Loimaa -tuppukylän takamaasta

oululainen kertoo

Tulin pakkasessa junalla Loimaan asemalle myöhässä. Kyselin taksia, mutta kukaan ei muka tiennyt. Rakennus oli pimeä ja suljettu, kuin Kostamuksen sivuradan syrjäkylällä.
Kännykkäni värjötteli myös taskussani akku sippinä paukkupakkasesa, joten laahustin siihen Shellille.
Sieltä sain vartin odottelun jälkeen taksin. Heitin kapsäkkini peräpenkille ja ryömin itse aukaistusta ovesta sisään. Kuski marmatti jotakin likaiseta ja lumisesta laukustani. Vastasin, että eipä herra tullut avaamaan takaluukkuakaan.
Sitten tuli puhe osoitteesta. Se oli viereiseen kuntaan 15 kilomertin päähän. Kuski vaikeroi, että ei tunne paikkaa.
"Kun en siellä aja ja siellä on omat pari taksia ja että on niin kaukana."
Matkan aikana hän vaikeroi pakkaasen ja pitkän ajomatkan ja muut vaikeudet. Oulusta hän saattaisi joskus joutua ajamaan Sotkamoon. Se olisi pitkä ja kylmä keikka!
Selitin paikan olevan kylän läpi menevässä ainoassa tieosoitteessa, joten varmaan sen löydämme.
Taas sitä valitusta, että siellä on ne omat taksit ja on sopimuksia ja on sitä ja tätä.
Marinansa aikana hän ajoi talon ohi. Huomautin siitä ja tämä vain ajaa ja ajaa. Ei kuulemma voinut kääntyä yskityistalojen pihassa. Piti löytää valtion risteys!!! TÄH???
Käskin kääntää matkamittarin pois. Ei kuulemma ota vastaan asiakkaitten neuvoja?!!! Sai sitten auton vemputettua tulosuuntaan ja mittari vain raksutti. Maksoin perillä yli kolmenkympin hinnan. Sillä olisin ajanut Oulun ympäri ja se on sentään kaupunki!
Isäntäväkeni ei pitänyt saamaani tyrmistyttävää kohtelua erikoisena. Sellainen kuuluu kuulemma loimaalaiseen meininkiin. He ovat jo siihen tottuneet. Ovat asuneet monia vuosia siellä päin.
Lähtöpäivänä menin Loimaan parhaaseen ravintolaan lounaalle. Kysyin annoksia listalta. Vastaus oli pöyristyttävä!
"Ota tuosta seisovasta, niin kuin muutkin. Ei keittiössä oo ketää valmistamassa ja mulla menee aika tämän seisovan kanssa!"
Maksoin lounaan. Jäin odottamaan takaisin rahaa paristakympistä. Nainen kaseli, kuin Toppilan sataman naikkoset aamutuimaan krapulassa ja tokaisi:
"Eiks se olukkaa tasa?"
Ei. Maksoin parillakympillä ja lounas maksaa 8 euroa. Odotan saavani 12 takaisin, kerroin.
Takaa lisääntyi tuuppiva jono ja palolaitoksen miesten voima. Nainen toi kympin ja pikkukolikoita. Ne iskettiin kouraani niin, että osa oli soppakipoissa.
En syönyt siinä kuppilassa. Turha suomalaisia on pelotella että taksit ja kapakat pettävät etelässä. Kyllä loimaallakin osataan. Siellä lisäksi vieras kokee olevansa väärässä paikassa. Otan sadasti mieluummin oululaisen kenkkuilun vastaan tuttuna asiana, kuin loimaalaisen törkeyden.

14

2006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-loimaalainen

      osataankin,enemmän ja vähemmän sanottuna koko paikka on hanurista,menin sinne työn perässä,pari kuukautta huomasin että työkkäri korvaus turussa olis pitäny ottaa.saviseutuu ja ihmiset yhtä jäykkii

    • "taas sitä valitusta...

      Te valittajat täällä useimmiten Loimaasta kirjoitatte. Jos teillä olisi kokemuksia muualta , valittaisitte sieltäkin...

      • vaikken

        Asun itse muualla(jo 10v) ja olen syntyperäinen loimaalainen.Vähän etäisyyttä jo niin näkee Loimaan nurkkakuntaisuuden.Ei loimaalaisissa mitää vikaa ole vaan niissä vanhakantaisissa ajatelmissa. Siksi Loimaa ei kehity mihinkään suuntaan....
        Näin se vain on.Siellä on samat henkilöt johdossa?, eikä mitään konkreettista sitten rautatiesillan rakentamisen jälkeen Loimaalle olla saatu.

        Ja tehkää se kauppakeskuksenne sinne 9-tien varteen.Siinä poikkeaisivat myös ne ohikulkijat jotka sinne Loimaalle eivät edes eksy; tehkää siitä uusi pysähtymispaikka.Ei siitä niin pitkää matkaa kaupungilta ole, ja bussit kulkemaan sitä väliä tasatunnein, niin johan työllistetään siinäkin.


      • Järkipuhetta
        vaikken kirjoitti:

        Asun itse muualla(jo 10v) ja olen syntyperäinen loimaalainen.Vähän etäisyyttä jo niin näkee Loimaan nurkkakuntaisuuden.Ei loimaalaisissa mitää vikaa ole vaan niissä vanhakantaisissa ajatelmissa. Siksi Loimaa ei kehity mihinkään suuntaan....
        Näin se vain on.Siellä on samat henkilöt johdossa?, eikä mitään konkreettista sitten rautatiesillan rakentamisen jälkeen Loimaalle olla saatu.

        Ja tehkää se kauppakeskuksenne sinne 9-tien varteen.Siinä poikkeaisivat myös ne ohikulkijat jotka sinne Loimaalle eivät edes eksy; tehkää siitä uusi pysähtymispaikka.Ei siitä niin pitkää matkaa kaupungilta ole, ja bussit kulkemaan sitä väliä tasatunnein, niin johan työllistetään siinäkin.

        Hyvä! Tämä olisi sitä paljon perättyä kehitystä ,mutta kun se ei nyt kelpaa,kun tämän kylän rahaherrat ovat saaneet jotain päähänsä niin se pitää toteuttaa heidän tavallaan,vaikka 80 prosenttia asukkaista olisi eri mieltä.


    • mitäs tulit?

      Tyhjätaskut matkustelee ja marisee. Ei Loimaalle ole pakko kenenkään koskaan tulla. Antakaa meidän olla aivan rauhassa!

      • omalla työllämme

        Me täällä Oulussa olemme omalla työllämme vaurautemme luoneet. Loimaan rikkaat maanjussit saavat armopalaa kymmeniä miljoonia verorahoistame. Oli se mineltään mitä sosiaaliapua tahansa lain mukaan.
        Itse en ymmärrä, miksi joku oululainen yleensäkään tulisi sinne sianpaskan hajuun Loimaalle?


      • Aloittanut oululainen

        Tarkkaan ottaen olin vieraana Mellilässä. Se ei ole yhtään parempi paikka, mutta siellä ollaan rehellisesti uteliaita ja tullaan melkein suoraan kysymään "mistä tuut, kuka oot ja ootko jolleki sukua" Sekin on inhimillisempi tapa, kuin loimaalaisten paskantärkeä "kaupunkilainen kyräily". Naurattaa.
        Toinen oululainen ihmettelee syytä mennä Loimaalle. Vastaan, että kaikissa maailman kolkissa on mukavia ihmisiä. Nämä melliläläiset tuttavani opin tuntemaan jo 80-luvulla Helsingissä. He ovat sopeutuneet, mutta eivät kasvaneet kiini siihen paikalliseen meininkiin. Ihmisinä edelleen vallan ihania ja normaaleja.


      • Ethän
        omalla työllämme kirjoitti:

        Me täällä Oulussa olemme omalla työllämme vaurautemme luoneet. Loimaan rikkaat maanjussit saavat armopalaa kymmeniä miljoonia verorahoistame. Oli se mineltään mitä sosiaaliapua tahansa lain mukaan.
        Itse en ymmärrä, miksi joku oululainen yleensäkään tulisi sinne sianpaskan hajuun Loimaalle?

        Sä taida ymmärtää montaa muutakaan juttuu tässä elämässä.


      • Höpöti höp

        JUURI TUOLLAISET JUNTIT TÄMÄN KAUPUNGIN MAINEEN PILAAVAT! LÄHDE SINÄ POIS, NIIN LOIMAAN MAINE SILTÄ OSIN PUHDISTUU!!! KYLLÄ ÄITIS SULLE PIAPOO LÄHETTÄÄ!!!


    • junalla tullut

      OLEN ASUNUT LOIMAALLA YLI 10 VUOTTA JA TUNSIN LOIMAAN PALVELUKULTTUURIN KIRJOITUKSESTASI HYVIN!
      TÄLLÄ EI OLE KILPAILUA, JOKA PANISI ESIM. RAVINTOLAT SATSAAMAAN HYVÄÄN PALVELUUN!!
      ANKKURI JA SEURAHUONE SAAVAT ASIAKKAANSA PALVELUN TASOSTA RIIPPUMATTA JA YLIMIELISYYS NIISSÄ KUKOISTAA!!
      PYYDÄN ANTEEKSI LOIMALAISTEN PUOLESTA!
      TÄMÄ TUPPUKYLÄ KUOLEE VIELÄ OMAHYVÄISYYTEENSÄ,
      EIKÄ KUKAAN JÄÄ KAIPAAMAAN!!
      LOIMAA= ANUS MUNDI!!

      • toinen ex

        turhin kaupunki varsinaissuomessa,ihme että joskus kaupungiksi julistettu,jos ihmiset olisi edes pikkasen joustavampia siellä voisi ehkä asua,tosi mänttejä,ainoa paikka asuessani missä palvelu normaalin rajoissa oli terveyskeskus


      • elmo
        toinen ex kirjoitti:

        turhin kaupunki varsinaissuomessa,ihme että joskus kaupungiksi julistettu,jos ihmiset olisi edes pikkasen joustavampia siellä voisi ehkä asua,tosi mänttejä,ainoa paikka asuessani missä palvelu normaalin rajoissa oli terveyskeskus

        En epäile tarinan todenperäisyyttä.


    • pipsis

      Olen melkein koko ikäni asunut Loimaalla ja olen aivan samaa mieltä kanssasi ihmisten töykeydestä! Ei toki saa yleistää, jos tapasit pari loimaalaista, ei tarkoita että KAIKKI ovat töykeitä. Mutta ravintolan henkilökunta on todellakin haukkusi ansainnut. Lohduttaudu sillä että he ovat töykeitä myös meille loimaalaisille..=) Välillä oikein huvittaa, mistä tuo kaikki ammattitaito ja palvelualttius oikein pursuavat? Taksikuskeja on vähän joka sorttia. Kyllä minua kuskanneet ukot ovat kuitenkin kääntyneet vaikka missä tienhaarassa, jos vikaan ajavat?! Outoa.

    • pahimpaan juttuun

      täällä Loimaalla. Pari-kolme taksia ovat niin töy-
      keitä, kaikille, myös loimaalaisille. Ja ruokapaik
      ka on oma juttunsa. Mutta kyllä täällä on myös mo-
      nia todella kohteliaita ja fiksuja tyyppejä.
      Eli ei ihan kaikkee voi yleistää. Pienen kaupungin
      pahe vain on siinä, että kaikki tuntee toisensa,
      muodostuu kuppikuntia ja selän takana puhutaan to-
      tuuksia siitä kuppikuntaan kuulumattomasta.
      Itse olen käynyt muutaman kerran Oulussa, ja voin
      sanoa, että ihmiset olivat ystävällisiä ja kohte-
      liata, myös taksit ja ravintolahenkilökunta muut
      oululaiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3202
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2738
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe