Ichigo vol. 1 & 2.

sininen2kissa

ENSIMMÄINEN OSA: KISSA-ANSA.

Kesäkuun kolmastoista päivä Tokiossa vuonna 2003. Satoi kaatamalla, ja Ichigo Momomiya juoksi märällä kadulla ilman sateenvarjoa. Hän piteli reppua päänsä yläpuolella jotta ei kastuisi, mutta se ei paljon auttanut. Hän oli jo kokonaan märkä.
"Ääh", hän valitti ääneen. Oli kamalan kylmä, vaikka oli kesä. Ja oli kamala ilma! Hän luuli, että päivästä olisi tullut kaunis ja mukava, mutta aivan muuta...

Ichigo oli ollut uimarannalla etsimässä helmiä joita Purin oli pudottanut kaksi päivää sitten rannalle ja vain osa niistä oli löytynyt. Helmet olivat kuuluneet Masayalta saatuun kaulanauhaan. Ichigo oli mennyt joka päivä vapaa-aikanaan rannalle etsimään. Café Mew Mew oli kesäisin auki melkein kellon ympäri. Purin pelleili, Retasu rikkoi astioita, Minto taukoili ja Zakuro oli jäätävä. Kaikki oli niin kuin ennenkin.
Mutta Quichea, Pietä ja Tartia ei ollut pitkään aikaan näkynyt, mikä oli hyvä asia, mutta toisaalta merkki siitä, että he valmistelivat jotain inhottavaa Mew Mewien varalle.

Ichigo oli vähällä kompastua johonkin, ja hän otti tukea harmaasta kerrostalon seinästä ettei kaatuisi maahan. Rapattu seinä raapi hänen käsiään. Ichigo polvistui maahan ja katsoi mitä maassa lojui. Hän ei ollut ollenkaan huomannut, ennen kuin meinasi kompastua siihen.
Maassa lojui heitteille jätetty kissanpentu aivan paikoillaan ja kylmettyneenä.
Se oli siniharmaan värinen ja hyvin pieni. Ichigo otti sen syliinsä ja kietoi sen takkiinsa. Hän aikoi viedä sen kahvilaan, jotta Keiichiroo voisi hoitaa sitä. Juuri kun Ichogo kääntyi toiseen suuntaan, sinne missä kahvila oli, eikä ranta, kuului omituinen ääni.
Aivan, kuin jokin sci-fi elokuvan äänitehoste. Ichigo katsoi korkealle ilmaan, ja näki siellä riippuvan ilmassa pienikokoisen avaruusolion.
"Tart!" Ichogo huusi ja suojasi kissaa piilottamalla sen takkinsa sisään. Hän valmistautui hankaluuksiin.
"Terveppä terve, eukko", Tart sanoi ja kohotti kätensä ilmaan. Kumpaankin ilmestyi kolme punaista palloa. "Mitä pidit kissa-ansastani?"
"Ketä sinä nimität eukoksi?" Ichigo kysyi vihaisena. "Ja mikä ihmeen kissa-ansa??" Vastauksen hän sai siinä samana hetkenä. Kissanpentu, joka oli hänen takkinsa sisällä, upotti kyntensä Ichigon rintaan ja yhtäkkiä tyttöä alkoi heikottaa.
Hän lyyhistyi maahan ja yhtäkkiä hän alkoi hohtaa violettina. "MEW MEW STRAWBERRY... METAMORFOO-SIS!" Ichigo huusi kaikin voimin. Kissanpentu hyppäsi ilmaan ja hajosi violeteiksi palloiksi. Se muuttui entiselleen kun oli saapunut Tartin luokse, mutta tällä kerralla se oli lohikäärme.
Ichigo ei kuitenkaan muuttunut. "Mitä tämä on?" hän huusi hädissään. Hän ei päässyt nousemaan ylös.
"Kissa-ansan ansiosta sinä et pysty enää muuttumaan!" Tart huusi. "Jos muutut kokonaan kissaksi, pysyt sellaisena aina!"
"Mitääääääh?"

3

301

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sininen2kissa

      Kirjoitin vol. 1&2, mutta kirjoitin vain ensimmäisen osan. En ehtinyt poistaa virhettä. Huomasin sen vasta kun olin lähettänyt viestin.

    • sininen2kissa

      Ei sitten mitään pelleilyviestejä.

      • Pelle Positiivi

        Nyt pidetään hauskaa! Olethan sinä sentään vasta 12 vuotias ja sinun ikäluokkasi siis kuuluu minun kohdeyleisööni! Joten...

        HIMPUTI HAMPUTI,

        LAPALAPALOILAA LOILAA!

        HIPULI JA HAPULI,

        OLET VASTA KAKSTOISTA

        MUUT EI KYLLÄ SIEDÄ MOISTA

        LALLATILAA

        KÖPÖTIKÖI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Ps. Halluukko tikkarin? Mees nytten hiekkalaatikolle siitä viisastelemasta. Odota vielä muutama vuosi että vähän kokemusta saat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      708
      1965
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      339
      1054
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      907
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      145
      812
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      616
    6. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      31
      609
    7. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      45
      602
    8. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      577
    9. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      560
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      530
    Aihe