Täyttyi sivu tuo
vaan uusi runo luo.
Nurkkaa vielä täyttää
tyhjää tilaa käyttää.
Iloa runoista noista
joissa on monenmoista.
Kuvat mieles kulkee
aika ei viel sulkee.
Siispä lisää runo
pitkä ketju puno.
Yhdes viettää aikaa
kootaan luku taikaa.
vaan uusi runo luo.
Nurkkaa vielä täyttää
tyhjää tilaa käyttää.
Iloa runoista noista
joissa on monenmoista.
Kuvat mieles kulkee
aika ei viel sulkee.
Siispä lisää runo
pitkä ketju puno.
Yhdes viettää aikaa
kootaan luku taikaa.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Pidän minäkin runoista vaikka en pysty itse niitä laatimaan, pidän Eino Leinon runoista ja tämä on Leinon kirjasta "Hymyilevä Apollo"
Niin pienet,niin pienet on piirit maan,
mut taivas on suuri ja laaja
ja taivas on tähtinen,taaja.
Yks vaan on taivas,yks Jumala vaan,
on jokaisella se sielussaan,
ja taivas on rauha täytetyn työn.
Se estävi aavehet yön.
Minäkään en tänään osaa runoa luoda mutta voin toisen kirjoittaman esille tuoda:
"Runoilijoita tulee aina olemaan, sillä jonkun on sanoiksi saatettava tämä yhä uudelleen uusiutuva hulluuskohtaus, joka valtaa mielen nuorena eikä hellitä otettaan edes vanhana , vaikka hampaat jo ovat pudonneet"
( kyse oli rakkaudesta. ANITA KONKKA kirjassa: -Rakkaus, kestävä kiusaus-
Ajattelin ensin laittaa tämän tuonne kylähullu-palstalle, kun aihe sivuaa sitäkin
Kulki kivisen tien,kaidan polun,mutta pientare oli vehreä,josta voimaa sai,ja purot solisivat raikasta vettä,sen puron solinassa on elämä. Sen vedessä on virkistävä voima,Sitä vettä juotavaksi tuokkoseen nosti,janoiselle kulkijalle vettä puron,mettä luonnon,Luoja ravitseepi meitä,ruumistamme sieluamme, meitä hän ei heitä. (tuntematon)
tänne olen taaperrellut, runojakin rustaellut
Joku outo ötökkä tarttunut
oli sukkahousuuni kiinni,
kun eksyksissä kuljimme
jossain Mijaksen laitumilla
ja kun viimein päästiin hotelliin
se kylmä oli niin
etten voinut riisua päältäni
edes sukkahousuja
nukahdin vain sänkyyni
Ja kun joskus heitin vaatteeni
niin huomasin sen renkaan,
joka oli tullut sääreeni
onneks silloin en tiennyt
sitä mitä se tarkoitti
Mijaksen kylässä minäkin olen kulkenut joskus
kun aurinko paistoi ja elämä maistui
On muistona sieltä "toro " vielä
jossain vajan hyllyllä, se muistuttaa siellä
ajoista vuoristotiellä
Runonurkka kyllä runoja tulee taas kunhan ehditään.Nyt just täytyy mennä katsomaan
Salattuja eläimiä
Lauloin serenaadin kuin satakieli,
tytölle kauniille, jok' oli niin pieni,
kultaseni aivan soma, mut ei ihan ikioma.
Pojan pienen palleroisen,näin, mielessäin,
hänen on tuo tyttö soma, hänen ikioma.
Lainaan hänet joskus saan, hellitellä, hyväellä
tyttöä pientä somaa, pojan oman, ikiomaa.
Mulla pieni tyttö pojan
isoksi on tullut ihan.
Tänään tanssii "vanhain tanssit",
loistaa kaikki puvun strassit.
Tärkeä on päivä tää
varmaan iäks mieleen jää.
Nyt on itse prinsessa
kuten ennen saduissa.
Helli, helli pientä lasta
pientä lasta ihanaista.
Lapsenlapset kumma kyllä
ei mitkään heidän ohi yllä.
Kurkistin galleriaan
sanoit olevas sipponen muori
nyt mua rupes kiinnostaan
tuo 'sipponen muori'
voisitko kertoa minulle
kerron sitten sinulle
miksi se niin mua kiinnostaa
Meidän pienin lapsenlapsi
suusunnuppu silkkihapsi
sunnuntaina kastettiin
kauniit nimet saikin niin
isän äidin äidiltä
toisen äidin mummilta
hänet siinä siunattiin
taivaan lapseks otettiin.
Kurkistit sivulle galleriani,
löysit muorin sipposeksi mainitsemani.
Sanan lausui äitini evakko nainen,
muistui mieleeni, siksi kutsun
sanoilla itseäni: sipponen, ymmärsin
sanan tarkoituksen, nainen sievä, siro:
sipponen, olen samanlainen.
Kiitokset sinulle, Wiiwidear, kun selvitit minulle sipposen merkityksen. Arvaat varmaan miksi minua kiinnosti kovasti. Tyttönimeni oli S, olen ehkä joskus kuullutkin jonkun merkityksen nimelle , mutta olin sen unohtanut.
Oli mukava kuulla sille noin kaunis merkitys, kun koulussa sippi...jotakin, ei aina tuntunut mukavalta. Karjalaista sukujuurta tuo nimi taitaa enimmäkseen olla
niin kyselit tuon sipposen perään, olen aikoinaan kuullut vanhempieni käyttävän sellaista sanontaa; sipponen, sellaisessa yhteydessä, joten luulen, en tiedä varmasti, että sanalla tarkoitetaan sievää, siroa, käteen sopivaa, tms. Tämä on sikseen aika kaukainen muistelo, jos joku tietäisi tarkemman, tai vallan toisenlaisen merkityksen sanalle. Kukapa sen sanoisi.
Lonkeroihin luolaverkon
johdattelin heikon Herkon.
Kilju kuului kauas asti,
Herkko karjui kauheasti.
Viimein sortui Herkon ääni,
pieneksi kun kävi lääni.
Perimmässä sopukassa
Herkko nyt on nukkumassa.
Herkko hiipui happipulaan,
niinkuin avoveteen sulaan
Herkko oisi pulahtanut,
henkiriepu lopahtanut.
Mitä oiskaan runonurkka
ihan ilman runoja?
Missä kaikki sanat suuret?
Missä niiden punoja?
Laulumailta joutukaatte
reppu täynnä säkeitä!
Intomielin runoilkaatte,
älkää olko äkeitä!
Näitä runojahan syntyy meiltä
kun oomme tulleet niin eri teiltä
ja täällä ei kukaan kontrolloi meitä
vaikka kompastuisimme
omaan näppäryyteemme
Eiks jeh
meillä kieli,
mistäs runoilijan mieli.
sorvattavat sanat,
hyvinkin muovattavat.
johan näistä rluno syntyy.
päälle, lähetä klikkaus.
Lapsuus!.Muisto ensimmäinen,
sitä muistan kaihoten.
Muistan äidin, isän,
siskot, veljenkin.
Vietin aikaa onnellista,
aikaa kauniin lapsuuden,
järvenrantojen, kukkaketojen,
onnenkoriani täyttäen.
Tuli talvi sotaisa, kaiken rikkoen,
muistan jyskeen pommien
lapsuusajan tuhoten,
koko maailmain
täysin särkien.
Viereltäni tyhjentyi
nelilehtisistä koottu
onnenkori kukkurainen.
Toisenlainen lapsuus minulla
kuin ,fiiuliN, sinulla
sodasta ei minulla muistoja
vaikka evakkolapsena kuljin
kiersin vain vieraita polkuja
vieraat ihmiset luotani suljin
huolta ei ruuasta , lämmöstä takan
vaan omaisten lämpöä ollut ei
sotako vai mikä vei
vain vieraita ihmiset ympärilläin
ei onneton lapsuus kyllä ollut
mutta elämän erakko jotenkin tullut
on kirvelistä tästä
Kai vanhakin lapseksi tulee jälleen
kun runoja sorvailee tälleen
eihän näissä lie päätä ei laitaa
kyllä tosiaan lapseksi tulla taitaa.
Vaan eikös oo hyvä kun leikkisä mieli
ja aivoja käytän, myös toisille näytän
On taipuisa kieli
solkenaan, runon muodossa tosiaan,
ihana on runoja vääntää, eipä tarvitse kättäkään kääntää,
helpommalla pääsee täällä, laadit vain runoja ,
ihan joka säällä.
Kiire ei lie minnekään, täällä pysyn, tänne jään,
runojat illat pitkät kirjoitan,
niillä iltani piristän, kun syntyy aihe tyhjästä,
ilosta voin silloin hypätä.
Ilmaan ihan pomppaan, pää kumahti, voi helskutti.
Kiitos, sana niin pieni,
ylitti ilmojen tiet
hulmahti hyvyyden lailla
mieleen oottavaan
sointuili säteillään
kuin tähtönen taivaan,
luoden valoa pimeään.
Pieni kiitoksen sana
pois lentoon leijaili
kevyesti untuvan tavoin
se ilmoille nousi
tuulosten mukana
pois kiiruhti hiljaa,
taas kauaksi kadoten.
Ystävänpäivänä kirjoittelin paperille:
Jos yrittäisin kertoa mitä on ystävyys
tulisi siitä niin pitkä lista
että sitä pitäisi lukea päivittäin
ja kai sitä pitäisi kirjoittaakin päivittäin.
Ilo on olemassa
ystäviä on olemassa
On myös ilon pilaajia
lipun puoli tankoon hinaajia
Kun jossain ilo pulppuaa
joku tahtoo sen tukahduttaa
Itkuvirttä veisataan
ja ivanaurut nauretaan
Lisääkö se oman onnen tilaa
että toisten ilon pilaa
Tienoo timantteja tulvillaan
en tahtoisi tallata ainuttakaan.
Katson vain ikkunasta
lakkaan kaipaamasta.
Jospa miekin itkuvirren
laulaisin vaikka sille
ettei miulla ole heilaa,
vaikka tuo yks tuolla itseään peilaa
yksinäin saan täällä viettää
iltojain, en aio sietää
kovin kauan tätä tyylii
pannuun ottaa tätä lyylii
Tuhka, tuska
timanteiksi kiteytyy
älä lakkaa kaipaamasta
kipu kertoo
että elät.
Lailla tulisen liekin tavoin
kuumana polttavan palon
kulkee roihuten kohtalomme
mukana matkallamme
meitä aina ohjaten
kotiinpäin saattaen.
Ei pelkoa kylväen
vaan turvaten suojaten.
Eihän tänne oo tullu kukkaan
tulkaa nyt ihmeessä mukkaan
ihan täällä tylsyy kieli
apeaksi käy yksin mieli
Päivä paistaa kirkkaasti
joutukaa jo tänne asti
Yö hiljainen,
yksin kuuntelen,
en ääntäkään kuule,
vain laulua tuulen
pieni hiiri nakertaa,
jossain seinän raossa
kuu sirppiään kasvattaa
taidan kohta nukahtaa
surutta puita tuhoo, saaliikseen saa koivut,
kuuset haapapuut. Savustukseen leppähalot mainiosti kelpaa, syö tulipesä ahne, nuole katajan sitkeää pintaa. Saavat kalat tulisen kylvyn, ihanaan tuoksuun aistini herää, makua kielellä kerää, palvelijani tuli, vaan isäntä ei ikinä. Huono isäntä olet tuli, palvelijana paras, lämmön antaja, ruuan keittäjä, rakkauden tuli, sydämen ikuinen liekki.
Voi, miten mukavaa
on hyvää luettavaa.
Runot hyvälle tuulelle
ja saa hymyn huulelle.
Sanan lieskat kantaa
myös lämpöä antaa.
Kertoo pienistä
mukavista hetkistä.
Monta on kirjoittajaa
monta pientä tarinaa.
Lisää yhä vaan
nurkkaan kaivataan.
Ilta jälleen tullut on,
loppui päivä levoton.
Saanen hetken viivähtää,
teitä täällä tervehtää.
Mukava on "tavata"
teitä tässä "kuunnella".
Juttujanne mietiskelen,
joskus jotain kirjoittelen.
Monenlaiset mielipiteet
täällä ovat lennelleet.
Mukavasti juttu luistaa,
usein ikävänkin poistaa.
Kiitos teille kaikille
eriksensä jokaiselle.
Viestittelyt riidattomat
hyvän mielen antavat.
Hyvää yötä toivotan
sinut sielunsiskoks totean.
Samaa tietä kuljemme
helliin ajatuksiin toisemme suljemme.
runosta,
nyt voinkin nauttia unesta.
Jospa näen kauniita unia,
vaikka suloisia kesän kuvia.
Rannalla voisin nautiskella,
kuumassa hiekassa tepastella.
Järven aaltoihin pulahdella,
pilvenhattaroita ihastella.
Hyvää Yötä vain!
Iltapäivä on saapunut luo pöydän hiljaisen,
istun äärellä tietokoneen, itseni jupisten;
olo onkuin pullasorsan, kupu täynnä ravintoo
ahnehdittu perunoita, kyljyksiä kuontaloon.
Suupielet hyvän makuiset, nuolen kielen kärjellä,
makunautinnot ihanat suussa jäljellä.
Päivän ruokalista tässä, kaikesta mässäilystä näkymässä.
Nautintoo on monenlaista, muorille tää on soveliasta, täyttyy vatsa hyvä mieli, unten maille vie mun tieni.
Kyllähän myö ain lauleskellaa
loitsujamme lirkutellaa
kun meil on tämä hyvä nurkka
usein tänne joku kurkkaa
mie en paljon kirjoittele
ei runoni nyt singahtele
Ei aina tuo runoratsu laukkaa,
mutta kyllä nyt pakkanen paukkaa.
Saimme sentään talven entisenlaisen,
torjuimme uhatun lämpenemisen.
Nyt vaan sitten vaatetta ylle
ja ripeästi ulos ja kävelylle.
Myssy on päässä hyvä olla,
kädet peitettynä rukkasilla.
Laskiaispäivä on illassa.
Mukava on olla himassa.
Nauttia kuumasta kaakaosta
ja pulleista laskiaispullista.
Öitä, Öitä Öitä vaan,
hyviä sellaisia toivotellaan
kaikille öisille kulkijoille
ja hiljaa ohi ajaville.
Kiireellä ulos pinkaisin,
on aikaa liian vähän.
Kelloa kun vilkaisin
en jähmety tähän.
Pysäkillä ihmettelen vaan
mennytkö jo kyyti ois.
Pakkasessa seistä saan
eikö nyt joku tulla vois.
Poskia pakkanen nipistää
varpaita kipristää.
Talven tehon näyttää
kaiken voluumin käyttää.
Jo näkyy onnikka
taukoo hyppiminen.
Lepoon pyllyn kannikka
jäässä melkein ihminen.
Auto kirskuen pysähtyy
jo tuntuu lämpimältä.
Penkkiin kun lysähtyy
kyyti tuntuu ystävältä.
Mutta usko tai älä
koht´pakkaset loppuu tähän.
Auringon lämpö voittaa,
ja kohta kevät koittaa.
Vaikk´on yöllä pakkanen kireää,
niin päivät pian lämpiää.
Tippu rännit ja juoksee purot,
monkuu kollit
ja uhkuu uroot.
Se kevät on
ah kevät niin,
vie vanhankin pään pyörryksiin.
Päivä iltaan taipuu
hämäryyteen kohta vaipuu
illan haaveet mielen täyttää
sirppi kuun jo suuntaa näyttää
Missään ei kuulu laulu
missään ei runo soinnu.
Pois kaikki on kadonneet
iloiset soivat säveleet.
Maailman myrskyisät tuulet,
ja merten virtaisat pyörteet
vain myllertää
tummentaen elämää.
Kerran palajat laulu,
kerran pulppuilet runo.
Soit mukana tuulien
ja laulat pilvissä sateen.
Auringon säteiden siivin
kultaansa säihkyvän kajon
kera kumpuat
pimeässä valaiset.
Miksi mua väsyttää, mielenkiinto häviää,
työt jää puolitiehen,uupumus vain täyttää mielen.
Kivut tuntuu, särky jäytää, selitystä mistä löytää.
Aurinko voi lohdun antaa, lämpimällä paisteellaan
tuo taas toivon tullessaan.
Uusi voima nousee rintaan, kevättä päin ja ilo pintaan.
Miksei mua nukuta
pikemminkin kukuttaa
menen keittiööni tästä
hellan siirrän seinästä
liat siitä rapsutan
taustat kaikki tarkastan
uuniin myrkyt suihkutan
rätillä lian nujerran
suosittelen iltapuuhiks
joka viikko teen sen uusiks .
Älähä nyt Likka hulluja haasta
äläkä sitä hellaasi puhki raasta
eihän se aina voi likainen olla
saat sinä joskus joutenkin olla
Kevät pilveä raottaa
siivousta rajottaa.
Ulos täytyy joutaa
happi keuhkoon noutaa.
Siispä ulos näin
reppu selkään ystäväin.
Pitkän lenkin kiertää,
ei tossu ala hiertää.
Aivot happea käyttää
hyvältähän tuo näyttää.
Termarista kahvin juo
pienen pysähdyksen suo.
Raikasta kevätpäivää
näy ei pilvenhäivää.
Pilkkijät istuu jäällä
haalarit vahvat päällä.
Lenkkiä vielä jatkaa
vähän vielä matkaa.
Ikkunan toiselta puolen
aurinko lämmittää
vaan ulkona kylmä tuuli
se viuhuu ja valittaa
tuopi mieleen suuren huolen
josko lainkaan tarkenee
nyt lähteä lenkille polun
joka kutsuen huhuilee.
Samoin.
Täss tuijotan ikkunastain
männynlatvat tuol heiluu
Aurinko hetken viel ilahduttais
vahvast lenkille mua kutsuu...
Tänään runoiltu ei,
tuo penkkiurheilu kai voimat vei,
edes lenkille ehtinyt en
vietin päivän tään levähtäen
Mittarissa yksi viis,pakkasesta viis.Hiihtämään lähdin,maisemaa silmillä ahmin.kuuraisten koivujen kristallihelmet,valkoisten hankien timantit tuhannet aurinko silmiini heijastaa.Hengitys huuruna ilmaan nousee,taivaalla valkeat pilvet pakenee.Riekko kiepistään ilmaan lehahtaa.Jäniksen jälkiä ristiin rastiin.
Pappa se konettaan naputtelee
mitähän taasen kirjoittelee.
Muistella taitaa nuoruuden aikaa
--siinäpä taikaa!-
- Muistatkos..., välillä kysäisee
hän muistojaan talteen keräilee
Runoja aina kai kirjoittanut
olen pitkän elämäni tiellä
se monesti on elämää helpottanut
jos on harmia ollut siellä
niin monet illat yksinäin
kun istuin murhemiellä
- kai kirosinkin mielessäin
en edes sitä kiellä
Tuotakin aikaa nykyään
mä hymyhuulin muistan
Nyt vain nostan pystyyn pään
pois kaikki murheet suistan
Mistä kuuluu ääni tuo,
kelloon katseen luo.
Se yhtä näyttää,
pelko mielen täyttää.
Pitääkö mennä katsomaan
mitä siellä kolutaan.
Vasaran mukaan otan
sillä humahutan.
Hiljaa alas hiivin
kuin keijun siivin.
Mies päin kääntyy,
suu vinoks vääntyy.
Kuuluu kovaa särinää
herätyskellon pärinää.
Aamu valkes juuri
helpotus on suuri.
Aurinko säteitään heittää,
viel lumi polun peittää.
Lintuset ilosena visertää
luontoa eloon herättää.
Pyllymäessä lapset viuhtoo
koira oksaa riuhtoo.
Käpyä tutkii oravainen,
tuijottaa kisu pikkarainen.
Nuoripari toisiinsa nojaa,
katsellen maaliskuista ojaa.
Jäässä vähän vielä on
ja olo rauhaton.
Kevät rinnassa riehuu
odotukset oudot kiehuu.
Uusi kevät, uusi aika
sen tekee kevään taika.
Kevättä rinnassa minullakin
aurinko punertaa puiden latvassa
mieleni kaukana jossakin
kaipuu polttaa rinnassa
kuin silloin ennen
Ei ole päätä, ei ole häntää
runossa tässä,
jota olen väsäämässä,
ja ulkona sataa räntää...
Jos kaks on ämmää sydämessä
On syrän syrjällään
Kun pysyn ensimmäisessä
Mä jyrän alle jään
Tää elämä on hankalaa
Ja ongelma on ankarin
Taitaa olla paras vaan
Osa tohvelisankarin
Aurinko sulattelee
kun kevät etenee.
Nostaa kaihon pintaan
tuo odotuksen rintaan.
Sydän kaipaa ystävää,
kevät yhä yllättää.
Kun sää visust osaat elää
ei sull ookkaan mitään hätää.
Muijas häärää
ja kaikest määrää.
Samall sunst se hualen pitää
eikä sun lähel päästä ketään.
Varo muit kaattelemasta
tai muuten tulee kaulimesta.
Pakkasella kävin hiihtämässä,varpaita paleli nenä oli räässä.Aurinko kuin punainen patsas metsän reunasta hohti.Aattelin että tässähän mennään koko ajan kevättä kohti.
Se on ihan jämpti se,
ett pian päästään keväässe.
Uusi lumi vanhan surma,
sitten alkaa kevään hurma.
Enteet siitä tänään näin
tullessani kotiin päin.
Pulu-uros torilla
kujerteli innolla.
Pyöri naaraan ympäri.
Höyheniään pöyhisti.
Onkkelis on tänään iloinen
niinkuin pieni perhonen
vaik on talvi kylmä vaan
en koiperhonen ole kuitenkaan
joskus vain pienen mummelin
mieli voi olla kummelin
Maalikuu tulla polskuttaa
kohta on talvesta muistot vaan
Pulu se on oikea tunkion kukka.
Pahempi kuin lokki mustalakki.
Jos sulla sattui olemaan musta tukka
niin valkosen kakan ne päähäsi kakki!
Pellapäähän taas takuuvarmasti
putoaa musta lasti!
Oikeen iloista jatkoa vaan sinulle.
Varo kuitenkin niitä puluja ja lokkejakin.