Ruuhkaa

Naapuri ei saannu uudehkoa alfa romean deltta-autoon huoltoon kun vasta ens viikkona. Taitaa olla ruuhkaa kun moni alfa kuski yrittänny ajaa pakkasella. Kyllä pitäis maahantuojan sanoa, että ei käy kun kesäautoks.

On se kumma kun Japanilainen osaa tehdä hyvän auton Suomen oloihin vaikka on kotoisin paljon pidemmältä.
91874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vai osaa Japanilainen tehdä hyvän auton :)

Äänestä

Niin: pituushan on se merkitsevä tekijä!

Äänestä
  • myös japskeja? Ite saanut joka kerta jonottaa 'laatu' japanilaista huoltoon 1-2 viikkoa.

    Äänestä

Olen odottanut pitkään, että ilmestyisi Suomen oloihin sopiva japanilainen markkinoille, niin olisi minullakin varaa uuteen autoon. Hetken jo luulin, että tämä Kia olisi sellainen, mutta ne ovatkin kuulemma jo tukkineet Delta-auton korjaamot.

Äänestä

Tänään oli tientukkona uudenkarhea tojota keskelle ajoväylää hyytyneenä. Tais olla pakkasta liikaa japsille. Eipä tojossa toiminut edes hätävilkut.

Äänestä
  • Itse ajoin Ajoväylää töihin ja töistä kotiin, ei näkynnyt Toyotaa seisomassa. Sen sijaan Deltta-auton pihassa odotti pitkä rivi Alfa Romeja pääsyä korjaamoon sulatettavaksi.

    Toyota on voittannut paljon enemmän Saksalaisten autolehtien testejä kuin koko Fiat-korsetti yhteensä.

    Äänestä

  • Paikkaansa kirjoitti:

    Itse ajoin Ajoväylää töihin ja töistä kotiin, ei näkynnyt Toyotaa seisomassa. Sen sijaan Deltta-auton pihassa odotti pitkä rivi Alfa Romeja pääsyä korjaamoon sulatettavaksi.

    Toyota on voittannut paljon enemmän Saksalaisten autolehtien testejä kuin koko Fiat-korsetti yhteensä.

    Japsi on ihan hyvä, jos ei oikein autoa mihinkään tarvitse. Vaan kun sillä pirulla pitää ajaakin... Peter Geitelin sanoin: "Niille, jotka ymmärtää...".

    Aja vaan tojotallasi, äläkä vaivaa enää päätäsi, et kuitenkaan ymmärrä.

    Äänestä

  • Zetrus kirjoitti:

    Olinpa Toyotan kyydissä yhden päivän....huh huhu. Uusi Corolla verso ja olipahan karu kokemus. Lämpenee todella hitaasti, kovat penkit, sisustus todella perusversio, ei tehoa.....kaikin puolin todella tylsä auto.

    Olipa kiva hypätä oman Alfan kyytiin sen jälkeen. Mutta ajele ihmeessä ihan millä haluat, ehkä sulle kelpaa tollanen peruspeli. Toiset vaatii autolta hiukan enemmän!

    Äänestä

  • Paikkaansa kirjoitti:

    Itse ajoin Ajoväylää töihin ja töistä kotiin, ei näkynnyt Toyotaa seisomassa. Sen sijaan Deltta-auton pihassa odotti pitkä rivi Alfa Romeja pääsyä korjaamoon sulatettavaksi.

    Toyota on voittannut paljon enemmän Saksalaisten autolehtien testejä kuin koko Fiat-korsetti yhteensä.

    Sitä Saksan ainutta tojotaako ne on siellä testannut? Ei ne sinne huoli riisikippoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Korjaamolla kirjoitti:

Naapuri ei saannu uudehkoa alfa romean deltta-autoon huoltoon kun vasta ens viikkona. Taitaa olla ruuhkaa kun moni alfa kuski yrittänny ajaa pakkasella. Kyllä pitäis maahantuojan sanoa, että ei käy kun kesäautoks.

On se kumma kun Japanilainen osaa tehdä hyvän auton Suomen oloihin vaikka on kotoisin paljon pidemmältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu