oletteko menettäneet

niin siis, oletteko te jotka seurustelette menettäneet kiinnostuksen seksi elämäänne??????minulla on ihana poikakaveri jota todella rakastan mutta sairastuttuani bulimiaan myös kaikki haluni seksiin ovat kadonneet. Poikakaverini epäilee mun käyvän vieraissa, mutta asia ei vaan ole niin. Häpeän vain niin paljon kilojani ja ajattelen niin paljon painoani että on niin vaikea nauttia muista asioista. Olemme menossa yhdessä ensi viikolla kylpylään ja hirvittää jo valmiiksi vetää uikkarit päälle. Perua sitä en voi kun oon hänelle luvannut. Kun vaan voisikin nauttia asioista murehtimatta painosta.
6655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En ole menttänyt seksihaluja.
Mieheni kanssa oltu yhdessä jo 6 vuotta ja edelleen seksikin maistuu..
Bulimiaa sairastanut jo 8 vuotta. Todellakin salannut sen mieheltäni. Välillä parempia kausia, välillä huonompia.
Mieheni on keikkatöissä ja silloin iskee päälle nuo "huonommat kaudet". Kun hän taas palaa, niin elämä paranee ja herkuttelukaudet vähenee. Tosin vaikeata on aina aluksi totutteleminen ahmimattomuuteen.

Äänestä
  • Miksi et sitten kokonaan lopeta???

    Äänestä

En ole kokonaan menettänyt. Tunnen itseni masentuneeksi ja siksi ei kauheasti kiinnostaisi, mutta kun pidän vitamiinitason korkealla niin seksikin maittaa paljon paremmin/villimmin, kun olen vähän piristynyt.

Jospa kertoisit miehellesi että olet hivenen masentunut vain. ?

Äänestä
  • ok, ehkä muotoilin edellisen vistini väärin. Tarkoitin että kyllä mullakin haluja tallela olisi, ongelmana on vain että en haluaisi esiintyä vähissä vaatteissa tai ilman kenenkään edessä. Keskityn enemmän siihen miltä näytän kuin tunteideni näyttämiseen. Tiedän että tämä on tyhmää kirjoitella tänne tälläistä, koska en kuitenkaan ole enään missään teini-iässä. Olen kyllä erittäin masentunut ja poikaystävänikin on tietoinen siitä. Bulimiani vaan pahenee kaiken aikaa. Käyn säännöllisesti psykologilla, mutta sekään ei oloa helpota. Sinä joka kehotin minua lopettamaan.......kuvittelisin että et itse sairasta kyseistä tautia...Jos sairastaisit ymmärtäisit varmaan että paraneminen ei käy tosta noin vain. Tottakai haluaisin enemmän kuin mitään muuta olla terve ja onnellinen nuori nainen!

    Äänestä

  • tuntematon kirjoitti:

    ok, ehkä muotoilin edellisen vistini väärin. Tarkoitin että kyllä mullakin haluja tallela olisi, ongelmana on vain että en haluaisi esiintyä vähissä vaatteissa tai ilman kenenkään edessä. Keskityn enemmän siihen miltä näytän kuin tunteideni näyttämiseen. Tiedän että tämä on tyhmää kirjoitella tänne tälläistä, koska en kuitenkaan ole enään missään teini-iässä. Olen kyllä erittäin masentunut ja poikaystävänikin on tietoinen siitä. Bulimiani vaan pahenee kaiken aikaa. Käyn säännöllisesti psykologilla, mutta sekään ei oloa helpota. Sinä joka kehotin minua lopettamaan.......kuvittelisin että et itse sairasta kyseistä tautia...Jos sairastaisit ymmärtäisit varmaan että paraneminen ei käy tosta noin vain. Tottakai haluaisin enemmän kuin mitään muuta olla terve ja onnellinen nuori nainen!

    Tiedän mitä tarkoitat... En sairasta bulimiaa, en itse asiassa tiedä mitään diagnoosia syömishäiriölleni mutta kai se anoreksian ja ortoreksian rajamailla on.

    Painoindeksin mukaan olen alipainoinen mutta välillä tunnen itseni niin lihavaksi, ettei seksi avomiehen kanssa oikein huvita... Kerroin vastikään syömispulmistani hänelle ja samalla myös tästä asiasta, hänenhän sitä on tosi vaikea ymmärtää koska pitää kroppaani niin hoikkana. Mutta itse vaan välillä kelailen omia jenkkakahvojani, rumaa masuani ja roikkuvaa persettäni, niin eihän sellaisessa mielentilassa tee mieli mitään niin intiimiä kuin seksi.

    Äänestä

  • _ötökkä_ kirjoitti:

    hei ötökkä......juuri tuota tarkoitin......muotoilin vain kirjoukseni hieman sekavasti. Sitten en ole ainoa joka näin tuntee. Ottaa vaan voimille kun poikaystävälläni ei riitä ymmärrystä, ja miksi riittäisikään. Hän epäilee että saan seksiä muualta, kun hänen kanssaan ei huvita. Toivon vaan etten menettäisi häntä tälläsen tyhmän asian takia. Mutta tämä alkaa oleen jo aika iso ongelma yhteiselossamme=(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuntematon kirjoitti:

niin siis, oletteko te jotka seurustelette menettäneet kiinnostuksen seksi elämäänne??????minulla on ihana poikakaveri jota todella rakastan mutta sairastuttuani bulimiaan myös kaikki haluni seksiin ovat kadonneet. Poikakaverini epäilee mun käyvän vieraissa, mutta asia ei vaan ole niin. Häpeän vain niin paljon kilojani ja ajattelen niin paljon painoani että on niin vaikea nauttia muista asioista. Olemme menossa yhdessä ensi viikolla kylpylään ja hirvittää jo valmiiksi vetää uikkarit päälle. Perua sitä en voi kun oon hänelle luvannut. Kun vaan voisikin nauttia asioista murehtimatta painosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu