madotettava ja rokotettava ja eläinlääkärillä tarkistettava!
      Ei ole ongelmakoiria, vaan ongelmat on koiran ottajissa, joilla ei ole kykyä ja taitoa tulla eläimen kanssa toimeen.
      Itse olisin valmis ottamaan useampia koiria naapurista, jos olisi tilaa ottaa useimpia.
      Sitä suurta rakkautta jota nämä koirat osoittaa, ei voita mikään.

    • Nimetön

      Meidän Omar(Stasik)haettiin Kotkasta, jossa se oli ollut muutamia viikkoja Viipurin tarhoilta tultuaan. Se oli sirutettu,madotettu ja rokotettu;rabies ja annettu leptospiroosi-rokote/häätö.Nämä Viipurissa. Suomessa se oli taasen madotettu ja ulkoloiset oli häädetty.
      Jouduin madottamaan sen itse vielä kolmasti, koska ulosteesta löytyi "eläviä". Se sai kahdet rokotukset vielä täällä, jotta suoja olisi hyvä.

      Eli kannattaa varautua kaikenlaiseen rahanmenoon.
      Ja muuhun myös. Omar söi ovilistat ja seinään ison rei´än silloin alkuaikoina, kun olin töissä.
      Sillä oli esinahan tulehdus, joka hoidettiin kotikonstein Betadinella pois.
      Se hyökkää toisten urosten kimppuun lenkillä. Pelkää isoja ajoneuvoja. Arastelee lapsia.
      Likkakoirien ja aikuisten ihmisten kanssa se tulee toimeen.
      Se vetää aivan tolkuttomasti- huolimatta erilaisista vedonestovaljaista. Hommasin talvella pari kertaa kaaduttuani ns. hiihtovyön, johon voin laittaa koiran nahkahihnan turvallisesti kiinni. Eli lenkillä Omar on kuin napanuorassa eikä häviä, vaikka mitä tapahtuisi.

      Kaikenlisäksi- en tiedä liittyykö tämä mitenkään sen taustaan- se oksentaa joka kerran autoon, vaikka matka olisi kuinka lyhyt ja vaikka perillä tapahtuisi miten mukavia asioita.

      Omar on ollut meillä n.3,5 kk. Se on kotioloissa nykyään aivan ihana ja on koko ajan tullut hyvin toimeen toisen koiran kanssa. Omar on noin 1,5-2v ja toinen koirani 4,5v, likka.

      MINUSTA KANNATTAA OTTAA MIELUUMMIN JOKU RESSUKKA KUIN PITKÄLLE JALOSTETTU KOIRA. JOS VIELÄ PYSTYY OTTAMAAN PENNUN JA KOULIMAAN SEN ITSE; NIIN MIKÄS SEN PAREMPAA. ONNEA!MH.

    • Anonyymi

      eivät rokotettu ((( ona koirasairastui vakavasti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4070
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2091
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1395
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe