olen lukenut monet kerrat, kuinka täällä nuoret tulevat vanhemmat pelkäävät vanhempien regtiota, kun kertovat raskaudestaan.
minä olen itse ollut samoisessa tilanteessa kun olin 19 vuotias. olimme seurustelleet nykyisen mieheni kanssa silloin 2 vuotta, josta yhden vuoden olimme jo asuneet saman katon alla. minä olin vasta lähtenyt opiskelemaan kasvatustieteitä ja mies oli viimeistä vuotta koulussa, josta valmistui vauvan synnyttyä.
meidän lapsemme ei ollut suunniteltu, mutta koska olimme suunnittelleet paljon tulevaisuutta, myös perhettä, niin raskaus ei ollut järkytys, vaan pikemminkin onnen kyynelien asia.
oli rv 6, kun kerroin äidilleni asiasta. äitinihän järkyttyi todenteolla. hän sanoi kamalia asioita, niin kamalia että ne sanat eivät varmasti ikinä minulta unhoitu, vaikka anteeksi olen hänelle jo antanut.
minulla ja äidilläni meni puhevälit kokonaan parin kuukauden ajaksi, ja sillä välin emme puhuneet juurikaan mitään. tai minä yritin puhua, mutta äitini huusi kaikenajan. puhelut katkesivat aina siihen, että 5 minuuttia huutoa kuunnellen löin luurin korvaan, koska yksinkertaisesti en vain jaksanut kuunnella sitä saarnaa. isäni kuoltua äitini jäi yksinhuoltajaksi, joten luulen että hän ylireagoi osittain siksi, että hän oli asian kanssa ihan yksin. olin nuori ja hän ei osannut ajatella asiaa ihan positiivisemmalla tavalla.
kuitenkin, asiat pikkuhiljaa alko sumbliïntumaan ja äitini alkoi jopa puhumaan asiasta. minä tein selväksi että lapsi me hoidetaan ihan itse ja pärjätään omin avuin, mikä lieneekin ihan järkevää tuohon ikään nähden :D.
joka tapauksessa poikamme on nyt 2 vuotias, tämän kahden vuoden aikana mieheni on käynyt intin poissa alta, hän on saanut vakituisen työpaikan, olemme menneet naimisiin ja olemme alkaneet rakentamaan omakotitaloa. minä sen sijaan valmistun nyt keväällä, ja olen ollut töissä niin paljon kuin mahdollista joka ikinen kuukausi jatkettuani äitiysloman jälkeen koulua ja sen sivussa tuuraus töitä.
minusta on ollut hienoa että äitini on nyt hoksannut, kuinka hienosti me olemme mieheni kanssa pärjänneet, ja kuinka hyvin me olemme lapsemme kasvattaneet. ja todellakin pärjänneet ihan yksin ilman toisten apua!
nyt kun mietin äitini reagtiota raskaudestani kuultuaan, niin mietin että:
kuinka kauheaa olisi jos äitini ei olisi reagoinut millään tavalla uutiseen, vaan olisi onnessaan alkanut vain hössöttämään asiasta, niinkuin anoppini.
vaikka se silloin tuntui todella pahalta, niin nyt itse hoksaan sen, että kuinka paljon se herätti äidissäni tunteita ja kuinka paljon oikeasti äitini välitti, vaikka ehkäkin ylireagoi. hän ei pelännyt sitä että emme osaisi hoitaa lasta. hän pelkäsi sitä, että emme pärjäisi rahallisesti, koska elämä on kallista!
nyt kun ajattelen itseni siihen tilaan, että poikani tulisi 19-vuotiaana kertomaan isäksi tulostaan, niin reagoisin varmaan ihan samalla tavalla kuin äitini silloin.
annan teille nuoret vanhemmat neuvon, älkää pitäkö raskausuutista sisällänne, koska kertominen vain pitkittyy, mitä pitemmälle sen jätätte. ja yrittäkää ymmärtää vanhempianne, jos tulee uutisesta negatiivista palutetta. miettikää asioita myös toisinpäin, niin se kummasti suoristaa ajatuksia.
toivon teille jokaiselle nuorelle äidille ja isälle, jotka hoidatte lapsenne ja kannatte vastuunne, niin paljon onnellisia ja hyviä päiviä. ja olkaa ylpeä itsestänne!
nämä sanat on tarkoitettu kaikille vastuunsa kantaville, ja hetihän tulee palautetta tyyliin "ai, onko täällä semmosiakin", mutta kyllä meistä jokainen tietää kuka ansaitsee ruusun.
aurinkoa ja voima halauksia jokaiselle. kellään ei ole tie aina tasainen, mutta aina se aurinko paistaa risukasan takaakin :)).
minä olen itse ollut samoisessa tilanteessa kun olin 19 vuotias. olimme seurustelleet nykyisen mieheni kanssa silloin 2 vuotta, josta yhden vuoden olimme jo asuneet saman katon alla. minä olin vasta lähtenyt opiskelemaan kasvatustieteitä ja mies oli viimeistä vuotta koulussa, josta valmistui vauvan synnyttyä.
meidän lapsemme ei ollut suunniteltu, mutta koska olimme suunnittelleet paljon tulevaisuutta, myös perhettä, niin raskaus ei ollut järkytys, vaan pikemminkin onnen kyynelien asia.
oli rv 6, kun kerroin äidilleni asiasta. äitinihän järkyttyi todenteolla. hän sanoi kamalia asioita, niin kamalia että ne sanat eivät varmasti ikinä minulta unhoitu, vaikka anteeksi olen hänelle jo antanut.
minulla ja äidilläni meni puhevälit kokonaan parin kuukauden ajaksi, ja sillä välin emme puhuneet juurikaan mitään. tai minä yritin puhua, mutta äitini huusi kaikenajan. puhelut katkesivat aina siihen, että 5 minuuttia huutoa kuunnellen löin luurin korvaan, koska yksinkertaisesti en vain jaksanut kuunnella sitä saarnaa. isäni kuoltua äitini jäi yksinhuoltajaksi, joten luulen että hän ylireagoi osittain siksi, että hän oli asian kanssa ihan yksin. olin nuori ja hän ei osannut ajatella asiaa ihan positiivisemmalla tavalla.
kuitenkin, asiat pikkuhiljaa alko sumbliïntumaan ja äitini alkoi jopa puhumaan asiasta. minä tein selväksi että lapsi me hoidetaan ihan itse ja pärjätään omin avuin, mikä lieneekin ihan järkevää tuohon ikään nähden :D.
joka tapauksessa poikamme on nyt 2 vuotias, tämän kahden vuoden aikana mieheni on käynyt intin poissa alta, hän on saanut vakituisen työpaikan, olemme menneet naimisiin ja olemme alkaneet rakentamaan omakotitaloa. minä sen sijaan valmistun nyt keväällä, ja olen ollut töissä niin paljon kuin mahdollista joka ikinen kuukausi jatkettuani äitiysloman jälkeen koulua ja sen sivussa tuuraus töitä.
minusta on ollut hienoa että äitini on nyt hoksannut, kuinka hienosti me olemme mieheni kanssa pärjänneet, ja kuinka hyvin me olemme lapsemme kasvattaneet. ja todellakin pärjänneet ihan yksin ilman toisten apua!
nyt kun mietin äitini reagtiota raskaudestani kuultuaan, niin mietin että:
kuinka kauheaa olisi jos äitini ei olisi reagoinut millään tavalla uutiseen, vaan olisi onnessaan alkanut vain hössöttämään asiasta, niinkuin anoppini.
vaikka se silloin tuntui todella pahalta, niin nyt itse hoksaan sen, että kuinka paljon se herätti äidissäni tunteita ja kuinka paljon oikeasti äitini välitti, vaikka ehkäkin ylireagoi. hän ei pelännyt sitä että emme osaisi hoitaa lasta. hän pelkäsi sitä, että emme pärjäisi rahallisesti, koska elämä on kallista!
nyt kun ajattelen itseni siihen tilaan, että poikani tulisi 19-vuotiaana kertomaan isäksi tulostaan, niin reagoisin varmaan ihan samalla tavalla kuin äitini silloin.
annan teille nuoret vanhemmat neuvon, älkää pitäkö raskausuutista sisällänne, koska kertominen vain pitkittyy, mitä pitemmälle sen jätätte. ja yrittäkää ymmärtää vanhempianne, jos tulee uutisesta negatiivista palutetta. miettikää asioita myös toisinpäin, niin se kummasti suoristaa ajatuksia.
toivon teille jokaiselle nuorelle äidille ja isälle, jotka hoidatte lapsenne ja kannatte vastuunne, niin paljon onnellisia ja hyviä päiviä. ja olkaa ylpeä itsestänne!
nämä sanat on tarkoitettu kaikille vastuunsa kantaville, ja hetihän tulee palautetta tyyliin "ai, onko täällä semmosiakin", mutta kyllä meistä jokainen tietää kuka ansaitsee ruusun.
aurinkoa ja voima halauksia jokaiselle. kellään ei ole tie aina tasainen, mutta aina se aurinko paistaa risukasan takaakin :)).
Vastaukset 3
Vanhimmat
En voi kuin ihmetellä suuresti äitisi käytöstä?
Voi kuinka onnellinen olisinkaan ollut jos oman tyttäreni kohdalla olisi kyse ollut samanlaisesta "ongelmasta", joka oikasti olisi ollut aivan ihana asia.
Hän kun kotiin tullessaan kertoi olevansa narkomaani ja huume koukussa..... no itkuhan siinä tietenkin pääsi, mutta huutamaan ja haukkumaan en voinut ruveta... ja mitäpä tuo olisi auttanutkaan.
Yhdessä siinä sitten pohdittiin tilannetta, aivan rauhallisesti, ja hankittiin hänelle apua sekä hoitoa, toipuminen oli raskasta ja kesti n,puolivuotta. Hoito kuitenkin onnistui, tyttäreni motivaatio riitti.
Tänäpäivänä hänkin on kiinni norm elämässä, on perheellinen ja käy työssä.
Halusin tällä vaan sanoa ettei ne vanhemmat aina edes ymmärrä kuinka hyvin asiat on lapsen kohdalla vaan alkavat vaatia täydellisyyttä elämään.
En tiedä osasinko ilmaista asiani. Sinulle ja perheellesi toivotan kuitenkin Onnea ja menestystä elämäänne!
kun nyt tulet esim 16 vuotiaana raskaaksi on se iso asia yksin kannettavaksi siis noin henkisellä tasolla ja rakkaat nuoret sitä varten teillä on vanhemmat että voitte jakaa raskaan taakkanne heidän kanssaan, se on vanhemman velvollisuus auttaa lasta kantamaan taakkoja mitä nuoret ja lapset yksin jaksaisi, tähän vielä että sopusointu lähtee molemmin puolisesta kunnioituksesta jos vanhempi reagoi tällaiseen uutiseen negatiivisesti voi heille sanoa että ymmärrän suuttumuksesi ja osaan asettua housuihisi mutta sinulla on oikeus päätökseesi! oli päätös sitten mikä tahansa..jokainen ihminen suhtautuu omalla tavalla
hyviin ja huonoihin uutisiin,ja sallittakoon se kaikilta
Minä olen itse nyt 19 ja olen ollut huhtikuussa
avomieheni kanssa 3 vuotta. Ajattelin että jos
välivuotena yrittäisi ensimmäistä lasta :)
Sinulla oli juuri melkein samanlainen tilanne
kuin minulla, minä vain aijon hakea yliopistoon
vasta keväällä -08 eli reippaan vuoden päästä.
Olisin hyvin iloinen jos kertoisit ajatuksesi,
olisiko mitään järkeä hankkia lasta tässä
vaiheessa?
Olemme olleet 2 vuotta kihloissa ja yli vuoden
saman katon alla, meillä on jo kaksi "vauvaa",
eli kissaa :)
Nyt alkoi kuitenkin koulunlopun tullessa lähem-
mäksi vauva-ajatukset tulla mieleen.
Ihanaa etten ole ainut tämän ikäinen vauvahankki-
ja. Halusiko miehesi vauvaa yhtä paljon?
Minä uskon hyvin paljon positiiviseen tulavai-
suuten :)
Kiitos!!